Miksi Lastu tuli saaresta pikapikaa kaupunkiin? Mikä syy voi olla niin tärkeä, että hän jättää kuhauistelut, täyden kuun leikit järven sileällä pöytäliinalla, Anni Swanin elämäkerran lukemisen hetkenä, jolloin Otto Manninen (yli kymmenen vuotta Annia piiritettyään) vihdoin saa nähdäkseen ihmeen, Annin niskan kumarruksen: kyllä, suostun jakamaan elämäni - ruumiini ja sieluni - kanssasi.
Niin, miksi ihmeessä Lastu on kaupungissa? Onko syynä leivän puute? Sen vuoksiko on Lastun pakko soutaa mantereelle jauhokauppaan?
Syy ei ole jauhoissa sen enempää kuin sysissä ja sepissä, sillä luomujauhoja ovat saarikaapit pullollaan. Ja Lastun mies on vuollut hierimet niin hyvät ja antoisat, että niillä kun jauhoja ja vettä lepyttelee ja hiukan suolaa taikinaan ripottelee, tietää mitä tuleman pitää: luomuruisleipää missä luonto juhlii kielen päällä niin ettei sanoja tarvita. Silmien tuikkeesta ja hymyn kaaresta tietää: hyvvee on, niin hyvvee, jotta sanat olisivat tuhlausta ellei peräti rienausta. 'Muikea' ilme on luonnollinen vastaus. Kun aurinko painuu horisontin taakse ja kielen päällä on uunituore ruisleipä sulalla voilla kruunattu, tietää, ettei muuta tarvita. (No jos vähän kalaa jota ei pyydetä salaa. Niin, ja kyytitytöksi lasillinen viiniä. Sitäkin on.)
No, jos ei leivän eikä viinin loppumisesta ole kyse, niin onkos syynä särvin: onko kala loppunut Kallaveistä? Siksikö Lastu soutaa ihmisten ilmoille?
Ei, ei. Ja monta kertaa kasvantaviäränen hymy suupielissä: ei, ei, ei. Tulkoon toisto, tulkoon: ei, ei, ei, ei, syy ei ole kalapuutos. Sillä kalloo tulloo uistellessa ku meren muttoo paitsi että Kallavesj ei oo meri vaan Suloisen Savonmaan sula laava ja hedelmällinen kohtu, kaiken olevaisen lohtu. Lastun mies ja poika ja Lastu ite tiesivät mitä hakivat - ja saivat.
Kuhaa Lastu oppi paistamaan vihdoin niin ettei kalasta tullut muhjua, vaan sitä mitä makukeskus hellii ja hyvänä pitää. Valkoinen kalanliha otetaan pois uunista juuri kun se on kypsä, plus 50-asteisen sulan hyvän tahdon, valkoisen lipun hoohetken heilautus. Lähtee, syntyy, alkaa - elämän parhaus. Valkolihaista kuhaa luomuruisleivän päällä! Olenko maan päällä vai taivaassa, Lastu taivastelee kun kuhhoo mutustellee.
Eli siis kalan- eikä leivänpuute Lastua tuonut kaupunkiin.
Mikä ihme?
Kipu. Särky. Rutjake. Tuskatila. Hammas.
Hän soutaa mantereelle.
Hänellä oli etelän vuosien aikana luottohammaslääkäri, pikkuserkku, joka tiesi, että Lastu on ei-niin-kovin-urhea silloin kun fyysinen kipu on odotettavissa yhtä lähellä kuin hammaslääkärin pora ja nyt edessä on Savoon paluumuuttajalla ihan uutta ihanuutta… tahi kamaluutta: tehdä sinunkauppoja tuntemattoman hammaslääkärin kanssa. Lastu soittaa siskoilleen, ikikuopiolaisille ja saa nimiä ynnä suosituksia. Mutta ovatko yksityishammaslääkärit heinäkuun helteillä töissä? Eivät tietenkään!
Hän ottaa yhteyttä kaupungin hammaslääkäripäivystykseen ja kolmen tunnin jonotuksen jälkeen saa päivystysajan vastaanotolle. Korva punottaa, sydän hakkaa, kipu johdattaa.
Hän kävelee vastaanotolle ja kun käytävällä näkee vitriinissä kappaleen menneisyyttään, laukaisee kameran, vaikka sormi tutisee:
tuo (narupora)aika ei koskaan palaa - onneksi
Kun hän on selviytynyt hengissä hammaslääkärin asiantuntevasta käsittelystä, hän suuntaa askeleensa satamaan, missä unohtaa tämän päivän pelot kun kuuntelee miten pyykkilauta soi Riähkä-Jussin polkan tahdissa.
Elämä on laulu. On se. Pyykkilautakin taipuu moneksi. Sen myötä kaikki on mahdollista. Eteenpäin mennään.
