Kajastus (tarinamaanantai)

Perheemme asui vuodet 1976-78 Saksassa, Heidelbergissä. Kirjoitin tyttäreni ”Annan” sopeutumisvaikeuksista lähinnä lapsille suunnatun tarinan – myös siitä, miten elämä alkaa pikkuhiljaa sujua, kun nostaa jalan jarruilta. Kieli on silta yhteyteen.

Anna mykistyi, kun saapui outoon maahan, missä kukaan ei puhunut suomea. Hänellä (ja minulla) oli aluksi vaikeaa suhinakielen vuoksi – mutta tapahtui Saksanmaalla muutakin, mikä vaati hyviä hermoja.

Tarinamaanantain Kajastus-aihe palauttaa mieleen Heidelbergin ajan hauskat ja vähemmät hauskat sattumukset. Vaikka kirjoitin kertomukseni lapsille, lukeminen ei ole aikuisiltakaan kielletty ;). Tässä eräs maistiainen.

ei niitä näitä, vaan tä...

Anna istui keikkuvalla keittiötuolilla ja söi aamupuuroaan. Pekka oli jo lähtenyt kouluun. Anna raapi päätään vähän väli: söi lusikallisen puuroa, raapi päätään, söi taas. Äiti katsoi huolestuneena Annaa ja kysyi:
– Onkos murheita, kun noin päätä raavituttaa?
– En tiedä, minua on kutittanut jo monta päivää, Anna vastasi.
– Mikähän siinä on, katsotaanpa. Äiti vilkaisi päänahkaa, näki paukamia ja punerrusta.
– Anna, äiti sanoi komennusäänellä (jota Anna vähän pelkäsi), – oletko syönyt suklaata? Sitähän et saa syödä, koska olet sille allerginen.
– En ole syönyt, Anna vastasi loukkaantuneena. Eihän hän syönyt sitä, mitä kiellettiin, miksi aikuiset aina epäilivät.

Isä katsoi vuorostaan Annan hiuksia, tarttui niihin hellästi, tarkasteli päänahkaa, nyppäsi jotain sormensa väliin ja huudahti:
– Annalla on TÄITÄ!
– Täitä, täitä, apua, äiti kiljahti, ampaisi tuoliltaan, niin että kahvikuppi kellahti ylösalaisin, huitoi käsiään ilmaan, juoksi ympäri olohuonetta ja kiljui: – Täitä, täitä, minä lähden takaisin Suomeen! Täitä, täitä!

Anna katseli äitiä ihmeissään. Mikä äidille tuli? Isä piteli sormissaan pienen pientä elukkaa. – Tukassasi on vilisemällä täitä, ne kutittavat ja syövät päänahastasi verta, isä kertoi.
– Ne pitäisi varmaan saada sieltä pois, Anna totesi tyynesti.
– Niin pitää, äiti huusi olohuoneesta. Hän oli pistänyt paperipussin päähänsä, jotteivät Annan täit vilistäisi äidin tukkaan. Isä ja Anna nauroivat vatsa kippurassa äidin touhulle. Miksi äiti pelkäsi pieniä sieviä täitä?

– Annan tukka pitää leikata lyhyeksi, koska pitkässä hiuspehkossa täillä on liian viihtyisää.
Anna haki reippaasti pöytälaatikosta sakset. Äiti ei uskaltanut tarttua Annan hiuksiin. Hän hoki vain: – Suomeen, Suomeen, mennään takaisin Suomeen ja saunaan...

Isä napsasi Annan pitkän tukan, niks naks, poikki. Äitiä suretti sekin. Oli ollut mukava kasvattaa Annalle pitkää tukkaa ja antaa tuulen kiherrellä hiuksissa. Anna istui hievahtamatta kuin aikuinen, kun isän parturointiin tottumaton käsi muovasi Annalle uutta kampausta, epätasaista ja täitten ohjailemaa... Ja Anna vain nauroi! Äiti ihmetteli. Anna, ujo, hiljainen Anna, joka pelkäsi uutta koulua ja uutta kieltä, nauroi uusien täitten edessä! Ei pelännyt samaa kuin äiti. Anna on reipas tyttö, äiti päätteli ja istui lamaantuneena – yhä paperipussi päässä – olohuoneen sohvalla. Uusi Anna nousi parturituolilta. Suurisilmäinen, lyhyttukkainen pörröpää, kuin iloinen peikkotyttö hän oli.

Isä kävi apteekissa ostamassa täishampoota, äiti jynssäsi ja luuttusi koko päivän lattioita, piti lujasti paperipussia päässään, pyyhki hikeä, jynssäsi ja puhdisti taas. Välillä äidiltä kierähti silmänurkasta pelokas kyynel ja hän nyyhkäisi: – Kaikkea sitä!

Kaikki vaatteet vietiin pesutupaan, ikkunaverhotkin äiti pesi. Anna ei voinut lähteä kouluun. Hänen tukkansa vaahdotettiin täishampoolla, jonka piti vaikuttaa kymmenen minuuttia. Sen jälkeen tukka huuhdottiin perusteellisesti hiusjuuria ja päänahkaa myöten.
Pekka tuli iltapäivällä koulusta, nuuhki puhdasta kotia ja katseli pää pyörällä uutta Annaa, joka posket punaisina pyyhki lattiaa.
– Jouluako täällä valmistellaan? Pekka kysyi. Pian hänkin joutui täitarkastukseen: Pekalla oli tukassaan saivareita, täinmunia.

Illalla Anna ja Pekka istuivat vuorotelleen isän sylissä tunnin verran. Alkoi saivareiden metsästys. Saivaret, pienen pienet täinmunat, kiinnittyvät lujasti hiuksiin ja jokainen piti nyhtää erikseen irti. Äiti istui huoneen toisessa nurkassa, turvallisen välimatkan päässä ja luki Topeliuksen satuja. Täi-ilta oli hyvin kodikas, oltiin tiiviisti yhdessä kuin pieni apinaperhe.
– Mistä täit ovat tulleet Annan hiuksiin? äiti kysyi ja keskeytti sadun lukemisen.
– Täit kulkevat hatusta hattuun, kammasta kampaan, tukasta tukkaan, isä kertoi. Hän oli käynyt kertomassa täistä Annan opettajalle, joka oli antanut Annalle täilomaa viikoksi. – Monilla Annan luokkalaisilla on täitä. Ja luokissa oppilaat istuvat siniset täimyssyt päässä, isä naurahti ja katsoi äitiä, jonka paperipussi törötti kuin leipurin lakki.
– Niin, kyllä minä taidan olla arkalasta kotoisin, äiti myönsi. – Lapset ovat joskus rohkeampia kuin me aikuiset, äiti ihasteli ja katseli, miten Anna istui tyytyväisenä saivarijahdissa isän sylissä.
– Anna, nyt näet, miten äitikin osaa pelätä, isä sanoi. – Ei pelkoa tarvitse kätkeä, muut osaavat lohduttaa, kun näkevät toisen pelon.
– Älä pelkää täitä, Anna ryntäsi äidin luokse ja painoi puhtaan peikkopäänsä hänen syliinsä. Topeliuksen sadut tipahtivat lattialle, äiti silitti Annan uutta tukkaa, otti sitten rohkeasti paperipussin pois päästään ja yhtä aikaa ruvettiin laulamaan Hämähämähäkki, kiipes langalleen...

Täiloma loppui ja Anna palasi kouluun. Äiti oli täiloman aikana opettanut Annalle muutamia saksan sanoja, ja nyt tapahtui Annan elämässä jotain uutta ja ihmeellistä: Anna vastasi ensimmäistä kertaa saksaksi koulutunnilla.

Opettaja kirjoitti taululle isoin kirjaimin sanan AUS (’pois’). Nyt oppilaitten piti keksiä AUS-sanoja. Anna viittasi. Opettajan lempeät silmät kirkastuivat entisestään, hän melkein hypähti ilosta, kun huomasi Annan viittaavan ja hän sanoi:
– Ja, Anna, bitte!
– L + AUS = LAUS (täi), Anna vastasi tulvillaan voitonriemua.

Koko luokka sinisissä täimyssyissään hörähti nauramaan, Anna ja Anifa ja opettaja muiden mukana. Sinä päivänä Anna nauroi ensimmäisen kerran Saksan koulussa. Laus aus, Laus aus, laulettiin kuorossa. Koko luokka lauloi. Ja Anna muiden mukana.

Pieni, pelottava täi oli opettanut Annalle saksaa – ja rohkeutta.