syvälle silmiin

Hän on saanut kirjastosta lainaksi Tapio Rautavaaran Kulkurin taival -kansion, joka sisältää Isoisän olkihatun ja kaikki muutkin hänen (tunnetut ja vähemmän tunnet) levytyksensä, yhteensä neljätoista cd:tä.

Hän polttaa levyt itselleen, soittaa ja herkistyy. –Tule, tanssitaan, hän sanoo elämänkumppanille. He, jotka eivät tanssia osaa, keinuvat hitaasti Hiljainen kesäyö -valssissa ja hän pyytää, kun tunne nousee ja kurkkua kuristaa: –Katso silmiini, katso koko kappaleen ajan.

Mies harmaantunut, nainen harmaantunut keinuvat toisiaan vasten ja katsovat toistensa silmien sineen, jossa alkaa vesi läikkyä. Kyyneleet nousevat yhteisyyden lähteestä. He ovat tahtoneet ja kokeneet elämänsä vuodet semmoisina kun ne on heille annettu. Heillä on historia ja heillä on tulevaisuus. Heillä on tämä hetki.

Nainen sulautuu rajattomaan hellyyteen miestään kohtaan; hän ei voi eikä halua irrottaa katsettaan hänen sielunsa peilistä. Mies hymyilee.

Kappale loppuu, rakkaus jatkuu.

Liian harvoin puolisot katsovat toisiaan keskittyneesti syvälle silmiin, ja kuitenkin katseella on maaginen voima, hän lukee Hyvä Terveys -lehdestä ja nyt hän tietää että se on totta. Se ei romanttista viihdettä; se on liiton luonnonvoima ja liima.

Anna meille tänä päivänä meidän yhteinen katseemme, hänen soperruksensa on kuin rukous. Ja se mitä hän anoo, he saavat. Yhteisen pohjan, yhteisen ylösnousemuksen, yhteisen taivaan. Hänelle, joka on jäänyt vaille äidin silmiä, katseella on vielä suurempi merkitys kuin miehelle, jolla ovat äitinsä katse ja silmät sielunsa pohjalla valoa antamassa.

Hän muistaa äkkiä tapahtuman kaukaa lapsuudesta.

On kesä ja kuuma. Kaukana järvellä puksuttaa tukkilautta. Mökkituvan ikkunat ovat apposen auki, käki kukkuu ja hento tuuli leyhyttää valkoisia pitsiverhoja. Hän leikkii nurkassa. Äiti istuu rottinkisohvalla, hiljaa, poissa itsestään ja muista. Isä keinuu. Radiossa soivat lauantain toivotut. Isä hylkää keinutuolin, lähestyy äitiä, kumartuu hänen kasvojensa puoleen, kuiskaa, tarttuu käteen ja pian he liitävät lattialla kuin tiirat taivaan sinessä ja hän näkee, miten äidin helmat hulmahtelevat musiikin tahtiin ja suu, joka yleensä on viiva, kaartuu hymyyn, johon isä painautuu ja minun on niin hyvä olla.