Terveisiä Kuopion luonnontieteellisestä museosta (kuvat yllä).
PS
Venepaikallamme mantereella oli viime kesänä väsynyt piisami (?), joka lopulta heitti henkensä heinikkoon. Ennen kuolemaansa se hakeutui pelotta luoksemme, kuin apua anelemaan.
Niin, onko 'hän' piisami?
Mimosalla on blogissaan hieno uutuuskategoria: mitäs tänään tuli opittua. Nappaan sen blogiini, koska mitä vanhemmaksi elän, sitä enemmän tiedän, miten vähän tiedän ja miten paljon haluan ihmetellä ja tietää. Moni asia, minkä jo lapsikin tietää, saattaa olla minulle uutta. En tiennyt piisameistakaan aiemmin oikeastaan mitään.
Luonto itsessään ei ole hyvä eikä paha. Luonto on. Luontoa ei voi moralisoida, ihmisen vääriä valintoja voi. Niin kai.
14 kommenttia:
Tuohan näyttää ihan marsulta8) Maailma muuttuu ja minä haluaisin istuuttaa meidän rantaan lumpeita, mutta Isännyys ei anna kun tässä järvessä ei ole niitä ennenkään tiettävästi ollut - varmaan ihan viisaasti ajateltu, mutta tahtoisin silti;)
Voi, piisami parkaa, kun henkensä niin heitti!
Mitähän se sitten teiltä halusi, ruokaa vai muuta apua?
Ihmellistä oli, että niin teki.
Lumpeet on kyllä kauniita, olen nähnyt sellasia valkosiakin, vaikka niitä on aika vähän.
Kait piisamia sanotaan myös piisamirotaksi. On se niin rotan näköinenkin.
Luulen, että otuksesi on piisami. Ihmetyttää, miksi se kuoli. Oliko hän ehtinyt syödä lumpeen juuret järvestäsi? Ei kai.
Olen ihmetellyt samaa. Nythän se selvisi. Voi olla niinkin (huomaa, savolaisuus alkaa tarttua lopulta), että muutkin ympäristömuutokset ovat vaikuttaneet asiaan.
Kurjenrahkalla olevassa Savojärvessä on vielä valkoisia lumpeita. Tai oli viime kesänä, saas nähdä onko vielä tulevana vuonna. Nyt minulla on pitkä putki niin saan kunnon kuvan, jos niitä vielä on.
Kiitos, tämä piisamijuttu oli minullekin uusi juttu. Miksei se syö ulpukan juuria, niitähän on joka joessa vaikka kuinka paljon.
Kiitos, mielenkiintoinen juttu!
Kas kummaa olen hakenut kesällä ottamani lampi(lummekuvan esille ja aion postata huomenna juttua siitä.
No piisami on ollut mielessäni viikkoja. Se johtuu eräästä lapsuudenmuistostani. Olen ajatellut kertoa tarinan siitä jossain vaiheessa. Piisamirottia pyydystettiin turkisten takia ennen.
Kun lähes 30 vuotta sitten muutimme tänne, oli laiturin alla valtava kasa simpukankuoria. Ruohottuneessa lahdenpoukamassa oli piisamin pesäkekoja.
Nykyisin on paljon simpukoita, mutta ei enää kuoria. Ei myöskään piisaminpesiä näy. Piisami mainittiin turhaan Suomeen tuoduksi tuhoeläimeksi. Tuskin enää on haitaksi. Mutta mikä kannan kuihdutti? Minkki?
Lumpeita löytyy, mutta eivät varmaan isoja lumpeita. Pienempää sorttia ovat.
Eilen näin kaksi joutsenta.
Minulle iso lumme ihan uusi tuttavuus; kaipa ne ovat pikkulumpeita, joita runsaasti kukkii rantasaunamme rannassa, läpimittansa noin 10 cm?
Paljon olisi tietämistä, sen tietää, ettei siitä kaikesta juuri mitään tiedä! :)
Minulle iso lumme ihan uusi tuttavuus; kaipa ne ovat pikkulumpeita, joita runsaasti kukkii rantasaunamme rannassa, läpimittansa noin 10 cm?
Paljon olisi tietämistä, sen tietää, ettei siitä kaikesta juuri mitään tiedä! :)
Täällä meillä lähijärvellä löytyy lumpeita, sitä en tiedä (minäkin siis tiedän vähän), ovatko isoja lumpeita. Lapsena asuimme ihan joen rannalla, johon laski oja ja siinä ojassa oli melkein kuhisemalla piisameita.
Inkivääri,
lumpeet ovat vesikasveista kauneimpia. Ei ihme että lumpeilla on unelmissasi vissi paikkansa ;).
Harakka,
eläinystävä:).
Niin, meitä ihmetytti eläimen käytös. Mies rakenteli laituria venepaikallamme monena päivänä ja aina piisami kömpi hänen luokseen rantaruohikosta. Ajattelimme että se on kesy ja jo tottunut meihin. Mutta eräänä aamuna sen elämä oli ohi. Ja olen luullut (luulen paljon kun en tiedä), että eläin menee mieluummin omaan rauhaan kuolemaan kun on sairas ja heikko eikä vääntäydy ihmisten ilmoille.
aimarii,
niin, piisamirotta oli kaiketi sairas – tai haavoittunut. Vaikka nämä rannat ovat minulle tuttuja elämäni alusta lähtien (ja nyt taas läheisiä melkein 40 vuoden tauon jälkeen), en lapsena ja nuorena nähnyt piisameita.
Niin, miksei piisameille ulpukan juuret maistu? Mielenkiintoinen kysymys.
Liisa,
totta, isojen lumpeiden häviäminen saattaa olla monien osatekijöiden summa.
Kuvanakkeli,
"vesi kielellä" odotan tulevaa lummekuvaasi. Kamerasi putkineen maalaa maiseman ja mielen niin että ilmoille kajahtaa aah, ihastuksen huokaisu :)
arleena,
jännä kuulla, että myös sinulla on ollut piisami mielessäsi jo viikkoja. -Etsin vastausta numerokuvahaasteeseen 38 enkä löytänyt sopivaa kuvaa. Törmäsin piisamikuviin ja lykkäsin ne sitten tänne :). Nytpä odottelen sinun piisamitarinaasi.
Turkisten takia piisami kotiutettiin Suomeen. Tuotakaan en aiemmin ollut tullut ajatelleeksi.
Obeesia,
sinulla on näköalapaikka seurata luonnonilmiöitä ja kuinka eläimistö(kin) on vuosikymmenten aikana muuttunut. Onneksi vesiensuojelu on nykyisin toisissa kantimissa kuin taannoin. Vai onko järvesi ollut ja tätä nykyä on puhdas / puhdistunut?
Mikä piisamit järveltäsi karkotti? Olisi mielenkiintoista tietää. Onnea joutsenhavainnosta. Kevät saapuu "torven" töräytyksellä, kohisten.
heinänkehrääjätär,
pian on taas lumpeiden aika. Kauneus on tulollaan, muuttaa muotoaan kun vesi vapautuu ja keinuttaa näkösälle pinnan alla olevat aarteet. On varmaan ilo ja onni saada asua veden äärellä, lempeiden lumpeiden keinuntaa katsella.
Marjukka,
hui vai pitäisikö sanoa oi :) kun kuulen ojasta, jossa on kuhisemalla piisameita. Piisamin toinen nimi, piisamirotta, pistää hiukkasen hihkaisemaan, ei pelkästä ihastuksesta. Tämä meidän piisamimme oli söpö ja ihana, paitsi pitkä siimahäntä... kun sen näin, otin yhden askeleen taaksepäin. Semmoinen hölömö olen. Kuitenkin aina kiinni luonnossa.
Kun olin lapsi, äitini ompeli minulle anorakin ja sen hupun reunassa oli piisamin turkkia. Muistan sen hyvin, toki ei ole tietoa mistä tuo turkis oli kotiimme joutunut. Oli ehkä jonkun vanhan vaatteen jämistä tms.
Lastu, blogissani on jotain pientä sinulle.
savisuti,
anorakkisi on varmasti ollut ihastuttava kun niin hyvin sen muistat.
aimarii,
oi kiitos. Olen onnellinen.
Lähetä kommentti