silkkisukka tanassa
jakku jamassa
– suu viivana –
lasken laineita
väännän kaiteita
en putoa
osaan kutoa
strategioita
mutaatioita
tulostavoitteita
voiton maksimointeja
NYT
riisuuvvun alasti
suusta tulloo lasti:
tiijjätkö
miltä tuntuu
piästä koejttiin
sannoo
hyvvee päevee
kirvesvartta
ja haaki on kala
Ala sitä miettiä, ala!
ei ole koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus
Runotorstai: Saapuminen
20 kommenttia:
Runosi pursuaa iloa ja itsehyväksyntää!
Eipä ole koskaan liian myöhäistä, onneksemme. Kaiken olennaisen tärkeän oivaltaminen on vain (iteltäni) aika paljon jäänyt näihin vuosiin. Sääli.
Onneksi.
Itseensä on hauska saapua! Runosi kuvaa hyvin, miten hyvä on heittää pois työrooli ja ruveta olemaan ihan oma itsensä. Takaisin lapsuuteen - ja nyt omilla ehdoilla!
Lohduttava runo. Vähän saman tein minäkin, "ilkeästä" työroolista omaan itseensä. Kyllä nyt on parempi. Vielä kun saisi prosessoitua itselleen sen onnellisen lapsuuden, sillä tiellä ollaan. Tai siis onnellisen ja tyytyväisen nykyhetken.
Ei koskaan ole liian myöhäistä, ei!
Työrooli on aika helppokin heittää kokonaan pois, mutta ei varmaan kaikille.
Mutta sulle on, ja saat kauniin lapsuuden!
Tämän tahdissa tanssahtelen tänään. Kiitos Lastu, ihana sanataituri <3
Tuohon myös uskon, parempi myöhään kuin vielä myöhempään. Ihanaa saada olla just sellainen, kun tahtoo. Usein siihen pääseminen on pitkä saapuminen.
Kyllä työrooli jää, kun kotiin saa tulla.
Lapsuuden murre säilyy takaraivossa varmaan kaikilla työkuvioista huolimatta. Hyvä niin.
heinänkehrääjätär,
kiitos. Niinpä, oma itse on lähempänä kuin kukaan, mutta välillä sisimpäänsä voi olla pitkä matka. Mutta kyllä ovi jonain päivänä aukeaa ja löytää juurensa, latvansa ja ympäristönsää. Minun piti käydä oikein elämäntarinakurssi ennen kuin jotain alkoi näkyä:)
Obeesia,
niin, onneksi voi iästä riippumatta nähdä lapsuutensa uudessa valossa.
Ina,
töissä joutuu välillä monelle mutkalle jos minkälaiselle. Enemmän tai vähemmän roolien vangiksi – elleivät työyhteisössä puhalla vapaat, erilaisuuden hyväksyvät raikkaat tuulet.
Pellon pientareella,
onneksi olkoon! Miten elämäntärkeää on olla pettämättä itseään ja luonnonmukaista ominaislaatuaan. Työ ei saisi vääristää hyvää omakuvaa. -Kun viime vuoden surin lapsuuttani, enää ei tarvitse. Tuli ihmearmahdus (kaikkia osapuolia kohtaan). Nyt näen lapsuudessani muutakin kuin häpeää siitä että olen olemassa. Huh, rankasti sanottu, mutta semmoista suossa tarpomista tuo vuosi oli - ja silti niin tärkeä. Nyt tie kumpuilee ja vie eteenpäin. Vihreää on. Suap olla höllötellä omana ihtenäsä.
Harakka,
lapsuus kurkkii uusien silmien vuoksi. Jos osaisin maalata, taulusta tulisi valoisa ja hauska. Ja jokin pimeä nurkka muistuttaisi että sitäkin oli, vaikkei se enää pimennä koko "huonetta".
Mimosa,
laulun lapsi, tanssahdellaan vuan, antaa männä ku on männäkseen - pyöritellään hyppynarruu, mulla vuan polovet tekköö tennöö mutta haetanneeko sekkää mittää ;)
aimarii,
niin, eikö vain ole ihanata olla se mikä on. Ja todeta: hyvä on olla ja elellä.
arleena,
kotona saa olla KOTONA. Ja loihtia herkkuruokaa, luoda kauneutta, levätä, bloggailla, jutella rakkaansa kanssa, köllötellä tai vaikka möllötellä - sekin on niin mukavaa :).
Murre mulla säilyi työssäkin. Se on kielessä kiinnii kuin täi tervassa.
Ja nyt kun on kuulokoje, ihastelen kaikkea sitä puhetta (murteineen) mitä kaupungin vilinässä kuulen. Pitäisi ottaa kynä ja lehtiö mukaan, jotta muistaisin kuulemani: niin hauskoja lauseita sieppaavat "uudet korvani". Tai liekö salakuuntelua moinen;)
ihan kuin ennen lapsilla olisi ollut mukavampaa kuin nykyisin. Muistankohan väärin, vai enkä vaan ymmärrä :)
Ihan kuin kaksi maailmaa. Arvaatko kummasta pidän enemmin? Eikä ole vaikea arvata, kummasta sinä pidät enemmin! Ehkä molempia tarvitaan, mutta eikö olekin hauska ja hyvä olla ihan vain itsensä!
Ihastuttava kuva ja oi, tuollaiset vaatteet hyvin muistissa. Ajattelin ihan samaa kuin Isopeikko
Isopeikko,
minusta tuntuu, että muistat oikein ja ymmärrät ihanasti :)
Crane,
oikein arvasit – tiesit :). Työelämässä kamalinta on jos pitää tärkeillä tms. eikä saa luonnonlapsen lailla tehdä työtään josta periaatteessa pitää vallan mahdottomasti. Paras työnantaja ei pakota työntekijöitään vääristyneisiin muotteihin. Rooleihin jotka kahlitsevat ja jäykistävät kuin haarniskat.
Mutta onneksi monella työpaikalla työn sisältö on tärkeintä, eivät raamit tai roolit.
Ennen pikkutytöillä oli mekko ja essu. Oikein mietin, oliko minulla ollenkaan lapsena pitkiä housuja muuta kuin hiihtäessä. Ei silti, kyllä housut olisivat olleet mukavat mutta hauska on vanhoja kuvia katsella - ja esiliinoja :)
Kyllä työrooli olikin kiva jättää taakseen ja aloittaa uusi lapsuus!
Hyvä kun olet riisunut turhat lastit ja rakennat hyvän lapsuuden. Sen voi rakentaa vaikka murusista, niitä sentään jokaiselta löytyy.
Murteen taakse kätketty suuria merkityksiä - hieno runo.
Olen ollut merellä munia metsästämässä, siksi olen vähän myöhässä.
Uuna,
murre on suklaata ja samettia, lempeä ja lämpöä, enemmän kuin Kismet suussa ja kielenkärjessä, sillä murteella sanotuksi saa :).
Oi, olet ollut munia metsästämässä merestä. Sitten tiedän: olet onnellinen. Keskittynyt ja luova on aina onnellinen.
Marjukka,
niin,
vaikka sain tehdä työtäni unelma-ammatissa, kirjojen parissa, kuvioihin tuli väistämättä semmoista muotokuviota ja edustamista, jota en yksinkertaisesti osaa. Toisenlaiset ihmiset ovat luotu edustustehtäviin, en minä, ikuinen luonnonlapsi. Nyt on ihanaa kun saa olla se mitä alunperin on. Vaikka nuolla lautaset kielellään puhtaaksi kuin kissa tai imeskellä jääpuikkoja kevään korvalla :)
Olen alkanut jo ennenkin miettiä, kuinka paljon oletkaan löytänyt itsestäsi näinä kolmannen iän vuosina.
Tunnistan itsekin, kuinka hyvä on nyt sanoa että
"hyvvee päevee
kirvesvartta
ja haaki on kala"
mm,
sanopa muuta - tai siinähä tuljkii jo kaeikki. Hyvvee päevee vuan sinnekkii ja etteenki päen... :D
Ihana runo :) Niinpä niin, voi tätä elämän kummallisuutta. Tuli mielikuva, että nuoruus ihanteineen ja tavoitteineen huristaa etiäppäin niin, että perälauta näkyy. Siksikö sitten ehtii saapua lapsuuteen, aikuisuuteen, itseensä, elämään...
Ruska,
uskon tuon mitä sanot. Nuorena katsoo kiihkeästi eteenpäin, vanhana hyppää työvuosien yli (tai ali), kun suuntaa katseen menneeseen ja pääsee oikopäätä lapsuuden hyppynaruun ja kevään leikkeihin. Lapsuus alkaa filminauhalla näyttää uudessa valossa.
Ota tästä elämästä sitten selvää mikä vaihe tarkoittaa mitäkin! :D
Lähetä kommentti