kuva
Näin unta viime yönä. Olen nähnyt unta ennenkin mutta tämä uni jää mieleeni niin että vaikka heräämisestä on kulunut aikaa, uni ei jätä.
Lähestyn maata joka näyttää autiolta ja tyhjältä, niin, näyttää, sillä mitä lähemmäksi autiutta astelen, sitä paremmin alan nähdä muutakin kuin tyhjyyttä. Keskellä karua maisemaa kohoaa muuri, yhtä vankka ja kauhistuttava kuin Berliinin aikoinaan, mutta se tämä muuri ei ole.
Muurin toisella puolella istuu vanhus: kiireinen kaiken työikänsä mutta nyt tehtävänsä jättänyt ja eläkkeelle siirtynyt.
Unimaailmassa voi yhdessä hetkessä piillä ihmisen koko elämä: lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus. Tämä mies on vanha mutta näen hänen kaikki ikänsä ja elämänsä vaiheet kertaheitolla, läpivalaistuna.
Muurin toisella puolen käyskentelee miehen aikuisia lapsia; heidän ikänsä ja ulkomuotonsa jäävät hämärään mutta uni viestittää että samaa verta ja lihaa ovat, vain muuri on välissä.
Vanhus koputtaa muuria, joka on kasvanut hänen ja lasten välille niinä pitkinä vuosina, jolloin mies oli kiivennyt urallaan. Hän yrittää saada yhteyttä, mutta koputus hajoaa palasiksi ja kuolee. Lapset muurin toisella puolen nojaavat tiiliseinään, kuuntelevat hiljaisuuden huminaa ja tähyilevät taivaanrantaan, missä lipuu menneisyys isästä jota heillä ei ollut silloin kun he olivat pieniä ja olisivat hänen läsnäoloaan myötä- ja vastamäessä tarvinneet. Heidän polkupyöränsä oli rikki tai nuken käsi katkennut tai ilo simpukan löytymisestä olisi ollut kiva jakaa isän kanssa. Mutta ruokapöydän ympärillä oli isän tuoli tyhjä läpi heidän päiviensä, viikkojensa, kuukausiensa, vuosiensa.
Mitä enemmän isällä oli työssään valtaa, sitä ohuemmaksi kävi yhteys lapsiin ja korkeammaksi kasvoi muuri heidän välillään.
Vanhan miehen rystyset verestävät paljosta muuriin koputtamisesta; kop kop yltyy raapimiseksi ja epätoivoiseksi takomiseksi: lapset, lapset, isä täällä.
Yht'äkkiä minä, uneksija, näen muurin juurella särkyneensydämen, joka työntyy esiin maasta jota kastelevat vanhan miehen kyyneleet. Hänen särkynyt sydämensä luhistaa tiiliseinämän, ja lapset jotka ovat vuosien myötä kasvattaneet isänkaipuunsa vihaksi, kiipeävät muurin repeämästä isänsä luokse. He näkevät toisensa. Uni katkeaa juuri kun...
Herään.
12 kommenttia:
Olipa uni surullinen ja täynnä kaipausta, ikävää.
Unen merkitystä olen miettinyt monesti, varsinkin kun näen poisnukkuneita läheisiä unessa. Ja niitä näen säännöllisin väliajoin. Ne unet ovat kuitenkin mukavia, todentuntuisia ja elämä on mukana.
Merkityksellinen uni.
Olipa surullinen ja samalla mielenkiintoinen uni.
Jos muuri meni rikki, ja lapset pääsivät isänsä luokse, niin en usko, että he voisivat isäänsä vihata kuitenkaan.
Kun lopulta isällä olisi aikaa, niin uskon, että lapset antaisivat anteeksi, ja pikkuhiljaa saisivat solmittua uuden ehomman suhteen isäänsä.
arleena,
ihanaa nähdä ihania unia, mukavia ja leppeitä, jo poisnukkuneista omaisista. He ovat kuin tervehdyskäynnillä.
Minulla jolla asiat äidin kanssa jäivät kesken, oli kuitenkin isän kanssa rakastavat välit ja siksi hämmästelin unen sisältöä: isä oli unessa etäinen mutta todellisuudessa läheinen, tosin hänen kuolemastaan on aikaa jo 35 vuotta.
Mutta uniin taitaa liittyä paljon "sekasotkua", radiosta kuultua, lehdestä luettua, myös. Kuuntelin radiosta Terhokodin johtaja Juha Hännistä, joka kertoi kuinka surullista on seurata sivusta, miten suurliikemiehen johtajan lapset eivät tulleet kuolemansairasta isäänsä katsomaan, koska kokivat: miksi olisimme luonasi nyt kun et ollut luonamme silloin kun olimme lapsia ja olisimme sinua kipeästi tarvinneet. -Ehkä tämä haastattelu tuli uneeni. Tai sitten uniin tuli Heidelbergin aikamme, jolloin työ vei mieheni ja lasten isän tyystin (pakko). Luin vanhoja kirjeitä ja uni poiki tämänmoisia tunnelmia. Nyt hänellä on eri tavalla aikaa ja tahtoa keskittyä lapsiin.
Harakka,
niin, itsekin ihmettelin untani. Se oli kirkas kuin aamu kun heräsin. Ja samalla pimeä kuin yö. Kävi niin sääliksi unen vanhusta, samoin aikuisia lapsia, kun heillä ei ollut tietä toistensa luo. Vasta miehen murtuminen mursi muurinkin. Koskaan ei ole liian myöhäistä löytää yhteys.
Minäkin mietin untasi heti omaa isäsuhdettasi vasten ja ihmettelin.
Mutta nyt luin muiden kommentit ja vastauksesi niihin, niin ymmärrän, että unessa oli muutakin kuin omaa elämääsi.
Merkittävä uni joka tapauksessa. Toisaalta sukupuoli ei ole niin merkityksellinen, voisiko vanhus ollakin äitisi, joka nyt yrittää yhteyttä sieltä kaukaa ja suree etäisyyttään, vaikka ei sille oikeastaan aikanaan mitään voinut.
Tällaiset selkeät, kauan mielessä pysyvät unet, ovat kyllä viestiksi tarkoitettu. Sitä en tiedä tuleeko viesti meistä sisältä vai tuleeko se jostain muualta, mutta viesti se on kuitenkin.
Särkynyt sydän, tehokas kuva ja voimakas symboli.
Voi niitä kaikkia särkyneitä sydämiä...
Unet ovat kuin rinnakkaistodellisuutta, kuin lahja. Aina ne eivät ole toivottuja lahjoja.. Olen myös (kuten Arleena) nähnyt toistuvasti unia läheisistä jotka ovat jo kuolleet. Viimeksi äiti soitti puhelimella (yhteen aikaan eläessään hän soitti 'liian usein', joka päivä, ja se tuntui vahtimiselta ja siltä, että yritti vain elää lastensa kautta). Nyt tämä uneen tullut puhelu oli tärkeä. Kädessäni oli (vielä vanhanaikaisen) luuri ja sieltä lirkutti äidin ääni, ojensin luurin miehelle ja kysyin, onko tämä tosiaan äiti...?! mies kuunteli ja todisti: on, ihka elävänä.
Isä oli niin kaukana aina ja ihan kaikin tavoin, ettei koskaan tullut edes uniin. Olikohan se paha vai hyvä.
Koskettava tarina!
Tämä uni voisi olla minun elämästäni. Sitä tässä mietin, että kun nykyaikana työelämä ja vaatimukset ovat vieläkin kovempia, että miten ne nykyajan vanhemmat oikein ehtivät olla lastensa kanssa tarpeeksi ja oikealla tavalla...
Vahva uni. Alitajunta siinä työskentelee.
Ajattelen hieman samaan tapaan unestasi Uunan kanssa.
Omassa toistuvassa unessani kysyn yhä joskus puhelimitse jotain neuvoja äidiltäni, jonka kuolemasta on nyt 20 vuotta.
Uuna,
niin, jotenkin aavistin jo unta nähdessäni, ettei vanhus ollut isäni. Olin sivustakatsoja. Mutta miehen pyrkimys saada vihdoin yhteys lapsiinsa oli raastavaa. (Aamulla näen hengityskoneestani kuinka monta ’patologista’ hengityskatkoa yön aikana on: jos uni on jännittävä, katkoja kertyy – mutta jos niiden määrä pysyy kohtuullisena, huolta ei ole siten kuin ennen koneen käyttöä. Tämän unen nähtyäni katkoja oli tunnissa kolme.)
Totta, jos unessa olisi esiintynyt vanha nainen, hän olisi saattanut hyvinkin olla äitini. Silloin uni olisi tullut syvältä sisältäni. Unet hoivaavat. Se mikä jää elämässä kesken, voi korjaantua unessa ja tasapainottaa olemista. Ja kaikkea ei elämässä osakseen saa. Siihen on tyytyminen. Joillakin on tukena isä, toisella äiti, jossakin on aina rakkaus. Piilossakin.
Una Reinman,
särkynyt sydän kasvoi vahvan punaisena vanhuksen jalkojen juuressa. Ja sitä mukaa kun miehen kyyneleet sitä kastelivat, se piteni, kietoutui muurin tiiliseinän rakosiin ja mursi sen niin että lapset ja vanha isä näkivät toisensa. Unen loppu jäi minulle avoimeksi. -Miksi uneksija usein herää juuri ratkaisun hetkellä?
Kutis,
milloinkahan kehitetään ”elokuvakone”, joka taltioisi unemme? Olisipa mojovaa, tunteita laidasta laitaan keinuttavaa, katsella iltaisin edellisen yön uniaan. Ehkä sitä kautta avautuisi uusia selityksiä, miksi olemme sellaisia kuin olemme. Vai olisiko itseanalyysi vähän riskialtista touhua? Eipä tiedä. Ehkä. Ehkä ei.
Miten ihana puhelinuni sinulla. Äitisi tuonilmaisista sinulle soittelee ;) ja mies vakuuttaa: totta on ’elävä’ äitisi. Minnekäpä äidinrakkaus kuolisi? Ei se energia hautaan mene vaikka ruumis sinne kätketään.
Vanhan ajan puhelinluuria tuli ikävä. Olivat ne somia. Ja pitivät puhelijan paikallaan ;)
aimarii,
missähän kohtaa aivoissa alitajunta sijaitsee?
Ajatella, sinäkin, kuten Kutuharju, juttelet unessa puhelimitse äitisi kanssa. Yhä, vaikka äitisi kuolemasta on kauan aikaa. Kyllä me taidamme kantaa äitejämme mukanamme niin kauan kuin elämme – ja he kantoivat aikanaan meitä kohdussaan. Merkillinen, lumoava on unimaailma.
Olipa selkeä uni. Näen itsekin joskus unia, mutta harvoin muistan niitä hetkeä kaempaa. Pitäisi kirjoittaa muistiin.
Edellä menneet isä ja äiti ovat unissani harvoin. Jäi niin paljon epäselvää ja kesken. Ja juuri tuo kuvaamasi muuri. Muuri tuntuu siirtyneen sisarusten keskelle, koska vieläkään ei puhuta, en saisi muistella.
Ymmärrän, että parhaansa vanhempani tekivät, mutta tunnen toisin - vielä.
Liisa,
kun kerrot, että harvoin näet unta edesmenneistä vanhemmistasi, tajuan saman. Hyvin, hyvin harvoin he esiintyvät unessani. Miksiköhän? Tässäkin unessa jotenkin tiedostin, ettei vanhus ollut isäni.
Unipäiväkirjaa kannattaisi ehkä pitää ainakin kokeeksi. Kerran sitä aloitin, mutta niin kuin monille hyvillekin ideoilleni on käynyt, alkuinnostuksen jälkeen se lopahti. Mutta mikään ei estä jatkamasta unien kirjaamista - jos ei säännöllisesti niin harvakseltaan.
Sisarusten välinen avautuminen on oma maailmansa. Minulle teki hyvää kirjoittaa viime vuonna elämänkaarikurssilla kaikki mieltä painanut – ja myös kepeät muistot – terapiamielessä ulos. Voi olla etten niihin palaa (ei ole enää kovin suurta tarvetta) tai sitten palaan - jos se sisaruksille sopii. Päämääränä on (nyt huomaan) silti: että me yhtä olisimme ja kykenisimme omista lähtökohdistamme purkamaan vyyhteämme auki. Isän ja äidin salaisuutta. Paljon vanhin sisareni onkin kertoillut...
Ehkä teillä ja meillä vastaukset ovat valmiita. Ja tulee hetki jolloin kaikki ovat kypsiä sen löytämään ;)
Hyvät ihmiset, todella surullinen uni. Kuinkahan lopussa kävi? Toivottavasti hyvin. Ehkä jokainen rakentaa päässään lopun unellesi.
Lähetä kommentti