Mikäs se siellä tukuttaa, se taitaa olla auto, autoautoauto, autoautoauto, se taitaa olla auto.
Nuori mies narraa kaloja juhannusaattona saaren rantakivellä, tuijottaa kohoa eikä ympärilleen vilkuile. Hieraisee silmiään, kun kuulee emonsa huudon: katso taaksesi, auto kyntää vettä. Älä jää auton alle!
Auton alle – saaressa, missä ei ole teitä! Tipinkeltainen Volvo on viritetty uusiokäyttöön; juhannusjuhlijat bongaavat 'veneensä' hytissä Kallaveden rantojen kokkoja. Hyvä idea kylmien keskikesän juhlien luvatussa maassa, missä märkäpuku on poikaa ja toppahaalarit tyttöä.
Niin muuttuu maailma saaressakin. Silloin kun olin lapsi, eivät autot kulkeneet vetten päällä; tosin haaveilin aaltojen harjalla keikkuvasta amfibioauto Dickistä. Miten kätevää olisi ajaa auto mantereen venepaikalta veteen, levittää siihen konstruoidut evät ja antaa laineiden laulaa ja kuljettaa kyytiläisiä nyytteineen kohti saaren rantaa.
Äitiii, taas se hirmu-uimari tulee, äitiii! Apuvaa!
Rantakivillä lokki kasvattaa lastaan eikä ollenkaan pidä siitä, että uin sen reviirillä.
Lokkiemo vahtii poikastaan männyn oksalla, kuulee sen avunhuudon ja syöksyy äidinvaistonsa ajamana kohti uimaria, joka yrittää vakuuttaa ihmisten ja enkelten kielellä olevansa vaaraton, ystävällismielinen luojan luoma olento. Mutta kun minä, reppana himouimari, en osaa lintujen kieltä, sanoma ei mene perille saati että vakuuttaisi. Kalalokki muuttuu yhä hurjemmaksi suojelusvaistoineen, kiertelee, kaartelee vesijuoksijaa ja heittää lopulta peräpäästään valkoiset mielenosoitusterveisensä veteen suoraan nenäni eteen. Viisas(ko) väistää: ei ole vaikea arvata, kumpi meistä kahdesta kömpii rannalle.
Seuraavana päivänä näytelmä toistuu; minua himpun verran jo epätoivostuttaa. Lokki hipaisee hiuksiani ja kiljuu kuin jalopeura.
Silti.
Uimahimoni ei hellitä.
Pitääkö minun uiskennella jatkossa pyöräilykypärä päässä ettei kalalokkiemo nokkase. Tepsisivätkö paplarit? Vai etsiäkö toinen uimapaikka? Lapsenkasvatus vie lokeilla aikaa parisen kuukautta. Hm.
Leben und leben lassen. Elää ja antaa toisen elää.
Kaikki aina järjestyy, väitetään. Aluksi teoriassa, tiedetään.
Kuinka väännän lintuemolle rautalangasta: en aio syödä suihini lokinpoikasta, en vahingoittaa untuvikkoa. Tahdon sille (ja itselleni myös sillä kernaasti polskuttelen edelleenkin mökkini rantavesissä viisi kertaa päivässä) silkkaa hyvää. Mikä neuvoksi jotta loppu hyvin kaikki hyvin?
PS
Kuvat saa suureksi klikkaamalla.
13 kommenttia:
Onpa kekseliästä ottaa auto uusiokäyttöön vesille. Toivottavasti ei uppoa järven sisään.
Lokeilla on äidinvaisto, mutta meistä ihmisistä ei ole todellakaan mukavaa tuo päätä hipova lentely saati ne valkoiset pruiskaukset.
Uimalakki päässä voisi olla aika hyvä ratkaisu.
Saattaa olla, että rautalankaväännös tulee väärin ymmäretyksi. Vaikka kuinka mutkalle vääntelisi.
Kesäinen hyväntuulinen pakina, vaikka se lokkiemo olikin vähän liian suojeleva.
Mökkisaaressa on todellista äksöniä! Monensorttista tekemistä ja nähtävää.
Menikö rautalanka väännös lokille ymmärrykseen?
Ihastuttaa pakinointia.
Ja nyt minun tekee mieli mennä uimaan.. =)
Enpä uskoisi ellen näkisi, totta, auto vedessä..
Lokit puolustavat tarmokkaasti jälkikasvuaan, olitpa rohkea kun uskalsit uimaan.
arleena,
näimme tuon Volvon ensi kerran Kuopion satamassa, vedessä parkissa ja harmittelin kun kamera ei ollut mukana. Mutta ei mennyt kuin muutama päivä kun tuli juhannus ja samainen 'amfibioauto' ilmestyi näköpiiriin.
Niin, ymmärrän lokin äidinvaiston - itsellänikin se on vahva. Mutta kuinka ihmeessä se tajuaisi että tämä uimari on vaaraton homo sapiens. Toivon että ensi keväänä lokki löytää paremman pesimäpaikan - saari on iso ja melkein asumaton joten pesintäpaikkoja piisaa.
Lähden ostamaan uimalakkia, sillä perjantaina lähdemme taas saareen ;).
aimarii,
kiitos.
Lokki kävi päivä päivältä aggressiivisemmaksi. Alkoi hyökätä päin heti kun näki minun tallustelevan rantaa kohti vesijuoksuvyö kainalossa.
Näin sen kiukkuiset silmät kun se syöksyi vedessä tukkaani. Eiköhän tämä tästä. Tottuu kai se kun huomaa että olen ihan kiltti otus.
Una Reinman,
muuten: kun uimassa oli kaksi (mieheni ja minä), lokki kävi hiljaisemmaksi. Mies ei vain innostu uimisesta siten kuin minä. Uiminen on kautta ikäni ollut lempiharrastukseni.
Kaanon,
lokit ovat oikeita tiikereitä "pentujaan" puolustaessaan. Äiti-ihminen ymmärtää tämän oikein hyvin. Jonkun kerran uinkin niemen toisella puolen. Tuli hiljaista.
Olipa hieno kulkuväline järvellä!
On siinä mielikuvitusta riittänyt.
Mutta toi lokkijuttu on sellanen, että ne on sitkeitä puolustajia.
Olin kerran siskonpojan mökillä myös uimassa Marjukan kanssa, mutta ei meinannut tulla yhtään mitään, kun olivat ottaneet laiturin paikakseen seisoskella siinä, ja pitivät omanaan. Vaikka lokinpoikaset jo osasivat jo uidakkin.
Oli siinä kirkuntaa kerrakseen!
Mutta hieno oli tarinasi rautalankasta väännetty!
Lokit osaavat olla aika "äksyjä", kun tuntevat itsensä uhatuksi. Ei auta muu, kuin kypärä päähän ja haarniska selkään!
Nyt tulee sanoja aivan kihisemällä, kun olet ollut siellä saarella paitsiossa. Hienoja sanoja, mieluisia sanoja, hauskoja luettavia, anna tulla vaan :-D
Samat siis tilanteet kuin minullakin, että linnunpoikaset hyörivät ympärillä; minulla ovat vain paljon pienempiä, eivätkä käy kimppuun. Kirjosieppo oli jopa mielissään, kun ajoin oravan pois. Tosin se itsekin oli aika hävittäjä, mutta ei minua kohtaan.
Harakka,
kiitos.
Olemme huomenna taas lähdössä saareen ja tarkoitus on laittaa laituri rannalle. Siinäpä lokilla onkin sitten mukava vahtimispaikka ;). Voi vitsi. Kyllä minun nyt pitää lähteä ostamaan uimalakki.
Marjukka,
niinpä. Varuilta uimalakki alle ja sitten kypärä päälle ja vielä laskettelulasit silmille. Uidaan sitten lokin kanssa yhdessä ;). Jospa se kesyyntyisi ja sopeutuisi minuun kun huomaa, kuinka vaaraton olento olen.
Uuna,
kiitos kannustuksesta. Sanoja tulee tosiaan kuin pulputen. Ja koko kesäkuun olin kirjoittamatta sanaakaan - paitsi kauppalistoja. Lyhyestä virsi olisi kaunis, mutta kun en osaa... On kiva antaa tajunnan kuljettaa, toivottavasti en eksy liian kauaksi metsään niin etten muista mitä minun pitikään sanoa ;).
Tässä lintujupakassa on mukana paitsi lievä harmistus lokkia kohtaan - myös suuri rakkaus omaa lintutyttöäni kohtaan, joka lentää kohta kauas Australiaan ja on antanut minulle silmät nähdä asioita kahdelta puolelta, luonnon ja ihmisen. Siinä välissä on keikkuminen ;).
Luonnonihailu elää ja voi hyvin. Jospa tähän lokkijuttuun löytyy kaikkia osapuolia tyydyttävä ja ilahduttava ratkaisu tulevaisuudessa. Eli lokki pesisi ensi keväänä niille lukemattomille kiville, jotka saaren asumattomilla rannoilla on. Siellä olisi täysi pesimis- ja lastenkasvatusrauhansa:).
Ihania järvimaisemia teillä! Lokillakin on äidinvaistot, toivottavasti pääsitte sopuun niin, että molemmilla on veteen käyttöoikeus. Varmasti tuli hieraistua silmiään pari kertaa kun auto lipui näköpiiriin keskellä vettä. Hauska idea!
savisuti,
juu, niin,
huomenna pääsemme taas saaren "rauhaan". Annan lokkiemolle rauhan kasvattaa kahta poikastaan ja poistun takavasemmalle niemen toiselle puolelle uimaan. Mutta laiturin väsäämme hiekkarannalle ja toivomme että emo suojelusvaistossaan antaa meidän istua siellä ja ihailla miten aurinko laskee horisontin taa. Tottuvathan lokit meihin, toivon.
Onpas sinulla visainen väännettävä.
Miten sitä kypärä päässä edes sukeltelee?
Toivottavasti yhteiselo alkaa sujua!
Mk,
sukeltajilla taitavat olla aika tömäkät asusteet. Olisiko ideaa vuokrata sukelluspuku, joka suojaa päälaenkin tosi tyylikkääsi. Mahtaisi lokki ihailla ja kunnioittaa moista ilmestystä – ja pitää tarpeellista välimatkaa :D. Hyvän idean sujautan ideapankkiini, kiitos :).
Lähetä kommentti