keskiviikko 8. heinäkuuta 2009
terveisiä Hippokratekselle
kuva
Kumpi ja kampi tappelivat, kumpi voitti.
Lapsuudenrallatus tulee mieleeni kun mietin koululääketiedettä ja vaihtoehtoisia hoitomuotoja.
Kummallakin ’koulukunnalla’ lienevät omat kannattajansa, ja jotta spasmat eivät menisi koulukuntaansa vihkiytyneellä sekaisin, kumpikin ryhmä lokeroituu mieluusti koloonsa eikä kurkista avoimin mielin toinen toisensa laitumille.
Itse olen saanut infoa ja hoitoa lähinnä koululääketieteen opeista. Kotiin on tullut aina Duodecim, Suomen Lääkärilehti, MediaUutiset (sitten kun se alkoi ilmestyä joten lapsensilmäni eivät sitä vielä tavanneet) ja liuta muita. Olen humanistina lueskellut lääketieteellisiä ammattilehtiä innokkaasti ja se mitä en ole ymmärtänyt, olen kysellyt niin kauan että ’valaistun’. Sinnikkyys ei anna rauhaa, jankutettava on siksi kunnes tajuaa.
Työssäni kauan aikaa sitten toimitin lääketieteen kirjoja muiden tietokirjojen ohessa ja mikäs olikaan antautuessa työhurmokselle, koska tehtävän loppuun suorittamisen tarve toimi ja omintakeiset lääkärit kävivät tutuiksi. Kommunikointi pelasi. Minun tehtäväni oli osoittaa myös käsikirjoituksen sudenkuopat missä teksti menee yli hilseen ja jää lukijan ymmärryskyvyn ulottumattomiin. Päämääränä oli informatiivinen lääkärikirja, jota lukiessa luulotautisuus hälvenee. Joka tietoa lisää, ei lisääkään tuskaan vaan... huokaisee helpotuksesta. Monet taudit ovat hoidettavissa ja elämä etenee.
Eräs tietokirjaosastomme kustannustoimittajista oli vannoutunut vaihtoehtoisten hoitojen puolestapuhuja ja toimitti huuhaakirjat, joiksi niitä puolileikillisesti kutsuttiin – ja vakavasti kustannettiin koska ne toivat firmalle rahaa: kävivät kaupaksi hyvin. Hän vannoi elävän ravinnon, suolihuuhtelun yms. nimeen ja toi erään kerran maistiaisiksi toimitukseen NASAn avaruuslentäjien huippukallista muonaa: kerran päivässä ruokalusikallinen tiivistettyä jauhoa, jossa on kaikki mitä ihminen tarvitsee tullakseen ravituksi oikeassa suhteessa. Ja solut kiittävät: veri suonissa kuulema virtaa pauhaten ja voimalla kuin Imatran koski ennen valjastusta. Maistoinhan pulveria minäkin, utelias kun olen, mutta en huomannut lähteväni lentoon. Pysyin uskollisena koululääketieteelle enkä ostanut kollegani kauppaamaa jauhepurkkia.
Vaan kuinkas oma ruumis tässä asiantuntijoiden piirityksessä voi?
Terveysongelmieni luettelo on pitkä kuin itkuvirsi, mutta toimeen olen tullut vaivojeni kanssa ja avun saanut, mutta eräs tautini osoittautui sitkeäksi viholaiseksi. Virtsatieinfektioihin olen joutunut vuosikymmenten ajan syömään antibiootteja antibioottien perään. Ei hyvä. Vahva antibioottikuuri tulisi säästää hetkeen, jolloin sairastun keuhkokuumeeseen sillä etenkin pernattomalle pneumokokki on tappava uhka. Silloin tarvitaan järeät rohdot. Jos syön liikaa antibiootteja pissavikaani, tosipaikan tullen olen helisemässä: antibiootti on menettänyt tehonsa eikä välttämättä nujerra pneumokokkia.
Viime vuonna kuulin piimähoidosta millä tainnuttaa coli. Piimäpesu ”sinne” – ja simsalabim. Toimii! Hyvät pissauutiset ovat jatkuvaa lööppikamaa perhepiirissä. Tätä autuutta kesti aikansa, mutta pikku hiljaa piimän teho hiipui, infektio iski tutulla frekvenssillä: jälleen on miltei viikottain avattava antibioottipurkki. Kirvelee, kirvelee niin ja tuli nuolee paikkaa missä colibakteeri pitää inhoja kuokkavieraskemujaan.
Ruikutuspostaus loppuu tähän. Nyt seuraa ilosanomaosuus.
Duodecimin, Lääkärilehden ja Tabun (Lääketietokeskusten infolehti) seasta postiluukusta työntyy erään kerran talven tuiskeessa luontaistuotekaupan mainoslehtinen. Useimmiten viskaan sen oitis jätepaperikeräykseen, mutta silmäni ja epätoivoni saavat osuman: etusivulla mainostetaan luontaistuotetta, joka poistaa pissavian niin kuin sitä ei olisikaan naiseuden kukkeassa maailmankaikkeudessa.
KarpaLact on tuotteen nimi.
Otan yhden karpalokapselin aamuin, toisen illoin ja nyt tätä uutta elämää ilman pissavikaa – ei enää itkua, kirvelyä ja hammastenkiristelyä – on kestänyt jo melkein puoli vuotta. Ei voi olla totta vaan kun on. Uusi ennätys! Mies lukee tuoteselostaan, nyökkää ja napsii itsekin intiimin ilopillerin suuhunsa. Elämä hymyilee. Ja me elämässä täydessä terässä.
Niin, kumpaanko koulukuntaan lukeudun? Molempi parempi. Puolensa ja puolensa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
12 kommenttia:
Mutta hienoa, kun löytyi karpalokapseli, ja auttoikin vielä!
Tiedän kyllä sen kamalan taudin, m ulla on kaksi kertaa ollut, ja voisi sanoa, että yhtä kidutusta oli sen aikana!!
Pitääpä laittaa muistiin, että käyn hakemassa, kun kaupunkiin mennään.
Hyvä juttu, pohtiva ja mielenkiintoinen.
Minä olen vannoutunut luontaislääkkeiden käyttäjä, paitsi pakko jotain "oikeitakin".
Koskaan en ole VTI:tä sairastanut, mutta äitini niistä kärsi ja sai täydellisen avun katajanmarjateestä.
Minä kiusalliseen lonkkasärkyyn saan apua luontaislääkkeistä, kuten makeanhimokin on jäänyt, joten ei ihme, minkä puoleen käännyn.
Minulla on karpaloita pakastimessa tulehdusten varalta. Jos vähänkin alkaa tuntua, syön pussillisen, jäisinäkin.
Karpalot ovat vanha konsti, kuulemma puolukatkin ajavat saman asian.
Kyllä sitä tuohon koululääketieteeseen jotenkin uskoo enemmän. Hyvä kuitenkin, että apu löytyy joskus myös luonnontuotteilla!
Vaihtoehdoista löytyy monta hyvää juttua! Itse vannon myös karpaloiden nimeen. Jos en kaiva pakkasesta kokonaisia sokeroimattomia (äitini keräämiä, itse olen liian laiska) niin sitten otan Urisan-tabletteja. Samaa amerikkalaista patentoitua uutetta näkyy olevan siinäkin mutta se on valmistettu Suomessa ja löytyy liki joka kaupan hyllyltä. Amerikassa karpaloa viljellään pelloilla ja sato korjataan tulvittamalla pellot, siitä sitten marjat poimitaan pinnalta jollain konstilla (näin kertoi isäni juuri muutama päivä sitten, olin sen tosin ennenkin kuullut häneltä). Uskallan ottaa karpaloa ihan suorastaan yliannostuksia, jos oireita tuntuu - enkä ole aikoihin tarvinnut antibiootteja.
Minä uskon hitusen enemmän luonnon voimaan, vaikeimmissa tapauksissa "kemialliseen" lääkehoitoon.
Minulla on joitakin esimerkkejä, esim ihottuma (oli miehellä). Karpalo on tuttu, se on vanhan ajan lääkemarja. Kuivatut karpalot ja karpalomehu auttoivat niin miehille kuin naisillekin.
Mielenkiintoinen, asiantunteva mutta silti henkilökohtainen ja kiinnostava postaus.
Minulla oli yhdessä vaiheessa samoja ongelmia, minua neuvottiin silloin syömään persiljaa ja juomaan sianpuolukkateetä. Metsässä siis etsittiin lehtiä ja persiljaa kasvatettiin. Lääketieteeseen oli kuitenkin turvauduttava, kun todettiin, että minulla on kaksoisputkijärjestelmä, eli toisella puolella munuaisesta tulee kaksi putkea ja se toinen putki oli mennyt tukkoon. Kun se krassattiin auki, niin johan helpotti :-)
Tulee mieleen, että ihmiset ovat kasvien avulla osanneet tautejaan parantaa vuosituhansia, miksi siis me emme niin tekisi. Ja tehdäänhän monet lääkkeetkin kasveista tai niistä johdetuista aineista.
Pissan on oltava hapanta, se siinä on vitsinä. Hyvä kun on oikea apu on löytynyt. Tsemppiä jatkossakin, sinulla kun noita ongelmia riittää, kuten minullakin. Mutta mitä me siitä, kirjoitetaan ja touhutaan vaan ja nauretaan päälle :-D
Kivasti kirjoitettu juttu taas. Minä käytän ensisijaisesti jos mahdollista (ja turvallista) luonnon omia ikiaikaisia lääkkeitä. Viimeksi paransin itse juuri karpalomehulla virtsatieongelmat. Alkavaan flunssaan tietyt yrtit pari kertaa teehen, ja jo lähtee kurkkukipu eikä flunssa tule. Länsimainen lääketiede on ihmisen historiassa niin uusi juttu vielä, joten paljon on annettavaa vanhalla tiedolla. Ruokavaliollakin voi jo paljon parantaa ja hoitaa itseään. Mitä vähemmän lääkkeitä, sen parempi, uskon. Paras lääke kuitenkin lienee ihmisen usko parantumiseen, psyyke. Sen kertoo länsimainen lääketiedekin plasebotutkimuksillaan ja esim. tutkimuksillaan siitä, että syövästä toipuvat parhaiten iloiset ja positiiviset, parantumiseen uskovat ihmiset.
Harakka,
niin, kova ja kamala on tuli ja polte virtsatieinfektion iskiessä; hymy hyytyy. Ja onnellista on kun tuska hellittää ja hymy jälleen leviää.
Osta ihmeessä kaiken varalta kotiin karpalokapseleita.
aimarii,
kiitos katajanmarjateevinkistä! En ole siitä kuullutkaan.
Monesti koululääketieteen terveysohjeet aikaa myöten muuttuvat, suositukset vaihtuvat, kääntyvät joskus jopa päälaelleen. Ei ole kiveen hakattu koululääketieteen oppeja.
Muistan kuinka hääyön jälkeen sain hurjan virtsatietulehduksen, johon isä antoi vahvat antibiootit. Ja siitä on aikaa yli 38 vuotta. Ja kun tulehduksia on ollut vuodessa useita kymmeniä, bakteerikantani lienee aikamoisessa sekasortotilassa. Nyt on iso ilo kun en ole tarvinnut puoleen vuoteen antibioottia. Voi odotella ”rauhassa” sikainfluenssaa ja mahdollista jälkitautia, keuhkokuumetta. Antibiootti on silloin tarpeen.
Muita luontaistuotteita en ole toistaiseksi käyttänyt kuin nyt tätä karpaloa; olen ollut kaiken ikää niin koululääkäreiden ympäröimä etteivät vaihtoehdot ole oikein käyneet mielessäkään. Nyt olen löytänyt sukututkimuksen myötä ”uuden” sukulaiseni, erään eläkkeellä olevan toimittajan, joka kertoo olevansa ’törkeän terve’ luontaistuotteiden ansiosta. Hän kirjoittaa satunnaisesti Minä olen -lehteen.
Olisipa hauskaa, jos kirjoittaisit käyttämistäsi luontaistuotteista blogiisi. Niin, ei tietenkään ole ”pakko”, jos aihe tuntuu liian henkilökohtaiselta.
Obeesia,
nytpä taidan pakastaa mansikoiden lisäksi myös karpaloita. Niin, ja puolukoita. On aika hassua, että olen niin kauan turvautunut pelkästään antibiootteihin virtsatieinfektion iskiessä, kun apu olisi ollut näin lähellä. Lähimetsässä ;).
marjukka,
niin, reseptilääkkeet tutkitaan tarkoin ennen kuin pistetään jakeluun. Samaa testausta ei vaadittane luontaislääkkeiltä? Toisaalta kun sivuvaikutuslistaa lukee, alkaa jo huimata ;). Mutta ilman lääkäriä en minä eikä kuopuksemme olisi hengissä.
Molempi parempi taitaa olla paras ratkaisu ;): yhteen vaivaan sopii reseptilääke, toiseen luontaistuote.
jl,
kiitos sinulle Urisan-linkistä. Kävin lukemassa. Taitaa olla edullisempi kuin KarpaloLact; nyt syttyi heräteostoskeskuksessani lamppu – niin tai terveysostoskeskus sen nimi oikeastaan on;).
Infektiot ovat sikälikin olleet kurjia, että ne ovat haitanneet rakkainta liikuntaharrastustani, uimista. Nyt menen karpalon kanssa uimaan ;) eikä infektio iske.
Kiva kun kerrot karpaloiden tuomasta avusta. Mielenkiintoista kuulla, että Amerikassa niitä viljellään pelloilla. Tarpeeseen tulevat.
arleena,
eilen mies meni kauppaan ja osti karpalomehua (vaikka kapseleitakin kotosalla on). Ja ammatiltaan hän edustaa koululääketiedettä ;). Mutta hän kuuluu onneksi sarjaan avaramieliset ja terveesti kriittiset hoitoalan ammattilaiset. Koululääketieteen tarjoama apu ei ole ainoa autuaaksitekevä ongelmien poistaja – tosin hurjan kiitollinen olen myös lääkäreiden antamalle hoidolle. Kolesteroli- verenpaine-, verenohennus- ja kilpirauhaslääke ovat valikoimassani. Onneksi olen voinut jättää litaniasta pois antibiootit, ainakin toistaiseksi. (Verenpaineeni on normalisoitunut uniapneaa hoitavan laitteen vuoksi. Voisinpa jättää verenpainelääkkeen vähitellen kokonaan pois...)
Uuna,
kaksoisputkijärjestelmä! Taas avautuu uusia maailmoja – en ole semmoista tiennyt olevankaan. Ilmankos sinussa on avaruutta, herkkyyttä ja naurua, taiteellisuutta ja luovuutta, kun mikään ei ole sisikunnassasi eikä sielussasi tukossa ;). Niin, nauretaan me vain kremppoinemme. Ja touhutaan, sitähän varten elämä on annettu. Lahjaksi ja lahjoitettavaksi. Iloksi itselle, iloksi muille. Jaettavaksi. PS Olen tilannut Siltarummun Suomalaisesta kirjakaupasta. Lähdemme huomenna joksikin aikaa saareen. Kirja odottaa täällä etelässä, ellei ehdi huomiseen postijakeluun.
pellon pientareella,
totta,
itse kukin meistä tuntee olonsa parhaiten – ja myös sen, mikä auttaa.
Sinäkin olet saanut avun karpalosta virtsatieinfektioon. Onnellista kuultavaa. Vakuuttavaa tietoa kertyy oman hyvän kokemuksen kautta.
Ruokavaliosta muistan isäni (koululääketieteen edustajan) vannomiset kahden punaisen nimeen: tomaatin ja punaviinin. Hän tosin eli toisin kuin opetti: poltteli, ei harrastanut lainkaan liikuntaa ja ruokavalio oli melkoisen rasvapitoinen – niin kuin monissa perheissä sodan jälkeen.
Työvuosinani tapasin tietokirjaosaston käytävällä lääkäri Ljudmila Rumjatsevan, joka työsti teostaan Kasvilääkintäopas. Pitänee perehtyä kirjaan tarkemmin. Tuolloin se suhahti ohi silmieni ja kiinnostukseni.
”Ljudmila Rumjantseva on kotoisin Venäjän Karjalasta. Hän valmistui lääkäriksi Petroskoin yliopistosta 1974, erikoistui neurologiaan ja toimi viisi vuotta ensiapusairaalan johtavana neurologina Petroskoissa. Vaihtoehtohoitoja ja kasvilääkintää Rumjantseva on tutkinut lähes koko lääkärinuransa ajan. Suomeen hän muutti vuonna 1991 ja on nykyisin Suomen kansalainen. Hän työskenteli Varkauden Petroskoi-keskuksessa ja Varkauden Työterveyspalvelussa 1991-1992 ja Kaustisten Kansanlääkintäkeskuksessa 1992-1994. Sen jälkeen hän on toiminut vaihtoehto- ja kasvilääkinnän konsulttina ja luennoitsijana ja osallistunut useisiin luontaistuotealan tuotekehitysprojekteihin.” (WSOY)
Herkullinen vastaleivotun leivän tuoksu levisi tänne asti. Tunsin muhevan maun suussani.
Uskon, että nautit ensimmäisistä itse leivotuista ja myös muut.
Itse pidän rennosta maalaisruuasta, kuten blogistani huomaa. Leipää ehdin harvemmin leipoa (työkiireitä), mutta joskus. Nyt kokeilen näitä herkkuja. Ja muista saaren Lastua.
Kiitos.
arleena,
molemmat blogisi ovat suosikkejani. Ruokablogisi reseptien mukaan olen valmistanut monia ruokia ja jokaisesta olen pitänyt. 'Rento maalaisruoka' on hieno määritelmä, se soi kuin ruokakello ja kutsuu kokeilemaan ja nauttimaan.
Kiva jos kokeilet esim. fantastista leipää. Anna kiittelee usein reseptejään ja lopputulosta adjektiiveilla: ihana, fantastinen, loistava; aikaa myöten ylistyslaulu saattaa kärsiä inflaation, mutta ei se minua haittaa. Ehkä jokin ruoka tai leivonnainen putoaa jalustaltaan tavalliseksi hyväksi, siinäkin piilee iso ilo. Maistuu.
Lähetä kommentti