1955...
...2009
uitan varpaani, vatsani, käsivarteni, kasvoni jälleen saaren rantaveteen: minua ja saarta eivät erottaneet vuosikymmenet mitkä kuivalla maalla vietin; eivät kohtalot, eivät rajat, eivät tyynet eivätkä myrskyt. Paluu sulattaa välivuodet olemattomiin.
Surut omannäköiseni kaivan repustani ja vieritän ne kaislaveneeseen, joka lasteineen lipuu vesisiltaa myöten kauemmas ja kauemmas ja lopulta hiipuu taivaanrannan taa. Iloja puristan tiukasti kainalossani etteivät karkaa. Näin on hyvä. Käännän kasvot kohti valoa ja otan vastaan iltaruskossa aamuruskon syleilyn. Elämän semmoisena kuin se oli ja kohtalon kummoisena se tulee.
Toivon että elän satavuotiaaksi ja saan uittaa paljaita varpaitani vielä monta kesää saareni rantavedessä.
Elämässäni on yksi alkuaine ylitse kaiken muun. Lapsuusvesi.
Loiskis joksikin aikaa!
15 kommenttia:
Ihana kuva ja teksti. Surut voi päästää irti ja menemään, ei niitä tarvitse vaalia. Hyvät ajatukset luona pitää, aina uusia tulee vanhojen mukana.
Se on totta, että mitä niitä suruja ja kurjia asioita mielessään pitää, huis pois vaan ja hyvät tilalle!
Saari kutsuu sua taas...
"Laske vain onnelliset hetket", sanotaan ruotsalaisessa laulussa. Kiitos leipäohjeista! Taidankin kokeilla.
Lapsuuden maisemissa ollessa usein itsestäkin tuntuu, ettei välissä ole niitä reilua neljääkymmentä vuotta. On vain hyppäys sieltä nykyisyyteen. Tuntuu hyvältä.
Onnelista hyppäystä sinulle taas saareesi ja sen rantavesiin.
Jälleen postauksessasi niin suloinen kuva ja ihanaa kerrontaa.
Aurinkoisia poutapäiviä saareen.
Ja näin on Hyvä! =)
Tavoitan niin hyvin tunteesi, sillä minullakin on tuo alkuaine lapsuudenmökillä pohjoisessa. Jonka äärellä aika ajoin avaan aikuisuuden repun.
Lapsuus hohtaa aina niin kultaisena, uimakivellä, varpaat vedessä lisänä auringon valo ja lämpö.
Loiskis sinulle!
Herkästi kerrot lapsuuden lumouksesta. Onnellinen se, joka sen säilyttää, vaikka satavuotiaana!
"Lapsuusvesi", miten hieno sana :)
Lapsuusvesi. Uusi ja hieno käsite, ainakin minulle.
Valloittava kuva ja kaunis kuvaus.
Kun tulet takaisin löydät blogistani 16.7.09 sinulle omistamani tunnustuksen. Ole hyvä!
Litsis ja lätsis loiskiksen jatkoksi :)
Kaunista kerrontaa. Uskon, että olet kokenut jälleen monta hyvää hetkeä siellä mansikkapaikassasi.
Voi miten onnellista! Hyvä idea laittaa surut veneeseen ja lähettää pois. Siinä on jotain pientä samaa ajatusta kuin huolinukessa vaikka nukkea ei kait olekaan tarkoitus heittää pois.
Pellon pientareella,
ajatukset ja tunteet virtaavat; vaihtelevat, tulevat ja menevät. Mieleeni tulee laulu:
Pikku lintu riemuissaan
laulelevi onneaan,
ei se jouda suremaan,
eikä kaipaamaan.
Laulaa, laulaa, laulaa sentään vaan.
Herättyään oksalla,
alkaa kohta laulella,
ei se tiedä ruoastaan,
lauleleepi vain.
Laulaa, laulaa, laulaa sentään vaan.
Kuule linnun laulua,
katso kohti taivasta.
Surut kulkee kulkuaan,
laula sinä vaan.
Laula, laula, laula sinä vaan.
Harakka,
kiitos huiskautuksesta! Toimii. -Tulin saaresta saattamaan tytärtä Australian matkalle, mutta nyt kuopukseen iski norovirus (hoitelen häntä nyt) joten tytär ei taida uskalla tullakaan ennen pitkää lentomatkaa läksiäisiään viettämään meille. Nyyh. Toin saaresta pyytämäni kalat ja olisin tarjonnut ’matkaevääksi’. Äidin osa on oppia luopumaan lapsistaan. Jollain tasolla. Sydämessä he ovat aina kiinni.
Famu falsetissa,
kiitos! Ruotsalaisessa laulussa ovat hyvät sanat. Se on oikeaa ”elon laskuoppia”.
aimarii,
niin totta mitä sanot: vuodet ja vuosikymmenet kutistuvat kun astuu uudestaan lapsuuden maisemiin. Olin saaressa joitakin jaksoja myös yksin, halusin eläytyä täyteen hiljaisuuteen ja muistella... Uskomattoman hieno kokemus.
arleena,
kiitos toivotuksesta! Toivotuksesi toivat lämpimät vedet ja poutapilvet – ja sateen sattuessa mieleen totuuden: Suomen sää on aina hyvä, se on vain pukeutumiskysymys ;).
Ruska,
niin juuri: näin on Hyvä!
Ehkä on niin, että ken on lapsuutensa kesät viettänyt saaressa ja sen rannoilla, ei pääse siitä koskaan irti. Onneksi. Vieroitusvuosikymmenien aikana elättelin unelmaa paluusta saareen ja vähän arastellen mietin, puhkeaako kupla: jospa unelmani onkin vain aikuisuuden päiväunta, mutta ei, totta saari ja sen onnea tuottava tunnetila on. Saaren rantaan loiskahtavat aallot eivät ole tyhjien tynnyreiden kolinaa ;). Toivon sinun saariretkillesi kaikkea hyvää. On saari armahin ihmemaa ;).
Kaanon,
hih, kiitos loiskahduksesta. Ilmankos mieli oli saaressa vuoroin iloinen, vuoroin miltei hartaan autuas ja onnellinen.
Marjattah,
lapsuuden lumousta hakiessa vanhat valokuvat auttavat. Yhtäkkiä kaikki on kirkkaana muistissa. Tie lapsuuden varjoihin ja valoihin on auennut. Varjotkin ymmärtää taaksepäin katsomalla paremmin ja valon – sen tuntee lämpönä ja elämänkiitollisuutena.
Isopeikko,
kiitos. Lapsuusvedessä on alkumme ja sitä kannamme pikkuisessa kannussa sielunsopukassamme mukanamme ;).
miina,
kiitos.
Ja ei kuin varpaat heilumaan ja niitä huljuttelemaan lapsuusveteen. Sieltä se lähtee. Uusi ’lapsuus’.
Famu falsetissa,
oi kiitos!
Olin saaressa valossa mutta samalla aivan ”pimennossa” nettimaailmasta enkä tiennyt ollenkaan, että saaren taigassa valaisee antamasi tunnustus. Olen onnellinen. Kiitos. Nämä tunnustukset ovat antamisen ja saamisen herkkiä hetkiä. Kiitos sinulle blogistasi. Ja monelle, monelle blogiystävälle ;). Saan tavattoman paljon.
Arjaanneli,
loiskis, litsis, lätsis. tämän tahtiin eteenpäin säällä kuin säällä ;).
Piri,
”näet” juuri kuin koin: mansikkapaikassani elin niin hyviä hetkiä, etten niiden kuvailemiseen sanoja löydä;).
Heli,
huolinukke on myös tärkeä. Tai halinalle. Niitä tarvitsevat kaikenikäiset ;). Symbolifunktio on korea sana, mutta niin totta käytännössä. Ilmankos vauvat nallejaan tai äidin riepujaan kainalossaan kantavat. Ja aikuiset unelmiaan, jotka odottavat löytäjäänsä.
Vertauskuva surujen lastaamisesta veneeseen toimi. Pikkuisen pottuvarpaalla tönäisin lastattua laivaa liikkeelle ja sinne murheet menivät, aaltojen myötä ;). Heilutin varpaillani surulaivalle: hei, hei. Haikeuden tunteet eivät haihdu elämästä kuitenkaan tyystin, mutta ne eivät lamaa. Uuden aamun sinfonia soi.
Lähetä kommentti