.
”¶©@£$∞§||[]≈±´™™–…’•Ωé˙πœıüµµ hmph ÄÄÄÄ”
Äiti on ihan pihalla. Etsii ympäri taloa tuttia eikä tajua että se jäi puutarhan pöydälle. Milloin äiti ymmärtää mitä sille selitän?
torstai 27. elokuuta 2009
voihan tutti
Tällä viikolla haasteemme on allaoleva kuva. Katso kuvaa, jatka tarinaa. Mitä tulee mieleen? Jälleen on lupa käyttää mielikuvitustaan. Tuttikuvan otti Mariar.
”¶©@£$∞§||[]≈±´™™–…’•Ωé˙πœıüµµ hmph ÄÄÄÄ”
Äiti on ihan pihalla. Etsii ympäri taloa tuttia eikä tajua että se jäi puutarhan pöydälle. Milloin äiti ymmärtää mitä sille selitän?
”¶©@£$∞§||[]≈±´™™–…’•Ωé˙πœıüµµ hmph ÄÄÄÄ”
Äiti on ihan pihalla. Etsii ympäri taloa tuttia eikä tajua että se jäi puutarhan pöydälle. Milloin äiti ymmärtää mitä sille selitän?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
22 kommenttia:
Ihana kuva ja jatko, semmoisia me äidit yleensä ollaan tuon jälkikasvun mielestä - ei ymmärretä mitä ne tarkoittaa8]
Sinulla näyttäisi olevan jokellusnäppäimet. Niitä ei moni aikuinen taida osata käyttää. ;-)
Meidän pikkuinen käsiään pyörittelee jos ei mummu ymmärrä mitä hän tarkoittaa.
Aika hyvin äidit ymmärtävät vauvojensa kieltä, mutta joskus puhe on niin omansalaistaan, ettei äitikään pysy kärryillä.
Hauska vastaus haasteeseen, hieno idea!
Lastun vauveli on jo hyvin tietoinen oikeuksistaan: siinä jokeltelussa on mukana sekä tekijänoikeusmerkkiä että tavaramerkkipantenttiakin haussa. Varsin tietoinen pikkukaveri :D (ja niin suloinen).
Kyllä vauvojen kieli on niin sisäpiirin juttua, ei siitä sivullinen hevin selvää ota. Tuosta ajasta on paljon, kun tuttia etsin ja milloin mistäkin se löytyi. Uusintakierros oli lastenlasten kanssa, mutta nekin jo kultaisia muistoja.
Ihastuttava haastekuva.
Hieno kuva! Ymmärrän minäkin vauvojen kieltä, mutta en osaa kirjoittaa sitä, kuten sinä.
Hauska!!!
Eipä ne äidit tosiaan aina meinaa ymmärtää. Ja mitä vanhemmiksi lapset tulevat, sitä varmemmin tuntuvat olevan sitä mieltä. ;)
Hauska kuva, pikkuisella vitsikäs ilme, vinkkaako silmää vai rypisteleekö ihmeissään. Kuvassa on myös mukava kuvakulma.
Vaikea äidin onkin ymmärtää tuota vauvan kieltä. Varmaan tuttu löytyi.
Onneksi joku perheessä tietää mihin se tutti on jäänyt! Suloinen kuva!
Ei se äiti kaiken kiireen keskellä aina muista mihin tutti on jäänyt. Kiva kun kerrot, vaikka äiti ei ymmärräkään vielä puhettasi :)
Hauska oivallus.
Ja vaikka noin selvästi sen äidille sanoin.
Onneksi muisti ei petä.
Pihalla ja pihalla :)
Vauvelilla on hyvä ilme! :) Ei nyt välttämättä ehkä sitä tuttia tarvitsekaan... kun ne ikenet niin kutiaa... :)
Kun ei vaan osaa vielä puhua ja sanoa asiaansa. On se niin kovaa pienelle joskus elämä. :)
Inkivääri,
johtuukohan äitien ajoittaiset kommunikointivaikeudet siitä, että lapsessa on toinen puoli isältä tullutta ihmeellisyyttä.
Pekka,
ihana uusi termi: jokellusnäppäimet. Kiitos °!2œª’‘¸ƒ∂ßfiπøæ…’‘›‹ç≈÷ß∂ƒ¸˛˛
√ªfiøæ˙œıµ®éΩ•©@£$∞§|[]≈±´
flora,
aikuinen pyörittelee päätään, vauveli käsiään kun huomaa ettei sanoma mene perille.
Uuna,
kun kantaa lastaan kohdussaan yhdeksän kuukautta, vuoropuhelu – ja ruumiin kieli – äidin ja lapsen kanssa on saumatonta. Kohdun ulkopuolella yhteys toimii uudenlaisena. Joskus voi tulla katkoksia, mutta toivottavasti ei pitkiä ;)
Kutuharju,
annoit tienviitan ymmärryskeskukseeni. Kiitos ;D.
Nyt minäkin tajuan mitä vauva tutin ohella jokelluksellaan viestittää. On hän ainutlaatuinen, on, on. Kuten me kaikki. Se just tekee elämästä niin suloisen haasteellisen. Ja tavaramerkeistä niin tavoitteelliset. Kirjoihin painetaan ©:t , ja ikiomaa copyrightiaan jokainen kantaa myös selkäytimessään ;)
aimarii,
tutin etsintää sukupolvi sukupolvelta! Olisinpa osannut siirtää lapsuusmuistojen aarrearkkuun piirrosten ja hiustupsujen lisäksi myös lasteni tutit. Siellä olisivat tallessa, nyt ne ovat mielessä muistoissa.
Famu,
voisit kokeilla vauvahieroglyfien säveltämistä. Pianon koko asteikko käyttöön ;). Tulisi takuulla kiva sävellys. Ja vauva makutuomariksi.
Wiltteri,
haaskoo on, haaskoo ;)
Ansku,
niin, jossain vaiheessa tulee lapsille tenkkapoo eteen kun äidit tuntuvat jästipäiltä jotka eivät ymmärrä sitä vähää mitä ennen. Ja kun sen vaiheen yli pääsee, kaareutuu tie jälleen kohti äitiä. Uudenlaisella vuorovaikutteisuudella ;)
Pellon pientareella,
millaisiahan me olimme kahden viikon vanhoina ;). Olisi hauska muistaa miltä maailma vaikutti vai liekö parempi ettei muista mittään ;D. Tuo pikkuinen inisi synnyttyään kaiken aikaa ja lastenlääkäri kävi tutkimassa, missä vika, koska vauvan olisi tullut olla joko hiljaa tai huutaa raivokkaasti. Hänellä on päänsärkyä, totesi. Siitä se särky helpotti kun elämä lähti liikkeelle. Ja ininä vaihtui alkujärkytyksen jälkeen elämäniloksi. Luulen että sitä iloa vauva katseellaan etsii, hamuaa. Parempi olla varovainen ja tiirata silmä kerrallaan mitä näkyy ;)
tuulento,
niin, onko nälkä, märät vaipat, pelottaako, syliäkö kaipaa vai tuttia suuhun että saisi lupsuttaa ja lutkuttaa niin että se(kin) tarve tulisi tyydytetyksi? Mutta varmaa on, että turvallisuudentunnetta, huolenpitoa, läheisyyttä ja rakkautta vauveli kaipaa aina. Ei mittää hättää ;)
savisuti,
niinpä, vauveli kertoo missä tutti on ja muutakin olennaista kun kuuntelemme emmekä hellitä ennen kuin tajuamme ;)
Zilga,
hyvä näkökulma äidin puolesta. Äidin hommat niin on kiireiset, kyllä siinä touhussa saattaa unohtua, minne tutti jäi, niin tärkeä asema kuin sillä onkin. Mikä sopisi tutin korvikkeeksi pahimpaan hätään?
arleena ,
hih, päivänselvää selkosuomea vauva (omasta mielestään) puhuu, miksi äiti sitten tölmäilee ihan hakoteillä tuttia etsiessään. Ota noista äideistä selvä ;)
jl,
niinpä: pihalla pihalla, pihalla kotona. Sitten tulee hetki, jolloin on kotona pihalla(kin) ;)
kipi,
niin, kun ikeniä kutittaa, parempi pistää potkuhousun hiha tai vaikka koko pikkunyrkki suuhun ja ajai kuinka hyvältä tuntuu jyystää sitä. Helepottaa.
Outi,
kovaa on tulla väärinymmärretyksi. Toivottavasti pikkuinen ei vaikene vaan jatkaa puhettaan siksi kunnes tulee hetki jolloin äidin päässä syttyy valo: ahaa, sitäkös sinä tarkoitit, lapsipieni kultamuru. Olisit heti sanonut!
En tiennytkään että jokellusta voi kirjoittaa! Osaisinpa tuon ü
Mainitsemastasi päänsärystä, itsekin olen joskus järkyttyneenä hoksannut, että voihan pienikin lapsi - ja miksei eläinkin
- potea päänsärkyä ja muita kolotuksia jotka helposti aikuisten vaivoiksi mielletään.
Kun lapsi/eläin ei osaa kertoa, aikuisen ajatus vain pähkäilee niiden tavanomaisten, "asiaankuuluvien" vaivojen parissa. Vasta ikä tuo ymmärrystä muuhunkin - vaikka sitä tarvittaisiin paljon aiemmin.
Tässä valossa vauvan kuva on turhauttava - kukaan ei tule ymmärtämään vielä pitkään aikaan, ja asioiden hoito on ympäröivien isompien ihmisten ymmärryksen varassa. Koko elämä.
Silti, joskus ja silloin tällöin jotain menee oikeinkin ü
Kylläpä kuvasit hienosti jatkoa tarinaan.
Hellyttävä pikkuinen!
Sulonen vauveli. Hauska jatko kuvalle!
Pankin talkkari,
viisaita puhut.
Niin, tuosta päänsärystä. Miten paljon vauvalla on asiaa mutta sanoja ei yhtäkään. Itkulla ja sen erilaisilla sävyillä on kerrottava koko elämäntuska - ja hymyllä ja naurulla riemu.
Onneksi luonto tulee avuksi: vaistot opettavat tulkitsemaan, mikä lapsella on hätänä, vaikka välillä täytyy arvuutella märkien vaippojen, mahakipujen tai turvallisuuden(hellyyden)tarpeen välillä.
Kaanon,
pikkuinen ruttunaama on sydämen valloittaja (myönnän) ja kiitän.
Laps Suomen,
kiitos ;). Itsestä ei ole tallella montaakaan vauvakuvaa, omista lapsista sitten sitäkin enemmän. Ja tutteja on etsitty kissojen ja koirien kanssa. Jokainen lapsi on laulun arvoinen, niin myös tutti :)
Lähetä kommentti