kuva
Nyt tästä ei taijja tulla mittää ku savvoo pomppii suusta ku sammakoeita ja sillon männöö uskottavvuus mutta uskokee tae elekee niin kerron teille kuitennii miten yks kirja nimeltäsä Liehuvainen liekkileikki sae alakusa. Tae en minä kerro, Kaeslalta tarinan kuulin. Piästetään hänet vappaaks, antaa ihtesä huastoo: sitä ei pitele mikkää ku se innostuu.
Kaesla oli suanuna kustantamossa ideaemännän pestin (dee on vaekee iäntee, mutta nyt saein sennii ulos). Mittee se semmonen ideaemäntä kustantamossa tekköö? Kuunnelkeeha mittee Kaesla yhen kirjan syntytarinan kaotta hommastasa valasoo, jos valasoo:
”Istua nökötettiin pomon kanssa neuvotteluhuoneessa kalastamassa: yritettiin suaha Briittoo kirjottammaa jottaein mistä se syttyis. Ei oltunna viäntämässä mittää puhekokkoelmoo tahi postilloo, pitäs tulla jottaein parempoo, ihmisenmittaista sananvirkinettä, semmosta mikä saes lukijannii suun vehnäselle.
No Briitta ja pomo siinä pakisivat aekasa ilimoesta ja potunnostosta ja mistä lie muusta ja olivat vähä eksyksissä ku eivät keksineet mikä oes kirjan teema.
Minut olj palakattu töehin muijjen hommien ohessa kerreemään kirja-aatoksia työtovereilta jotka sanoja ja tarinoeita rakastavat: heijjän päeissään puhaltavat avarat tuulet (ku eivät tuki ajatustensa virtoo luatikkoleikeillä). Kirja-aatosten lehet milloin leppeesti, millon rytinällä sivu sivulta kiäntyy ja tarttuu ensin silimiin ja sitten sieluun, lähteille. Ja kylläpä ehotuksia uusiksi kirjoiksi satelikin ja hyviä. Niitä sitten syöttelin etteenpäen. Guruille. Kuruille. Oman alasa ossoojille. Sanaleipureille. Vaekuttajille.
Iloks. Opiks. Hyövyks.
Toesinaan tärppäs, toesinaan ei. Semmostahan se on muutennii. Elämä.
No, tämä vaekuttaja olj ihan oma ihtesä, kyllä sen kanssa juttuun tulloo, uattelin vaekka ensin tuumasin, mittee varten pittää tuasiisa hualia kirjottajia kansakunnan kuapin piältä. Mutta jos tälle kantitaatille tarjoes vähän toesenlaesta sytykettä.
Olin ihan hiljoo ja mietteissäin, ja sitten ne kahto minnuun ja kysyvät jotta mistee oes hyvä Briitan kirjottoo.
Sillon muistin, piässä humis, valo välähti: Sipahan olj näättänä mulle yhtä ulukomualaesta kirjoo, missä olj ihan oekeita pieniä kirjekuoria liimattuna sivuille ja kun kätesä kuoren sissään tökkäs, sieltä nous essiin rakkauskirje tae elämävilosohvinen tuumaeilu tahi äkänen kirje jollekin piättäjälle, sohloojalle, mille lie, ja lapsillekkii olj elämän evästä. Kirjeitä eri ihmisille, elävästä elämästä eläväksi elämäksi, siinäpä olisi Briitalle tarjottava malli, syötti.
Tulj hoppu. Söhelsin anteeks ja kiitos, kiitos ja anteeks, en muista missee järjestyksessa, juoksin portaat alas työhuoneeseen ja etin kuumeisesti, löyvvänkö sen opuksen jolla voesin herutella Briittoo, ja huh, miten helepotti: hyppäshän se söpöläeinen työhyllystä silimille ja sylliin ja niin minä juoksin kirjekirja kaenalossa tuas toiseen suuntaan eli portaat ylös ja hyvä että henkee saen ku niin innossaein näätin aarretta Briitalle joka tempas sen topakasti hyppysiisä ja voe mahoton miten kaoniisti sen muutennii nätit silimät loesti kun sen sielu ja ruumis aakes:
– Tästä mie innostun. Tiijjän het' kelle kaikille kirjotan kirjeen, Tupille myös. Lähen tästä justiisa kirjottammaa, nyt miun piässä pallaa intohimon punainen lamppu. Tuun käsjkirjotuksen kanssa kahessa kuukauvessa takasin. Pankee ne kirjeet kansiin. Ujostelut sikseen.
Loppuhan onkii selevee vessängyssä vaappumista. Muun loeskinnan lomassa.
Pomo sano, elä kerro kellekkää mistee tämä loeskutus sae alakusa ja siihen minä en vastana mittää ku kuitennii vastuu on kuulijalla."
Pakinaperjantai keikuttaa: viiputa vaaputa, viipun vaapun, huojun kaadun, vaapun paadun.
24 kommenttia:
Voe ku ihanata, jo pelkkä kiäli, mutt en mie sit ossaa, joten -- ihan turha tässä teeskennellä kielitaitoista, savo kun ei suju, niin ei suju. Mutta Lastulta se sujuu ja sujuu tarina ja siihen tarvittava aines: sanat. Hauskaa, ja tiedollista, muttei onneksi hyödyllistä :)
Miun piässäin ei läikähtinny valo, eikä ves.
Pit lukkoo uuvvestoo ja uuvvestoo, ja sit pit jo iänee viäntöö, ku on tiä vuoan nii vaekee kiäl.
Tää savo.
Otin vastuun niinkuin käskettiin:)
Minultakin tämä vaati huolellista lukemista, jotta kaikki hienoudet ymmärsin. Eniten minua ilahdutti lause: "Loppuhan onkin selevee vessängyssä vaappumista." Yritän painaa sen muistiini. Saan kai lainata sen käyttööni sopivassa tilaisuudessa?
Lystiä tuota on lukia. Sitä mie vaa jäin ihmettelemää jotta mitä vaste sie kuruloihi heitit kirjaehotukset, mahtoko ne oikiasti nii huonoja olla?
Kylläpä viiputti ja vaaputti. Oikein huojuin ja kaaduin. Mukava tarina :)
Kutuharju
:)
juu, Kirlah blogissaan joskus peräänkuulutti, miksi pohjalaismurteisia blogeja on muttei savon murteella väsättyjä lainkaan tai ei ainakaan ole vastaantullut. Nyt se aukko on hetkeksi täytetty, toivon. Veikkaan että laskuri joka kertoo pikaisesta poistumisesta, osoittaa huomenna nousupiikkiä :D.
Ei tästä kuiteskaan murreblogia tule. Tai en tiijjä. Voep vanhemmiten tulla etteen monta kertoo sanonta: vannomatta paras.
Mutta murreblogeissa on meininki jo melekein ku savusaonassa. Hikkee pukkoo eikä kukkaa kuuntele ku jokkaene puhhuu omiaan ja kaekilla on lystijä silti. Tai just siks :)
Arjaanneli,
voi vitsi, nyt tuli ikiliikkuja kyllään. Aina kun pääset tarinan loppuun, vastaan kävelee vastuu ja aloitat alusta ja sitten kömmit uudelleen loppuhenkoseen, kuulijan vastuuseen, ja eikun veivoomaan alusta. Jopas nyt kierteen kerin. Hellitä tok' kohta on Suonenjok'. On se savo aeka kamala kielj, eikö ookki ;). No ei ou, eihä :D.
Famu falsetissa,
kiitos kärsivällisyydestäsi. Murteita ei niin vain lueta. Taidat olla kielen rakastaja :).
Iliman muuta voit lainata vesjsänkyfilosofiaa tilaisuuden tullen. Vesjsängystä koko tarina kertookin :D
Isopeikko,
vaaput ovat veikeitä. Koukuissa heiluu monen monta houkutusta. Kustantamoissa haluttiin kalastella tekijöitä joilla olisi painavaa sanottavaa, saalista, ja siihen hommaan piti värkätä kalastaja. Houkutuslinnuista siirryttiin kalastuksen pariin. Kukahan mahtoi tarttua syöttiin?
demetrius,
anteeksi, jäit pois välistä.
Arvaas mistä tulivat kaikkein näkemyksellisimmät kirjaehdotukset? Juu, arvasit: henkilöstöltä. Mutta kuinkas sitten kävikään, on paitsi muumeilla luukkujen edessä pohdittavanaan, myös meistä monilla kustantamon käytävillä liikkuessaan. En tiedä kuinka tänään kun on aikaa siitä kun siellä työtäni tein ja kirjaideoita kuljettelin. Niin paljon kirjarakkautta, näkemyksellisyyttä työtovereilla että huikaisi.
Savolaisen suussa vaappukin kääntyy moneksi;) Hauskasti väännetty. Ja hauskaa on tuo savon murre. Savon ja Karjalan rajoilla (lue Punkaharjulla) puhutaan murretta, jossa on mukana kummankin elementit: myö viännetään. Sie ja mie ja myö taitaat kuulua karjalaan, mutta rajalla hyö sekoittuut savvoon.
Jännää asiaakin pakinassasi on. Kunnia harvoin menee sille, jolle kunnia oikeasti kuuluu:(
Luin moneen kertaan, ja moneen kertaan käänsin ja väänsin, ennenkuin sain kunnolla selvää..!
Vaikka Kuopiossa on mulla sukulaisiakin,ja justiinsa viikonlopulla juteltin.
Mutta eivät ehkä kuitenkaan ihan synnynnäisiä kuopiolaisia, ovat aluksi asunet Jouensuussa.
Mutta silti kuitenki tulee paljon Kuopion murreta.
Mutta sen verran kuitenkin ymmärsin, että hieno oli tarina!
Hitaasti minun piti vaaputtaa lukemistani eteenpäin. Se on niin vaikea kieli tuo savonkieli.
Hauska tarina on.
Kyllä savon murre on rikasta kieltä!
Niinkuin tuo sohlooja - yksi sana kertoo jo paljon.
Eikös muuten nykyään sanota että parhaiden ja myyvimpien tuotteiden takana täytyy olla joku tarina?
Tällä ainakin kirja kävisi kaupaksi.
Ina,
niinpä, savolaismurteen eteläreunalla savon ja karjalan murre mahtuvat samaan suuhun ja hyvä tuntomerkki on mie ja sie, jota syvänsavon alueella ei kuule muuta kuin muualta tulleiden keskuudessa.
Professori Paavo Virtaranta sanoi kuusikymmentäluvulla: vain Savon syrjäkylien yli kahdeksankymmenvuotiaat puhuvat enää puhdasta murretta, siitä nuoremmat murteensekaista yleiskieltä. Jos murrehaastatteluja teki, piti kääntyä vanhojen taitajien puoleen. Entä tänään? Parhaat haastateltavat olisivat 120-vuotiaita, mikäli eivät olisi kieltään sotkeneet ulkopuolisilla vaikutteilla, radiolla ja televisiolla.
Mutta vaikka murteeseen kuinka sotkeutuu vaikutteita yleiskielestä, nautin, nautin niistä niin. Savvoo ymmärrän parraeten (vaikka mies sannoo: enhän ole isän puolelta lainkaan savolainen). No, savon murre on äidinkieleni. Se on sitkeenä aivoissa kuin täi tervassa. Ei lähe pois, joten antaapi olla. Lapset puhuvat 'siistiä' yleiskieltä. Ihme etteivät saaneet äidiltään murretartuntaa :D
Harakka,
saat urhollisuusmitalin, suomalaisen sisun kunniapalkinnon. On iso vaiva lukea murretta, en itse sitä mielelläni tee, koska lonksuttaa usein enkä pääse eteenpäin sanatulvassa. Omaa tarinanikaan en jaksa lukea enää. Kirjoittaminen meni mutta sitten riitti :D.
Joensuussa puhutaan eri lailla kuin Kuopiossa. Välimatka on päälle sata kilometriä mutta siinä on kyllin matkaa kielen viännölle muuksi.
Kiitos sinulle.
arleena,
toden totta. Hit-taas-ti voep luk-kee mur-tei-ta. Min-ne-kä im-mei-sillä on tän-nään kii-re.
Kiva kun siellä Turun puolessa jaksoit lukea :). Kiitos siitä.
Mk,
sohlooja-sana on sielun balsamia. Sillä kun itsensä voitelee, antaa anteeksi ja ymmärtää vajavaista maailmaa ja itseänsä siinä mukana, pyörimässä.
Niin, tarina on hulvaton liikkeellepaneva voima. Me kaikki kannamme tarinoita päivissämme ja toimissamme. Niiden jakaminen on blogienkin suola ja sokeri (kulunut sanonta maistuu mulle aina).
"Liehuvainen liekkileikki" tai jotain sinne päin yllätti suosiollaan. Vesisängyn voimaa;). Vieläköhän "vesisängyn loiskinta" myy...
Hauska oli lukea savoa :) Lapsuudestani se on tuttua, mutta ilmeisesti Mikkelin seutuvilla puhutaan kuitenkin vähän erilaista savoa? Vai tekeekö muistini tepposet (mistähän tuokin sanonta oikein tulee? Mitkä tepposet?)?
Ansku,
kiva :).
Kurkistin Mikkelin kaupungin kotisivuille ja siellä kerrottiin mm. savolaisista sukunimistä. Mainittiin myös Tepponen joka juontuu raamatullisesta Stefanuksesta. Tepponen ja kepponen, tätä täytyy tutkia lissee :).
Mikkeli mielessäin :). Paljon on samaa kuopiolaisten ja mikkeliläisten puheessa, mutta erojakin löytyy. Tai löytyi.
Esimerkiksi metsä-sanan äänneasu kertoo, miten murre muuttaa muotoaan. Pohjois-Savossa sanotaan mehtä - muistan lapsuudestani miten metsä-sanan käyttäjää pidettiin hienostelijana. Mikkelin seuduilla sanottiin ennen vanhaan messä - mesän, mutta tuskinpa enää. Eiköhän Mikkelissäkin männä mehtään niin kuin Kuopiossakin :)
http://www.internetix.fi/opinnot/opintojaksot/8kieletkirjallisuus/aidinkieli/murteet/ts-vasti.html
Kysyin äidiltäni, miten menivät metsään ja vastaus oli: Mehtään mäntiin :D Ja tämä siis Juvan peräkulmilla.
Minun vähäinen savonkielisyys on aika vanhaa laatua, 20-luvulla syntyneen mummon, ja 40-luvulla syntyneen äidin peruja. Itse en ole siellä koskaan asunut.
Ansku,
oi onnellinen, olet saanut kasvaa muualla kuin Savossa eikä murre ole päässyt pesimään puheeseesi :). Vitsi, vitsi :D.
Kiitos äidillesi tiedosta. Juva on juurevaa savon murteen kehtoaluetta, kyllä siellä kehtoo männä mehtään ja voijja hyvin.
Teimme kerran töistä ekskursion WSOY:n Juvan painolaitoksille, en tiedä ovatko ne nykyisin Södikan omistamia vai toimivatko itsenäisinä. Hulppeaa katsoa kun blokit plumpsahtivat koneista: sanoja niin vimmatusti ja kaikkien tuli olla ojennuksissa, lukijoiden tajuttavassa asennossa :)
Heh, heh. No en nyt tiedä, onko tämä turun murrekaan sen somempaa kuultavaa :D Varsinkaan savolla, pohjoispohjanmaalla, hesalaisuudella ja saaristosuomella väritettynä.
Veljen kanssa kerran puhuttiinkin, että meille kaikki murteet tarttuvat älyttömän helposti. Jos vastapuoli puhuu jotain murretta, meidänkin puhe muuttuu sen kaltaiseksi. Ajateltiin, että se johtuu varmaa siitä, että oltiin lapsena niin monen murteen sekoituksessa. Kaikista on tarttunut vähän jotain mukaan.
Ai sinäkö sen vesisänkykirjan takana oletkin :-D
Olet varmaan saanut kiitosta ja kehuja ja vielä naurua ja nyrpistystäkin. Sellaista se on, aina ei voi saada kaikkea.
En ole lukenut kirjaa, mutta kova kohina aikanaan kävi.
Sinulla on niin paljon ideoita, että turhaan annoit muille, olisit kirjoittanut kaikki itse, varmasti olisit osannut, paremminkin.
Murreblogit ovat hidaslukuisempia kuin kirjakieliset. Luulen päässeeni ymmärrykseen mistä oli kyse.
(Savo ei suju minultakaan, mutta jotakin on matkan varrella tarttunut mieleen ja kieleenkin, ehkä.)
Ansku,
sinulla ja veljelläsi ovat olleet rehevät kielelliset kasvualustat ja tehokkaat tuntosarvet valmiina ottamaan vastaan erilaisia murteita. Lapsena opittu pysyy usein hyvin päässä. Eikä paljon tarvita kun puhe kääntyy samaksi ympäristön mukaan. Rikasta kameleonttimaista sopeumaa :).
Uuna,
hih.
Kuka keksi idean?
Pomo keksi: pyydetään "Briitalta" kirjaa mutta millaista-> minä muistin Sipan kirjekirjamallin jonka syötin Briitalle-> Briitta loi itse sisällön ja rohkeana naisena antoi vesisängyn lainehtia ja siihenhän media sitten syöksyi kuin ei kirjassa muuta olisikaan. En ollut tässä prosessissa alkuunpanija, en kirjan toimittaja, juoksutyttö vain, kirjan rakenteen idean esittäjä. On kirjekirjoja kirjoitettu maailman sivu. Pidän niistä.
http://www.posti.fi/kirjoitakirje/kirjekirjoja/suomeksi.html
Sipa jos kuka vois ottaa kunnian itselleen. Mutta ei hän sitä tee koska ei toimi luontonsa vastaisesti, ihana.
Kiitos Uuna, olet tarkkanäköinen :) Sinusta vasta mahtava ideapäällikkö olisi tullut. Entäpä jos menisit ja kolkuttaisit ovea. Kirjailijana, runoilijana, taiteilijana - ja ideoitsijana.
Itse olen ollut jo sen verran kauan eläkkeellä, että vanhat ajat tulevat mieleen ja ehkäpä niistä voi kertoillakin, hyvässä hengessä.
Liisa,
totta, murretekstiä ei lue samalla nopeudella kuin kirjakielistä. Ehkä ääneen lukeminen olisi hyvä keino. Nyt kun yli neljänkymmenen vuoden päästä olen palaamassa Kuopioon, tarkkailen nautinnolla savon murretta. Muutoksia on tullut matkaan mutta kyllä valtaosa puhuu aivan samalla painotuksella ja levveesti ja sanoja pyöritellen kuin silloin kun olin lapsi ja haeskelin sanoja ja lauseita.
Olisi hauska joskus kuulla sinun "puhuvan". Mitenkähän paljon savon murre omassa puheessasi kuuluu:)
Hitaalla tempolla lueskelin hienon juttusi. Saatto mennä jotakin ohi tahi sitten ei. Otin täyden vastuun.
Savonmuan murre on kivoo kuulla. Ite en sitä ossoo, en osaa muitakaan murteita. Oman itähämäläisen olen unohtanut.
aimarii,
kiitos.
Jos jossain järjestetään hitaan lukemisen murrekursseja, ilmoittaudun. Sinikka Nopolan hämäläismurteiset kirjat ovat mielikkejäni. Jo lukumatkalla harmit vaihtuvat joksikin muuksi, saati mitä hämäläisyys mielen syövereihin tekee. Hyvää, luulen ma. Hyvveepä hyvinnii.
Muistan, miten jossain kyselyssä nuorilta kysyttiin, minkä parin kaltaisia he vanhempana haluaisivat olla. Briitta ja hänen siippansa voittivat tuossa kyselyssä, varmaan tuo viipun vaapun vesisängyn takia...
mm,
kiitos. Tämä on hyvä!
Viiputellaan vaaputellaan eteenpäin. Malliksi ja elämänilon lähteeksi "Briitta" vesisänkykirjeen kirjaansa kirjoitti – se taisi olla kirjan ainoa anti. Muu olikin enemmän tai vähemmän hapanta politiikkaa - jos nyt mitään enää siitä muistan kun en toimittanut kyseistä opusta.
Lähetä kommentti