satarosenttinen Iita Linta Maria

 

Uuna pyysi, että kerron omalla murteellani tarinan, mihin sisältyvät seuraavat vihjeet:

• Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.
• Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, minkä maantiedon opettaja antoi?
• Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.
• Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin kello 17.45.
• Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.
• Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta.
• Ostitko sen hameen, minkä näimme viime viikolla Hennes&Mauritzista? 
  

Kiitos, Uuna! Savon murre on päässäni kuin...  No, tunnen yhen Iitan ja annan hänelle suunvuoron. Hän  on vähän kuin sielunsisko vaikkei olekaan yksi yhteen minä. Vastauksesta tulee pitkä ja mutkikas ja vaikka mopo pistettiin katolle ettei Iita juoksuta meitä ties minne Syvän-Savon mehtäteille, niin minkäs teet: hän suoltaa, suoltaa niin kuin ei olisi STOP-merkkiä nähnytkään:

kuva

Hyvvee päevee!

Minnoon Iita, kukas työ ootta? Oottapa kuka hyvviisä ni minä nyt huastelen... en ies itekkää vielä tiijjä mittee mutta sen tiijjän varmasti että jottaen. No sanotaan että sitäsuntätä niin ku nakkikioskilla ruukataan pyytee ku ei osata piättee.

Mittee  varten kaeken pittää olla niin monjmutkasta. Ja paeneista. Aena tulis olla tukka suittuna ja nuama puuterissa. Ja ostella sitä ja suaha tätä. En minä jaksa semmosta keekoiluva ennee. Tae ennee ja ennee. Aenaha minnoon olluna tämmönen, etenkehanen. Jo lapsena ku joskus käötiin Helssingissä ni siskot tölövähti Tokmannille päen het' ku saevat asemalla jalakasa mahasa alle niin ku tavara ja retonki oes immeisen elämän aenoo piämiärä ja aatuus, vua annaha olla, mittee tein minä, Iita Linta Maria, seihtenkesänen. Jos et arvoo niin  minäpä valasen: mänin  istummaa mummoen vällii, hyvä etten syllii  liukuportaeitten juureen penkille ja kuuntelin niitten juttuja. Outtelin hötkyilemätä  millonka siskotytöt tulloo liukuportaeita alas sylissä pulskat kassit mitkä nousoo silimin korkeuvvelle asti,  hyvä että etteesä nökköövät.

Antaa mualiman männä miten männöö, minä oon mikä oon, en sen kummempi ku Iita. Nyt on ikkee enemmän ku lapsena mutta isoks en oo kasvana enkä itestäen ou eksynä. En ossoo ostoo, en ossoo  monta muutakaa asijoo mutta ossoon päevitellä.

Ostitkos sinä sen hammeen Hennes&Mauritzista. Mittee varten sillä kaapalla on semmonen nimj. Jos ostan hammeen, se on Iitan hame, ei mikkää Hennesin helema tahi Mauritzin mekko.  Kaappias haestaa rahhoo ja sen jotta siskoloella on halu hienostella ja se yrittää kaapata niijjeen kukkaron sisuskalut ja tekköö kaekkesa ja vähä yljkii, jotta ne  mänis halapaan ei ku kalliiseen, vuan minä, Iita Linta Maria, en mää.

En osta. Kuulitko sinä. En osta ennee mittää. Oon vuan. Ja naatin olemisesta omin evväein. Niin. Minä en oo mikkää opjekti. Minä oon minä ite. Iita.

Aena naesen pitäs joltaein Hennes & Mauritzilta näättee ja senjatuonnimistä rättiä käättee.

Ensin on hame ja sitten vasta Iita. Ei se niin sua männä. Ensin on Iita ja sitten on Iita. Nyt tuntuu paremmalta. Ei ku hyvältä.

Satarosenttisesti.

Entäpä jos ei mittää piälle pantavoo  omasta takkoo löövvy ku joolu lähestyy ja kimalletta pitäs suaha? Eipä mittää hättee. Kiännyn ympärj ja voe tokkiisa, mitä silimät näkköö: siskolla on kuapissa mekkoo jos minniiväristä ja kokosta ja joka lähtöön. Se on höveli vuatteitten perrää ja antaa olla jos niistä niin tykkee. Jokkaenen taaploo tyylillään. Sisko näen ja minä nuin.  Sen tuljpunanen mekko mahtuu minulle. Ei siinä muuta tarvita ku nostoo kätesä ylös ja plumps, vuatekipale sulahtaa niin ku kala katiskaan. Kyllä minua ahistaakii jos mekko oes tiukka mutta minäpä en anna elämän enkä vuatteitten puristoo.

Pittää ellää vappaasti ja välttee  turhoo hötkyilyvä. Ja ottoo vastaa valamista ilimaseks. Jos siskon kuapissa on yljmiärästä, sen otan  käöttöön enkä mäne kaappaan turhan päete. Paremp on siskon kuappi ku vuatekaopan sovituskoppi. Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostaankaa.  No, sisko antaa paljostaan.

Huomoon että meinoon siskon punaseen mekkoon  juuttua ja lukija suattaa suuttuva jos en piäse etteenpäen. No männään.

Matkapuhelinmeininki on sekottana mualiman kirjat. Ootko sammoo mieltä? Jos oot, sano se iäneen, ja jos et oo, sano se iäneen. Heleppoo.  Niin tae näen aena männöö oekeinpäen. Aakaset vuan suus ja iäntelet.

Ennen kirjoja luvettiin alusta loppuun ja puhelimella puhuttiin sohvan nurkilla. Pokkarit sotki immeisten lukupaekat. Nyt ei tiijjä millä sivulla on mänössä ku immeiset eivät nökötä paekoillaan; lukkoovat  missä sattuu ja luku keskeytyy ja lukutoukat puhhuu puhelimmeen vaekka kuussa. Ovat ihan irrallaan. Ei oo mittää järkee kantoo mualimankaekkeutta matkassaa. Matkapuhelin! Voe mahoton. Aena se pittää muka olla matkassa ja ... ae niin, muuten: ootko nähnä missään minun isoveljen, sen Pekan, matkapuhelinta. Se laenas mulle, ku olin lähössä  Helsinkiin linurilla.

Onko Mikkeliin mänijöeitä, juna mänj justiisa, sanottiin asemalla ja arvoopa naorattiko minuva ku myöhästyin Kalakukosta... ni, se on senniminen se meijjän juna. No naoratti. Olin just jutellu yhen lentoemännän kanssa joka lentelöö ympärj mualimoo, varmaan Pohjosnavallakkii oes käänä jos se ei sulas poes, niin, missee minä nyt olinkaan, mittee olin sanomassa, ae niin: se Kati ja mikä Hattivatti se nyt oljkaa nimeltäsä, ni se sano jotta parraat lentovuorot on Helssinki – Kuopijo -lennolla. Jos jokkii asia ei mää ihan jetsulleen vuav vähän sinne päen  niin savoelaiset vuan virnistellöövät jotta onpaha kotona huasteltavvoo enemmän ku ruttiinista poekettaan – mutta annas olla ku ollaan jollaen muulla lennolla, ni nuristaa ja kiehutaan  ja kopistellaan ja ollaan ni äkäsiä, ni äkäsiä että jos oes viulu  matkassa sen kielj mänis poekki.

Ettäkö männöökö minultae kielj millonkaa poekki? Mittee meinoot? Nyt minä hokasin: ae että liian pitkään huastan? Ruppee kuulijoo väsyttämmää. Voep olla nii tae voep olla toesennii  päen. No männään etteen päen... se vuan riskisä siinä ku paperi ei lopu tästä tietsikkaruuvulta, tulloo sullottuva sanoja sittennii kun asia loppuu. Tuas tulloo pulmoo: missee myö oltiin mänössä. Outaha vähäsen.

Niin! Juna jätti ja minä mänin sitten linurilla Kuopiosta Helssinkii,  siellä olj vieruskaverina nuapurin Uatu ja haluatko kuulla mittee sille kuuluu... ae et, no, ens kerralla suat kuulla ihan kaekki,  mutta nyt meijjän pittää kohta lopetella, ku Lovviisa-isomummo tulloo rollaattorilla  hakemaan meijjät lörttiä vaella vartti tae varttia ylj lörtti, en tismalleen muista, no eiköhän tuo järjesty, se tappoominen.  Pittää vuan kahtoo sen Lovviisan perrään, ettei se ruppee kilipoo juoksemmaan rollaattorisa kanssa. Millä siitä mummosta saes vaohtinappulan poes, se on mahoton mänemään, ei muista käöttäytyvä ikkäestä laeilla, silleen arvokkaasti ja hame piällä. Minäpäs ostannii sille lahjaks merkkihammeen. Jos se hiljentäs sen vaohtipyörän. Tai mistee sitä tietää, jos se vuan villihtöö?


Muistatko ku sovittiin että se joka ei ossoo Rivial Pursutista Suomen muantietoo, sua ensin männä nurkkaan ja sitten hävetä pikkasen ja sen jäläkeen tulla syömään jiätellöö – pittäähän se paha mielj suaha poes ja jiätelö auttaa aeina. Muistatko ku lapsena  leikittiin että kaekki lumkinokset on jiätelöö, siroteltiin kinosten piälle sokuria ja vähä kuakaota ja nuoleskeskeltiin, muistatko. No, ku sinä viimeks hävisit Suomen kysymykset Rivialissa, ni minä aotan sinuva muantiijjon  kirjotustehtävässä. Kirjotappa viisikymmentä kertoo: Kuopion tori on mualiman napa. Kuopion tori on mualiman napa. Hyvin männöö mutta mänköön ku on männäksee!

Mutta... mittee sinä nyt, joko sinun pittää männä, elähän nyt, no, tehhään niinku tahot, ruvetaan opettelemaan lyhytsanasiks. Mistäs alotettas. Mittee huastettas yhellä sanalla? Voe tokkiisa, vahinko taes tapahtuva niille lukijoelle  jotka luk tänne asti.  Ne ei sua ikinä takasin sitä aekoo mikä savon  tavvoomisseen mänj. Ja vastuu paenaa yhäti vuan kuulijalla. Kevyt on savolaesen elo ja olo. Kiitoksia.


Haastan murretalkoisiin: Ellinooran, Inan, Kaanonin, Liisan, mk:n, mm, Obeesian, Pankin talkkarit, Pirin, Ruskan.