Klikkaa kuvaa (on vähän tärähtänyt), niin saat kaivetuksi esille kolmekutosen. Kaukaiset sukulaiset pyörittävät majataloa, missä kuulema kummittelee.
Numerokuvan 36 haen Smoolannin Markarydestä: kirjaimia on kyltin paikannimissä (Markarydin ystävyyskunnissa) yhteensä 36 ja ekakuvan puhelinnumerostakin kolmekutonen löytyy.
Vasta pari vuotta sitten kuulen ensimmäistä kertaa isäni isoisän Johan Augustin tarinan. Hän on lähtenyt 5.9.1889 Markarydistä Suomeen etsimään leipäänsä ja onneaan ja tälle tielleen jäi.
Johan Augustin vanhemmilla oli eteläruotsalaisessa syrjäkylässä kymmenen lasta. Vanhempiensa kuoleman (1888 ja 1889) jälkeen tyttäret avioituivat paikkakuntalaisten kanssa ja vanhin poika jäi pitämään taloa ja viljelemään maata. Perheen pojat hajaantuivat ympäri maata ja maailmaa. Viisi veljestä purjehti Itämeren yli itään, Suomeen. Johan August rupesi kauppaamaan Savonlinnassa kangaspuiden osia, myöhemmin hän siirtyi nahka-alalle, rukkasten ja hevostarvikkeiden pariin.
Johan Augustin vaellus- ja rakkaustarinan eräs seuraus olen minä.
Sukuseura matkusti elokuussa Markarydin metsien taakse maan korpeen katsomaan pihapiiriä, missä Johan Augustin vanhempien kotitalo sijaitsi 1800-luvulla. Talo oli purettu ja sen tilalle oli rakennettu kesähuvila, mutta piharakennukset olivat peräisin Johan Augustin ajoilta.
Paikalle tuli myös ruotsalaisia pikkuserkkuja; he eivät olleet tienneet suomalaisesta sukuhaarastaan mitään. Oli lämmintä kohdata sukulaisia smoolantilaisen(kin) kotikoivun juurella niin sään kuin sielun puolesta. Seuraavaksi pitänee matkustaa suvun kanta-Eevan syntysijoille, apinanleipäpuun katveeseen, ja ottaa kamera mukaan :)
21 kommenttia:
Nätti piha ja numero 36 on hyvin näkyvissä!
Kaunis pihapiiri ja oikea nummero löytyy:) Mielenkiitoinen sukuhistoria!
Mielenkiintoista sukuhistoriaa on sulla.
Oletko koskaan tehnyt itse sukututkimusta?
Oikea numerokin löytyi!
Mielenkiintoinen paluu esi-isien maille.
Hieno pihapiiri. Punaisia rakennuksia ja koivu. Idyllistä!
Sukutarinat ovat aina niin kiehtovia. Ja ilmankos kamera tärähtää kun kartanossa kummittelee!
Oi kuinka ois mukavaa mennä huhuilemaan sille kummitukselle!
Ei tienny Johan Augustin, että tulee syntymään pieni tyttö, josta tulee hieno tarinoitsija!
Kaunis pihapiiri juuri sitä ruotsalaista maalaisidylliä. On ollut varmasti mieleenpainuvaa saada kohdata sukulaisiaan, joita ei ole koskaan nähnyt saati edes kuullutkaan.
Tuplat siis löytyivät eli numerot 36
Jep, numerot löytyivät.
Mielenkiintoa varmaan riitti sukuseuran kokoontuessa. Oliko tapaaminen juuri tuossa viehättävässä talossa, mihin kummituksetkin ovat mieltyneet?
EEM,
jopas on kiva kun numero näkyi. Minun piti pistää oikein prillit silmille, näenkö itse mitään. Juu, on se siellä.
Inkivääri,
kiitos. Paikka oli kyllä kauniimpi ulkoa kuin sisältä (tai sisällä oli niin pimeää etten nähnyt kunnolla - tuolloin ei silmiäni ollut vielä leikattu).
Oma sukuhistoria (isänäidin puolelta) oli vielä pari vuotta sitten tuntematon juttu. Ilmaantui monta uutta sukulaista lahden takaa.
Harakka,
sukututkimuksen peruskurssin olen käynyt. Ihan lähihistoriastakin löytyi uusia juttuja. Suosittelen.
Kaanon,
tunne itsesi, tunne juuresi - ja sukusi. Kun matkustaa esi-isien maille, huomaa kuinka tunteet tekevät työtään elämyskeskuksessa. Liikuttavaa. Ruotsinmaalla seisoessani esi-isän pihamaalla ja katsellessa kiviä minkä päällä talo on seissyt ajattelin myös karjalaisia ja heidän matkojaan menetetyille kotisijoille.
tuulento,
sanos muuta: kummitushan se kameraa heilutti. Talon takana oli muistomerkki jonka talon eräs omistajista, taiteilijasielu, oli pystyttänyt rakkaan vaimonsa muistoksi. Pylväs hipoi taivaan pilviä, niin korkea se oli. Siirsikö taiteilija työhönsä surunsa joka ei tuntunut loppuvan vaan lisääntyi kerros kerrokselta? Mystinen oli. Ei ihme että tuolla paikalla kummitteli.
Arjaanneli,
pikkuinen tyttö kiittää ja muistaa sanasi tarinakeskukseensa liittää. Johan Augustista kuulinkin monia tarinoita. Menestyi Suomessa hyvin mutta menetti sitten omaisuutensa kun tarjosi kaikille kaupunkilaisille juhlamaljoja liian tiuhaan eikä hänen oma suunsakaan tuohesta ollut.
arleena,
kiitos. Totta, uusista sukulaisista tuli käden käänteessä ystäviä. Yhteinen menneisyys naurattaa ja itkettää ja sen päälle 'silmien pyörittelyä': hyvänen aika heitä, hyvänen aika meitä.
aimarii,
kyllä, eräs Markarydin sukupaikka on mm. tuo majatalo, hyvin syrjässä, pienen tien varrella. Kiersimme kylän kaikki paikat ja tantereet missä Johan Augustin ja sisarustensa jälkiä oli nähtävissä. Myös sukulaiset ilmaantuivat kuin tyhjästä ja kuitenkin täydestä eteemme ja kertoivat tarinoita vuosisatain takaa. Pääsimme myös koulumuseoon, missä aikoinaan Johan August oli ensiopetusta saanut. Miksi hän valitsi uudeksi kotimaakseen Suomen, sitä emme tiedä, mutta pikkutila ei kyennyt suurta sisarussarjaa elättämään joten lähdettävä oli. Nälkä ajoi. Mutta miksi Venäjän vallan aikainen Suomi, ei esimerkiksi Amerikka? Suomessa hän lopetti ruotsin kielen puhumisen, jotta lapsensa, myös mummini, oppisivat suomalaiselta äidiltään suomen kielen kunnolla.
Lastu, tiedätkö missäpäin Savonlinnaa Johan August asui?
Olipa pirteän punaisia rakennelmia ja numerokin löytyi! :)
Hui kuinka jännittävää, kun kummituksiakin ja sukujuuret ovat aina kiinostavia itsekustakin. No kyllä tuolla viihtyisi vaikka kuka, noin kiva paikka. Tai en tiiä jos kovasti kummittelsi =) Ja numerohan tässä etsittänkin ...
Minäkin kuulin yhdestä sukuhaarastani vasta pari-kolme vuotta sitten. Sekin on johtanut mielenkiintoisille poluille. Tutkittavaa ja osallistumista riittäisi, mutta kun on niin paljon kaikkea muutakin kiinnostavaa, niin aika ei yksinkertaisesti riitä.
Sinulla mielenkiintoinen matka aivan varmasti.
Numeron jo unohdin, eikä sillä niin väliäkään, tämä tarinasi on paljon mielenkiintoisempi :-)
Kummittelee, mutta niinpä vain ruåtsien lippu löytyy. Ei siis ihme!
Piri,
ensi kesänä sukutapaaminen on Savonlinnassa ja silloin varmaan astelemme Johan Augustin jalanjäljissä. Vielä en tiedä, missä hän on asustanut. Kiinnostavaa on. Savonlinna on minulle melkoisen tuntematon kaupunki, sillä mummini (Johanin tytär) muutti 19-vuotiaana nuorikkona Kuopioon, missä isäni sitten syntyi.
Inkataika,
maalari maalasi taloa, sinistä ja punaista... ;)
selma,
ovatkohan kummitukset kautta maailman samanlaisia? Vai poikkeavat ruotsalaiset kummitukset suomalaisista? Pitää mennä joskus uudestaan tuonne kummitustaloon ja ottaa selville. Yhteen pieneen ja matalaan huoneeseen meidät johdatettiin ja seinien läpi alkoi kuulua ääniä joita väitettiin musiikiksi, mutta... ;)
Uuna,
sinullakin uusia sukulaisia ilmaantunut eteesi. Totta, mielenkiintoista kaikki tuo on, mutta aika on rajallinen. Kiitin kohteliaasti kun minua pyydettiin mukaan sukuseuran hallitukseen. Mutta osallistun toimintaan aputyttönä, tarpeen vaatiessa.
Niin, numerot unohtuivat minultakin. Ajatus liiti jo apinanleipäpuuhun – sen hedelmät ovat erinomaisia, väittää Wikipedia. Mistä niitä voisi ostaa ;)
harmaa susi,
Markaryd on ollut levotonta seutua: tanskalaiset ja ruåtsalaiset:) ovat ottaneet yhteen kerran jos toisenkin. -Ja sää oli vaihtelevaista. Ei kannattanut uskoa aurinkoon, ei sateeseen. Juuri kun sää oli yhtä, se muuttui toiseksi. Säteet sateeksi. Ja sade säteiksi.
Olisipa kiva löytää uusia sukulaisia, ja vieläpä kohdata heitä tuolla lailla jollain historiallisella kotipaikalla.
Olen koittanut paikantaa äidin äidin kotitaloa eräästä vanhasta kylästä Oulun seudulta.. Siellä se saattaa olla vielä pystyssä, kylää ei ole paljoa rakennettu sen koomin. Olisipa jännä seistä isomummolan pihassa - ja ottaa vaikka kuva, ihan vaan muistoksi itselle ja siskoille, että tällainen se on.
Kamera mukaan ehdottomasti eevan kotiseudulle. Eikä mitään räpsyä vaan kunnon järkkäri ü
Pankin talkkari,
menneiden sukupolvien jalanjälkiin on kiehtova astua. Sitten kun vielä istuttaa mielikuviin tuon ajan historian ja elinkeinorakenteen, aavistaa, mitä elämä on ollut. Tyhjästä emme ole tulleet, kiitos kanta-Eevan ja sitä edeltävien "mutaatioiden" (meniköhän humanistilta tämä biologinen heitto oikein :).
Kuka keksi huumorin? Osaavat eläimetkin laskea leikkiä, eikö vain.
Nauratti kommenttisi loppu. Nyt on hyvä peruste perustella miehelle uuden kameran ostoa, hän kun välillä nuukailee väärissä paikoissa, niin hyvä mies kuin onkin :D
Juu, siskollekin sanoin keniaan lähteissään, että ottaa sitten kunnon kameran mukaan, ja opettelee vielä käyttämään sitä - sen kerran kun pääsee tuollaisiin maisemiin. Arvaa että oltiin isännän kanssa kateita ü
Pankin talkkari,
kaikki liittyy kaikkeen. Kas kun en ennen huomannut: matkustaminen avartaa monessa mielessä :D ja jos kyllin pitkälle pääsee, on syytä miettiä rekvisiitta uusiksi ettei palaa kotiin pelkkien tärähtäneiden kuvien tai muistikuvien kanssa. Kunnon vehkeet ne olla pitää. Pitääpä ruveta houkuttelemaan miestä kaukomaan matkalle, hän jää eläkkelle ensi kesänä. :) Kiitos loistavasta ideasta.
Juu, uskon kateusteoriaan. Toimii käytännössä ja pistää vipinää, miksei mekin kun muutkin :)
Mielenkiintoinen tarina liitteenä ihanaan pihapiiriin, josta tuo tavoiteltu numero löytyy. Viihtyisän näköinen majapaikka. :)
Tarjuska,
kiitos.
On jännä miettiä menneitä sukupolvia ja heidän elämänkulkujaan ja samalla muistaa, että kudomme koko ajan oman elämämme kautta historiaa jälkeläisillemme.
Lähetä kommentti