Kaislalla on ollut ilo tuntea ihka oikea Pakinoitsija. Mistä Pakinoitsijan tunnistaa? Iloisesta naurustako, kepeästä käynnistä, huolettoman taivaan lintusen filosofiasta? No ei todellakaan. Pakinoitsijat ovat pohjimmiltaan synkkämielistä kansaa, jotka palvelevat synkkämielisiä lukijoitaan magiallaan.
Pakinoitsija asuu Kaislan naapurissa, maalla, ja porhaltaa pihaan kasvoillaan ilme joka antaa ounastaa että jotain suurta on tapahtunut: joko oikein hyvää tai hirmuisen pahaa.
– Elvi ja Salli (kylän perällä asuneet ikäneitosisarukset) ovat jääneet auton alle; Elvi kuoli heti mutta Salli jää henkiin, kituu kyllä ensin sairaalassa – ja pitkään. Kuolinviestin tuoja tehostaa aikajanalla turmauutisen tehoa ja murhaisee katsellaan kauhistuneen kuulijakunnan. Ei, ei Pakinoitsija tunteeton ole; päinvastoin: kokee niin hyvät kuin pahat syvästi ja päästäkseen tasapainoon purkautuu kynänsä kautta.
Pakinoitsija kirjoittaa seuraavan pakinansa siitä, miten ihmiset jotka ovat elossa, saattavat milloin vain pitkän päivän mittaan kuolla kupsahtaa, onhan niitä mahdollisuuksia. Yksi liukastuu kadulla, toinen tippuu kellarin portailta alas kiviselle lattialle kuin hautakammioon; kolmas niin kuin Elvi, jää päiväkävelyllään auton alle ja siinä se: elämä meni ja hautajaiset tuli.
Pakinoitsijalla on viisi poikaa. Se tarkoittaa sitä että Pakinoitsijalla on päivän mittaan viisi kertaa 16 (valveilla olon tunnit laskettuna todennäköisyydellä yksi katastrofi per tunti) mahdollisuutta törmätä poikastensa aiheuttamiin 'yllätyksiin'. Pakinoitsija nimeää viikareidensa tempauksia töllöntöiksi ja siunaa itseään kyvystä ummistaa silmänsä ja korvansa tarvittaessa. Hän ei siedä nähdä eikä kuulla kaikkia riskitekijöitä mitä jokaisessa pojassaan myötäsyntyisesti on. Viidellä veljeksellä on taito ja tahto luoda kauhugalleria miltei tyhjästä.
Mutta tottahan Pakinoitsija ammentaa perhe-elämästään sopivat sattumat pakinoihinsa. Ja kansa kiittää. Ilmoille alkaa kiroilun sijasta singota lieventävien asianhaarain ilmauksia: on joillakin kotipesässään hurjaakin hurjempaa touhua. Tätä valistusta halutaan kotirauhan nimissä lisää. Ja niin Suomen lukeva kansa kääntää pakinaa lukemalla silmänsä ulos omista murheistaan.
Erään kerran Pakinoitsija haluaa kokea miltä tuntuu kulkea hevosella ja rattailla Savosta Helsinkiin. Ja kun hän haluaa, hän myös toteuttaa. Hän tietää matkan jälkeen, että seitsemän päivän ja yön aikana hevosraittailla sorateillä kuulee ja näkee paljon enemmän kuin viidessä tunnissa umpiautossa valtateillä.
Pakinoissaan hän pyrkii edistämään rauhan asiaa. Hän sanoo, että lapset kuuntelevat satuja siksi että kaikkien noitien ja mörköjen läpi katse siirtyy ja mieli tietää: loppu tulee olemaan onnellinen. Sama ote pakinoissa. Tai melkein sama. Vaikka ihminen on kuinka umpikiero ja katala ja ilkeä, häntä kohtaan voi tuntea jonkinmoista ymmärrystä tai vähintään todeta: jaahas, se nyt on tuommoinen siksi että se on tuommoinen.
Entä millainen Pakinoitsija itse, lempeyden sanansaattaja, on luonteeltaan? Voi toki, ihminen pienellä i:llä. On ihmismielen monien tunteiden tulkki. Tuntee myötätunnon, valon, tietää pimeyden. Osaa kadehtia toisen omaa, osaa pöyhkeillä, osaa sättiä hiljaista elämänkumppaniaan, kierouttakin kotitarpeiksi löytyy, osaa ottaa ilon ja hyödyn irti elämän sillisalaatista. Ja kun perhe-elämä kiljuvine poikineen ja ularadiota kuuntelevine puolisoineen ottaa oikein pannuun ja Pakinoitsija tarvitsee kirjoitusrauhaa hyvän tahdon työlleen hän keksii tuuman.
Alkaa kilkatus kalkatuksen sijasta.
Pian hänen pihallaan nököttää kirjoitusmökki, reviiripesä, joka muistuttaa yhdeltä seinustalta islamilaisten moskeijaa, toiselta ortodoksien tsasounaa, kolmannelta kirkkoa ja neljänneltä sirkustelttaa ja kun hän on soittanut kaikkien neljän tunnussävelet ilmoille, alkaa kuulua kirjoituskoneen rätinä ja silloin Kaisla tietää: tapahtuupa maailmassa mitä kamaluuksia tahansa, Pakinoitsija ottaa ne haltuunsa ja lukija voi nielaista ihmisen pienuuden ja suuruuden, hyvyyden ja pahuuden tietäen: ei elämä ilmiöineen ja ihmisineen ole sen kummempaa kuin – kummallista. Kyllä se siitä, Manun sanoin.
Kaisla odottaa kauan kirjamarkkinoille ilmestyväksi Pakinoiden pikkujättiläistä. Hän olisi ollut valmis ostamaan 800-sivusen pakinajätin, johon olisi valikoitu parhaimmat pakinat – heiltä:
* Luettelo suomalaisista pakinoitsijoista
A
* Heikki Aaltoila
* Aapeli
* Kari Aartoma
* Lauri Aho
* Seppo Ahti
* Matti Almila
* Arijoutsi
* Impi Aronaho
* Eino Auer
E
* Veikko Ennala
H
* Martta Haatanen
* Martti Haavio
* Karri Hannula
* Uuno Hannula
* Pekka Haukinen
* Jukka Hauru
* Markku Heikkilä
* Maija-Liisa Heini
* Olavi Hurmerinta
I
* Jaakko Ikola
* Jaakko Iloniemi
J
* Simo Juntunen
K
* Markus Kajo
* Atte Kalajoki
* Erkki Kanerva
K jatkuu
* Elina Karjalainen
* Kerttu Kauniskangas
* Yrjö Kilpeläinen
* Erkki Kivijärvi
* Ilmari Kivinen
* Tellervo Koivisto
* Pirkko Kolbe
* Vilho Koljonen
* Arno Kotro
L
* Aarno Laitinen
* Eino Leino
* Artturi Leinonen
* Olavi Linnus
* Jouni Lompolo
* Pekka Lounela
* Kaarlo Luoto
* Jaakko Lyytinen
M
* Guss Mattsson
* Jyrki Maunula
* Yrjö Mäkelin
* August Bernhard Mäkelä
* Juhani Mäkelä
N
* Tuomas Nevanlinna
* Sinikka Nopola
* Hj. Nortamo
* Väinö Nuorteva
* Tauno Nurmela
O
* Jaakko Okker
* Jussi Olkinuora
P
* Kaija Pakkanen
* Raoul Palmgren
* Matti Pitko
R
* Reino Rinne
* Ensio Rislakki
* Oskari Räisänen
* Yrjö Räisänen
* Aino Räsänen
S
* Pentti Saarikoski
* Erkki Salmi
* Heikki Salo
* Unto Seppänen
* Kyösti Sorjonen
* Juhani Suomi
T
* Hannu Taanila
* Jaakko Teppo
* Georg Henrik Theslöf
* Henrik Tikkanen
* Anton Tšehov
* Ilmari Turja
* J. W. Tuura
* Jouko Tyyri
V
* Aimo Vuorinen
Mutta idea kansitetusta Pakinoiden pikkujättiläisestä vanhenee kun virtuaalinen Pakinaperjantai alkaa ilmestyä. Onneksi. Nyt Kaisla ei ole enää yhden pakinakokoelman varassa kun pakinan lukemisen himo yllättää: nettipakinoilla on kullakin oma erityinen äänensä. Pakina pakinalta, perjantai perjantailta kasvaa Pakinoiden pikkujättiläinen.
Pakinaperjantai elää. Eläköön se!
Pakinaperjantai: Pakinaperjantai
18 kommenttia:
Oiva ylistys pakinoitsijoille ja pakinoille.
Näinpä se on ja tästä eteenpäin,
kunnes pakinoitsijoiden käsi väsyy ja ajatus kompastelee. Vai tuleeko sitten vain muutaman lauseen pakinoita.
Komea luettelo pakinoitsijoista, osa minullekin tuttuja!
Upea katsaus pakinoitsijoihin!
Vitsikkyys on vaikea laji, mutta toiset osaavat senkin. Sellaisiakin pakinoita on hauska lukea, jotka kertovat itselle tutusta perheestä. Yksi tätini sukulainen kirjoitti joskus hyvin kauan sitten johonkin lehteen (muistaakeeni Suomen Kuvalehteen, mutta voin olla väärässä) pakinaa, jossa hänen omat poikansa esiintyivät tuplavahingon nimellä. Oikeasti poikia oli kolme.
Voe tokkeesa! Sinä paneudut perusteellisesti pakinoimisen saloihin ja pakinoitisjoitakin löysit pilvin pimein.
Muutan kyllä tunnistin, en likimainkaan kaikkia.
Tämä oli mitä mainioin määritelmä pakinoitsijan sielunmaisemasta, hykerryttävä ja hirtehinen! Pakinoitsija on kuin jämäsäkki johon on heitetty roippeet kaikista muista eri genrejen edustajista; hyppysellinen kyynisyyttä, teelusikallinen sarkasmia, ämpärillinen naurua...
Jaa, olisko pitänyt tästä kirjoittaa tän viikon haasteeseen, ikään kuin Lastujen jatkot ;)
Tämäpä ilahdutti peikon muutoin niin karvaista mieltä. Oikein sai suun virnistelemään ja silmäkulmat rypistelemään :) Hyvin on sanat laadittu ja tarinaksi pakinaksi laitettu. Lisää tällaista.
Olipa erinomaisen mielenkiintoinen juttu!
Nyt tuli hinkunen lukea nuita listalla olevia pakinoitsijoita!
Se on laji jota arvostan kovasti!
arleena,
viehko ajatus: muutaman lauseen pakina. On kirjoja kirjoitettu perhosen siiveniskun -metodillakin, silmää räpäyttämällä.
marjukka,
pakinoitsijoiden joukkoon voisi lisätä Pakinaperjantain :).
Ina,
kiitos.
Totta, mitä lähempänä jokin aihepiiri (esim. parisuhde, lapset, perhe-elämä) ja pakinan henkilöt ovat, sitä kiinnostavampi lukea ja päästä jyvälle ihmiselon eri puolista. Kun pakinoitsija pohjimmiltaan käsittelee perhettään pakinoissaan hyväntahtoisesti - kärjekkäästi kirjoittaessaankin - asianomaiset 'päähenkilöt' antavat kynäniekalle hiljaisen suostumuksen.
Lapsena eräs lempikirjailija oli Kyllikki Mäntylä perhe-elämäänsä käsittelevine pakinoineen.
Itselleni uhkasi käydä vähän höperösti. Kirjoitin 10-vuotiaana Savon Sanomien nuorten sivulle minua kuusi vuotta vanhemmasta sisarestani otsikolla Kun siskoni lähti tanssiaisiin. En suotta häneltä lupaa kysynyt, kun kirjoittelin miten kuusitoistavuotias siskoni vetelee huulensa punaisiksi jne. Oli niin, niin kiva kuvailla. Lehti ilmestyi, niin pakinanikin, ja huuto oli hurja ja poru kova. Mutta ei se vstaanotto minua kirjoittamasta estänyt - etenkin kun sisko lopulta uskoi (luki jutun monta kertaa), että hyvää tarkoitin. Elämä on kirjava ja episodeja täynnä, niistä on hauska kirjoittaa.
Toivottavasti tätisi sukulaisen pakinat ovat tallessa. Elleivät ole, ne löytyvät Kansallisarkiston kokoelmista, missä kaikki sanomalehdet on mikrofilmattu.
aimarii,
pakinoiden lukeminen on ollut eräs elämäni lempiharrastus. Olen niistä niin, niin kiitollinen. Valaisevat jos elämän aurinko meinaa ajoittain peittyä pilveen. Ovat mulle kuin raamattu uskovalle.
Kutuharju,
juu, juu, nyt kynä käteen ja 'raskauden' kautta synnyttämään. Odotan ves' kielellä. "Kun lapsena syntyy ja humalassa kuoloo, ei tiijjä pahassa maailmassa käyneesäkkää", sanoo vanha suomalainen sananparsi, mutta jos siinä väliajassa on oltava kuitenkin selvin päin, enimmäkseen, parasta lääkettä kestämiseen ovat tarinat ja pakinat - kirjallisuus. Sano.
isopeikko,
kauniistipa luot kannustuksen sanat, hörppäsin ne mielikuvituskeskukseeni - ja samalla tunnustan, että pakinan juuret ovat todellisuudessa ainakin melekein jos ei nyt ihan. Onnea kolmivuotiaalle Pakinaperjantaille! Olen siitä hyvin kiitollinen.
Arjaanneli,
syökää hipit joka päivä pullaa, sanoi Lipponen aikoinaan - ehkä vieläkin. Siitä eteenpäin: lukekaa kaikki raskautetut ja vaivaiset (en nyt tarkoita sinua, ihan yleisesti vain..) pakina päivässä. Se pitää mielen pystyssä. Mulla oli 90-luvun alussa murhetta murheen perään. Luin Aapelin pakinoita ynnä muita pakinamestareita ja jopa pursi kiikutti eteenpäin. Tyrskyt eivät vavisuttaneet enää niin. Ja nyt sen kun liidellään.
Hienosti määrittelit pakinoitsijan merkityksen.
Näyttää että vaikka elämä on kummallista ei silti loppujen lopuksi tämän kummempaa.
Aapelia ja Ollia luin itsekkin paljon, taisinpa pitää yhden esitelmänkin heistä.
Luokka tirskui kun luin katkelmia, opettaja ihmetteli mistä moisen aiheen löysin.
Taisi muuten ollakkin ainut esitelmä jonka pidin mielelläni.
Ja tuon pikkujättiläisen ostaisin heti!
Mk,
niin, elämä tapahtuu niin kuin tapahtuu.
Sinäkin olet halunnut viedä jo koululaisena eteenpäin Aapelin ja Ollin elämännäkemystä. Sydämen kyllyydestä... Sanotaan että matkailu avartaa, mutta niin tekee hyvä pakinakin, missä mikään ei ole vierasta, vaan kaikkea voi pohtia ja tarkastella.
Minuakin Pakinoiden pikkujättiläinen kiehtoo. Vanha hyvä kokisi ylösnousemuksen jos joku lukisi esim. vuoden päivät kaikki julkaistut pakinat, valitsisi parhaimmat, kustantaja hoitelisi tekijänoikeudet ja siinä se, lamppumme "pimeydessä" - ja takuulla menisi kaupaksi. Tarpeeseen tulisi.
Hieno pakina itse asiasta.
Moni listasi pakinoitsijoista on minulle tuntematon, moni ehkä tuttu muistamattani. Pari minulle mieleistä pakinoitsijaa, jotka eivät ole listallasi: Mari Mörö ja Roope Lipasti. Jälkimmäinen pakinoi Kotivinkki-lehdessä herkullisia tarinoita perheenisän näkökulmasta. Mörö on kirjoittanut ainakin Emäntälehteen ja johonkin puutarhalehteen.
Ihanaa, että hyviä pakinoitsijoita on paljon! :)
Osaat kirjoittaa valaisevan pakinan. Kiitos tuosta luettelosta! Pakinan tyyli valkeni minulle jo lapsena kotona, jossa luettiin Arijoutsin pakinat lehdestä ääneen.
Kyllä olikin pitkä lista pakinoitsijoita!
Sä olet kirjoittanut pakinoitsijoista oikein hienon kirjotuksen, hymyyn ratkesi välillä suuni.
Ja ajatukseni Lastuun ja hänen ihmeellisiin kirjotuslahjoihinsa...että miten joku osaakin noin hienosti kirjoittaa?
Listassa oli muutama sellasiakin, että olen lukenutkin heidän pakinoitaan.
Mutta sä olit niin hienosti taas kirjottanut, että kymmenen pistettä ja papukaija merkki sulle!!!
jl,
kiitos Lipasti-vinkistä! Lapsiaiheiset pakivat ovat olleet aina lempilukemistani. Olisipa jokin taika millä pieni vauva voisi kirjoittaa, pääsisimme lukemaan hänen elämästään :).
PS Tuon pakinoitsijalistan imuroin Wikipediasta; tein laiskuuttani 'oblomovit'.
Famu falsetissa,
koti missä luetaan ääneen Arijoutsin pakinoita, on varmasti hyvä kasvualusta. Ilmankos :).
PS Jospa kirjoittaisit pakinakokoelman Amandasta ja hänen näkemyksistään! Ostaisin omakseni enkä pistäisi hyllyyn koska lukisin sitä ahkerasti, joka päivä.
harakka,
kiitos kauniista sanoistasi. Puhut kuin suomen opettajani joka yllytti kirjoittamaan lisää ja lisää, mistä tahansa taivaan ja maan väliltä. Eipä arvannut että vauhtiin päästyäni en taida osata lopettaa :).
Mutta ennen kaikkea tämä on vastavuoroisuutta. Kiitokset sinulle itsellesi ja lukuisille bloggaajille. Saan niin paljon. Olen kiitollinen.
Sieltä se siemen on sitten jo Kaislaan kulkeutunut, mikä lie tuuli heittänyt naapurin puolelle. Ja pienissä lapsissa kaikki idut kasvavat hyvin. Niin tämäkin siemen on vallannut Kaislasta aikamoisen siivun, vaikka ei sitä päälle päin huomaa, mutta siellä sisällä se pitää puoliaan.
Sitten se putkahtaa esiin joka perjantai ja blogistania tarttuu tuotokseen kiihkein käsin. Kiittää ja kumartaa ja palaa taas omiin ongelmiinsa.
Uuna,
niin, tämä naapuri oli osasyynä Kaislan pakina- ja kirjaintohimoon. ilmiöitä ja ihmisiä voi katsella niin monesta näkökulmasta, vakavuudella tai "leikillään".
Tuo auto-onnettomuustarina on totta. Niin traaginen kuin se olikin, Pakainoitsija kääri surun kirjoittamiseen, pakinan vaippaan. Siinä pakinassa oli iso annos kyyneleitä. Huumorista on joku sanonut, että sen lähteet ovat usein itkussa. Ei tosin aina, sillä on olemassa silkkaa ilottelua: pinnan alta ei löydy synkkiä vesia.
Kiitos kauniista sanoistasi. Katson sinuun ja kiitän: blogisi on ilon lähteeni:)
Maijamyöhäinen täällä taas.
Pakina pakinoitsijasta, oiva juttu! Monta tuttua oli tässä minullekin, pienestä pitäen kun olen pakinat ensimmäisenä lehdistä esiin kaivanut ja jopa muutaman kirjanakin omistanut, ainakin Arijoutsin ja Ollin juttuja. Muistan, että teininä ihannoin erityisesti Ksantipan pakinoita (Pirkko Kolbe siis, olisikohan jossakin naistenlehdessä aikanaan ollut.
Mutta perusteellinen oli puheesi pakinaperjantain puolesta! Eläköön kauan!
Sirokko,
kiitos!
'Jostain' luin että 'joissakin maissa' (voi voi kun teräväpiirtofaktaosuus aivoissani nukkuu, en muista mistä ja missä, mutta kuitenkin:) ei tunneta lainkaan käsitettä pakina. On vain kolumneja. Tai pääkirjoituksia. Onneksi meillä olivat ja ovat Aapelimme, Ksantippamme, Ollimme jne. Ilman heitä elämä menisi kuivakkaaksi narinaksi ja lekkerpeliks.
Lähetä kommentti