Ensi vuonna loppuu kiertolaisen elämä. Pääsen juurille, Savoon. Pääsemme. Mies on yhtä innoissaan kuin minäkin, en tiedä, miksi hän, hämäläinen, on niin viehtynyt Savon mäistä ja järvistä ja taivaasta missä poutapilvet soutavat. Ihan sama minne aironsa Kallavedessä loiskahduttaa, ylös pilviin tai alas aalloille, kun järvi on kirkas ja niin taivaskin, jonne voi upottaa mielensä ja kielensä. Sen kauan kaivatun. Hän kuuntelee murrettani suu hymyssä ja myhäilee. Semmoinen hän on ja hänen kanssaan alkavat ensi vuonna yhteiset eläkeläisvuodet.
Niin, nyt saa sataa mielipiteitä. Voisiko eläkeläispariskunta muuttaa omakotitaloon? Vai onko viisasta pysytellä talvella helpon elämän sylissä kerrostalossa.
Pääsemme soutelemaan saareen silloin kun vesi on sula ja houkuttava mutta kelirikon ja tulipalopakkasten aikana ei sinne ole menemistä (siinä ongelman ydin) ja silloin olemme - niin missä? Kerrostalossa Kuopiossa kirjaston vieressä lueskelemassa laiskanlinnassa vai syvällä Savossa, tosimaalla, missä on pihaa ja metsää ja mahdollisuus soittaa pianoa ja väsätä ehyeksi rikkimenneitä vempaimia jne. Nähdä tähdet.
Pääsemme soutelemaan saareen silloin kun vesi on sula ja houkuttava mutta kelirikon ja tulipalopakkasten aikana ei sinne ole menemistä (siinä ongelman ydin) ja silloin olemme - niin missä? Kerrostalossa Kuopiossa kirjaston vieressä lueskelemassa laiskanlinnassa vai syvällä Savossa, tosimaalla, missä on pihaa ja metsää ja mahdollisuus soittaa pianoa ja väsätä ehyeksi rikkimenneitä vempaimia jne. Nähdä tähdet.
Olisin iloinen, jos tulisi mielipiteitä puolesta ja vastaan.
A. Mikä ettei, menkää maalle, kerranhan täällä eletään.
B. Mutta jaksatteko luoda lumet ja nakata takin porstuan naulakkoon kuivumaan vai tuuperrutteko sinne sijoillenne - kun ikää jo on eikä se tästä vähene.
Mitä sinä tekisit?
Kiittää mielipiteistä jo etukäteen Lastu tässä sormi suussa.
Kiittää mielipiteistä jo etukäteen Lastu tässä sormi suussa.
22 kommenttia:
Jos minä olisin sinä ja minulla olisi mies...en epäröisi hetkeäkään...
eli muuttaisn maalle!!..
vai onko teillä siellä saaressa mökki, sauna, piha jne...silloin ehkä miettisin kauemmin...
Tietysti myös teidän fyysinen kuntonnne ratkaisisi hieman..mutta jos olette perusterveitä, mitä nyt iäntuomia pieni kolotuksia löytyy, ei tuo omakotitalo ole esteenä...
ihana kun metsä aukeaa takapihalle, niitty etupihalle ja taivas kattona...
Kyllä minäkin kallistun maaseudun puoleen. Kuopio on kyllä kaunis kaupunki ja jos sinne saareen pääsee vaivattomasti, niin sekin voisi olla hyvä vaihtoehto.
Minulla on tuo toinen osapuoli sieltä päin ja kovasti kyllä kaipailee niitä maisemia. Ei varsinaisen Kallaveden rannoilta, mutta samaan vesistöön kuuluvan järven kuitennii.
Ehtiihän sinne kerrostaloon Kuopion keskustaan sitten myöhemmin, sitten kun tulette vanhaksi. Mutta talon pitää olla sellainen ja etenkin pihan, että se pärjää yksikseen kesän, kun olette saaressa.
Siinäpä teillä mietittävää, mutta mietintä ja odotus on tosi jännää ja mielenkiintoista. Niinkuin loman ja joulunkin odotus :-)
Mualle vuan! Ruatoki pyssyy loestokunnossa lumia kolatessa.
Jos ei ole rahasta kinni, niin sataman kerrostaloista löytyy vanhuuden koti.
Asuntomessualueelta Saaristokaupungista löytynee rivitaloja sopuhintaan.
Riistaveden keskustasta voi löytyä omakotitalokin edullisesti.
Mitä on maalle muutto? Eikö se ole Keravalta Kuopioon tulo.
Me asumme maalla omakotitalossa kaukana palveluista järven rannalla metsän keskellä. Aina välillä tulee mieleen, että kai tästä pitää vielä jossain vaiheessa muuttaa keskemmälle, mutta ei ihan vielä...
Lumitöihin ostamme apua, ja niin kauan kun pystymme autolla ajamaan, ei ole mitään hätää.
Kaupungilla käydessä aina ihmettelen, kuinka helppoa ihmisten on siellä elää, kun busseja menee joka kymmenen minuutin päästä, ja kaikkialle on lyhyt matka. Silti en vaihda vielä elämänmuotoa. En vielä.
Mä olen sitä mieltä, että muutatte maalle, minne sydämenne kuitenkin vetää.
Ja jos teillä ei ole rahasta kiinni, niin sitten voitte ottaa sinne jonkun lunta luomaan ja kesällä nurmikon leikkaan.
Mutta kyllä se oma piha ja kaikki siihen liittyvä on sitä jotain todella hienoo.
Kesät ootte sitten siellä mökillänne, ja puutarhuri hoitaa pakolliset ulokohommat, eli nurmikonleikkuun, eihän siihen välttämättä muuta tarvita.
Mutta te itse sen päätösen kuitenkin teette...
Mutta onnea päätöksen tekoon!
Molempi parempi, eli mökki maalla ja kerrostaloasunto kaupungissa. Kesäaikaan voi kahden pihan kunnossa pitäminen olla stressaavaa. Kerrostaloasunnon voi huoletta jättää oman onnensa nojaan koko kesäksi. Mökillä voi sitten omistautua maalaiselämälle ilman huolen häivää.
Talvella kerrostaloasunto on huoleton. Huoltomies luo lumet ja vahtii,että kaikki on kunnossa: vesijohdot eivät jäädy eikä lämmityslaite reistaile. Mukavaa on myös kun kaupat ja kirjasto, teatterit ja konsertit ovat lähellä. Kylään voi piipahtaa noin vain ja tuttuja tapaa kadullakin.
Ainoa heikkous on, että pianoa ei voi soittaa yöllä. Mutta digipianon äänipä ei kanna seinien läpi enempää kuin radionkaan ja äänen saa kokonaankin pois, kuulokkeiden kautta kuultavaksi jos yöllä haluaa joskus soittaa oikein kovaa.
Selän murtumisen jälkeen olen ruvennut ajattelemaan, että kodissa pitää olla selviytymiskerros. Eli keittiö, makuuhuone, vessa ja suihku samassa kerroksessa. Eläkeläisen edessä kun mitä todennäköisimmin on jonain päivänä lonkka- tai joku muu liikkumista rajoittava leikkaus.
Netin asunnonmyyntisivuilta on hauska katsella millaisia asuntoja tai taloja on myynnissä ja suunnitella virtuaalimuuttoa, vaikka oikeasti en muuttamassa olisikaan.
Ratkaisevaa tietenkin on, mistä itse pidätte ja mitkä asiat ovat teille tärkeitä. Onnea valinnallenne!
Minä ostin tämän omakotitalon jäädessäni eläkkeelle. Jos joku olisi kertonut minulle viikkoa aikaisemmin, yksin asuvasta sen ikäisestä naisesta, joka osti omakotitalon, olisin kauhistellut. Nähdessäni tämän talon tässä meren rannalla, olin myyty. Tai siis tämä talo oli myyty. Ostin sen. Olen nyt asunut tässä 11 vuotta. Kertaakaan en ole katunut.
Kerros- tai rivitaloon ehdottomasti. Fakta on se, että voimat senkuin vähenee ja ikä lisääntyy.
Teillä on ihana kesäpaikka, siellä on mukava nauttia kuin omakotitalossa kesästä. Talvella asettua taas valmiiseen ympäristöön huolta ja töitä vailla.
Huomasin nyt, että olen jäänyt vähemmistöön Inan kanssa. Mutta mielipiteeni on kuitenkin tämä.
Kysymyksesi on niin henkilökohtainen, ettei siihen voi suoraan vastata. Uskon kuitenkin Sinun pohtineen asiaa huolellisesti, joten päätös on helppo. Omakotiasumisen puolesta voisin kyllä puhua, koska minä en muualla viihtyisi. Puutarha- ja lumityöt ovat sitä rikkautta, jota kaikilla ei ole.
Minä ajatteleisin kerrostalo-/rivitalohuoneiston hankintaa lähimmästä keskuksesta mökkisaarta.
Saaressa voi jo toteuttaa kaikkia niitä maaseutuhaaveita, mitä on, eikä keskuksissakaan ole metsä, eikä ulkoilupaikat kaukana. Kulttuuririennotkin on lähempänä.
Olen reissannut nyt kodin ja mökin väliä kuusi vuotta. Rajoitteita laittaa omakotitalon huolto talvella, jos on pakkaset, ruohonleikkuu kesällä jne. Aivan huoletonna ei voi mökillään viikkotolkulla olla. Miten monesti olen ajatellut, olisipa kotimme kerrostalossa, vaikka olen sydämeltäni ja juuriltani täysin maaseutuihminen!
No, ehkä työni puolesta katson asiaa vähän toisin - ettehän te vielä ole edes vanhoja!
Meille muutti omakotitalosta vastikään liki satavuotias mummo, tähän asti liki omillaan pärjäillyt.
Ja eiköhän tulevaisuudessa entisestään lisäänny kaikenlainen yksityinen apu, mökkitalkkareista huoltomiehiin ja -naisiin.
Entä sitten kaksi hoidettavaa huushollia?
Toistakymmentä vuotta kahta pyörittäneenä ajattelisin että onnistuminen riippuu täysin siitä kuinka täydellistä vaatii itseltään, eli saattaako hyväksyä että tekee vain sen mitä sovinnolla jaksaa ja ehtii.
Sisällä ja ulkona.
Onko omakotitalon puutarhassa pakko olla kukkapenkit ja perennat, riitääkö talvisin kapeampikin polku?
Itse muutin keskustasta pois ja nautin nyt valtavasti pimeästä ja tähdistä.
Kuinka tärkeää on valo, seura, naapurit, helppo kulkeminen, lyhyt kauppamatka?
Ainahan ei ole kesä.
Ja lopuksi, kuinka monella lopultakaan on mahdollisuus toteuttaa molemmat unelmat, omakotitalo ja mökki?
Entä sitten jollei jaksakkaan, kai aina on mahdollisuus muuttaa uudelleen?
Itse henkilökohtaisesti ottaisin tilavan kerrostaloasunnon talvikäyttöön, ja nauttisin maalaiselämästä kesällä. Minua ei tosimaalle saisi muuttamaan millään ilveellä :D
Mutta kysymykseen "Voisiko eläkeläispariskunta muuttaa omakotitaloon?" vastaan hyvin hämmästyneellä miksei:llä?? Minunkin äitini muutti eläkeiän kynnyksellä yksin isoon omakotitaloon. Eikä takuulla vaihda kerrostaloon, kuin viimeisen pakon edessä. Kukaanhan ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan, joten tätä päivää on elettävä.
Hykerryttävä ajatus, yhteisistä eläkevuosista. <3
No iliman muuta maala pittää immeisen asua. Mikäpäs sielä on ollesa ja nauttiesa siitä hilijasuuesta mitä kaupungisa ei koskkhaan kuule.
Emäntäki, entinen cityihiminen on monesti sanonu, ett on täälä niin heleppua asua, ku penskatki voivat mennä pihale leikkimään iliman ett niitä pitäis koko ajan olla vahtimasa.
Kyllähän me tuola kyliläki aina käymmä kattelemasa värivaloja ja hälinää. Sen jäläkiin onki aina mukava tulla takas tänne korven kätköön nauttimaan luonnon rauhasta ja hilijasuuesta.
Joskus pahimman talven keskellä, kun lunta on satanut yöllä (pitkähkölle) pihatielle puoli metriä joka pitää kolata ennen kuin pääsee auratulle isolle tielle, ja pakkasta on sata astetta eikä auto lähde käyntiin ja talon lämmitysjärjestelmästä leviää juuri samaan aikaan joku oleellinen osa, ja pyhät tulossa eikä ketään saa kiinni korjaaman autoa saati taloa; silloin tulee epäusko ja tuska: miten helppoa olisi asua kaupungissa taloyhtiön huoltamassa talossa.
Muistan vieläkin viime talven koitokset, kun kaikki oli rikki yhtä aikaa ü
Mutta kun kaikki on kunnossa - eihän tätä tähtien loistetta ja hiljaista maisemaa mikään voita. Isäntä joskus tuskailee - vaikka vain kaupungissa kaupassa käydessämme - valosaastetta, joka piilottaa tähdet ja kuunkin lukuisten lamppujen sekaan. Kun ajamme kotiin päin, hän silminnähden rentoutuu katulamppujen loputtua. Hän nauttii jopa pimeässä ajamisesta, toisin kuin minä, jota kuitenkin tämä kaamoksen synkkyys joskus tien päällä hirvittää.
Kaupunkien melusaasteesta siis puhumattakaan. Montako kertaa kävi kerrostalossa niin, että kun itsellä olisi ollut vapaapäivä ja olisi saanut nukkua, niin ikkunan alle tuli joku piipittävä kone häärimään..
Tärkeintä omassa talossa on ehkä se, että saa tehdä mitä haluaa. Ei tule kukaan huutamaan kaiteella tuuletettavista petivaatteista (kuten on kaupunkiasunnoissa tullut).
Kukaan ei kyttää kulkemisia (eikä polta tupakkaa alaparvekkeella). Ylimääräisiä ääniä ja suihkussa käymistä ei tarvitse miettiä - onko kello jo kymmenen? Saunan saa lämmittää kun haluaa. Omalla pihalla saa kulkea vaikka alasti..
Tietty talon paikan valinnalla on tässä viimeisessä asiassa joku merkitys ü Meillä asutaan niin syrjässä, että todella voimme elää kuin siat ohrapellossa, jos huvittaa.
Pimeään aikaan eristyneisyys on toisalta joskus pelottavaa, ja ison koiran hankinta on ollut taas mielessä, kun Kiki meidät jätti..
Tässäpä näitä. Auttavatko päätöksenteossa, en tiedä - kompromissi se kai aina on, joka tapauksessa.
Ja tosiaan, tulipa vielä mieleen, hyötyliikunnan merkitystä ihmisen terveydelle ei sovi unohtaa. Siinä missä mielekkään elinympäristön. Minusta tuntuu, että kerrostalossa alkaa se nopeampi rappeutuminen..
T: Ü
Oltiin näköjään isännän kanssa samaan aikaan koneilla ü
Kiitos tuhannesti viisaista mielipiteistä - tunnepuolta unohtamatta. Kuuntelemme usein Kansanradion 'Kyllä kansa tietää' -ohjelmaa. Nyt voi sanoa: kyllä blogikansa tietää, niin monipuolisesti valotitte sekä maaseudun että kaupungin keskustan asumisen plussia ja miinuksia. Ja omat kokemukset ovat kullanarvoisia.
Kävi niin, että joka kohdassa teitä lukiessa nyökkäsin: näinhän asia todella on. Eli päätös on vielä auki ja saattaa puolen vuoden aikana vaihdella vähän väliä. Tuuliviiri pyörii mutta ei vastuuttomasti vaan juuri siksi että niin monia näkökohtia on syytä harkita. Silti: elämä on - elämää. Sitä ei kannata pantata vaan elää täysillä läpi :).
Mies jää eläkkeelle ensi kesän alussa, joten on meillä "armon" aikaa pohtia ja kysyä itseltämme ja muilta, missä yhteiset eläkevuodet vietämme. Viimeksi eilen illalla pohdimme tätä. Miehen isällä oli maatalo, sukutila 1500-luvulta, jonka hän möi 1971. Mieheni on sielultaan juureva talonpoika, lapsuutensa ja nuoruutensa peruja. Nyt eläkkeellä hän haluaa palata maalle. Olisi verstas. Olisi traktori. Niin, ja ne tähdet. Itsekin rakastan ajatusta (juuri nyt) että avaruus on laskeutunut kotipihalle ja voi kutoa runoja ja satuja... niin että menemme lauantaina katsomaan erään savolaisen syrjäkylän reunamilta pikkutilaa. Mutta voi olla, että sen jälkeen kallistumme Kuopion keskustan puoleen. Tai sitten ei.
Niin, ja sydänlämpöiset kiitokset omakohtaisten kokemusten jakamisesta. Luemme illalla jahka mies töiltään ehtii, ne yhdessä ja suattaapa olla että nyökkäillään jälleen jokaisen kommentin kohdalla. Hymyssä suin. Sen verran me itsestämme tiedämme, että verkkarit ovat vaatteemme, saapikkaat kenkämme. Ei meistä muodollisuuksiin ole. Luonnonlapsia olemme. ... Ja kysyimme myös lapsilta mielipidettä. He vastasivat: siitä vaan :). Eläinekologimme postasi Australiasta rohkeita (rohkaisevia) kuvia.
Yksikerroksinen omakotitalo kaupungin laitamilta olisi se, jota itse lähtisin katsastamaan. Jos talon ylläpito rupeaa sitten rassaamaan, niin sitten voisi ostaa kerrostaloasunnon. Rivitaloasunnon jättäisin kolmanneksi vaihtoehdoksi muutenkin; enemmän joutuu silmätikuksi. Vähän samantapaisia suunnitelmia täällä meilläkin on ollut esillä. Kunhan nyt ensin lukiolaisemme saa koulun loppuun.
Piri,
kiitos. Omakotitalo kaupungin reunalta on myös hyvä vaihtoehto. Ai teilläkin mietintää, missä asustaa sitten kun lapsukaiset ovat lentäneet kotipesästään.
PS
Olemme koko illan miettineet ja pohtineet. Mieheni luki kaikki kommentit ja kehui blogistien kannanottoja erittäin hyviksi. Perustelut paikallaan, ollaanpa sitten puhumassa kaupungin keskustan, reunaman tai 'tosimaalla' asumisen puolesta.
Minäkin heitän korteni kekoon! Olette molemmat "luonnonlapsia", joten varmaan omakotitalo olisi teidän asumismuotonne, mutta kaikki on niin monesta kiinni. Kyllähän kerrostaloasuminen olisi huomattavasti helpompaa, mutta siinä ei ole ulkona, kun ovan avaa, eikä ...eikä... loputtomiin. Ja toiseksi, voihan sen omakotitalon vaihtaa kerrostaloon sitten myöhemmin. Itse olen elämässäni asunut kerrostalossa seitsemän vuotta, ennen kuin rakensimme tämän talomme, eikä se kyllä ollut minun juttuni! Uskon, että teette parhaan ratkaisun itsellenne!
marjukka,
kiitos kun pistit lusikkasi keskusteluun. "Lusikoin" mieluusti tarjoamasi annoksen omakohtaisuutta ja kannanottoa.
Totta, luonnonlapsia olemme, sielussaan tuntee mitä tapahtuu kun pääsee antamaan pusun järven rantakiville, nostamaan katseen poutapilville, keinumaan marraskuun hämäränhyssyssä ja laskemaan tuhannetmiljoonat talven lumitähdet hangilla. Se on ihmiselon onnea.
Kuitenkaan en ole asunut koskaan omakotitalossa mutta luonto on aina ollut liki (kakkoskodissa) sitten kun isämme osti vanhan maalaistalon pihapiirin lomapaikaksi ja jätti saarielämän taakseen.
Mies asui lapsena ja nuorena omakotitalossa. Hänelle se asumismuoto on onnela, josta haaveilee. Tai oikeastaan pikkutilasta, ikään kuin voisi siirtyä takaisin siihen maailmaan minkä menetti sen jälkeen kun hänen sukutilansa myytiin.
Hän surffailee illat pitkät maatalouskonesivustoilla ja haaveilee tulevasta eläkeajasta ja asumismuodosta. Kätevä on käsistään ja hyvä aivoituksistaan. Mutta selkä temppuilee välillä.
Olemme kuin nuoripari (kohta 40 aviovuotta takana) uusien suunnitelmien edessä, silmissä innostuksen tähdet niin kuin taivaalla oikeat tähdet - ilman valosaastetta - siellä jossakin. Tulevan kotipihan yllä. Niin, tällä hetkellä ajatus on muuttaa maalle ja etsiä pikkutila, huomenna suunnitelma voi olla päälaellaan. Saa nauraa - niin mekin nauramme itsellemme, tässä vaiheessa, kun kaikki on mahdollista ja riskit ovat teoriaa.
Lähetä kommentti