maanantai 21. joulukuuta 2009
Suomen Joutsen
1936
Valokuvan henkilöt: toinen oikealta lukien isäni; kolmas (edessä) äitini sisar Maija-täti; neljäs oikealta äitini; viides äidinäitini (mummini) mutta vasemmalla hymyilevää herraa en tunnista enkä oikealla seisovaa "tätiä". Kuvan on ottanut äitini Maija-sisaren mies, Onni-setä, joka osallistui nuorena kauppatieteen ylioppilaana Suomen Joutsenen viidennelle purjehdusmatkalle 9.10.1935-2.7.1936; koululaiva kynti merta aina Rio de Janeiron satamaan asti. Matkalla oli mukana Suomen Vientiyhdistyksen teollisuustuotteiden näyttely. Suomen Joutsen sekä koulutti merisotilaita että teki Suomea tunnetuksi maailman merillä ja toreilla.
1950-luku
Kun olin yhdeksän vanha, perheemme muutti Kuopiossa samaan pihapiiriin Onni-sedän ja Maija-tädin perheen kanssa. Heillä oli kolme tyttöä samoin kuin meidän perheessämme, ja iltatähtipojat tulollaan. Kasvoin sisarus- ja serkuslaumassa. Kun omat vanhempani eivät matkustelleet ulkomaille eivätkä harrastaneet valokuvausta, niin Onni-setä ammensi näitä iloja sitäkin enemmän mutta ei itsekkäästi yksikseen vaan otti pihan lapsikatraan mukaansa milloin hiihtolomamatkoille Kolille, milloin kuljetti herkästi haltioituvat näkijät Juno-nimisellä rahtilaivalla Rotterdamiin: avasi portit maailmalle. Onni oli luotu kulkemaan ja hänen pyrkimyksensä oli istuttaa laaja-alaisuutta lapsiinkin, yhtä lailla omiin kuin sukulaisten jälkikasvuun. Se että kotipiha on paras, ei sulje pois tietoa, että kauneutta on maailmalla myös.
Kiitos lapsuusmuistoista ja -matkoista, Onni-setä, jo tuonilmaisiin purjehtinut. Olet eräs elämäni Suomen Joutsen. Maailmanmatkaajaa minusta ei kokeiluista huolimatta tullut, vaan saareen soutelija. Silti ikinä en unohda sitä hetkeä kun rahtilaiva Juno lipui Kielin kanavassa ja minä siirryin kolmentoista ikäisenä lapsuuden ja nuoruuden rajamailla uuteen vaiheeseen. Eteenpäin. Laiva pysähtyi kanaalissa ja sain laskea jalkani ensimmäistä kertaa 'ulkomaille'. Katsoin hämmästyneenä puita ja sanoin: "Puu. Baum." Kumarruin maan puoleen, kouraisin hiekkaa kämmeneeni, varistin alas. Oli sama tunne kuin (niin luulen) myöhemmin ensimmäisellä kuukävelijällä joka noukki kuukiviä kulhoonsa ja toi tuliaiseksi Maahan. Niin erilaista, niin samanlaista.
2010
Tulevaisuudessa avara maailma on tapettini, mutta majakkani on saari Savossa. Siellä kaikki mitä tarvitsen. Valo vilkuttaa paluureitin kirkkaaksi.
Ja saaren lahdessa uiskeltevat suomenjoutsenet. Olemme nimenneet lahden Joutsenlahdeksi.
Matkaan jo käy
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
20 kommenttia:
Aitoa 1950-luvun tunnelmaa kuvassa ja ihana kun kuva sai myös tarinan. Minussa taitaa olla ripaus Onni-setääsi, maailmanmatkailu kiinnostaa vieläkin. Onneksi teillä oli tuollainen setä!
Hieno, muistorikas kuva sinulla. Onnellisia ovat olleet lapset, joille Onni-setä on näyttänyt maailman ihmeitä.
Kauniisti kirjoitit Onni-sedästäsi.
Hän olikin varmaan teidän lasten paras ystävä, pääsitte mukaan sellaseen, mihin muuten ette olisi päässeet.
Hieno kuvakin on sulla säilynyt.
Kyllä noi mustavalkoset kuvat ovatkin hienoja muistoja menneestä ajasta.
Sä olet varmaan äitisi näköinen, ainakin lapsena olit.
Ja on hienoa, kun on koti, minne palata, kulkee sitten missä tahanasa!
Mielenkiintoista oli kuulla historiaasi...ja seurata ajan kulua...
Kuva on upea, mielenkiintoisine tyyppeineen...
Nuo vanhat kuvat ovat siitä jänniä, että tulee tunne, että minä tunnen nuo ihmiset. Oikein tuijotin ja katsoin, kunnes uskoin, ettei tuo ole minun setäni, eikä tuo minun tätini.
Minullakin oli Onni-setä.
Hienoa, että sinun Onni-setäsi antoi teille kipinän suuresta maailmasta. Vaikka kuinka ottaa kiintopaikakseen saaren, niin saari on kuitenkin järvessä, järvi Suomessa, Suomi Pohjoismaissa, Pohjoismaat Euroopassa ...jne.
Tähtikartta on laaja ja kaunis etenkin talvi-iltoina.
Hieno vastaus haasteeseen!
Niin ja isosetäni ja -tätini muuttivat Amerikkaan 1800-luvun lopulla, jolloin paljon muitakin matkusti sinne.
Sinulla syntyy tarinaa mistä vaan. Upeasti johdattelit Suomen Joutsenen purjehtimaan savolaiseen Saareenkin.
Onni-setäsi on ollut nimensä veroinen. Minulle tulee Onnista aina mieleen siskontyttö, joka piskuisena tyllerönä raahasi hylätyn sokean valkoisen kissan kotiinsa ja sanoi, että sen nimi on Onni. Eihän sitä sitten enää hennonnut olla adoptoimatta.
Hieno kuva. Tyylikäs herrasväki laivan kannella.
Amerikkaan on lähtenyt pohjoisesta minun mummini veli. Joskus viiskymmenluvulla lähetteli pakettajakin.
Vanhat valokuvat herättävät uinuvat muistot.
Tarina avasi kuvaa, historiaa kuvan takaa.
Mukava, että saimme katos kuvan taakse.
savisuti,
Onni oli leikkisä ja vallaton, hänen huvinaan oli ajaa meitä lapsia takaa sanomalehti kädessään ja ken joutui kiinni, sai läimäytyksen takapuolelleen. Ja me nauroimme niin...
Sinuakin on matkustuskärpänen puraissut! Sen puraisun parantaa vain - matka.
Famu falsetissa,
Onni-setä oli oikea lasten ystävä. Hän nautti kun sai tuottaa iloa. Maija-täti oli matkoilla myös mukana mutta hänen tehtävänään oli huolehtia ja toimia varaemona, ei hän joutanut kujeilemaan.
harakka,
nämä kaksi perhettä muodostivat suurperheen mihin kuului vielä mummikin. Sama pihapiiri, aluksi sama kesämökkikin, ja jokainen aikuinen oli erilainen. Isä ei leikkinyt meidän kanssamme koskaan (jutteli kyllä), Onni sitäkin enemmän. Suomen Joutsen -matka on ollut Onnille elämän tärkeimpiä kokemuksia. Hän puhui siitä paljon, unelmoiden.
Tämä mustavalkokuvien haaste on hauska. Ja kun säännöt antavat luvan käyttää myös vanhoja sukukuvia, olen oikein täpinöissäni. Tulee mieleen tarinaa ja olen kiitollinen jos se kiinnostaa blogini lukijoita myös.
hanne,
kiitos.
Valokuvat aukaisevat muistia. On jännä ajatella että vanhemmillamme on ollut paljon elämää ennen kuin me synnyimme. Omat rakkaustarinansa heilläkin, kipunsa ja riemunsa.
Uuna,
sinullakin ollut Onni-setä. Sitä on ollut liikkeellä silloin ja on nytkin. Pikku-Onneja olen tavannut. Kivasti laajensit saaren karttaa aina ulommas ja ulommas, samalla saarella me kaikki lopulta olemme ja sen muistaa parhaiten kun nostaa silmänsä tähtitaivaalle.
Sinulla myös Amerikan serkkuja. Suvun joutsenet, kansallislinnut, lentävät pitkälle - ja osa palaa takaisin sinne mistä lähti.
sirokko,
kiitos:).
Siskontyttösi on viisas kuin vain lapsi olla voi: tietää millä avaimella lukot avataan ja kissa pääsee uuteen kotiin asumaan. Onni on sesam aukene.
aimarii,
Amerikan paketit olivat aikanaan legendoja sinänsä. Melkein maailman suurin ihme. Melkein.
Tuosta kuvasta tunnistan hyvin vanhempani sekä Onnin, Maijan ja mummin, mutta keitä lienevät nämä kaksi muuta henkilöä. Paljon Onni puhui Erkki Kansanahosta, olikohan hän mukana purjehdusmatkoilla...
arleena,
niin, ja ihmeen hyviä kameroita tuohonkin aikaan oli - ja filmejä. Kuvissa asetelmat saattavat olla hauskalla tavalla jäykkiä, mutta melko teräväpiirteisiä ne teknisesti olivat. -Kiva kun tykkäsit katsoa kuvan ja lukea muistopätkiä. -Äkkiä tulee mieleeni: muistimmeko koskaan Onni-setää yhteisistä matkoista kiittää vai otimmeko hauskuuden itsestäänselvyytenä.
Tunnelmallinen valokuva - 1930-luvulla matkustaminen ei ollut niin arkipäiväistä kuin nykyään. Se oli varattu toisaalta tietylle yläluokalle - toisaalta seikkailijoille. Sinulla on ollut ihana etuoikeus elää keskellä mielenkiintoista perheyhteisöä. Onni-setäsi on avannut nuorille näköäloja ja vaihtoehtoja, joita omat vanhemmat eivät ehkä olisi tulleet antaneeksi. Elämän rikkautta! Hienoa, että olet kuitenkin voinut ja osannut valita oman tiesi. Tiedät mitä haluat ja mikä sopii sinulle ja pysyt siinä. Sitä minä ihailen!
Ina,
Onni taisi kuulua seikkailijoihin, niin, tavallaan, vaikka oli hänessä iso annos rakastavaa perheenisää josta pääsivät osallisiksi muutkin kuin hänen omat lapsensa. Oli metkaa, että kumpaankin perheeseen syntyi samoina vuosina neljä lasta ja aina samaa sukupuolta: kolme tyttöä ja yksi poika molemmille sisaruksille. Yhteensä meitä oli kahdeksan. Minulle tuli samana vuonna syntyneestä serkusta "pari".
*
Luulen että nurkkapatriotismini eräs syy on huono kielitaitoni, joka vasta hyvin myöhään selittyi perinnöllisellä kuulosairaudella. Konsonantit menevät tietyllä puheäänialueella puuroksi. Vieraiden kielten kanssa tämä tuotti erityisesti vaikeuksia, ei kirjoitettaessa, mutta puheen ymmärtämisessä.
Niin tai näin mutta tämä on 'näinpäin': viihdyn, viihdymme, enemmän kotosalla ja luonnossa kuin reissussa kaukomailla.
Sinä sait yhteen kuvaan mahtumaan koko elämän. Kaunis kertomus. Tekstisi luo kuvan sisällön, ei siitä sinänsä osaa mitään erityistä sanoa.
Isin paatti!!! :)
Isäni oli myös Suomen Joutsenella töissä aikoinaan.
Vai tuo alus se pelasti Mikkihiiren meripeikolta, mahtoivatko sukulaisesi olla mukana operaatiossa?
Ihana kuva ja tarina : )
Suloinen kertomus. Arvokasta oppia olet saanut lapsuudessa elämää varten. Niiden varassa on ollut hyvä lähteä matkaan.
Kari,
niinpä. Liekö joulu syynä, että läheiset nousevat herkästi mieleen, heidän nuoruutensa, miehuutensa, vanhuutensa ja poismenonsa. Vanhoja valokuvia katsellessa tekisi mieli kysellä lisää. Onni-sedällä olisi ollut takuulla tarjottavana varsinainen seikkailukertomus Suomen Joutsenen Brasilian purjehdukseltaan. Maistiaisia saimme onneksi kuullaksemme.
TeeTee,
isisi työskennellyt myös Suomen Joutsenella. Jännää. Kuka mahtoi antaa paatille niin kauniin nimen? Yhteen aikaan joutsenet meinasivat kuolla sukupuuttoon metsästyksen vuoksi, siihen saumaan sopi nimetä uljas purjelaiva Suomen Joutseneksi. Nyt joutsenilla menee hyvin :).
Demetrius,
luit ajatukseni :), aina kun Mikkihiiri merihädässä soi, se tuo mieleeni Onni-sedän ja Suomen Joutsen -laivan. Juu, kyllä hän leikinlaskuineen oli pelastamassa hiirulaista kiperästä tilanteesta kohti suvantoa ja rauhallisia vesiä;).
Taru,
kiitos ;).
tuulento,
ihmiset ovat eläviä kirjeitä. Heitä ja heidän tarinoitaan voi lukea läpi elämän. Ja vaikkei samoja askeleita seuraakaan, voi jotain silti jäädä sielun pohjalle itämään ja vähintäinkin ihmettelee elämänkohtaloiden monimuotoisuutta. Kullakin omanlaisensa.
Hieno matka menneeseen!
Tuo vasemmanpuoleinen herrasmieshän on Olavi Paavolainen ;) heillä oli kiivaita kirjallisuuskeskusteluja pitkillä purjehduksilla ja hämärissä kajuutoissa, siellä perustettiin Tulenkantajia, väiteltiin modernismista ja siitä unohtuiko Helvi Hämäläinen kotiin..
Kovin hienostunut ja arvovaltainen seurue. Hieno muisto.
Parempaa vuotta 2010!
trew. Harmaasusi ™
Kutuharju,
kappas, Olavi Paavolainenhan se siinä, hyvä kun hokasit, niin tyyriinä ja tyrkyllä, ilmiselvää esillä olijan ainesta. Helvi Hämäläisestä olisi tullut hyvä juorulehtien toimittaja, muiden ansioittensa ohella. Hän avasi komeroiden ovia ja paljasti luurankoja.
harmaa susj,
kiitos, itse kullekin toivokaamme samaa: aina vain parempaa :).
Seurue otti Suomen Joutsenesta kaiken ilon ja kunnian irti, siltä kuvan perusteella vaikuttaa :)
Lähetä kommentti