Lapsivesi, kohtuvesi, elämän vesi.
Jännä "sisäistää" ajatus, että minä ja sisarukseni olemme viettäneet elämämme alun samassa paikassa, äitimme kohdussa, missä olemme potkiskelleet, uiskennelleet – ja vesilorun lopuksi putkahdamme ihmisten ilmoille. Ainoastaan minä meistä neljästä (kolme tyttöä ja yksi poika) synnyin Helsingissä, muut Kuopiossa, mutta Savon makuun pääsin yhden vanhasta minäkin. Synnyin Helsingissä koska isäni väitteli tuohon aikaan Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa kuppatesteistä.
Kuvasta nousee mieleeni isän tarinointi kauan sitten. Talvipäivä oli kylmä ja sinisenpakkasensäihkyvänkirkas. Hiihtelimme Kallaveden jäällä, ja isä puhkesi puhumaan: Kuopiossa on kaksi miestä, jotka molemmat ammentavat Kallavedestä tienestinsä: toinen on apteekkari, toinen limonaaditehtailija. Täällä he sahaavat jäätä; vuolevat vedestä rahaa.
Liekö totta vai hupatteliko lämpimikseen. Niin tai näin, aina oikeinpäin. Mikäs siinä, kaikkien iloksi he toimivat, joten terveydeksi, iloksi ja onneksi nousee huuliltani: kippis! Elämäksi! Dahlströmin limonaadi maistui saunan jälkeen kuin nektari. Tuota sanaa en silloin tuntenut, mutta nyt voin kuljettaa sen elämäni alkuelämyksiin. Nektarin nimi on Kallavesj. Lähde kaunis katselen likellä vettäsi. Terve siskot, terve veli, terve Kuopio, terve vanhemmat! Kannan teitä mukanani. Minä teissä, te minussa.
Eiku työ ja myö.
25 kommenttia:
Täälläpä olikin viehättävä kertomus hienon kuvan kera. Sisarushaaste näyttää palauttavan monen menneeseen, jopa syntymäajoille. :)
Olipas kiva kertomus, joka heräsi sisaria ajatellessasi.
Hieno kuva myös, taiteellinenkin.
Numerokuvahaaste sai kivasti enemmän sisältöä uudistuksen myötä. Tosin ei rajat ole sinua ennenkään pidätelleet, hienosti pulppusi tämäkin lähde.
Kuva on upea ja paljon kertova. Dahlström taisi tehtailla muutakin kuin limonadia.
Sinä olet siis teidän perheen nelikon esikoinen.
Mukavan tarinoinnin myötä "sisaruskuva"
Hieno tarina synnyistä syvistä. Eläköön elämän nektari!
Kaunis kuva, puhuva, kertova...
En miäkään ole koskaan ajatellut , että sisarukseni ovat jakaneet kanssani äidin masun, eri aikaan...
Kiva vastaus haasteeseen:)
Pitkälle pääsitkin muistoissasi takaisinpäin ja niin hauskasti lastumaiseen tapaan. Ei edes ensin hoksannut, että tämä onkin numerokuvahaaste, siis plussana tämän kerron. Niin eläydyin tarinaan mukaan, että mielenkiinnolla kuuntelin sinun ja isäsi kertomusta.
Hienosti kerrottu haaste :-)
Monipuolinen kauppamies tuo J.F. Dahlström, kun myöpi sekä muuritiiliä että vesirinkeleitä ;)
Myös isäni äidin isä oli monen toiminnan mies: hänellä oli Kotkassa limonaditehdas ja suutarinliike sekä - niin luulen - kenkäkauppa. Ehkä ihmiset eivät ennen vanhaan olleet niin fakkiutuneita kuin nykyään.
Hassua, miten jälleen kerran kerrot itsestäsi jotain joka on melkein kuin minun elämästäni: minäkin synnyin perheen kolmantena lapsena "väärässä" kaupungissa, josta kolmivuotiaana pääsin takaisin "oikeaan" kasvuympäristööni eli Helsinkiin, sisarusteni lapsuusmaisemiin. Synnyin Turussa, jonka yliopistossa isäni oli nimitetty sisätautiopin professoriksi. Kolmen vuoden jälkeen isäni valitsi kuitenkin toisen tien ja antoi enemmän sijaa sairaalalle ja potilastyölle.
Muistelen aiempaa postaustasi joka käsitteli lapamatoja ja niiden syitä Kallavedessä, siksi tuo limonaadi hiukkasen alkoi epäilyttää. Dahlströmin juomia en tunne mutta taidan jättää varmuuden vuoksi sen tunnetummankin savolaisen virvoitusjuomatehtaan tuotteet tästedes väliin =)
Kuvan kera ja tarinasta lisää, niistä selviää sisarusten määrä.
Mukava tarina.
Kyllä noin on, että vesi on elämäksi! Koostuuhan ihminenkin suurimmaksi osaksi vedestä. Dahlströmistä en ole kuullut, mutta Kallavesj on laulattanut.
Mielenkiintoinen on tuo kuvasi. Ennen lukemista koetin sen perusteella arvailla, miten tarinasi kulkee. Vaan enpä pystynyt :)
Kippis sinulle ja elämäsi alkulähteille!
Hienon tarinan saattelemana sisarus sarja selvisi. Plisipa tuollainen taito kirjoittaa. (en vihreä, vain huokaus ;) )
Kyllä. Vanhat pullot ovat mielenkiintoisi...
Herätät taas tarinallasi ja siihen liittyvällä kuvalla monia ajatuksia. Minä käväisin hengenpitimikseni syntymässä Helsingissä.
Mie tykkään tästä siun vastauksesta ja kuvasta myös!
Meilläkin nämä vedet ihan tuoreessa muistissa loppiaisaatolta.
Numerokuvahaastetta olen pitänyt vähän tylsänä, mutta tämä uudistus tekee siitäkin tosi mielenkiintoisen. Tai mielenkiintoisen siitä oikeastaan tekee tällaiset hienot vastaukset!
TeeTee,
kiitos. Vesi, peruselementtimme :), siellä on lapsen hyvä uiskennella, alusta lähtien.
Harakka,
kiva, kiitos, mukava kun vesi maistui sullekin.
Sirokko,
itsekin tykkään tästä uudistuneesta numerokuvahaasteesta. Antaa vapautta ja väljyyttä valita sopiva kuva ja turistakin, jos turisuttaa :).
Dahlströmin tiesi mistä narusta kannattaa vetäistä: vedestä.
aimarii,
perheemme asui sotavuosina vuoroin Kuopiossa, vuoroin Helsingissä tai sotaa paossa isän ollessa rintamalla, maalla. Ensin syntyi Kuopiossa kaksi tyttöä (1940 ja 1944), minä vuorostani Helsingissä heti sodan jälkeen eli olen perheen kolmas tyttö. Pikkuveli saapui 1955.
tuulento,
:) Nyt rupesi tekemään nektaria mieli. Niin juuri, eläköön!
hanne,
sisaruksia yhdistää yhteinen 'alkukoti':)
Inkivääri,
kiitos!
Uuna,
muistot alkavat kuin itsestään nousta joistakin sanoista tai kuvista. Olen kiitollinen näistä haasteista. Vesi pulppusi, mukavaa että seurasit minne se johtaa.
Ina,
onpa jännittävää, että olemme elämänkohtaloinemme niin lähellä toisiamme. Isäni oli myös, kuten sinun isäsi, sisätautiopin professori. Muistan kun ennen professoriksi nimitystään hän kävi pitämässä dosentuuria varten luentoja Kuopiosta käsin Turussa - vuonna 1956. Yleislakon vuoksi hän tuli erään kerran taksilla tuon pitkän matkan kotiin. Kyllä tuli kalliiksi mutta hänestä oli tärkeää tulla perheen luokse, maksoi mitä maksoi.
Ovatkohan isämme tunteneet toinen toisensa? Isä syntyi 1915.
Demetrius,
hi, hauska kun muistat ne paskanajot järven jäälle ja sitä kautta veteen ja kalojen "ruuaksi" ja lapamatovaaraksi. Nyt hoksaan. Siksikö vain isä halstrasi Kallaveden lahnat? Varmisti että ne ovat läpikypsät joten lapamatovaara ohitetaan.
Niin, mitähän olen saunajuomana juonutkaan:). Hyvältä maistui, vieläkin voin palauttaa sen virkistyksen kielelleni kun oikein pinnistelen makumuistiani. Vai oiskohan sittenkin hienoinen vivahde sitä ihteään :). Täytyy guuglata, milloin nuo ajot lopetettiin. Jospa minussa on yhä lapamato :D
arleena,
nelikosta kaikki olemme tallella, mutta vanhempamme kuolleet ajat sitten. Sisarukseni asuvat Kuopiossa; sinne kaiketi tänä vuonna mekin muutamme.
Ruska,
kippis ja kupsis, elämäksi sulle, mulle ja meille kaikille! Kuvan otin Kuopion museosta. Se oli tärkeä paikka jo lapsena ja nyt paluumuuttajan silmin. Kuin auringonnousua on koko elämä.
Korppi,
kiitos! Vihreä(kin) on kiva väri :). Kuin tulevaisuus ja kevät.
Tappari,
vanhoissa pulloissa asuu pullon henki joka kertoo tarinoita miten monessa liemessä ihminen elämänsä aikana kelluu: aluksi lapsivedessä jne.
Famu falsetissa,
nyt meitä Helsingin friiduja tulee enenevä joukko. Tai siellä syntymässä piipahtaneita :).
Muistelen että sinun polkusi johti Ruotsiin.
tanssiva harmaa pantteri,
voe tokkiisa miten mukava kuulla mie ja sie ja et sie tykkäsit. Kiitoksia.
flora,
teillä on loppiaisaatolta oikeita elämän vesiä ja lähteitä. Onnea!
Anskukka,
sanos muuta, numerokuvahaasteen idean laajennuksesta iso kiitos. Numerot kasvavat elämäksi uudistuksen myötä. Mukava kun pidit vastauksesta.
Ovatpa hyvinkin voineet olla tuttuja meidän isämme, kollegoita kun olivat. Minun isäni tosin vanhempi, 1904 syntynyt. Isän sisko perheineen muuten asui Kuopiossa ja hänen miehensä myös oli lääkäri, mutta häntä en koskaan ole tuntenut saati tavannut.
Ina,
hauska kuulla. Ehkäpä isäni dosentuurin luennot arvioi Turussa vuonna 1956 juuri isäsi :). Ja voi olettaa, että isäsi siskon mies on kaiketi isäni tuttu; isä toimi lääkärinä Kuopiossa 40-luvun lopulta vähän ennen kuolemaansa 1974.
Jonkun toisen on täytynyt arvioida isäsi koeluento; minun isäni siirtyi Helsinkiin Diakonissalaitokselle jo vuonna 1950.
Vesi - elämän eliksiiri! Kippis sinulle!
Ina,
niinpä. Ehkä he kuitenkin muussa yhteydessä tunsivat toinen toisensa, saman erikoisalan lääkärit.
Muistan kun isämme vain 59-vuotiaana kuoli (verisuonen repeämään), me lapset saimme hänen ei-kuopiolaiselta kollegaltaan kirjeen, missä tämä kertoi monista keskusteluistaan isämme kanssa. "Lapsistaan isänne puhui aina rakkaudella, olitte hänelle erittäin tärkeitä." Kirjeen viesti kannattelee meitä aina.
Tässä meidän keskustelussamme kävi mielessäni, olisiko isäsi tuon tulevaisuuttammekin valaisevan kirjeen meille sureville lähettänyt. Niin tai näin, isämme lääkärin ammatti on varmaan vaikuttanut siihen miten katsomme elämää - ja kuolemaa. Lääkärintoimen eettisyys, tahto auttaa kärsiviä, vaikuttaa.
marjukka,
elämän maljan nostamme korkealle :).
Kippis!!!!
Lähetä kommentti