Sanottiin että se tulee tiistaina kello kuusitoista Suomen aikaa. Elettiin vuotta 1956.
Tuo ennustettu kesäpäivä oli helteinen ja kaunis. Aurinko ilkkui kirkkaana taivaan sinessä. Kello oli viittä vaille h-hetki. Me olimme saaressa, äiti kolmen tyttönsä kanssa sekä pikkuveli aivan pieni vielä. Isä ei ollut vielä palannut kaupungista töistään, ei hyrissyt moottorivene jolloin tiesimme: tulossa on ruokaa ja turvaa. Isä. Keskenämme meidän piti ottaa vastaan se mikä luvattu oli: maailmanloppu. Lehdessäkin siitä kirjoitettiin. - Minä aenae oun huussissa, ku mulimanloppu tulloo, sanoi sisko, johon minä: - No minä otan sinusta kuvan, ku oot huussissa istunnolla. Sittenpä immeiset näkköö, miten meijjän suaressa olj tilanne ku mualimanloppu tulj. - Hölömö, ei kuvvoo jiä jälelle, jos mualima loppuu. Kaekk' männöö mänöjään. Missää ei ou mittää. Et oo olemassa itekkää.
Otin kuvan laatikkokameralla kuitenkin. Tasan kello neljä iltapäivällä. Ei minua, kymmenvuotiasta, pelottanut niin kuin siskoa, kahdentoista vanhaa. Ja kova oli haluni ikuistaa elämää, tuli mitä tuli tai olkoon tulematta.
Otin kuvan laatikkokameralla kuitenkin. Tasan kello neljä iltapäivällä. Ei minua, kymmenvuotiasta, pelottanut niin kuin siskoa, kahdentoista vanhaa. Ja kova oli haluni ikuistaa elämää, tuli mitä tuli tai olkoon tulematta.
Ei tullut maailmanloppu joten kuva maailmanlopusta on nyt tässä. Tai siis ei ole. Tai oikeastaan on. Ei kun...
![[musvalogo.jpg]](http://2.bp.blogspot.com/_BPPVsIWSWq0/S0DKqXtGyyI/AAAAAAAABBY/s8h_ACQjBys/s1600/musvalogo.jpg)
23 kommenttia:
No varmasti ei ole montaa ihmistä joka olisi kuvannut maailmanloppua, tai edes ajatellut kuvaavansa. On sinulla hauskoja tarinoita tallessa!
Ei ole niihin luottamista, maailmanlopunkin peruivat =)
Onneksi jäi hyvä kuva ja kertomus.
Juu...vähemmästäkin se maha menee kuralle. Itse en olisi muistanut vuosilukua. Muistan vain sen, että oli iltapäivä joskus heinä-elokuussa. Pelotti sen verran, että vanhempien lähettyvillä oli pakko pysytellä. Huhu tiesi kertoa, että meidän kylällä jokin nainen oli varannut kellarinsa täyteen säilykepurkkeja. Kellarissa hän sitten odotteli radiouutisissa ilmoitettua h-hetkeä. Hyvin dokumentoitu postaus.
Hämärästi muistan vouhotuksen maailmanlopun tulosta, muuta en siitä muuta. Vuonna 2000 piti myös maailman lopun tulla. Ei tullut silloinkaan.
Kuvasit tuntoja hauskasti. Kuva on myös yksi muistorikas otos.
Sinulla on ollut hyvin kehittynyt huumorintaju jo kymmenvuotiaana. Mainio ajatus tuo kuvan otto. Muistan kyllä tuon ohi menneen maailmanlopun. Se taisi perustus yhden uskontokunnan ennustuksiin.
Hih, tuo on varmaan se sama maailmanloppu, josta äitinikin on kertonut. Hän oli kerännyt peloissaan kaiken vähäisen omaisuutensa,ja kiivennyt kalliolle maailmanloppua katsomaan. Kiukkuisena kuin ampiainen, tuli sieltä sitten aikanaan pois. Olivat huijanneet, mokomat!
Hienosti dokumentoitu maailmanloppu sinulla! :)
Olipas hauska maailmanloppu. Mukava muisto ikuistettuna.
Historia havisee - on tuosta ajasta jo yli viisikymmentä vuotta.
Vakava on ilme maailmanlopun odottajalla huussissa. Ei näytä sanovan valokuvaajalle ”muikku”.
Luin Outin vakavan tarinan edellisestä postauksesta. Karun kaunista kerrontaa. Mutta miten Outin elämä sitten jatkui…..
Tämä oli hauska juttu. Mekin kylän poikavesseleiden kanssa odotettiin samaa maailmanloppua. keräännyttiin osuuskaupan pihalle ja päätettiin lähteä kimpassa.
Kun kello tuli neljätoista eikä tapahtunut mitään, olimme hyvin pettyneitä.
Kuvaa ei tullut otettua. Mukava, kun teillä on asia dokumentoitu ;)
Mainio tarina - sinussa on jo pienenä asunut melkoinen humoristi ja reportteri! Kumma kyllä en muista vuoden 1956 maailmanlopun uhkaa ollenkaan. Ehkä meidän perheessä ei uskottu maailmanloppuun tai sitten lapsia ei haluttu sillä hermostuttaa.
Sen sijaan muistan hyvin Unkarin kansannousun vuonna 1956: sen koin hyvin voimakkaasti ehkä senkin takia, että sinne lähetettiin minunkin vaatteita ja samastuin unkarilaisiin lapsiin. Muistan myös auringon pimennyksen, jota katsottiin noettujen lasien läpi. Mutta oliko se juuri kesällä 1956, siitä en ole varma.
Maelka,
kiitos.
Maailmanloppu jäi kyllä mieleen, siitä huomitta, että kokematta jäi:D
Sirokko,
laatikkokamerani oli melko uusi ja sillä sai ottaa kuvia vain tositärkeistä tapahtumista. Maailmanloppu ylitti kuvanottokynnyksen. Lupa heltisi.
Demetrius,
niin, tuli jotenkin outo olo, kun kello kävi yli maailmanlopun, linnut lauloivat, puut suhisivat eivätkä ollenkaan tuntuneet loppua tekevän. Sisko nousi huussista, kuolintuoliltaan, ja sanoi pelosta toinnuttuaan: pyh. Itse keskityin kuvaamiseen, enkä muistanut pelätä yhtä paljon kuin hän.
Piri,
niin, heinä-elokuuta minäkin muistelen. Ja muistelemani vuosiluku -56 on noin-marginaalilla; päättelen sen sisarestani ja siitä että pikkuveli oli tuohon aikaan vasta kävelemään oppinut taapero. Sisarukset ovat hyviä almanakkoja, parempia kuin maailmanlopun ennustajat ;).
Isän ja äidin lähellä on lapsen hyvä olla, jos maailmanlopulla uhkaillaan.Tämän jälkeen sai pelätä ydinsotaa, kun noottikriisi kävi kuumemmaksi ja kuumemmaksi. Tuolloin kellariimme kerättiin säilykepurkkeja: samoin teki sinun kertomasi kyläläinen maailmanloppua pelätessään:).
Aimarii,
'vouhotus' – miten kuvaava sana kun maailmanloppua yritetään kaupata. Pelon lietsonta kuuluu joihinkin -ismeihin, ilmeisesti. Mutta kumma kyllä itse suhtauduin tähän uhkaan lähinnä huvittuneesti. Mutta sisarellani oli oikeasti pelko ja hän 'vouhkasi' minne mennä kun taivas putoaa. No huussin hän valitsi.
Famu falsetissa,
huumori on ihana juttu, toivon ettei se sammu maailmasta eikä keneltäkään koskaan. Se on paras lääke mihin tahansa 'tautiin' ja uhkaan, pelkoonkin :). Ihmettelen, miten helppo on tietyistä lapsuuden ajan tilanteista muistaa miltä tuntui: itkettikö vai naurattiko.
Sinäkin muistat tuon maailmanlopun. Huraa!
Niin, lopun ajan merkkien tarkkailua ja tuhon tulon julistusta lienee monissa uskonnoissa.
Minulle Muumipeikko ja pyrstötähti oli huikea elämys. Törmääkö tähti muumilaaksoon vai ohittaako täpärästi maan. Luin tarinan yhtä soittoa, hik'hatussa. Siinä oli minulle maailmanlopun tuskaa! Ja helpotuksen huokaisua.
Anskukka,
oijoi, äidilläsi olivat kimpsut ja kampsut mukanaan kun lähti maailmanloppua kalliolle odottamaan. Semmoisen vaivan näki ja hukkaan mäni. Voin samaistua hänen kiukkuunsa oikein hyvin. Mihin tässä maailmassa voi enää luottaa jos ei maailmanloppuunkaan?
Arleena,
hauska maailmanloppu, sitä se oli. Kukin perheemme jäsen otti sen vastaan omalla tavallaan. Pitääkin soittaa siskolle ja kysyä, mitä hän tuosta hetkestä muistaa.
Niin, siitä 'maailmanlopusta' on aikaa yli viisikymmentä vuotta. Nyt ennustetaan maailmanloppua tieteen nimissä. Ilmastonmuutos on todellinen uhka ja sen uhkan minimoimiseksi on syytä tehdä isoja päätöksiä. Niin poliittisesti kuin jokaisen 'oman peilinsä edessä'.
Simpukka,
siskolla oli joskus 'justiinan' ilme. Ihan melkein minua pelotti – varsinkin niinä hetkinä kun hän itse pelkäsi. Ukkoseenkin, jylinään ja räiskeeseen, suhtaudumme tyystin eri tavoin. Onneksi hänelle myös nauru maistuu ja sitä melkein työkseen tuottaa.
Muikku – mikä ihana sana. Hymy soutelee korviin nyt :).
Outi-parka, selvisikö hän. Toivokaamme niin. Tarinalle voisi kirjoittaa eri vaihtoehtoja. Nyt jätin sen auki. Miten kävi Konstan. Ja vauvan joka syntyy, kasvaa ja elää elämäänsä...
Korppi,
ai se kellonaika onkin neljätoista :). Sinullakin sama muisto tallella. Teidän kylällänne oli oikein vertaistukea tarjolla: kimpassa otitte vastaan sen mitä tuleman piti.
Olikohan maailmanloppu siihen aikaan niin merkittävä juttu siksi kun ei ollut telkkaria, elokuviakin harvassa, joten jännitysnäytelmät piti kehiä kunnon tarpeista kuten maailmanlopusta. Vähempi ei riittänyt.
Ina,
ai, sinulta meni maailmanloppu ohi :). Mutta maailmanhistoria tarjosi sitäkin väkevämpiä tositapahtumia kuten Unkarin kansannousun, jonka tuomaa tuskaa saatoit lieventää vaateavustuksin. Sukulaiskansan kärsimykset tulevat liki vereslihaksi johon voi vastata vain yhdellä asialla: auttamalla.
Auringonpimennykset ovat omaa jännitysluokkaansa. Mutta milloin mekin nokisten lasinpalasten läpi auringonpimennystä katsoimme, sitä en muista. Muistan kyllä kesän ja noen ja innon ja ihmetyksen.
PS
Tein loppiaiseksi antamasi reseptin mukaista keittoa: lohiseljankaa. Kiitos minun ja muiden ruokailijoiden puolesta! Tuli aivan loistavaa! Suosittelen. Resepti löytyy osoitteesta:
http://www.inahdus.vuodatus.net/blog/2209847/lohiseljanka/
Voihan hauskuus ja ihanuus, mikä maailmanloppukuva :D Ihan huippua! Kiitos Lastu, tämä lastu pelasti päiväni :)
Minä muistan! Minä muistan sen päivän. Äitini joka muutenkin uskoi enteisiin, oli koko päivän kuin kissa pistoksissa.
Oli niitä muitakin maailmanloppuja ja kerran radiossa kerrottiin ydinsaasteesta, joka oli tulossa. Katselin punertavaa pilveä ja olin varma, että tuossa se nyt on. Ja pelkäsin.
No niin, siitä se nyt tuli, se vastaus, mitä itsekin ajattelin. Mutta ei ollut kuvaa, eikä näin hyvää "sitä jotakin" mitä kertoa. Oli vain aavistus ja muisto niistä monista kerroista, milloin sen piti tulla, mutta ei sitten tullutkaan.
Tämä on kyllä hieno vastaus haasteeseen, kiitän ja kumarran :-)
Taas hieno tarina, ja kuvakin tosi hieno, nauruttaan laittoi!
Maailman loppu on munkin aikana tullut vielä myöhemminkin, en vuotta muista, mutta en sitä niin ajatellutkaan, enkä uskonutkaan koko juttuun.
Ruska,
jo vain olen iloinen jos maailmanloppu pelasti päiväsi :)
Obeesia,
enteisiin uskovat äidit siirtävät kenties "perimänsä" lapsiinsa. Vai? Saatan olla väärässä. Mutta sanotaan että pelko tarttuu kuin tuberkkeli. Mutta toisaalta: kaikki ennusmerkit tulkitsevat äidit ovat ihastuttavia: he kantavat kansan- ja muuta uskomusperinnettään eteenpäin omille jälkeläisilleen sukupolvi sukupolvelta.
Ydinsaastepilven kammo on tuttua minullekin. Ihmeen vähän siitä nykyisin hohkataan tai sitten olen aivan nykymenosta jälkijunassa. Niin kai.
Uunas,
ai sinullakin on ollut mualimanloppu mielessäsi. Hauskaa! Toivottavasti kuva: sisko & huussi & maailmanloppu tyydytti tarpeesi ja sait mitä halusit. Vähän pistin hohtoa kuvanmuokkauksessa mukaan mutta haitanneeko mittää. Kaikki on totta kuin vettä: tarina, laatikkokamera, maailmanloppu...
Harakka,
kiva, sinua ei ole maailmanlopulla säikäytelty. Voisit mennä siskoni luokse valamaan häneen rohkeutta: ei mittään hättää, maailma pyörii pyörimistään ja me sen mukana :)
Näitä maailmanloppuja on tullut aina silloin tällöin..
nytkin on kuulemma tulossa oliko se 10.10.2010...mun oppilaat vain kertoivat...
hauska kuva ja ihana tuo savon kieli..
hanne,
niinpä, kuinkahan monta kertaa maailman on ennustettu loppuvan - niin on pelätty vissiin ihmiskunnan aamusta alkaen. Tähän mennessä ihan turhaan.
Olisipa olemassa taikasauva, jolla voisi poistaa kaikki turhat pelot ja jättää jäljelle vain ne mitkä ovat tosia ja ansaitsevat huomion, jotta pelkoja voisi lieventää. Parhaassa tapauksessa poistaa.
Kiitos. Savon murre tekköö minun suun makkeeks ja nuaman muikeeks ku siät suap kaekesta syvämestä viäntee.
Joku maailmanloppu piti tulla 2012. Mutta jos jo tämän vuoden lokakuuhun osuu toinen, se tietenkin peittoaa tuon inkojen ennusteen. Olen ajatellut, että 20.10. tulee tietenkin olemaan suosittu hääpäivä yms. Mutta ehtivätkö sitten poloiset hääparit ja vauvojen syntymäpäivien suunnittelijat tuohon..ü
Itse en muista tuota 50-luvun lopunennustetta - eikä varmaan edes äitini joka on ollut vasta neljän. Isäni oli jo seitsemän tai kahdeksan; pitää varmaan häneltä kysyä..
Maanmainio idea ottaa kuva maailmanlopun tunnelmista. Ja hyvä että lupa heltisi ü
Kuinka isäsi malttoi olla poissa perheensä luota? Ehkä sinulla oli luottavainen olo juuri siksi - koska isäsi käytöksellään osoitti ettei piittaa hysteriasta..?
Hykerryttävä tarina.
Pankin talkkari,
niinpä, on noita loppuja ennusteltu mennen tullen vaan eipä ole vielä näkynyt. No jaa, Heidelbergissä asuessamme heräsimme yöllä siihen kun 15.-kerroksinen talomme heilahti. Kesken unen tajusimme heti: maanjäristys tämä on, vaikkemme olleet sitä koskaan ennen kokeneet.
Itse suhtaudun suht. tyynesti 'maailmanloppuun', en tiedä miksi. Sisar pelkää ukkosta ym., johtuuko siitä että hänet vietiin kahden kuukauden vanhana usein pommisuojaan. Vauvan muisti voi olla pitkä? Niin, isä edusti meillä turvaa. Paitsi nootin kriisin aikaan hän oli melko hermona.
Vuosiluvuilla maailmanlopun ennustajat taitavat pelata, etsivät sopivia numeroita? Hääpäiviä on helpompi ennustaa ja toteuttaa kun itse pääsee vaikuttamaan.
Kiva kun tykkäsit kuvanvalinnasta ja tarinasta :).
Tämä postaus ja erityisesti tuo huussikuva oli aivan loistava! Itse vasta -66 syntyneenä en tuohon maailmanlopun paniikkiin mukaan yltänyt mutta muistan kyllä pelänneeni Kylmän Sodan aikaisia ydinpommeja ja ydintuhoa. Suunnittelin useasti mitä ottaisin mukaan väestösuojaan ja miten siellä selvittäisiin vuosikymmenet keskenämme. Nykyisin en pelkää sotaa enkä maailmanloppua, tavallisessa arjessa ja omassa terveydentilassa on riittävästi paniikin aihetta ja pelkoa. Niin se näkökulma muuttuu kun vanhenee.
Salka,
totta, pelot vaihtelevat elämän mittaan. Uusia aiheita syntyy, vanhat unohtuvat. Pelkohuuto voi lähteä ulkopuolelta, toisinaan omasta itsestä.
Ja millainen määrä on turhaa, kaiken varalta pelättyä pelkoa... Sen kun saisi lasketuksi, voisi huo'ahtaa: eihän tässä olekaan paljon mitään hätää, sen kun elää porskutetaan.
Lähetä kommentti