sano se... (pakinaperjantai)

Piskuisen savolaiskaupungin ylle on satanut yön aikana puhdas lumi. Aamun valjettua autoilijat kaivavat kinoksista lapioillaan ajokkejaan, liikkeenharjoittajat puhdistavat lumiharjoillaan houkutuslintujaan: mainoskylttejään...  ja perääntyvät kaksi askelta taaksepäin kun kyltti vapautuu lumikuorrutuksestaan. Beauty-centerin  johtajatar kupsahtaa takamuksilleen hankeen, kuin tuli ja palo polttaisi hänen kieltään,  kun hän havaitsee  mitä lumen alta paljastuu.

– Potaattis, salaattis, perkkules karkaa hänen suustaan laimennettuna, sillä kirosana niin kuin se on, ei sovi asiakkaiden kuullen ilmoille päästettäväksi.  Hienoin kaarroksin kirjoitetut englanninkieliset sanat  on spreijattu mustanpuhuvin viivoin.  Beauty, miten paljon hän on senkin eteen näki vaivaa!  Opetteli sekä lausumaan että kirjoittamaan. Vetävää ja kansainvälistä, kaikkien ymmärtäväisten yhteistä kieltä on rankimmalla tavalla häväisty. Beauty!

Joku häirikkönuori on näköjään ollut taas asialla asiattomalla. Ilkityön tehnyt ei ymmärrä kansakunnan etua maapallolla missä on vain yksi ja yhteinen kieli. Bread & breakfast kaikilla lisukkeilla joka niemessä ja notkossa ympäri Suomenmaan - ja maailman - ruokkii englannin kielikylpyjä, joiden puolesta markkinavoimat liputtavat. Vaihtoehtoja ei ole. Joka muuta väittää, taistelee tuulimyllyjä vastaan. Sopeudu valtavirtaan -mantra toimii ja tuottaa. Ekologien puhe luonnon monimuotoisuudesta ei kieliasioihin sovi. Ei kerta kaikkiaan, puhisee bisneksentekijätär  tuohduksissaan; puistelee lunta minkkiturkistaan ja tuijottaa pilaantuneita kylttejään tyrmistyneenä.  

Tulee ilta, laskeutuu yö ja paljastuu uusi aamu. Joku sopeutumaton on taas hurvitellut talviyön pimeydessä.  Englanninkieliset sanat kauppojen nimissä  on kautta koko pikkukaupungin peitetty mustin levein graffitikiemuroin, mutta antiikkiliike Ruljanssiriihi on jätetty rauhaan, Sampo-ravintolasta puhumattakaan. Niin kuin edellisyönäkin.

On tarpeen järjestää yhden miehen poliisipartio tulevaksi yöksi.

Museon takana väijyy  konstaapeli Oiva.  Tuomiokirkon kellot kumahtelevat keskiyön merkiksi. Valpas poliisi terästäytyy: hiljaisessa lumisateessa Snellmaninpuiston halki vaeltaa huivipäinen hahmo  maalipytty käsivarrellaan keikkumassa... kuin ennen vanhaan äidillä lypsyämpäri, muistelee  konstaapeli kaihoisasti ja kun äkkää kyyneleen valuvan poskiaan pitkin, nuolaisee kiireesti suuhunsa suolan ettei se mene hukkaan. Pudistelee sitten kuin heräävä päätään, oikaisee ryhtinsä,  muistaa virkatehtävänsä, rykäisee topakasti itsetsemppaukseksi  ja lähtee  ottamaan kiinni ilkivallantekijää, joka käännähtää päin, tokaisee Oivan nähdessään: ”Kah, päevee, eiku hyvvee yötä ja työtä, Oiva-poeka!”

Tihulainen osoittautuu eläkkeellä olevaksi  kansakoulunopettajaksi neiti Toini Kynttiläiseksi (se ei ollut hänen alkuperäinen nimensä, mutta nimenmuutoksen kautta hänelle oli  uusionimi suotu kun hän itse sitä niin tahtoi). Niin kauan kuin elän, valaisen pimenevää maailmaa, oli Kynttiläinen muutoksensa perustellut. 

Ensikertalaisena rikoksentekijänä opettajatar joutuu kotiarestiin missä saa luvan sovittaa rikoksensa eli korjata sotkunsa.  Konstaapeli Oiva tuo hänelle  maalit, pensselit ja kyltit, joihin neiti Kynttiläisen tulee maalata tekstit kielellä mitä liikemaailma vaatii: englantia,  ja vain englantia englannin päälle, jotta ulkomaalaiset matkailijat  löytävät kaupat –  ja ne  suomalaiset jotka eivät englantia osaa, saavat luvan opetella. 

– Englanninkielisiä sanoja  on varmaan mukavampi kotosalla maalata kyltteihin kuin  vankilassa numeroita  rekisterikilpiin, lepertelee konstaapeli oviaukossa neidille ja jatkaa asiallisesti: - Tulen hakemaan kyltit viikon perästä.

Ja niin virkavallan kelpo edustaja nostaa kätensä kunnioittavasti koppalakkiinsa, kumartaa ja poistuu – olihan neiti Kynttiläinen hänen entisen opettajansa jonka hän nyt on  napannut kiinni itse teosta ja hyvässä lykyssä konstaapeli Oiva saisi tekonsa ansiosta ylennyksen.

Viikon tekee töitä neiti ja omalla tahollaan konstaapeli, ja kun molempien aika tulee täyteen, konstaapeli hakee kyltit. Neiti Kynttiläinen avaa oven, nojailee pieliin ja hymyilee. Kun konstaapeli näkee, mitä neiti on tehnyt, hän on aivan hiljaa.

Kyltteihin opettajatar on englanninkielisten liikkeiden sijasta maalannut kaunokirjaimin:

Liian paljo hyvvee on ihanoo.
Anna kaekkes, vua elä periks.
Kompastelu voep estee kuatumisen.
Joka ihteesä luottaa, se kykysä tuploo.
Naara itelles ennen ku muut kerkijää.
Ikkee tulloo, vuan vanahaks ee tarvihe tulla.
Huominen on monesti viikon kiireisin päevä.
Jos mieles tyhjenöö, elä unneuta katkasta iäntä.
Lukemala uimaan ee opi, vetteen se on mäntävä.
Murheen kantaa yksinnii, vuan illoon pittää olla kaks.
Misteepä sen tietää mihinkä pystyy, ennen ku kokkeiloo.
Turha hättäilly ja voohoilu on mieljkuvituksen viärin käättöö.
Koppoo kiinni tästä päevästä - huomisessa on oma kahvasa.
Et ossoo naatiskella jootilaesuuvesta jos sulla ee oo paljo töetä.
Monesti voettajat on hävinneitä, jotka piättivät koettoo kerran vielä.
Rahalla et voe ostoo ystäviä, mutta suatpahan tasokkaeta vihollisia.
Leoka pystyyn ku tulloo kova paekka - pyssyypähän aenae suu kiinni.


Kaks syytä olla tekemätä mittään,
oot yrittännä ennennkii - et oo ennenkään yrittännä sitä.


Naurattele ja suat kaverija, ärvötä nuama rutussa niin saat ryppyjä.
Elämän tarkotus on murheen karkotus.
Ne tekköö jotka ossoo, jotka ee ossoo ne arvostelloo.
Menestys on ku pieru, muu ku oma ee hyvälle haese.
Jos ymmärrät kaeken, oot varmasti käsittännä viärin.

Jos konstaapeli Oivalla olisi häntä, hän panisi sen koipiensa väliin kun sananrieskoo pursuavat kyltit kainalossaan astuu pomonsa huoneeseen ja pläjäyttää tuomisensa tämän tuimien silmien katveeseen. Oiva oli sovittelun  ideoinut neiti Kynttiläisen rikoksen kuittaamiseksi (opiksi, ojennukseksi ja  yhteiseksi hyödyksi), puskenut läpi ja näin tässä kävi. Verorahoja oli taas kulutettu juuri kun kaupunki piti kriisikokoustaan miten rahat – joita ei ole – hyvinvoinnin edistämiseksi jaetaan. Jaettaisiin.  - No, pistetään poikimaan, sanoo konstaapeli Oiva pomolleen tajuamatta mitä lupaa, mutta leipänsä eteen on töitä tehtävä ja niin hän menee huoneeseen ”tekemään ajatustöitä” kuten hän luimistellen esimiehensä  luota poistuessaan virkkaa.

Seuraavassa kaupunginhallituksen kokouksessa otetaan esille konstaapeli Oivan esitys. Läpi menee, vaikka joillekin viranhaltijoille tulee päätöksestä hikka.

Ja niin partiolaiset ole valmis -periaatteensa mukaisesti naulaavat kyltit (joihin kansakoulunopettaja Kynttiläinen on ikuistanut elämänläheiset savolaiset sanonnat joissa myös kansainvälinen viisaus piilee) talojen seinille, puistojen penkeille ja sataman liepeille kotjpuolen väen muistettavaksi, muuheimoisten tavattavaksi ja vierasmaalaisten omalle kielelleen käännettäväksi. Kylttien viereen kohoaa somia kojuja, missä myydään savo-englanti –sanakirjoja ja kauppa käy. Onhan ihminen utelias eläin. Outo murremongerrus herättää ensin kummastusta, sitten tiedonhalua ja lopulta elämäniloa.

Kaupungista tulee maailmankuulu syystä että se pysyy ajast’aikaan uskollisena omalle kielelleen.  Siellä ei englannin sanaa ole sen koommin näkösällä, ei kauppojen kylteissä, ei ravintoloiden ruokalistoissa.  Ei vaikka neiti Kynttiläinen  maalipyttyineen ei enää hiiviskele öisin missiotaan toteuttamassa vaan on jo siirtynyt manan majoille. Matkustavaiset ympäri maapallon  kansoittavat kaupungin. He parveilevat kylttien äärellä ja lehteilevät savo–englanti -sanakirjaa. Sana muuttuu lihaksi. Kasvojen kireys hiipuu kun hymy saapuu. Ajan mittaan koko maailma tietää, että  kansakoulunopettajatar Kynttiläinen ajoi savon murteen puolesta kamppaillessaan omalla tavallaan samaa mitä suomalainen rauhannobelisti Martti Ahtisaari, jonka motto kuuluu:

- Ajattele kansainvälisesti, toimi paikallisesti.

Pakinaperjantai: loveus ja saveus