Kuopion tyttölyseolaiset ovat kevätretkellä ja eväinä on hienointa mitä maailmassa olla saattaa: nokipannukahvia ja pullaa. Äitini on edessä.
Myöhemmin, kun hän varttui aikuiseksi ja hemmotteli itseään, hän keitti kahvit, kutsui sisarensa pihan toiselta puolelta luokseen, kaatoi kahvit tasetille, asetti sokeripalan kielensä alle ja ryysti: ryysti niin että kuulin sen monen seinän läpi huoneeseeni kesken läksyjen luvun ja minua hymyilytti. Sen jälkeen alkoi puheen porina: Maija-täti, joka oli kyläluuta toisin kuin äitini, juorusi kaupungin pienetsuuret sattumat ja äiti kuunteli ja ryysti kahviaan. Toimi!
Myöhemmin, kun hän varttui aikuiseksi ja hemmotteli itseään, hän keitti kahvit, kutsui sisarensa pihan toiselta puolelta luokseen, kaatoi kahvit tasetille, asetti sokeripalan kielensä alle ja ryysti: ryysti niin että kuulin sen monen seinän läpi huoneeseeni kesken läksyjen luvun ja minua hymyilytti. Sen jälkeen alkoi puheen porina: Maija-täti, joka oli kyläluuta toisin kuin äitini, juorusi kaupungin pienetsuuret sattumat ja äiti kuunteli ja ryysti kahviaan. Toimi!
20 kommenttia:
Aurinkoisen harras kahvihetki.
Tuo kyläluuta sai taas muistumia mieleen. Meilläpäin käytettiin samaa sanaa. Sen kuuli jos oli liian kauan kylässä.
Sievät kesämekot on tyttösillä yllä. Minä tarjoan nokipannukahvia tuossa rannassani kesällä mielivierailleni. Siinä on eri maku.
Nokipannukaffe onkin parasta. Minä tutustuin siihen vasta muutama vuosi sitten, ja ihastuin heti. Meillä kotona on ollut kahvinkeitin niin pitkään, kun jaksan muistaa, enkä tosiaan ole pannukahvia missään muuallakaan sattunut saamaan. Nykyisin ukkokulta sitä pihakodassamme keittelee, ja voi kuinka se maistuukaan.♥
arleena,
hauska, että myös sinulle on 'kyläluuta' tuttu sana. Olisi mukava tietää sanan etymologinen tausta. Kyläluuta käy pitemmän päälle rasittavaksi: hänet pitää vissiin lakaista ulos, saada liikettä kinttuihin :D.
Famu falsetissa,
minäkin ihailen mekkosia. Ennen vanhaan housut olivat tytöillä pannassa. Eikös hiihdeltykin joskus vielä hamonen päällä? Ja pyöräilty? Tuntuu hassulta, että kuvan ottamisesta on aikaa yli kahdeksankymmentä vuotta.
Sinulla on aina hyviä ja elämänmakuisia ideoita ja perinteitä. Saaressa natitut nokipannukahvit saa jo ajatuksena mielen ja kielen hyrräämään :)
Anskukka,
ahaa, toinenkin nokipannukahvittelija ilmoittautuu. Oi, minun täytyy kokeilla joskus samaa. Ukkokultasi tietää, mistä narusta kannattaa vetää. Hän on kiltti kun kahvia pihakodissa keittelee.
Kaikille blogini lukijoille hyvää viikonloppua! Lähden kohta lapsenlapseni kanssa Kuopioon, Anna A:n ja Antti Tuiskun konserttiin (en ole koskaan kuullut heidän musiikkiaan). Kuopion konsertti on ollut toivomuksen mukainen joululahja kaksitoistavuotiaalle. Minun on jännä kokea elämäni ensimmäinen nuorisokonsertti. Kuulolaitteen patterit on ladattu täyteen voimaa. Ja Suvi varmaan antaa ohjeet miten siellä käyttäydytään. Toivottavasti en kovin mokaa:D
Palajan jossain vaiheessa Kuopiosta ensi viikolla netin ääreen.
Voikaa kaikki hyvin :)
Aurino paistaa ja elämä on edessä. Tunnelmallinen kuva!
Kyläluuta ja kotikissa, toisiaan täydentävät siskokset. Miten mukavaa, että asuivat samassa pihapiirissä!
Antoisaa konserttia. Pitäisiköhän minunkin viedä 12-vuotiaani tuollaiseen konserttiin. Niiskuneiti pitää Chisusta! Minä en ole edes kuullut hänen musiikkiaan. Tai ehkä olen kuullut, mutta en ole noteerannut.
Mustavalkoinen kuvasi on ihana, samoin pikku muistelusi äidistäsi. Ennenvanhaan lapsetkin joivat kahvia. Meidän perheen lapset joivat kahvin pullasutun kanssa. Muistatteko; vähän kahvia, paljon sokeria ja maitoa, sekaan pullan- tai rievänpaloja ja pikkasen voita, kaikki sekoitettiin keskenään ja nautittiin suurella nautinnolla.
Taukoamaton uutisvirta olohuoneessa kauan ennen rss:n keksimistä. Äitisi oli nokkela.
On se jännä mitenkä "vanhat" kuvat ovat tyylikkäitä eikä uusiin saa tekemälläkään samanlaista tunnelmaa.
Nokipannukahvi on parasta kahvia mitä voi vaan kuvitellakaan.
Auringonpaiste tulvii täältä, ilon ja suloisten muistojen siivittämänä.
Ihana kuva, ja tytöt ovat niin aurinkoisen näköisiä kahvikuppi kädessään, isot neidit!
Voi, sä pääset Antti Tuiskua kattoon, mä oon siittä tykännyt aina. Mun porukat ei vaan käsitä sitä, että miks mä siittä tykkään. Mutta se on niin sympaattinen poika ja mun mielestä ihan hyvä laulamaankin!
Tytöillä on varmaan ollut mukavaa. On niin iloisia ilmeitä.
Mikä ettei, nokipannukahvit kyllä maistuvat. Vaellustetkillä tulee keiteltyä.
Muuten - kyläluudaksi meillä päin minunkin lapsuudessa sanottiin usei ja liian kauan kyläilevää.
Toivotan sinulle mukavaa konserttia parhaassa amhdollisesssa seurassa.
Kahvi oli niin harvinaista herkkua, että se piti taiten, ryystäen juoda. Ei sitä auttanut hätäisesti hörppiä.
Hieno muisto lapsuudesta :-)
Minulla on myös Maija-täti :) Ja hah, hän on myös vähän kyläluutailuun taipuvainen ja häntä juoruttaakin tämän tästä. Enää eivät tosin ryystä sitä kaffetta tasetilta, sokeripala hampaitten välissä..
Nokipannusta en ole kuullutkaan, mutta taas löytyi uusi sana :)
Voi että! Pirpana olisi tullut ilosta kirkuen mukaan; hän se on Anna A:n fani, Antti T:tä ei ihan suosiolla ainakaan myönnä..
Nokipannukahveja juotiin hiihtoretkillä takavuosina tunturissa ja Venäjän matkoilla viime vuosinakin bussi pysäytettiin jonnekin tien viereen ja kaasukeitin päälle, pannu vettä täytteen, kiehumaan ja porot ja pari kiehautusta ja avot, kun on hyvää keille kahvi kelpaa!
Vanhoissa kuvissa piilee lumous. Kuvat omaisista ajalta, johon oma muisti ei yllä, ovat aarteita. Mikä mahtaa olla meidän digikuviemme kohtalo...Kukaan ei jaksa niitä kaikkia katsoa, mikäli onnistutaan taltioimaan :)
Kahvintuoksuinen postaus. Kaikilla tytöillä näyttää olevan ompelijan tai äidin tekemät mekot yllään. Meidän kylällä kyläluuta hoiti juoruakan virkaa.
Ina,
just nappiin osut: kotikissa ja kyläluuta ;). Äitini ja hänen siskonsa olivat toisensa vastakohtia ja täydensivät toisiaan kuin palapelin palat missä osat loksahtavat paikalleen. He elivät koko elämänsä, äitini kuolemaan asti, toistensa naapurina. Toinen puhui, toinen kuunteli; toinen oli kääntynyt ulospäin, toinen sisään... Heidän äitinsä, mummimme, eli myös kaiken aikaa tyttöjensä lähellä. Yhteys oli jokapäiväinen ja tiivis. Me lapsilauma, serkukset, hyörimme siinä ympärillä.
Obeesia,
Chisu? Kuka hän on? Hänestä kysynkin lapsenlapseltani ;).
Konsertti oli elämys, vaikka volyymi oli luokkaa ”apua”: korvat menevät lukkoon.
Delilah,
pullasuttu – miten veikeä sana ja mielikuva. Nostattaa veden kielelle. Kaikki vanha hyvä voisi kokea ylösnousemuksen. Hei, nyt tiedän mitä ensi kesänä saaren rannalla teen: keitän nokipannukahvit ja nautin pullasutun kanssa. Kiitos reseptistä ;). Ja sanasta joka on varmasti vanha mutta minulle uusi. Rakastan sanoja ja niiden tuomia elämyksiä.
Demetrius,
hohotin ääneen kun kommenttisi luin :D :D. Olet selvänäkijä, juuri noin uutisvirta Katrin ja Maijan välillä kulki.
Kissapelakuu,
niin, vanhat kuvat saavat aikaiseksi sydämentykytyksiä. Katselen kuvan tyttöjen ilmeitä, äitini erityisesti. Katson suoraan hänen ”sieluunsa”.
Kaanon,
ilo että aurinko tavoittaa myös sinut: saamme yhdessä nauttia säteistä ja tunnelmasta ;).
Harakka,
kun katselen äitiä, nuorta tyttöä, tulee niin kaihoisa mieli. Muistan hänen koko elämänsä, traagiset vaiheetkin.
Antti Tuisku sai minulta sympatiapisteitä; Lapin poika lauloi juurista niin että suljin silmäni ja ajattelin siinä lapsenlapseni vieressä istuessani omia juuriani, kotikaupunkia, josta olen lähtenyt maailmalle kauas pois ja jonne, jos menee kuin mielimme, pääsemme palaamaan.
aimarii,
kiitos matkatoivotuksesta. Olin kahdestaan neljä päivää Kuopiossa 12-vuotiaan pojantyttären kanssa. Hän on niin suloinen; sydän on paikallaan.
Kyläluuta-nimitys taitaa olla yleinen läpi Suomen. Liekö katoavaa kansanperinnettä koko kyläluutailmiö, kun nyt ruukataan tavata kahviloissa – tai netissä ;).
Vaeltajalle nokipannukahvit on ansaittu tuokio. Maistuu elämä.
uunas,
totta: nautintoa kannattaa pitkittää, turha hötkyily pois kun kieli maistaa kahvin. Eikös Suomessa juoda eniten kahvia per henkilö koko maailmassa? Onneksi kahvin terveysvaikutukset on nyt selvitetty ja nautintoaine pitää loitolla ties mitä uhkaavia tauteja. Taidankin tästä lähteä kahvinkeittoon.
Kutuharju,
konsertissa oli Pirpanan ikäisiä ’pilvin pimein’ ja mikä huuto heidän suustaan kiiri, kun Anna astui lavalle. Pian kohosivat tyttöjen innokkaat kädet kohti kattoa, ne huojuivat musiikin myötätuulessa kuin vilja. Eipä aikaakaan kun omat kätenikin nousivat ja sain hyvät ojennukset ja venyttelyt ja seniorijumpat hoidetuksi siinä samalla. Mutta Antti Tuisku vasta soma olikin :D. Taputin kämmenet tulipunaisiksi.
Vai on sinunkin suvussasi Maija varsinainen juoruilija :D. Ehkä jokainen suku oman maijansa tarvitsee;)
Nokipannu – niin, uusia sanoja on kiva oppia, minä myös riemastun kun ”uudissanan” saan maistettavaksi niin kuin nyt Delilahin pullasutun ;).
pappilan mummu,
nokipannukahvit lienee globaali ilmiö. Kieli kuin kieli hyvän tietää: yhtä lailla Venäjällä kuin tunturissa makunystyrät hyrisevät.
Marjattah,
kiitän elämänkaarikurssia. Jokaiseen kokoontumiseen toimme vanhoja valokuvia ja kerroimme niistä tarinoita, sen minkä tiesimme joko sukulaisten kertomana tai itse elettynä. Tämä kuva yli 80 vuoden takaa on minulle erityisen tärkeä.
Niinpä, miten meidän aikanamme arkistoimme kuvamme? Itse ajattelen kirjoittaa pieniä valokuvatarinoita jälkipolviakin ajatellen. Säilytän ne sekä digitaalisesti että tulostan ja suljen kansioihin – muiden avattavaksi aikanaan.
Piri,
melkein jokaisessa kylässä oli kaiketi ennen vanhaan kyläluutansa, juoruakkansa. Miksi jostakin ihmisestä kasvaa sellainen, toisesta ei tekemälläkään. Liekö juoruilu syntymälahja – tai miten sen nyt sanoisi ;).
Lähetä kommentti