sunnuntaina Saaristokaupungissa
Siltaa pitkin, Siltavahdin ja Keilanpurjeen välistä, matkaa linja-auto, jonka kyydissä istun minäkin. Olen matkalla Kuopion Musiikkikeskukseen kuuntelemaan Sota-ajan laulujen konserttia.
Lehtoniemenkadun pysäkiltä nousee autoon tyttö, seitsemän-kahdeksan vanha, kaivaa kintaitten uumenista kaksi kolikkoa ja pudottaa kuljettajan rahalautaselle.
- Ei riitä, sanoo kuljettaja.
- Äiti anto euron ja viiskymmentä senttiä, se on tasaraha.
- Sunnuntaena on lapsilla ja aekuisilla kalliimp taksa ku arkena. Matka kaopuntiin tekköö sinulta kaks eoroo.
Tyttö ryntää ulos ovesta ja parahtaa suureen ääneen itkemään.
Kuljettaja on nopeampi kuin me matkustajat:
- Tuuhha tyttö takasin, maksan puolestas sen puuttuvan viiskymmensenttisen, kuljettaja huhuilee, kolikon taskunsa pohjalta kaivelee.
Tyttö nousee autoon, nyyhkäisee syvään, pyyhkäisee märällä kintaallaan silmänsä ja poskensa ja istahtaa kuljettajan lähelle.
- Ei oo mittää hättää, kuljettaja vakuuttaa.
Auto nytkähtää liikkeelle. Me uskomme hänen sanaansa. Meillä kaikilla on niin hyvä mieli.
Kuuntelen Sota-ajan laulujen konsertissa Veikko Lavin Evakon laulun. Niin käy, että itken minäkin. Sodasta, surusta. Rauhasta, ilosta. Siitä, että hyvä tahto on totta. Kiitos, kuljettaja.
17 kommenttia:
Voi miten hyvää tekeekään lukea tämmöistä! Kaikki toivo ei ole menetetty.
Jäin vain ihmettelemään, että miksi sitä ihminen liikuttuukin niin syvästi tällaisesta, onko normaali lähimmäisenrakkaus jo niin harvinaista nykyään.
Ihana kuljettaja. Toivottavasti mahdollisimman moni kiitti häntä tytön puolesta ja siitä hyvästä mielestä, jonka hän varmasti tuotti kaikille kanssamatkustajille.
Pieni inhimillisyys tuottaa suuren ilon.
Vielä löytyy bussikuskilta inhimillisyyttä. Ilostuin kun luin, että tyttö sai jatkaa matkaansa.
Pienetkin hyvää tekevät asiat koskettavat
Kuulostaapa ihanalta, että hyvää tahtoa löytyy. Välillä usko siihen on hukassa :( Aivan, kun sitä näkisi vuosien saatossa paljon vähemmän ja samassa suhteessa paha ja moni käsittämätön kamaluus lisääntyisi.
Aina vois itselläkin olla muutama kolikko vastaisuuden varalle..
Aamun herkistäjä! Voi miten kiva kuulla, että inhimillisyys sinnittelee markkinatalouden kurimuksessa :) Lapsiahan ei missään nimessä saa jättää tienvarteen, oli rahaa tai ei.
Kyyneliin herkistyin minäkin tekstiäsi lukiessani. Kahdesta syystä. Kuskin inhimillisyydestä lasta kohtaan ja evakkoperheen lapsena Evakon laulun herättämistä tunteista. Isovanhempien ja omien vanhempien pohjattoman kaipuun menetettyyn Karjalaan, lapsuuden ryssittelyt ja erilaisuuden. Vaikka se kaikki on satuttanut, se on myös vahvistanut, opettanut hyväksymään erilaisuutta ja että kotina voi olla koko maailma. Mutta isänmaa on se maa, jota vanhempani ovat nuoruudessaan puolustaneet vapaaksi lastensa asua.
Loppu hyvin, kaikki hyvin, lohtullista välittämistä.
Miksi taksa on kalliimpi viikonloppuna? En ole ikinä moista kuullut!
Mutta lämmin olo tuli, olisin ollut valmis jo itse ryntäämään tytön avuksi, jos kuski ei olisi ehtinyt. Miten hyvä mieli sellaisesta tulee. Ja pitkäksi ajaksi! Paljon pidemmäksi ajaksi kuin silloin kun joku tekee palveluksen sinulle.
Vaikka toki sekin lämmittää.
Oikea joulumielen tarina.
Kuopio ja savolaiset ovat mukavia!
Ihmisyyttä parhaimmillaan.
Kuljettaja tosiaan sisäisti mitä tarkoittaa palveluammatti.
Tarinasi osoittaa, ettei hyvyys ole maailmasat hävinnyt, ei silloin, eikä nytkään.
Ilo lukea tarinasi.
Ihan kerkesin säikähtää! Siihenkö tytön matkan teko katkes, eikö päässyt bussilla menemään? Voi, voi, voi! Vaan eipä sentää, ei ollut bussikuskin syvän jäästä rakennettu, ihanaa, tyttö pääsi kuiteskin lämpöiseen bussiin. Vielä sentään löytyy inhimillisyyttä tässä maalimassa!
Sirokko,
niin, miten hyvää tekee mielelle nähdä, kuulla, kohdata hyvyyttä. Hyvä tahto ei ole kuollut sukupuuttoon. Hyvyyttä kannattaa suojella. Totta: mistä liikutus lähtee? Siitäkö että hyvät teot ovat niin harvinaisia - vai ovatko ne piilossa?
Ina,
kuljettajasta paistoi hyvä tahto. Ensin hän teki työtään: kertoi ettei raha riitä, mutta kun tyttö salamana ryntäsi ulos, ei kuljettaja ehtinyt auton sisällä tilannetta laukaista. Oviaukosta sitten huuteli pelastusta heti kun tytön parkumisen kuuli.
Kiitos kun otat esille kiittämisen. Arvaas: me kaikki matkustajat istuimme tuppisuina, mieli täynnä hyvää, mutta kuinka sitä ei sanotuksi saanut. Itsekseni mietin, että olisin antanut puuttuvan rahan, mutta kuljettaja oli niin nopeaälyinen ja -tunteinen ettei kolikkoani tarvittu. Matkustajien yhteinen kiitos kuljettajalle tai vaikka taputus olisi ollut paikallaan.
arleena,
pieniä hyviä asioita on mukava kertoa blogiystäville.
Ruska,
niin, sitä niin toivoisi että Topeliuksen sadut tuikkisivat tähtien lailla suomalaisessa arjessa. Tämä pieni suuri tapahtuma Kuopion Liikenteen bussissa oli minulle kuin tähdenlento. Saa toivoa... :)
hanne,
kolikko taskussa, kaiken varalta. Aina voi tulla vastaan tilanne, jossa sen voi ojentaa tarvitsevalle.
Kutuharju,
niin, lasta ei saa jättää tien varteen. Ei itkevää eikä nauravaa. Muistelen lukeneeni että joku kuljettaja sai sakot, kun ei ottanut kyytiin lasta, jolta puuttui jokunen kolikko. Mutta ehkä tämä kuski ei ajatellut kategorisesti lakia, vaan kuunteli sydäntään ja toimi senmukaisesti. Niin tahdon uskoa. Vaisto viestittää: on olemassa yhä pyyteetöntä hyvyyttä. (Vaikka kyllä markkinatalous on tehnyt paljon pahaa inhimillisyydelle.)
Simpukka,
kiitos kun jaat liikutukseni. Isovanhemmillasi ja vanhemmillasi soi Evakon laulu - kyynelissä - niin kuin vain heillä jotka ovat kotinsa ja kotipaikkakuntansa joutuneet jättämään. Ja sopeutumaan uusiin oloihin. Se mikä ei tapa, vahvistaa, voisi karjalaisista sanoa. Mutta raskas on ollut uhri. En tiedä, mistä ikirakkauteni karjalaisia ja karjalaisuutta kohtaan on peräisin. Lähteekö se siksi että isäni suku (isänisän puolelta) on kotoisin Parikkalasta ja sitä varhemmin Laatokan Mantsi-saarelta.
Monet liikutuksen hetket koen taas 6.12.
Kuopiossa on valtakunnallinen paraati. Sotaa sinänsä en luonnollisesti palvo - kuinka voisinkaan -, mutta ajattelen heitä, jotka Suomen puolesta taistelivat.
Liplatus,
tyttö istua nakotti bussin etupenkillä vakavana, mutta turvallisen oloisena. Olihan kuljettaja joka hänen matkansa pelasti, siinä ihan lähellä. Kaunista oli katsoa tätä, liikuttuneena.
Pankin talkkari,
joulumieli lähtee muusta kuin tavarasta. On olemassa sanonta kyllä minä niin mieleni pahoitin (Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja-kirja on lämpimän hauska). Sen vastapainoksi voisi kehitellä Kyllä minä niin ilahduin -kirjan. Tai sekä-että -koosteen.
'Kyllä minä niin mieleni sain iloiseksi' kuljettajan hyvästä sydämestä. Lapset kun hätääntyvät, he ovat todella pulassa. Aikuisuus on sitä, että saa ja voi lasta auttaa. Kuljettaja oli niin nopea auttaessaan, ettemme me matkustajat ehtineet hätiin.
Minulle oli yllätys, että Kuopion Liikenteellä on sunnuntaina kovemmat taksat. Lapsen kertalippu on arkisin 1,50 mutta sunnuntaisin 2 euroa. Ja aikuisen kertamaksu nousee sunnuntaisin kolmesta eurosta neljään euroon. Silti käytän mieluummin julkista (ostin kuukausilipun) kuin omaa autoa. Ekologisista syistä.
pappilan mummo,
kiitos :).
Mk,
totta, palveluammatti, niin - senhän voisi ottaa ihmisyyden mitaksi ihan missä vain. Kotona ja kylillä, teillä ja teidenvarsilla voimme toinen toisiamme auttaa ja palvella.
aimarii,
olen iloinen, että iloa saa jakaa. Ja kuulla että tämä episodi, joka kertoo välittämisestä, sinuakin ilahduttaa.
oman onnen seppä,
myös minä säikähdin kun tytön tuskan kuulin. Kaikki kävi niin nopeasti, ettei kukaan meistä matkustajista ehtinyt pelastajaksi: tyttö jo vilisti tietä pitkin itkien. Mutta kuljettaja, hän ei kaasuttanut, vaan löi jarrut pohjaan ja kuivasi hyvyydellään tytön kyyneleet.
Minnekähän tyttö oli matkalla. Varmasti hänellä oli tärkeä määränpää ja sinne onneksi pääsi.
Saaristokaupunki, ihmisten kaupunki. Noin sen kuuluu ollakin.
Hieno unenomainen bannerikuva.
Demetrius,
kiitos.
Saaristokaupunkiin olemme nyt kotiutuneet. Ihmiset Saaristokaupungin hengen luovat. Luonto itsessään on valmis ja kaunis. Kun vain muistaisimme aina pitää niin toinen toisistamme kuin luonnosta hyvää huolta.
Bannerikuvan olen ottanut kotimme parvekkeelta. Luonto on silmissämme ja sielussamme kaiken aikaa. Olen iloinen, kun pidät kuvasta. Ja Saaristokaupungista :). Jahka vielä pilikille tuonne Kallavein jiän piälle pääsemme niin voimme livertää: elämä on kaunis juhla. Ja maistuva.
Lähetä kommentti