Elli ja Eino ovat olleet naimisissa neljäkymmentä vuotta. Se on paljon, se. Kuinka monta ja minkälaista sekuntia, minuuttia, vuorokautta, viikkoa, kuukautta, vuotta, vuosikymmentä näyttämölle mahtuukaan! Milloin elämä kurittaa kuin tragedia, milloin naurattaa kuin komedia, milloin sekoittaa sekakeitoksi kuin tragikomedia.
40.-hääpäivän aamuna Kuopion rautatieasemalle astelee pariskunta, jota näytelmän päähenkilöiksi luulisi ellei tietäisi, että Elli ja Einohan ne siinä. Tässä savolaisessa sulokaupungissa he tahtonsa julkitoivat todistajien läsnäollessa vuonna 1971 Valkeisenlammen rannalla, Elli valkoisissaan Eino mustissaan.
Mitä ihmettä 2011: Ellillä on musta, maata laahaava hame ja hiuspehkonsa ympärille hän on kietonut huivin, Eino puolestaan on vetänyt jalkoihinsa isältään perimänsä pieksut ja sarkahousut. Tuohikontti keikkuu tukevasti selässä.
Heidän elämänsä päätepiste on Kuopio. Eino on junantuoma, Elli muuten vain etelän kiertokoulunsa käynyt ja vihdoin juurilleen palannut. Kiskot jatkavat matkaa Kuopiosta myös pohjoiseen, mutta sitä rataa he eivät ole aiemmin kulkeneet.
He, yhteisen elämänsä iloista ja suruista näin pitkälle selviytyneet, ovat päättäneet leikkiä tänä suurena juhlapäivänään Juhani Ahon Rautatien Liisaa ja Mattia. 'Rautahepalla' Lapinlahdelle, siinä se, ennenkokematon hääpäiväelämys! Tuohikontissa on Ahon Rautatie ja viinapullo. He aikovat pistää ranttaliksi. Ylittää itsensä. Mitata rahkeet. Jo on aika! Juhani Ahon kutomaa juonta he räätälöivät mieleisekseen himpun verran: eväät ovat omat ja Ellikin pääsee väkeviä junassa maistelemaan - sikäli mikäli he onnistuvat välttämään konduktöörin valppaan katseen. No, toinen vahtii, toinen ottaa ja toisella kerralla toisinpäin. Eiköhän se kurkku siitä kostu.
Juna lipuu raiteita pitkin selville vesille. Kuopio jää etelään. Kallavesi aukeaa jääkenttänä, "lentävä kalakukko" jatkaa matkaa kohti Siilinjärveä. Silmä siirtyy ulkoa sisälle kohti pulloa jonka Eino kaivaa kontista.
- Ollaankos me ennen laitonta tietentahtoen tehtykään, Eino kuiskaa kovalla äänellä ja nostaa silmiään pyöritellen pullonpohjan kohti kattoa, kulauttaa suuhunsa kirkkautta joka irvistyttää - ja ilostuttaa. Niin on nopea bachus käänteissään etteivät mielen jarrut ehdi kääntää Einon käyttäytymistä kohti tuttua esikuvallista lainkuuliaisuutta. Eino kulauttaa toisenkin kerran ja ojentaa neuvoa antavan Ellille:
- Kah, ota. Hyvvee hiäpäevee.
Mies on hämäläinen, mutta tietää millä kielellä savolaisen Ellin suun saa vehnäskuntoon… Hymyhuulet suukon saavat hymyhuulet huomataan, Einoa jo laulattaa. Ja herttinen, mieshän laulaessaan jo tyrskähtelee. Entinen vakavamielinen tunnontarkka mies tuolla lailla virsu selässään lauluja vetelee! Osaa omin kyvyin hiprakkaan tulla: taitaa olla tyhjän pantti koko lunttilappu, Rautatie. Kukapa olisi uskonut ennen kuin kokeilee. Elliä alkaa Eino nousussaan huvittaa. Mokoma kutjake, lepertelijä, Eino erinomainen.
Elli tarttuu Einon ojentamaan pulloon ja jatkaa siitä mihin Eino jäi. Huuli suippenee pullon ympärille kuin tilaustyö. Klunks, ensimmäinen kulaus. Klunks, klunks, toinen. Eino näkee Ellin suppusuun ja unohtaa kaiken muun.
Mutta. Mutta on pieni sana mutta kohdalle sattuessa paha. Konduktööri virkapuvussaan ja -innossaan kuulee laulunhoilotuksen ja näkee Ellin pulloa puristavan valkohohtoisten rystysten läpi putelin prosentit, painaa hätäjarrua - pelit seis - ja lykkää Einon ja Ellin Pöljän asemalle. Ei auta vaikka he kuinka huiskuttavat käsissään Juhani Ahon Rautatietä ja pyörittävät sormissaan kuluneita sormuksiaan, kaivavat virkaatekevän silmille nähtäväksi ja aivoille ymmärrettäväksi hääpäivänsä joka on just eikä melekeen tämä mikä allakassa seisoo: niin vanha, niin tuore.
Ei mene työtehtäviään kunniakkaasti hoitavalle junailijalle jakeluun, että he tahtovat ikuistaa vuonna 2011 historiallisen juhlansa Juhani Ahon Rautatien hengessä, ei, vaan siinä seisoo raiteiden vieressä junanjättäminä lumihangessa niin Eino sarkahouissaan kuin Elli leveässä pitkässä hameessaan, kädessään puteli, joka palauttaa hääpäiväsankarittaren perusasentoon.
- Mites myö tämä häppee lapsille selitettään. Ja muille sukulaisille. Entäs entisille työtovereille. Ja vasta kuoriutuneille uusille nuapureille.
- Pakkoko sitä kaikkee on kertoa. Mitäs turhia. On eletty tähän asti niin, niin esikuvallisina ja nuhteettomina, aina vain, joten eiköhän tilutititeijjata viinapullo loppuun asti… ja muistatkos miten se kirja päättyy.
Eino ottaa naukun, horjahtelee kulkeissaan mutta pysyy pystyssä reisiin ulottuvan hangen kannattelemana. Elli miettii hetken ja päättää tehdä samoin. Kerrankos sitä hääpäivää tämän koommin Pöljällä vietetään. Seuraava kymmenvuotisjuhla on kultahäät, mitä missä milloin, sen kun tietäis. Jos vaikka maataan jo haudassa ja juhlat on juhlittu.
He kävellä lampustavat Pöljän kylätietä pitkin ja etsivät linja-autopysäkkiä joka veisi jos veisi - mikä niistä aikatauluista tietää - heidät kotiin. Housunpunteissa ja hameenhelmassa killuvat lumipaakut. Suojailmaa tekee. Kun kuusien kätköstä tienmutkan takaa löytyy sinisen linja-auton kuva tolpan huipulla, Elli kaivaa esiin Rautatien ja lukee Einolle kirjan lopun:
"Mutta kun he seuraavana aamuna kotiin tulonsa jälkeen nousivat vuoteeltaan ja katastivat ikkunasta ulos, oli idässä jo kirkas taivas ja pouta tulossa.
— Eihän tuo toki tuohon vaikuttanut ... poudanpahan kuitenkin antoi, että heinään pääsee... Niin ajatteli Matti ja niin Liisakin ajatteli, vaikka eivät he taaskaan siitä aatoksestaan toisilleen mitään virkkaneet. Ja kun Liisa oli tarhalle mennyt lehmää lypsämään, kuuli hän, kuinka Matti pellon pientarella viikatettaan hioa helisteli.
— Se jo niittää ... pitää tästä minunkin jo sinne kohta.
— Ja Liisan sydänalassa hytkähti yht’äkkiä niin hyvän mielen tunne, että pyörähti vesi silmään kesken lehmän lypsyn. Pilven ranta väistyi aamun kuluessa yhä korkeammalle, ja sijan täytti kellahtava taivas. Aurinko alkoi sitten kimallutella kasteista pihanurmea ja vettyneistä seinistä nostattaa höyryilevää lämmintä. Matti oli viikatteensa hionut, ja kurahtaen katkesi sen edessä kostea piennarheinä.
Ja lehmänsä lypsi Liisa, siivilöi pyttyyn maidon ja kissan kupposen pankon nurkkaukseen täytti."
- Aijai, tulee niin lämmin olo, Eino pysäkillä huokuu ja horjuu; kylkiluitaan Elliin sovittaa. -Hyvä meidän, humalassa ja selvin päin, tuiskussa tahi paisteessa.
Kaksi möhkälettä Pöljällä sulautuvat yhdeksi.
***
Elli avaa silmänsä, muistaa. No johan oli uni. Hän hamuaa yöpöydältä vihkosen jonka kannessa lukee: ideoita hääpäivälle 27.2.2011. Koko eilisen illan he sitä miettivät.
Vastaus on nyt kirkas. On vain löydettävä oikeat sanat millä idean Lapinlahden (eikun Pöljän) reissusta syöttää Einolle, joka vielä autuaan tietämättömänä kuorsaa ja etsii unissaan Ellin kättä: yhteyttä hakee niin kuin tapanansa läpi neljänkymmenen vuoden ollut on.
Mutta jälkipolvelle ei kerrota ihan kaikkea mitä 27.2.2011 tuleman pitää. Avioliitossa on intiimiosastonsa.
Pakinaperjantai: Kaksituksin
20 kommenttia:
Siinä Rautatiessä on kirjoittajille paljon hyvää opittavaa: Aho pitää jutun ns. hanskassa, kertoo sitä Matin ja Liisan silmin. Oivallisena kirjoittajana Aho osaa tiivistää kertomuksen ollennaiseen ja tehdä kokonaisuuden vaikka ei unohda kuvailevuutta. Ahon juttu on tänäkin päivänä loistava tarina, jota monet sukupovet ovat koulussa lukeneet ja monet kirjailijatkin ovat ensioppinsa saaneet tästä ja Ahon toiseta unohtumattomasta kertomuksesta Kun isä lampun osti.
Olipas, eikä sen olisi tarvinut unta olla ollenkaan. Tottahan tuo tok oli.
Kyllä todelta kuulosti ja kun unta oli, on helppo toteuttaa juuri sinä päivänä kun juhlahetki on.
Matin ja Liisan maisemissa junassa keinuen.
Tässäpä onkin ajatusta: Miksi vain polttareita vietetään mielikuvituksen voimin? Enemmänhän juhlaan on aihetta, kun 40-vuotista hääpäivää vietetään. Sinne asti ei moni yllä.
Hyvää hääpäivää Einolle ja Ellille, missä ikinä juhlaansa viettävätkin!
Siinä liukui tarina jo alkuperäisen veroiseksi vallan mainioissa merkeissä. Eivät päässeet kumppanukset ihan Matin ja Liisan Asemalle asti, mutta ei taida Pöljä sen huonompi paikka olla, ikimuistoinen hääpäivä :)
Siinä olisi ideaa toteutettavaksi, kunhan muistaa naamioida prosentit.
Hymyilevä eläkeläinen,
tänä vuonna vietetään Juhani Ahon juhlavuotta; hänen syntymästään on 11.9. kulunut 150 vuotta.
Rautatie ja Kun isä lampun sytyttävät lukijat tänään - ja tulevaisuudessa.
isopeikko,
tottapa hyvinnii... ;)
arleena,
oikein makoisat unet kannattaa viedä oman elämän näyttämölle :). Tohtisiko kokeilla miltä tuntuu mattina ja liisana matkata Lapinlahdelle, eväät kontissa kilisten.
Ina,
Elli ja Eino kiittävät onnittelusta. Niin, mikäpä estää toteuttamasta kotikutoisesti näytelmiä. Siitä voisi tulla hauskaa. Lapinlahti jäi kiehtomaan Ellin ja Einon mieltä, kun he kesällä ravasivat ympäri Pohjois-Savoa ja etsivät levottomalle mielelleen tyyssijaa minne asettua. Ajatella, Lapinlahden asema oli auki. Vaan onko enää, siitä pitää ottaa selvä.
Sirokko,
Pöljällä on junapysäkki, jos oikein olen ymmärtänyt. Ja niin kauniit maisemat. Onpa talvi tai kesä, sinne mieliteko vetää. Mattina ja Liisana voisi lyödä monet haaveet kerralla. Varsinaista elämysmatkailua (jos vain kehtoo lähtee koltuissaan ja tolokuissaan matkaan).
Mänkee vuan Pöljälle.
Voe, jos pysäkki-Ville vielä elläes, se hakis teijät resinalla Siilinjärveltä. Nykysi junat ei Pöljällä pysähy, päenvaston, lisseevät vuan vaahtia. Resina toes teijät Puenos Pöljälle, hiihtäsittä jiän ylj Viitostuvalle. Joisitte siellä kaljat Pöljän ukkojen kanssa, naarasitte ihtenne kippeiks niitten jutuille. Hiäyö mänis lumen alla Viitostuvan laatamökissä, evväänä kalakukkoo ja sitä kirkasta. Uamusella… enpähä sano siitä mittään. Paljo onnee teille, toevoo Simpukka.
Ahoa olen lukenut koulussa ja myöhemminkin. Einon ja Ellin junareissu on niin kuin uudempi painos. Mainiota kerrontaa.
Luulenpa, että Elli sa Einonsa mukaan tämmöiselle reissulle oikeestikin, eikä vain unissa.
Hyvvee hiäpäevee Elli ja Eino!
Hääpäivä Pöljässä. No voihan Pölhö ja Pömiö yhdessä!
Pöljän aseman ankeuteen ja lumessa rämpimiseen eläydyin niin että alkoi ihan ankeuttaa (potterimaisesti).
Tosin jossain välissä valkeni että oli nuoskalumi eikä -30 astetta pakkasta, ja se helpotti ahdistusta vähän.. mutta koittakaa nyt edes pikkuisen tuosta unesta petrata.. sentään 40-vuotispäivät!
Vaikka eipä ollut meidänkään 10-vuotishääpäivä kummoinen - piikkipallojen kanssa kilvan kotikaupungissa uutta vuotta juhlittiin. Muutama raketti toki nähtiin ja pitsa syötiin.
Ei se suuri juhla tietty paljoa vaadikaan, kun on hyvää seuraa ü
Joten meni niin tai näin, toivottavasti kuullaan teidänkin seikkailusta vielä..ü
Höh, kuten huomaat, sekoitan totuutta fiktioon ja päinvastoin ihan suvereenisti. Mutta JOS teillä nyt sattuu olemaan hääpäivä tulossa..
ü
Siis rautatielle aiotte ja Ahon malliin (heh) Ihan liikutuin kun mileikuvittelin todeksi ja mikäpä ettei, rajojaan on joskus kiva kokeilla.
Simpukka,
jo olj niin heruttava viestis jotta ei jiä ennen mittää epäselvee missee myö hiäpäevee vietetään. Pöljälle,Pöljälle, sinne myö männään. Ihan oekeesti, ollaan yritetty käyvvä joskus ravintelissa juhlistamassa jottae (vuan en muista mittee). Myö ei vuan viihytä kultakimmellyksissä. Mitä hienompoo sitä (k)ankeempoo. Voe, voe, vae on pysäkki-Ville mualliset ajosa lopettana ja mustalla mulla peitetty. On se vuan niin surullista että pysäkki jiäp jälelle, mutta Villen matka katkee. Ei voe mittää.
Viitostuvan ohi on ajettu monta kertoo eikä oo älytty pysähtyvä kertookaa. Jos siellä on kaljoo ja ukkoein juttuja, ni nyt on aehetta paenoo jarruva ja pistee kuulolaete täösille.
Uamusella. Ottia tuota... Voe mahoton :D
Kiitos toevotuksista!
aimarii,
tänään Elli on yrittänyt kertoa unensa Einolle tuhansin kielin ja kymmenientuhansin silmäniskuin mutta vielä ei ole aivan tärpännyt. "Tahdon" hän sanoi ketterästi silloin 40 vuotta sitten, ei empinyt ei, mutta tälle idealle yhä miettii vaikka Ellin mielestä Mattina ja Liisana juhliminen on päivänselvää. Kyllä uni tietää.
Pankin talkkari,
niin, olihan Einolla ja Ellillä yhtenä aatoksena kuuma yö (oho, lapset eivät saa nyt tulla äidin blogiin) Kemin jäälinnassa -5 asteessa, jotenkin se haave jatkui unessa - Ellin alitajunnassa ja aivojen unikeskuksessa - Pöljän lumihangessa rämpimisenä.
On ne hääpäivät vaan aikamoinen ponnistus. Arki sujuu kiitettävästi mutta auta armias mitä ovat hääpäivät. -Vai että piikkipalloja :). Mutta ennen kaikkea hyvää liittoa. Se on tärkeintä.
Ehkä me menemme saareen mökkiimme. Tai Simpukan ehdottamalle Pöljän Viitostuvalle. (Ei vaan osata hotellieloa. Tökötystä ja muotokuvioita.)
Kun fiktio ja fakta sekoittuvat, elämässä ovat kaikki värit. Se mitä voisi olla ja se mitä on. Ja jotain kohti mennään aina.
Uskallankohan luvata että kerron Ellin ja Einon hääpäivästä. Sormet ristissä kirkkain silmin sanon: JOO :)
kaanon,
onni on, että Ellillä ja Einolla on elämän suhteen sama maku. Mieluummin pirtin pöytä kuin ravintolan luxus. Mieluummin korpikuusten humina kuin megamusiikin töminä. Mieluummin Lapinlahti ja juna kuin ökyrantaloma ja suihkulentokone.
Kun näin on, hääpäivän suunnittelu on suht. helppoa.
Leikkisä ja virkeä mieli, yhteiset salaisuudet ja kieli - kyllä Elli ja Eino tietävät pitkän avioliiton kaavan.
Mk,
kiitos.
Varsinkin arki menee kotikutoisesti samoin eväin, mutta juhlajuttu on ropleemi. Kuis sen kanssa käy, kun kuitenkin olis tarkoitus tehhä jottain. Tällä hetkellä ykkösenä on ajatus männä Viitostuppaan, siitä aatoksesta molemmat tykkeevät.
Tämähän oli dokumentti!!
SusuPetal,
sinä sen sanot: ei tragedia, ei komedia, ei tragikomedia - vaan puhdas dokumentti tämä junakohellus 40.-vuotishääpäivänä on. Uni vieköön. Näin tulee käymään, se on tosi. Fakta:)
Hersyttävän ihana suunn... siis tarina. :)
jl,
kiitos.
Ja kun Pöljä piäs mielen piälle, siellä se ilosesti kuhtu hiäpäeväsankareita kunnes myö sanottiin sille yhtä aekoo: tahontahon. Sitten myö männään. Pöljän Viitostuvalla nähhään. Syyvvään mitä annetaan ja pöytään kannetaan. Kaekk' käöp. Voe että on kiva outella hiäpäevee. Ei tarvihe pukkeutua retonkiin.
Voi jukra, täältähän aarre löytyi. Ei kannattaisi pitää blogitaukoa. Onneksi tulin lastuja pengastamaan ;)
Mietin, pitäisikö lukea Rautatie pitkästä aikaa, kun on alkanut jo juttu painua unholaan. Vaan enpä taidakaan, kun ei se voi olla mitenkään parempi, kuin kertomus Einon ja Ellin häämatkasta ;)
Ihanan huima Pöljä-suunnitelma hääpäiväksi :D
Ruska,
jestas, nyt vasta surffasin tähän "aarteeseen", kiitos kivasta kommentistasi. Hääpäivä tuli ja meni ja kivaa oli. Pöljä on meille sopiva paikka.
Menimme sinne hautuumaiden kautta. Omituinen tapa viettää hääpäivä, mutta niin on päivä kuin on juhlapari. Mutta Kuavin siirpilikki (meinattiin männä sinnekkii) jäe välliin, olj niin paljon muuta puuhoo, vuan hiiheltiin kuitennii suareen ja siellä ryypättiin kaks kuppia teetä ja mätettiin pulloo mahhaan - vähempi oes liian vähän, enempi ihan liikoo.
Lähetä kommentti