Lastun seitsemän faktaa
Olisi helpompi kirjoittaa millainen hän ei ole kuin millainen hän on. Hän kiertää itseään kuin kissa kuumaa puuroa mutta no, mitäpä enempiä selittelemään, tällainen hän - omasta mielestään - on:
1. Hän valitsee jos voi, takarivin. Kuuntelee siellä. Katselee. Lukee.
2. Hän ei ole lääkäri, mutta lääkärit ovat olleet hänen lähellään koko hänen elämänsä ajan. Siksikö hän rakastaa - silloinkin kun kritisoi - lääketiedettä. Hän lukee lääkärikirjoja ja ammattilehtiä kuin salapoliisiromaania. Mitkä ovat oireet, mitkä johtolangat, mikä on taudin nimi ja miten sitä hoidetaan. Ihmisen avuksi lääketiede on. Yleensä. -Hän sairastaa keskivaikeaa uniapneaa. Muun muassa. Tänään hän menee laajaan unipolygrafiatutkimukseen.
3. Hän kirjoittaa mielellään. Tällä hetkellä hän osallistuu Oriveden opiston elämäntarinakurssille. Viimeksi hänen oli määrä kirjoittaa elämänsä ydinkokemuksesta, siitä, mikä on muovannut hänen identtiään. Hän hellii vielä sitä ajatusta, pitää itsellään, koska tie ytimeen tekee jonkin verran kipeää, mutta kun sen avaa, voi ymmärtää. 'Miksi' saa ehkä vastauksen.
4. Hänellä on pakkomielle saada pyydystetyksi kaloja. Hän ei osaa. Hän on niin monessa asiassa täystumpelo. Hän haluaisi kirjoittaa Tumpelon pikkujättiläisen mutta hänen aloitekykynsä on laskenut. Ideoita on, mutta toteutus puuttuu.
klik x 2
Jotta jotain saisi aikaiseksi ja tuumailut konkretiaksi, hän on menossa kalakukkokurssille, mikä pidetään 5.2. Sitä ennen hän kököttää pitkät rupeamat Kallaveden jäällä, pilkkii.
Kun kurssi on ohi ja höyryävä kalakukko avaamista vaille täysosuma pöydällä silmien ihailtavana, sierainten nuuhkittavana, hänen on aika tarttua sulkakynään ja kirjoittaa jälkipolville tästä saavutuksesta. Ikään kuin iloksi ja kenties opiksi jälkipolville. (Hän kirjoittaa tällä hetkellä myös muistelmiaan.)
Hän lipsahuttaa ennen laskettua aikaa kalakukkosuunnitelmansa yhdelle jälkipolvistaan. Muna kanalle vastaa: "Olen tehnyt itse jo monen monta kalakukkoa." Hän kääntyy myös kummityttärensä puoleen. Tämä kertoo: "Monet kukot olen pyöräyttänyt, muuten heleppo nakki, mutta vuotaa. Mänehän oppiin ja kerro konstit." Minähän mänen. Runebergin päivänä.
5. Hän katsoo paluumuuttajan kultaisten silmälasien läpi Kuopiota. Jos moitittavaa löytyy, hän etsii rakennuspalikat esille, millä saa kehityksi myönteistä kritiikkiä. Hän menee varta vasten torille kuuntelemaan savon murretta, ja tulloohan sitä niin jotta suap kotjevvääks sielun pohjalle sulloo. Tännään mualiman navassa alakaa tammimarkkinat! Tarkoitus on ostaa armeijan käytöstä poistetut sukset ja viipurinrinkeli. Pannaan se miehen kanssa puoliksi. Siis se rinkeli.
6. Hän eli lapsuutensa kesät saaressa. Hän aikoo elää vanhuutensa kesät lapsuutensa saaressa. Ympyrä alkaa kiertyä umpeen.
7. Kirjat ovat aina olleet hänen elämänsä suuri ilo ja intohimo. Mutta erään trauman jälkeen hänen muistiinsa syntyi aukko ja monet lukuelämykset mitkä sinne olivat jälkensä jättäneet, ovat hänen surukseen pyyhkiytyneet pois. Mutta aina niitä voi haroa uudelleen esille:
"Mutta tässä kertomukseni loppu. Ja niin olen kertonut seitsemästä veljeksestä Suomen saloissa; ja mitäpä kertoisin enään heidän elämänsä päivästä ja sen vaiheista täällä? Se kulki rauhallisesti puolipäivän korkeudelle ylös ja kallistui rauhallisesti alas illan lepoon monen tuhannen, kultaisen auringon kiertoessa."
24 kommenttia:
Kiitos haasteesta, oman onnen seppä.
Mietin hurjasti kenet haastan leikkiin mukaan. En osaa "valita", kaikki mielikkiblogit ovat erilaisia mutta yhtä ihania, kuvineen, tarinoineen. Yritin laatia listaa, mutta kahdeksanneksi faktaksi voisin tunnustaa: en osaa päättää.
Eli jätän haasteen ilmaan roikkumaan kuin Kuopion markkinoiden ilimapallon talvisinisellä taivaalla. Nappaa kiinni, ota omasi ja vastaa Sinä blogissasi. Nyt on suurten tunnustusten aika :)
Minä lähen markkinoille. Terve!
Oi Tammimarkkinat ja ne rinkelit!
Millähän konstilla keplottelisin itseni Kuopioon..hmm.
Kuulostaa kiinnostavalta tuo ajatus ydinkokemuksesta, joka muovaa ihmisen identiteettiä. Voiko identiteetti todella pohjautua yhteen kokemukseen vai onko identiteetti jotain joka kasvaa koko ihmisen elämän ajan. Minua identiteettikysymys kiinnostaa aivan tavattomasti. Kuka oikein olen ja miksi. Minusta ihmisen identiteetti on paljolti sitä mitä hän ajattelee ja miten ajatukset näkyvät tekoina. Aika paljon sama asia kuin arvomaailma. Mutta miten se syntyy tai kehittyy. Tavattoman mielenkiintoista. Toivon kovasti, että kerrot omasta ydinkokemuksestasi ja sen vaikutuksesta identiteettiisi.
Eikö sulle kelpaa Partasen kalakukko, niitä saa hallista? No, arvaan, että se ite tekeminen on se juttu, mutta että kalat on pilkittävä ensin ite ja sitten ite pyöräytettävä kukoksi ja vielä ite syötävä. Aitoa savolaista ydinkokemusta, vai mitä!
Pisti niin naurattamaan ykköskohta: kuin myös. On mukava olla isossakin porukassa istuskelemassa kunhan vaan kukaan ei istu selän takana. Aina parempi jos selän takana on seinä.
Jännittäviä kirjoittelet kirjoittamisesta. Ja lukemisesta.
Kalastuksesta ja kalakukosta en ole jostain syystä koskaan oppinut pitämään.
Mikä lie, sainko aikoinaan markkinoilta epäonnistuneen version.
Ja faktoja löytyy kuin lunta hangesta..
Ydinkokemus jäi mietityttämään, liekö vähän kuin ydinräjähdys, joka säteilee pitkälle tulevaisuuteen.. vaiko vain salakavalaa vuotoa, joka vaikuttaa huomaamatta koko ajan. Minäkin toivon, että kirjoittaisit aiheesta.
Ydinkokemuksen löytyminen, tai ainakin todennäköiseen ydinkokemukseen tömrääminen, teki kipeää. Tunsi surua, vihaa, häpeää mutta myös ymmärrys alkoi syntyä.
Ja se tieto, että ei ole syypää. Ei tarvitse kantaa syyllisyyttä.
Se on vapauttavaa.
Ja pitkä tie.
Mielenkiintoisia kohtia. Minä kyllä ostaisin kalakukon.
Olet kyllä kerronnan mestari. Sait luonnehdittua itseäsi niin sujuvaan ja sinulle ominaiseen mutkattomaan tyyliin.
Minun mielestäni kirjoittaminen on parasta mitä tiedän.
Ja kalastus on aivan mahtavaa! Vissiin toiseksi parasta.
Meinaatko ihan omista pilkkikaloista sen kukon väsätä?
Luin, koin ja vaikutuin. Sinä ja sanat olette kavereita. Ne soljuvat ja kuljettavat lukijaa imussaan. Vain pysähdys pilkkimään ja lopuksi auringon kiertoessa lepoon päästävät otteestaan. Odotanpa innolla kalakukkojuttuja.
Kiitos toiselta takapenkkiläiseltä.
Monen monta kalakukkoa ehdit vielä itsepyydetyistä Kallaveen ahvenista leipoa, siitä olen varma. Mutta viipurinrinkeleistä leijonanosa tehdään täällä Lappeenkulmilla kaikkien evakkojen ja muidenkin mukavien ihmisten iloksi.
Laitanpa vielä toisen kommentin, nyt kalakukkoon liittyen. Mikähän siinä on, että perinneruoat onnistuvat kunnolla vain oikean verenperinnön omaavilta kokeilta. Uskon, että kunnon kalakukko syntyy vain kuopiolaisissa hyppysissä aivan kuten karjalanpiirakat vain karjalaisten käsissä. Hyviä piirakoita saa esimerkiksi Parikkalasta ja Punkaharjulta (jossa myödään Parikkalan Pikapullan piirakoita), mutta jo Savonlinnassa oikeanlaisista piirakoista ei ole hajuakaan. Joensuussa taas piirakanteko osataan ja Joensuun piirakoita ostan heti monta pakettia, kun niitä joskus täällä etelässä, esim. Tapiolan Stockmannilla on tarjolla.
Ensimmäinen kohta meni nappiin tännekin.
Kirjoittaminen on tullut minulle vasta nyt tärkeäksi. Ydinkokemus jäi mietityttämään. Jatkan sen pohtimista.
Jos sinä opettelet kalakukon tekemisen, niin minun täytyy opetella se perinteinen keskipohjalainen leipäjuustokeitto.
Se on niin hyvää kuin on kalakukko savolaisille.
Mukava, että paljastit itsestäsi taas lisää. Näin opimme toisistamme.
Nautinnollisesti kääntyy mutkalle kaunis äidinkielemme ja savon murre näissä sinun lastuissasi. Monessa olemme saaneet olla mukana. Kiitos Lastu!
Vesi herahti kielelle, kun rinkeleistä kirjoitit. Ennen vanhaan piti markkinoilta aina saada Tyrisevän rinkeleitä. Nam.
Kyllä hän on mainio kirjoittaja, tämä paluumuuttaja, kalakukon ja kalastuksen opiskelija, lähes lääkäri. Hyvillä mielin tänne aina tulen ja täältä lähden.
Mitenkä mänj markkinoilla?
Sanna,
oijoi, jos et eilen päässyt tammimarkkinoille, niin tule tänään. Meidän matkaamme tarttuivat armeijan leveät sukset joilla pääsemme puskemaan kohti saarta, umpihangessa. Ja mansikoita ynnä mustikoita, jäisiä ja terveyttäviä. Huopatossut ja lanttukukko jäivät harkintaan. Ehkä tänään käymme ne kalastamassa ynnä viipurinrinkelit..
Tu-, tule jo Kuopijon tammimarkkinoille, tule takaisin :).
Ina,
kun elämän ruuhkavuodet perheen ja työtehtävien kanssa olivat taakse jäänyttä elämää, huomasi eläkevuosien tullen seisovansa kuin tyhjän päällä ja kyseli: kuka on tämä ihminen joka nimeäni kantaa. Tästä olen kai kertonut: olipa hyvä että uudessa elämänvaiheessani kirjoitin tunnemyrskypäiväkirjani (jonka sitten silppusin), menin elämänkaarikurssille joka oli kuin terapiaa, sen jälkeen toiselle kirjoituskurssille, jossa syntyy kuin lahjana ahaa-elämyksiä. Punaisten lankojen ympärille kutoutuu elämänkokoinen riepumatto. Kiehtovaa tajuta tietyt syy-yhteydet. Elämä on salaisuus. Mysteerion voi taannehtivasti kuoria auki kerros kerrokselta ja päästä ytimiin.
Kiinnostavia näkökulmia otat identiteetin yhteydessä esille, osuvat kohdalleen. Itse kirjoitin vain yhdestä ydinkokemuksesta, siitä mikä on merkinnyt identiteetilleni paljon. Mutta voi olla, että joskus kirjoitan täälläkin. Vielä en varmasti tohdi luvata, mutta melkein… ;)
Ellinoora,
:). Pitkä on omatekemän kalakukon leipurin tie kohti hetkeä, jolloin pääsee kirjoituspöydän ääreen elvistelemään: minä tein sen, minä leivoin kalakukkoni ihan itse. Kuinkahan monta kukkoa 5.2. kurssin jälkeen teen? Riippuu mistä roikkuu. Tänään kuulin, ettei savolainen kalakukko ole mitään verrattuna joensuulaiseen lanttukukkoon. Sitä en ole maistanutkaan. Mutta kun lanttuloota on joulupöydän herkkuni, niin pitää varmaan jatkaa kukkokurssia lanttusisuksella. Kun pääsee kukkojen alkuun, ei voi pysäyttää.
Pankin talkkari,
eikös vain olekin mukava istua takapenkillä ja nojata seinään. Katsella sieltä näköaloja. Kuunnella mitä muut haastavat. Ja vaikka kirjoittaa tarinat sitten talteen :).
Meneillään oleva kirjoituskurssi on aikataulullisesti leppoisa. Tehtävät saa lähettää milloin haluaa. Ei ole inspis kellosta kiinni. Tuo ydinkokemus käynnisti terveellisen matkan kohti haastetta: tunne itsesi.
Kalakukosta ei miehenikään pidä, vaikka muuten Savosta ja savolaisuudesta nauttiikin. No, makuasioista ei kantsi kiistellä. Siinä on vain se huono juttu, että jos ostan kilon tai isomman kalakukon, saan syödä sen yksin ja pian vaaka näyttä x kiloa plussaa. Kumma juttu.
Sirokko,
lumihangessa on kiva myllätä, lumen alta voi löytää eteensä vaikka itsensä. Menneisyyden aamut. Tai aamut 'h'oolla, haamut.
Säteilyä tai vuotoa, istutusta mielen pohjalle tai pinnalle, sitä se kaivelun tuotos on. Itsensä kanssa on tosi kiva - tässä iässä viimeistään - keskustella ja kysellä: mitäs kuuluu - ja jos ei tohdi itseään kullannupuksi sanoa, niin yritykseksi sinne päin:).
Kiitos kannustuksesta ydinkokemuksesta kirjoittamaan. Suatan ehken jollonnii…
SusuPetal,
totta, miten voikaan ihminen kantaa turhaa syyllisyyttä ja häpeää elämänsä ajan. Syytön on ja syylliseksi itsensä tuntee. Miten paljon energiaa vapautuu kun syyttömyytensä tajuaa. Lapsi voi syntyä uudestaan ja saada uuden alun vaikka kuusikymppisenä. Rumasta ankanpoikasesta kuoriutuu joutsen.
Ihmisoikeuksien julistuksen sanoma antaa suuntaa. Pimeyden ei tarvitse olla säkkipimeää, vaikka välillä tuntuu että sitä se on. Valoa jokaiseen päivään.
1. artikla. Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.
2. artikla. Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.
*
Vammaisen lapseni tietynlaisten kokemusten kautta toivon laajemmaltikin että ihmisoikeuden julistus on täyttä totta eikä sanahelinää.
PS Jospa kuvan tyttö kaivelee hangesta päivänvaloon ihmisoikeuksien julistusta. Jottei se hankeen huku, jää.
aimarii,
kiitos - ja kiitos samoin :).
Lasse Mårtensson laulaa: kaikki muu paitsi purjehtiminen on turhaa. Kirjoittamista rakastavat muuttavat laulun muotoon: kaikki muu paitsi kirjoittaminen on turhaa. Tarina on sana joka kutsuu niin kauan että sille voi vastata: kyllä, tartun kynään ja tulen kyytiisi. Anna mennä vaan.
Juu, omista pikkukaloista kalakukon aion väsätä. Kalaonni ei ole tähän mennessä suosinut. Mutta en masennu tästä. Jatkan - ja jos sinnikkyydestä huolimatta kalaonni pysyy hiljaisena, ostan kalat kauppahallista. Kävin niitä siellä jo ihailemassa. Mutta ei, ei vielä anneta periksi. Teoriassa olen saanut jo pilkityksi monta kalaa. Luen kalamiehen pikkujättiläistä.
kaanon,
kiitos. Iloksi sanat ovat, puolin ja toisin. Kuljettavat myös takapenkkiläisiä mielenmaisemiin, kun saa rauhassa luskella, kuvitella, huvitella - ja kirjoittaa.
Kalakukkojutun lupaan kirjoittaa. Paluumuuttaja ei anna kalakukon suhteen periksi, onpa sitten sisukset muiden pyytämät tai itse ongitut. Kukko tulloo.
Demetrius,
kiitos kannustuksesta. Johan sen voimalla pääsee eteenpäin etsimään kalakukon syvintä olemusta, Kallaveden ahventa. Einmal ist keinmal. Vallan monikossa kalakukkoja näet a la Lastu. Eipä tule paineita tästä, innostusta vaan. Hyvä merkki.
Viipurinrinkelien syntysijoilla asustelet. Kuopiossa taitavat evakkorinkelit olla erityisesti tammimarkkinoiden erikoisuus, koska jo lapsuudestani ne ovat jääneet mieleeni. Kuka leipuri viipurinrinkelien muotokielen keksi. Oikea esteetikko on.
Ina,
kiva :).
Paikannimet yhdistettyinä piirakoihin on arvokas tieto, kun sinne suunnalle joskus taas auton nokan käännämme. Isän esi-isä on kotoisin Parikkalan Kaukolasta, jo sen vuoksi on syytä katsoa ne paikat uudelleen ja uudelleen - ja maistaa piirakat.
Joensuun karjalanpiirakoita olen ostanut Kuopion torilta. Hyviä ovat Hanna Partasen piiraat, mutta totta puhuen, niin ovat Joensuun leipomonkin. Ostin koko laatikollisen ennen joulua pakastimeen ja ne koukuttivat mieltä niin, että vähän väliä oli asiaa siihen suuntaan. En uskalla ostaa nyt markkinoilta, tai tohtisinko… Voi vitsi, mitä sanoo vaaka.
Juhani Mäkelä -vainaa korosti usein, että karjalanpiirakka valloittaa joskus maailman. Jos kerran pitsa, miksei karjalanpiirakka. Kuka tarttuu syöttiin, kun Mäkelä ei ole enää hyvää ideaansa viemässä eteenpäin. Mämmistä hän myös puhui ja kirjoitti, mutta mämmi ei niin sanotusti ottanut tulta.
arleena,
leipäjuusto on eräs herkkuni myös. Olen syönyt sitä lakkahillon kanssa. Ai siitä voisi tehdä keitonkin? Teepä ja laita KOTONA-blogiisi.
Olisi hauska jos vastaisit 7 faktaa itsestäni -haasteeseen. Ehkä olet jo vastannut. Olen ollut uniapneatutkimuksissa enkä ole ehtinyt lukea blogeja. Tutustumme haasteidenkin kautta toinen toisiimme yhä enemmän. Omat faktani kirjoitin sitä mukaa kuin ne tupsahtivat mieleeni, sen enempiä miettimättä.
Piri,
kiitos. Aurinko paistaa sanoissa. Siellä ja täällä ja kaikkialla.
Olemme taas lähdössä markkinoille. Pidän silmällä, näenkö Tyrisevän rinkelimyyntipisteen torilla. Puuhevosia oli kyllä, ja yksi ruskea vankka heppa jäi mieltä vaivaamaan.
Simpukka,
kiitos nätistä sanoistasi ja kiitos samoin, aina. Nyt olemme päättäneet hääpäivän viettomme. Tänä aamuna päätöksen siunasimme. Eli Pöljän Viitostuvalle. Kyllä bloggailu on antoisaa.
No markkinoeilla mänj eilen oekein hyvin. Heleppoheikkitunnelmoo olj eniten paperjosastolla. Heikki lappo syöttökaokaloosa vihkoo ruuvullista ja viivallista, isompoo ja pienempää, kynälle tae vesjvärille tarkotettuja ni että pakkohan olj ostoo ku myyntitykki nii haaskasti pinnoo kasvatti ja huutelej, halavalla männöö mutta mänköön. Lapin mustikkoo ostin kuus litroo ja saman verran Suonenjoen mansikkoo. Nyt männään lanttukukkoo hakemaan. Ostahha Joensuun leipomon lanttukukko, komens yks joensuulaenen tuttava. Suatanpa ostookii.
Onpa muuten kaanos aaringonpaeste. Ihan silimissä pakkaslumitähet tanssii.
Rinkelit ovatkin eri hyviä. Ja nuo tunnustuksetkin :)
Oi, miten mukavaa olikin lukea. Ja parasta, että Lastu on hyvin avoin, rohkea ja tarttuu uusiin haasteisiin. Eikä niiden tarvitse aina onnistua. Se on kuin taide, prosessi on tärkein, ei sillä lopputuloksella niin ole väliä.
Terveisiä sinne Kuopioon ja kaikkea hyvää :-)
isopeikko,
viipurinrinkelit ovat ilo silmälle ja herutus kielelle, niin kaunismuotoinen, niin maistuvainen se on. Ostimme eilen yhden viipurinrinkelin, mutta nyt sitä ei näy missään. Minnekähän se livahti :).
Leijonainen,
niinpä. Haasteisiin on syytä tarttua, nurkkaan ei kannata jäädä kyhjöttämään eikä kiikkustuoliin liian kauaksi aikaa keinumaan, sen verran vain että saa vauhtia lähteäkseen pilkille kuten tänään taas. Huutelen jäällä kaloille: kiss, kiss, tulkaa tänne. Ei mutta eihän sillä kutsulla kalat tule. Pitää keksiä uusi houkutusloru.
Niin, ei lopputulos ole tärkeintä. Tärkeintä on olla matkalla, aina. Lopputulos voi olla vain sekunnin kestävä ilon humaus, mutta vaelluksella, olkoonpa se korvessa taivaltamista tai kuin siivillä lentämistä, iloa tipahtelee tavan takaa. Keskonenkin on iso ilo.
Kiitos toivotuksesta - ja kiitos samoin, kaikkea hyvää :)
Jotain juttua taisi lehessä olla kalakukosta joka oli kanaa kukon sisällä. Ei niin jäänyt mieleen. Mutta perinteinen kukko on hyvää, oli sen sisällä sitten ahvenia tai muimeloita. Tammimarkkinoilla ei ole tullut käytyä, ehkä kenties joskus senkin tapahtuman näkis. Hyvin olet saanut seitsemän tunnustusta ylös kirjattua, olipahan eri mukavaa lukea sujuvaa tekstiä.
oman onnen seppä,
kiitos vielä kerran haasteesta. Oli niin mukava vastata, vaikka en aattelin: hui kaaheeta, mittee sitä ossoo itsestään viäntee. Mutta sitten annoin tulla mitä mieleen juolahti.
Ja kommentit ovat bloggailun suola ja sokeri. Aukeaa aina uusia polkuja nähdä ja kokea, kuten nyt.
Tulehan joskus tammimarkkinoille. Viimeistään silloin kun toriremontti on valmis. No, lapsena tammimarkkinoilla hevosia kaupattiin, ne puuttuivat nyt ja taitavat olla tulevaisuudessakin poissa. Mutta silti tunnelma oli katossa, ei kun taivaassa.
Kävin juuri näyttelyssä jonka motto on:
"identiteettiä ei määritellä vain kerran:
se rakentuu ja muuntuu läpi ihmisen elämän."
Mutta sinähän voit säveltää heille hienon ydinkokemuksen, väliäkö hällä, jos ei oo joka sana totta, tai ainakaan se, että olis ydinkokemus ;)
Ihan oikeasti häikäisi tuo viimoinen hankikuva, ahh, siinä sumeni Seitsemän veljeksen viime rivitkin, kun tuo mollukka helotti silmään.
Voi tyttö miten vähissä vaatteissa meni hankeen (kuvassa), taitaa olla kuumaverinen eikä vähästä palele :)
Kutis,
"identiteettiä ei määritellä vain kerran:
se rakentuu ja muuntuu läpi ihmisen elämän."
Varmasti totta. Jos mitata voisi, miten monta prosenttia on meissä pysyväistä, alkuihmistä :). Vai muunnummeko toiseksi kaiken aikaa.
Ydinkokemusta kun miettii, on tosiaan tärkeää ettei hakkaa sitä kiveen, yhdeksi totuudeksi. Ydinkokemus voi olla "sitä", mutta voi se olla "tätäkin". Ydinkokemus on vähän kuin uni. Jos untaan analysoi, pääsee jyvälle, mikä elämän matsku unen 'viime yönä' tietynlaiseksi muovasi.
Tuo lumesta mitälie kaiveleva tyttö on ihan mahoton. Ei muista edes pukeutua säätä myöten jos innostuu.
Lähetä kommentti