Ihastuttava kuva. Tämän ajan kuvissa on niin paljon tunnelmaa ja niissä on oman aikansa henki. Sinä itsekin tuossa rusettipäänä. Onko talo kahden perheen talo, kun on kaksi ulko-ovea?
Sinä siinä serkkujesi kanssa? Itä-Suomesta muistan ainakin yhden maatalon, jossa toinen ulko-ovi vei tupaan ja toinen salipuolille. Lupa mennä kummastakin ovesta.
arleena, toinen avonaisista ovista oli mummin kodin ovi. Se oli aina auki :).
SusuPetal, kiitos. Myös minulla, joka itseni kuvan eräästä tytöstä tunnistan, läikähtää. Mitä se on, en osaa täsmentää. Orpoutta kenties?
hanne, kuvat vievät - perille?
Katjusha, kiitos. Ketä kaikki katsovat? Ja miksi?
Lea, totta, minne kaikki lettinauhat tänä päivänä kadonneet? Tulevatko takaisin joskus?
Simpukka, :) Hyvin laskit. Meitä oli kuuden tytön serkuslauma tuossa mummolan pihapiirissä. Kuudes tyttö oli kuvan ulkopuolella, vanhin siskoni. Hän taisi ripustaa pyykkejä narulle.
kaanon, oi, ne tärkätyt ja rapisevat rusettinauhat, niin monenväriset, eivät katoa muistisoluista koskaan. Punainen etenkin oli syvän tulipunainen. Unohtumaton rusetin väri :)
Savu, :). Taitavat tytöt olla jo iässä, jolloin "ei meillä lasketa" :D.
aimarii, toinen ovi johti mummin - ja lämpimäisleivän - luo; toinen serkkujeni kotiin. Myöhemmin tuohon pihapiiriin rakennettiin talomme, jonka alakertaan isä perusti laboratorion. Nyt se kortteli on minulle haikea ja vieras, ei sama kuin ennen.
Piri, siinähän minä sormi suun edessä. Vieressä on tätini ja serkkuni, kasvinkumppanini. Kiinnostaa tietää, miksi kädet ovat nousseet suun eteen (olenkohan tuhmia puhunut) vai onko ikävä äitiä, joka ei ole lähellä niin kuin serkulla oma äitinsä ja hänen kätensä suojelevasti ympärillään.
Tämä piha on Kuopion torin varrelta. Toinen ovi vei serkkujen kotiin, toinen mummilaan.
Hyvä idea maalaistalossa mistä kerrot. On käynti salin puolelle, toinen tupaan. Ja lupa mennä molempiin.
Tässä on kappale sellaista maailmaa jonka pitäisi olla vielä olemassa. Tai ehkä se onkin, pysyvästi sieluihin painettuna, sukupolvelta toiselle periytyvänä muistijälkenä.
Tiina Linkama, piha oli paikka, missä joukko-opin alkeet opittiin. Joskus äidit tulivat apuun, jos pallo oli hukassa mutta useimmiten he saivat kirmata vailla valvontaa. Siperia ei kun piha opettaa.
Ovi mummin kotiin oli aina auki. Sieltä tulvahti melkein joka päivä leikkivien lasten nenään vastapaistettu mummin leipä. Sitä he saivat syödäkseen niin paljon kuin jaksoivat.
Demetrius, onnellista jos pysyvä muistijälki syntyy uskosta ihmiseen, jonka hyvään tahtoon voi aina luottaa. Mummin hymy avaa muistojen oven. Mummi on kuin satu, missä loppukin on onnellinen.
pappilan mummo, ennen ovet pidettiin aina auki. Kuka tahansa sai tulla sisälle mielin määrin. Ja kun lapsia oli liuta, ovea oli turha sulkea. Sitten kun lähdettiin kaupungille, oli syytä lukita ovi eli hakea luuta eteen merkiksi: ketään ei ole kotona.
Tämäkin vanha, aidosti mustavalkoinen kuvasi on aarre. Eikö olekin kiehtovaa antaa näille kuville uusi elämä uusin keinoin! Vanhat mustavalkoiset näyttävät säilyvän 'ikuisesti', mutta näin ne pääsevät nähtäville albumin kätköistä.
Marjattah, kiitos. Niin, mustavalkoisissa kuvissa on aivan oma tunnelmansa. Vanhemmillani ei ollut kameraa mutta tätini mies, Onni-setä, kuvasi ahkerasti. Oletan että tämän kuvan otti hän. Onnellista että edes joitain kuvia lapsuudestani on tallella, ei aivan muistikuvien varassa tarvitse olla.
Jotenkin kiehtoisi tietää, miksi käteni on noussut suun suojaksi.
Marja-Leena, hyvä kysymys: oliko maailma ennen turvallisempi kun ovenkin saattoi jättää auki.
Tuossa "pikku Pietarin pihassa" todella ovet olivat aina apposen auki tulla ja mennä mielin määrin. Sotavuodet olivat lähellä, ja sen jälkeen rauha tuntui rauhalta, luuta oven edessä riitti "lukoksi" ja merkiksi: ketään ei ole kotona.
Joskus pihalla kävi mierolaisia ja humalaisia. Kerran löysin pihan perältä halkopinosta setelitukun. Pimeän pullon vaihtorahakätkön tietämättäni paljastin.
21 kommenttia:
Pikkutyttöjen kesäpäivästä huolehtii äiti (kai) ja ovet ovat kutsuvasti auki. Sisään tuskin maltetaan vielä mennä
Hurmaava kuva, tätä piti jäädä katsomaan pitkäksi aikaa. Koskettaa jotain syvällä sydämessäni.
Ihana kuva, niin nostalginen. Jokin minussakin avautui..
Ihana kuva!
ihanat lettinauhat.
Jäin arvuuttelemaan monenko pienen rusettipään jalat näkyvät kuvassa. Löysin viidet. Sitten vasta huomasin ovet.
Kaunis kuisti kaksine ovineen! Pikkutyttöjen rusettinauhat on silitetty viimosen päälle.
Varmaankin tytöt ovat jo aikuistuneet
Ihastuttava kuva. Tämän ajan kuvissa on niin paljon tunnelmaa ja niissä on oman aikansa henki. Sinä itsekin tuossa rusettipäänä.
Onko talo kahden perheen talo, kun on kaksi ulko-ovea?
Sinä siinä serkkujesi kanssa? Itä-Suomesta muistan ainakin yhden maatalon, jossa toinen ulko-ovi vei tupaan ja toinen salipuolille. Lupa mennä kummastakin ovesta.
arleena,
toinen avonaisista ovista oli mummin kodin ovi. Se oli aina auki :).
SusuPetal,
kiitos. Myös minulla, joka itseni kuvan eräästä tytöstä tunnistan, läikähtää. Mitä se on, en osaa täsmentää. Orpoutta kenties?
hanne,
kuvat vievät - perille?
Katjusha,
kiitos. Ketä kaikki katsovat? Ja miksi?
Lea,
totta, minne kaikki lettinauhat tänä päivänä kadonneet? Tulevatko takaisin joskus?
Simpukka,
:)
Hyvin laskit. Meitä oli kuuden tytön serkuslauma tuossa mummolan pihapiirissä. Kuudes tyttö oli kuvan ulkopuolella, vanhin siskoni. Hän taisi ripustaa pyykkejä narulle.
kaanon,
oi, ne tärkätyt ja rapisevat rusettinauhat, niin monenväriset, eivät katoa muistisoluista koskaan. Punainen etenkin oli syvän tulipunainen. Unohtumaton rusetin väri :)
Savu,
:). Taitavat tytöt olla jo iässä, jolloin "ei meillä lasketa" :D.
aimarii,
toinen ovi johti mummin - ja lämpimäisleivän - luo; toinen serkkujeni kotiin. Myöhemmin tuohon pihapiiriin rakennettiin talomme, jonka alakertaan isä perusti laboratorion. Nyt se kortteli on minulle haikea ja vieras, ei sama kuin ennen.
Piri,
siinähän minä sormi suun edessä. Vieressä on tätini ja serkkuni, kasvinkumppanini. Kiinnostaa tietää, miksi kädet ovat nousseet suun eteen (olenkohan tuhmia puhunut) vai onko ikävä äitiä, joka ei ole lähellä niin kuin serkulla oma äitinsä ja hänen kätensä suojelevasti ympärillään.
Tämä piha on Kuopion torin varrelta. Toinen ovi vei serkkujen kotiin, toinen mummilaan.
Hyvä idea maalaistalossa mistä kerrot. On käynti salin puolelle, toinen tupaan. Ja lupa mennä molempiin.
Vallan viehättävä kuva ja tunnelma.
Pihalla on hienoa olla, äiti huolehtii, rusettinauhat ovat siistit ja päivä kirkas.
Ja takana ovet auki, valmiina ottamaan syliin, jos ulkona alkaa pelottaa.
Tässä on kappale sellaista maailmaa jonka pitäisi olla vielä olemassa. Tai ehkä se onkin, pysyvästi sieluihin painettuna, sukupolvelta toiselle periytyvänä muistijälkenä.
Tiina Linkama,
piha oli paikka, missä joukko-opin alkeet opittiin. Joskus äidit tulivat apuun, jos pallo oli hukassa mutta useimmiten he saivat kirmata vailla valvontaa. Siperia ei kun piha opettaa.
Ovi mummin kotiin oli aina auki. Sieltä tulvahti melkein joka päivä leikkivien lasten nenään vastapaistettu mummin leipä. Sitä he saivat syödäkseen niin paljon kuin jaksoivat.
Demetrius,
onnellista jos pysyvä muistijälki syntyy uskosta ihmiseen, jonka hyvään tahtoon voi aina luottaa. Mummin hymy avaa muistojen oven. Mummi on kuin satu, missä loppukin on onnellinen.
Kotiovi!
pappilan mummo,
ennen ovet pidettiin aina auki. Kuka tahansa sai tulla sisälle mielin määrin. Ja kun lapsia oli liuta, ovea oli turha sulkea. Sitten kun lähdettiin kaupungille, oli syytä lukita ovi eli hakea luuta eteen merkiksi: ketään ei ole kotona.
Tämäkin vanha, aidosti mustavalkoinen kuvasi on aarre.
Eikö olekin kiehtovaa antaa näille kuville uusi elämä uusin keinoin! Vanhat mustavalkoiset näyttävät säilyvän 'ikuisesti', mutta näin ne pääsevät nähtäville albumin kätköistä.
Marjattah,
kiitos.
Niin, mustavalkoisissa kuvissa on aivan oma tunnelmansa. Vanhemmillani ei ollut kameraa mutta tätini mies, Onni-setä, kuvasi ahkerasti. Oletan että tämän kuvan otti hän. Onnellista että edes joitain kuvia lapsuudestani on tallella, ei aivan muistikuvien varassa tarvitse olla.
Jotenkin kiehtoisi tietää, miksi käteni on noussut suun suojaksi.
Oliko maailma ennen turvallisempi, kun ovet voitiin pitää auki.
Marja-Leena,
hyvä kysymys: oliko maailma ennen turvallisempi kun ovenkin saattoi jättää auki.
Tuossa "pikku Pietarin pihassa" todella ovet olivat aina apposen auki tulla ja mennä mielin määrin. Sotavuodet olivat lähellä, ja sen jälkeen rauha tuntui rauhalta, luuta oven edessä riitti "lukoksi" ja merkiksi: ketään ei ole kotona.
Joskus pihalla kävi mierolaisia ja humalaisia. Kerran löysin pihan perältä halkopinosta setelitukun. Pimeän pullon vaihtorahakätkön tietämättäni paljastin.
Vanhaa rivitaloasumista ja yhteiseloa.
Kiva kuva aika ja ihmiset.
Lähetä kommentti