Toukokuu 1955.
Hänen kotitalonsa sijaitsee Vuorikadulla, samassa pihapiirissä missä Savon Sanomat toimitetaan ja painetaan. Hän saa kuulla, että pikkuveli on syntynyt; hänestä on tullut isosisko. Uutinen riemastuttaa. Hän kiikuttaa laatikkokameransa pihan poikki kotimaan uutisten toimittajalle ja pyytää, että tämä ottaisi valokuvan pikkuveljen syntymäpäivästä. Hän kiipeää kotipihan rauta-aidalle: aina kun hän on iloinen, hänen tekee mieli kiipeillä kuin orava.
Toimittaja suostuu hänen pyyntöönsä, ottaa kuvan ja palaa uutistensa pariin. Aikaa on vierähtänyt tuosta hetkestä pian viisikymmentäkuusi vuotta. On aika julkaista pikkuveljen syntymästä kertova uutinen - myös se että pikkuveli on rakas.
23 kommenttia:
Pikkuveli on syntynyt, siis ota minusta valokuva =D
Aina pitää muista onnitella muitakin kuin äitiä ja isää.
Paljon Onnea Sinusta on tullut Isosisko!
Ihana kun on valokuvamuistoja.
Muisto on vahva, kun se palaa mieleen vielä aikojen takaa.
Kuvahan on loistava ihan kuvana. Sävyt, sommittelu, asento. Ja vielä liitettynä tarinaan, yhä paranee !
Vaan mitäs 'hänellä' on jalassa? Yllättäen nousee mieleen jostain kumpujen yöstä, että 1950-luvulla oli tytöillä tuommoisia kalosseja, joissa voi pitää pikkukenkiä sisällä. Onkohan nuo niitä? Mulla taisi olla beessit.
Tämä on ikuistettu muisto, se säilyy. Portti on hyvä tausta ja kuvauskohteen iloinen ilme paistaa kuvasta. Onhan pikkuveljen syntyminen iloinen asia.
Ihanaa oli kulkea kanssasi muistojen portista sisään.
Voi, miten kuopuksena toivoin pikkuveljeä tai -siskoa. Mutta ei sitä koskaan tullut.
Minunkin huomioni kiinnittyi kuvassasi päällyskenkiin. Itselläni oli samanlaiset. Harmaat. Ne taisivat olla iso juttu, kun ovat jääneet mieleen sekä Ellinooralle että minulle ;)
Vanholla kuvilla on ikuisuusarvo
Sepä oli hyvä uutinen :)
Tuollaiset hienot elefantintossut olivat myös minulla ja lähes kaikilla muillakin tytöillä.
Ihastuttava kuva ja niin paljon muistoja.
Minä en ikinä saanut tuollaisia nelefanttitossuja, vaikka niitä mankusin.
Tämä tyttöhän onkin ollut tomera ja rohkea jo pienestä pitäen.
Demetrius,
pikkuveli;) on nyt niin hienosti näkösällä, jotta ilo on silmälle, riemu mielelle.
Kissapelakuu,
kiitos paljon onnittelusta. Iso juttu päästä kuopuksen roolista isosiskon kastiin.
Liisa,
valokuvat avaavat sanat, ja jos hyvin käy, muistot.
Tiina Linkama,
muistot yllättävät. Joskus muistaa "mitättömän detaljin" (vai onko yksityiskohdissa sittenkin jotain salattua elämän tärkeyttä). Usein muistot ovat painuneet vahvasti tunnekeskukseen eikä tarvita kuin pieni nykäisy, heräte, niin johan nousee pintaan. Kuva on hyväksi välineeksi muistin palauttamisessa eläväksi elämäksi.
Marjattah,
kiitos. Ihana kuulla että kuva tuottaa iloa. En käsitellyt sitä muokkausohjelmassa lainkaan. Laatikkokamera on taikalaatikko. Kaukaa tulee, lähelle pääsee.
Rautaportti (johon ei ollut hyvää pistää pakkasella kieltään) erotti piha-alueen ja kadun toisistaan. Melko pian tuon kuvan jälkeen muutimme torin reunalle, ja Vuorikadun kotiimme asettui Savon Sanomien toimitus :). Suhteeni sanomalehteen on ollut lapsesta saakka kiinnostuneen utelias.
Ellinoora,
no nytpä siirrän minäkin katseeni tuon tytön jalkoihin. Herttinen, totta, tyttöjen kalossithan ne siinä :). Muistikuva lähtee eloisalle matkalle just nyt., kiitos kun havannoit.
arleena,
pikkuveljen syntymä on yhdeksänvuotiaalle muisto joka ei haalistu. Niin paljon pikkuveli toi muassaan iloa, koko perheelle. Iltatähti loistaa.
kaanon,
toivotan tervetulleeksi: muistojen portti on aina auki kulkea rinnalla.
Ina,
voi sentään, ei toiveesi pikkuveljestä tai -siskosta toteutunut. Tästä pikkuveljestä tuli koko perheen "lemmikki". Onneksi sinulla on ollut omia hellittäviä, ilon ja onnen tuojia.
Kun kerrot päällyskenkien harmaudesta, oikein muiston silmilläni näen paksun, vahvan, tuoksuvan harmaan. Ja vetoketjun… nyt en muista: olikos se sivussa vai edessä.
Savu,
niinpä. Aika muistot kultaa. Aika kuvalle ikuisuusperspektiivin antaa. Mikä ollut on, ei koskaan katoa.
isopeikko,
iso oli uutinen pikkuveljen syntymästä. Kas kun ei uutistoimittaja pistänyt sitä pääuutiseksi Savon Sanomiin, ei kelpuuttanut minnekään. Vähän noloa :) Mutta nyt on se moka on kuitattu :).
Simpukka,
kiitos! Nyt saivat jalkineet nimen. Toden totta: elefantintossuthan ne olivat. Mutta miten ihmeessä sinne sisään pikkukengät mahtuivat? Vai mahtuivatko?
Ei puhuttu tuolloin ilmastonmuutoksesta, mutta oli elefantintossuilla käyttöä, sen verran oli rospuuttoa. Niin ja olihan kätevää jos meni kylään kesälläkin sateen läpi: ei tarvittu erikseen kantaa pikkukenkiä mukanaan kun "kumppareissa" kulkivat mukana sinne minne tyttökin.
Ja kiitokset kommentoijille, muistot saavat nimenkin. Tämän kuvatarinan voisi otsikoida elefanttitossuksi.
aimarii,
kuvissa on taikamagiaa. Niitä kun penkoilee, vastaan ryöpsähtää vaikka mitä.
Vieläköhän elefanttitossuja myydään? Olisivatko käteviä? Ne voisi ostaa vaikka nyt :). Vieläkö kalosseja ylipäänsä käytetään?
Mk,
tuo tyttö tieni mitä teki ja tahtoi. Ainakin välillä. Ja mitä ei tehnyt eikä tahtonut, sekin tuli selväksi ;).
Ihanan lämmin muistelo kuvineen. Pikkuveljellä on kiva isosisko.
Simpukkaan asti sai odottaa, että löytyi sana elefanttitossu. Minä olisin mielelläni ollut se ensimmäinen muistaja, harmi, että en tullut ajoissa :)
Kiipeämisestä tuli mieleen toinen kiipijä, sellainen, jonka äiti vahti turhaan oven takana, ettei lapsi karkaisi luontoon. Peritty taipumus?
Delilah,
kiitos. Oli isosiskolla osin myös oma lehmä ojassa. Pikkuveljen kanssa oli kiva leikkiä pikkuautoilla sun muilla vempailla, joita ei aiemmin isosiskolla ollut. Tai no joo, on pikkuveli itsessään ilman rekvisiittaa täysmukava :).
mm,
elefenttitossut tutut sinullekin. Tulevatkohan ne koskaan uustuotantoon niin kuin monille tuotteille vuosikymmenten tauon jälkeen käy.
Kiipeilyvimma taitaa olla sukuominaisuus. Korkealta näkee kauas. Ei tarvitse pelkästään omia varpaitaan tuijotella. Kiva huomata että muistat tarinat niin hyvin.
Elefanttitossut ovat kyllä tuntematon käsite - löytyi taas uusi sana Kutikselle (vaikkei ollutkaan kadonnut). Onpa suloisen iloinen tyttö (ja onkohan tuossa alla se juhlittu velikin syleilyssä..)
Veli on kiva olemassa!!
Kutuharju,
kiitti. Kun oikein miettii elämänsä ilonlähteitä, niin iliman muuta siihen kuuluu pikkuveli :). On hän myös tuossa 'arpajaiskuvassa' alla (kone arpoo linkkikuvia hauskasti).
Kiva jos opit uuden sanan, elefanttitossut. Onko 'elefanttitauti' sinulle käsitteenä tuttu? Olikohan jollakin tytöllä viisikymmentäluvun Kuopiossa kyseinen tauti? Hämärästi alan muistaa. Tauti näkyy ulospäin.
Juu, elefanttitauti on tuttu, eikö se turvota ihmisen muodottomaksi..?
Nuo tossut sen sijaan ovat sirot ja hauskat. Mistähän niitä saa?
Kutis,
sinäkin tiedät elefanttitaudin. Muistelen että Kuopiossa eräällä tytöllä elefanttitauti oli ja siksi elefanttitossuista puhuminen tuntui pahalta, niin haluttuja kuin ne tyttöjen kesken olivatkin.
Tulevatko elefanttitossut vielä muotiin? Saa nähdä. Ystäväni Maija muisti, että hänellä oli beessit elefanttitossut ja niissä oli vetuketju sivulla, harmaissa vetskari oli edessä. Minulla olivat harmaat.
Ihana kuva :) Ja voi, miten Hän oli niin hoksaavainen, että pyysi ikuistamaan itsensä tuona tärkeänä päivänä! Sellainen antaa kuvaa ihan huikean sisällön.
Lähetä kommentti