"Vaimon pitkään kestävät huutojaksot, joihin ruoka, vaatteiden vaihto tai aviomiehen rauhoittelu eivät auta, ovat koliikkivaimon oireita. Joka kymmenes vaimo kärsii koliikkioireista, jotka yleensä jatkuvat lopun elämää. Koliikin aiheuttajaa ei tunneta, eikä siihen ole olemassa hoitoa.
Kaikki vaimot huutavat enemmän tai vähemmän. Tavallisesti huuto johtuu ravinnon, vaatteidenvaihdon tai aviomiehen sylin tarpeesta. Huuto loppuu yleensä kun näistä tarpeista on huolehdittu.
Pitkään jatkuvat huutojaksot eli vaimokoliikki on eri asia. Koliikkia poteva vaimo huutaa kauan ja häntä on vaikea rauhoittaa. Lääkäri määrittelee vaimon koliikiksi silloin, kun vaimo huutaa enemmän kuin 1,5 tuntia päivässä. Useimmat koliikkiset vaimot huutavat jopa yli 3 tuntia päivässä, eikä miehen lohdutteluista ole hyötyä. Lohduttaminen, vaatteidenvaihto tai anteeksipyytäminen eivät tällöin auta, vaan vaimo jatkaa huutamistaan." (Nuori Lääkäri, Yngre Läkare / Nuorten Lääkäreiden julkaisu nro 2 / 2011 / 48. vuosikerta)
PS
Kuvan otti männä pyhänä Lastu Luhastensalosta (= Kallaveden eräs saari), missä hiihteli hankia hiljakseen:) miehensä kanssa.
Valokuvatorstai: Tunne
16 kommenttia:
Oups, en yllä (ainakaan vielä) tuon tuntimäärän tasolle, josta voisi päätellä, että olen koliikkivaimo.
Kyyyllä niitä varmasti on, jos asiaa on julkaisutasolle saakka selvitetty.
Ihana kuva. Siinä ei ole ainakaan koliikkivaimo, näyttävät niin tyytyväisiltä yhdessä.
arleena,
olisipa mittari mikä kertoisi, kuinka paljon on tullut elämän aikana huudetuksi :). Tietäisi onko koliikkivaimo vaiko vaimokoliikki.
Vaikka meillä molemmilla on työelämä ohi, "Nuori lääkäri" edelleen tipahtaa postiluukusta. Ammatti- ja järjestöasioiden jälkeen seuraa lehdessä aina loppukevennys, jota innokkaasti luemme. Mitä vanhemmaksi käymme, sitä enemmän suhteessamme on leikinlaskua.
Kysyin mieheltä, kuinka paljon huudan.
- Koko ajan. Volyymia piisaa huonokuuloisilla, sanottavasi ei kuitenkaan 'huutamista' eikä suoltamista ole. On kiva kuunnella kun huudat täysin palkein: MINÄ RAKASTAN SINUA! Ja sen jälkeen: MITTEE SINÄ SANOT? Ja minä huudan korvaasi tunteen saman ja yhtehen yhymme.
Kiva kuulla, että koliikit sinullakin mukavissa lukemissa ovat :). Ken tietoa huumorilla höystettynä lisää, se iloa kasvattaa. Ja elo maistuu.
Kuva on upea, sopisi kokoelmiini... Ja koliikkivaimo, hih.... Luulen, että olen aika hyvä siinä! Olen saanut oikein erikoismaininnan avokkaaltani...
Tuo voikin selittää monta asiaa :)
Tähän asti ruoka, rauhoittelu ja hellävarainen selänhieronta ovat auttaneet koliikkivaivoihin. Kohtauksetkin ovat iän myötä vähentyneet, mitä nyt joskus - vanhasta muistista...
Huh, noin esitettynä kuulostaa aika pahalta.
Eikös koliikkiin ole jotain tippoja vauvoille?
Auttaisikohan konjakki vastaavasti aikuisia?
Kaikilla kun harmikseen ei ole noin ymmärtäväisiä ja pitkämielisiä miehiä.
kiirepakolainen,
soutuveneen puolikkaat löytyivät Järvisissien tukikohdasta. Liekö naaras- vai urospuolisella puolikkaalla pelastusrengas nokassaan? Kumpi pelastaa, kumpi on pelastettava: huutaja vai huudon hoitaja:).
Jos on hyvä koliikissa, on hyvä tuntehissa moninaisissa. Ja elämän tulkinnoissa :).
isopeikko,
"mä lehden luin - ja ymmärsin hymyssä suin... "
Simpukka,
ikä auttaa kummasti koliikkiin. Odotin kiihkeästi ns. tasannevuosia ja kun ne tulivat, en vuoristorataa enää kaipaa. Nooh, paitsi mausteeksi ehkä joskus mutta harvakseltaan :).
Huuto on kuitenkin nykyään tavallisissakin sanomisissa melekonen kuten SYÖMÄÄN!!!
Mk,
niin, ei miehestä aina koliikin hoitajaksi ole - etenkin jos koliikkikohtauksen syy on just miehessä itsessään :) eikä mies tajua mitä tarttisi tehdä jotta huuto loppuisi. Tilkka konjamiinia omassa rauhassa nautittuna voi olla hyvinkin paikallaan. Huuto vaihtuu hyräilyksi.
Vai vaimokoliikki, hih. Nuoret (mies)lääkärit ne ovat tietävinään kaiken. Tauti lienee sukua hysterialle ja vegetatiiviselle dystonialle, joilla nimillä raivokohtauksia ja huomionkipeyttä on aikaisemmin kutsuttu. Eihän vaivan hoitoon tarvita kuin hiven loogista ajattelukykyä - siis naisen logiikan ;)
Mainio kuva: liekö pelastusrengas miehen sädekehä vai koliikkivaimon huutava suu?
Kieliopillisesti tarkastellen nuori lääkäri on vähän hakoteillä. Koliikkivaimo on vaimo, joka saa koliikkeja, ihan oikein. Meillä päin etsitään heti ensi oireisiin kuminan siemeniä ja viisas mies ryhtyy keittelemään kuminateetä vaimolleen, se kuulemma rauhoittaa pahatkin koliikit.
Vaimokoliikki taas on selvästi sana joka viittaa mieheen, elikä ukkoparka saa koliikin vaimostaan. Ihan oikein sillekin aina välillä kärsiä, ei mitään kuminateetä tässä tapauksessa tarjoilla.
HIh hii, ihan hervoton taas! Olet mestari löytämään näitä nauruhermoja kutkuttavia aiheita. Ja tuo kuva on niin mahtava, veneet seisovat rivissä ja tekevät kunniaa talvelle...
Veneistä tulee mieleen, että venepähkinän kuori on avattu, mutta minulla onkin outo mielikuvitus eikä koliikista tietoakaan : )
Ina,
kiva kun mainitsit hysterian :).
Niin just: huomionkipeys on eräs hysteerisen kohtauksen perussyy. On kurjaa olla näkymätön. Kun pistää volyymit puhaltamaan, niin katse kääntyy sinne mistä ääni tulee ja myrsky pauhaa. Vauvakin sen tietää.
"Kunnon hysteerinen nainen on aina viettelevä", sanoo vanha psykiatrian oppikirja. Muistan Liisa Keltikangas-Järvisen maininneen, että affekti voimakkaimmillaan kestää neljä tuntia. Sitten se laantuu. Tieto kuulema lohduttaa affektissa piehtaroivaa (ja läheisiä) - kun vain jaksaa odottaa. Kelloa vilkuillen :).
Minuakin tuo soutuvenenäky ilahdutti ja miettimään pisti. Pelastusrengas on tarpeen jos myrsky iskee. Airot ovat hiukka ristissä, mutta eivätköhän ne siitä oikene, kun jää sulaa :)
Sirokko,
oi ihanuus, nyt termit tarkentuivat, jotenkin olikin hämärä olo kun hyppelehdin Nuori lääkäri -lehteä lukiessa koliikkivaimosta vaimokoliikkiin: mitä mitä :). Nyt tiedän: sitä sitä ja saan vielä reseptin ja kohdennuksen kaupan päälle. Kuminateetä ei miehelle kannata tarjoilla, johan menee naisen hyvä huuto hukkaan jos mies autuaana hymyilee kun toisella on meneillään hienot keuhkojen ja päänsisällön tuuletustreenit. -Mistähän tuota kuminateetä saa. Nyt tulee kauppaan asiaa. Kaiken varalta taas.
Kutuharju,
kiva kun kelepasi :). Huumoripostin jakaminen on kansalaisvelvollisuus :).
Nuori Lääkäri -lehden loppusivujen kevennyksiä luen asiaankuuluvalla vakavuudella ja hartaudella. Suu tiukkana viivana :/ Noh nih eiku oikeesti: lääkäri- ja sairaus-/terveysvitsit ja -kaskut ovat lemppareitani:).
Mayo,
oi, niinpä onkin: veneen pähkinänsydän on kauniisti näkösällä ja kun laidat osuvat laitoihin ja venekyyhkyläiset käpertyvät toinen toisiinsa, ilmassa on romantikkaa kauneimmillaan :).
Kyllä sitä joskus tuntuu, että on sellasia päiviä, että on ainakin vähän koliikkivaimo...joskus vaan tulee huudettua ja turhaan !
Itellä vaan on huono päivä, niin siittä se alkaa, mutta ei mulla vaatteiden vaihdosta tuu..tai tuleepa, kun huomaa, ettei mahu enää vaatteisiinsa!
Mutta eihän se miesraukan vika oo, vaan oman käden syy, kun tunkee ruokaa liikaa suuhunsa !
Mutta upea kuva!
Harakka,
niin, päivät voivat olla erilaisia: kukapa sitä aina jaksaa hissukseen ja hillitty olla, välillä tulee sanotuksi sana tai kaks kovallakin äänellä. Toisinaan syystä, toisinaan harmittaa muuten vaan.
Vaatteista huomaa että kokonumero on muuttunut. Ruoka vaan on niin hyvää, että vaikea sitä on vastustaa - ja ylisyönnin lankeemuksen jälkeen harmittaa. Toisaalta iän myötä paino liki kaikilla joka tapauksessa lisääntyy. Nyt puhutaan siitä, että ylipainoiset vanhukset elävät pitempään kuin laiheliinit. Jostain (en muista mistä) iästä lähtien laihduttaminen ei enää tuokaa terveyttä... Vai olenkohan ymmärtänyt nuo uutiset jotenkin hassusti: puhun vähän omaan pussiin :). Hyvä ruoka on eräs elämän iso ilo.
Sangen hauska ja kuvaa termi tuo koliikkivaimo :D Täytyy tunnustaa, että tuota vaivaa on itessäkin ollut, joskin ei ihan nuita tuntimääriä. Mutta enää ei jaksa, ei vaikka olisi aihetta ;)
Mutta voi Lastu Lastu, miten lähellä Luhastensaloa mieki viime pyhänä. Tähystelin tiitteränä pöljiä hattuja, mutta eipä näkynyt pilkkijöillä sellaisia. Hiihtäjiä oli paljon, mutta heidän hattujaan en hoksinut tarkkailla...
Ruska,
oijoi jestanjepulis, niinkös ohitse toisiamme hiiheltiin. Ja minulla oli uus myssy päässä; semmoinen jossa on siansaparo ylimpänä; myyjä kehu että sillä saa yhteyttä yläilmoihin. En kyllä tuota uskonut mutta euforinen olo hiihosta tuli ja monesti aattelin, missähänpäin se Ruska Kallaveillä kurvailee :).
Pöljähattu on muuten hyvä mutta tahtoo tippuilla päästä hangille vähän väliä, niin on innokas tuulen kanssa kommunikoimaan. Siansaparohattu sen sijaan pyssyy säässä kuin säässä päässä kuin päässä.
Toivon että Kuopionreissusi oli antoisa ja kiva vaikka jäimme toisiamme paitsi ;). Mutta jo ajatus toisen olemassaolosta lämmittää.
PS Pilkillä on saatu hauki. Vähäinen asia ihmiskunnalle, iso juttu meille.
Lähetä kommentti