(klik) metsäpuron sadetanssi Australiassa (terveiset tyttäreltä)
1. Milloin aloitit blogisi?
26.11.2006 olen julkaissut ensimmäisen blogikirjoitukseni. Innostuin pakinaperjantaista heti kun ystäväni tien sinne osoitti - ja se innostus on pitänyt tähän päivään asti.
Olen kiitollinen siitä, että pakinaperjantai on salliva: myös muut kuin perinteiset pakinat ovat toivottuja. Tarina kuin tarina. Tai vaikka silkka valokuva.
Vastasin Pakinaperjantain Lumi-haasteeseen: Suomessa, lumisohjossa oli tarinani otsikko. Pakinoiden ja tarinoiden aiheet otan osin omista kokemuksistani, osin itseni ulkopuolelta. Mielikuvituksellekin annan suunvuoron.
Blogini oli aluksi nimeltään Pseudonyymin blogi, joka sittemmin alkoi nimenä tuntua kummalliselta. Nimi vaihtui Pajukoksi. Myös Pajukossa tunsin oloni suojatuksi. Pohdin 'antaa tulla mitä on tullakseen' -metodilla elämää, heiluttelin kynää.
Bloggailuun tuli kuitenkin eräässä vaiheessa pitkä tauko. Suljin blogini. Syynä oli elämäntarinakurssi, joka oli antoisa, sekin. Käsittelin terapeuttisesti mieltäni painaneet lapsuuden ajan tapahtumat ja puhalsin ne ensin tummina pilvinä, lopulta harsoriekaleina taivaan tuuliin. Tähtitarhojen taakse.
Olen vanhempieni sotatraumojen vuoksi sodan uhri monen muun suurten ikäluokkien edustajan tavoin. Se on osa minuuttani edelleen. Mutta tänään isot kysymysmerkit eivät kääriydy mieleni poimuihin estämään näkemästä elämän valoisaa kauneutta.
Kun elämänkaarikurssi loppui, palasin blogimaailmaan. Vuodatuksessa alkoi keikkua Lastu laineilla. Siirryin seuraavaksi Bloggeriin, koska halusin kokeilla sen ominaisuuksia. Syntyi saaren taiga joka muuttui yksinkertaiseksi Lastuksi: talvella saaritarinat olivat sananmukaisesti jäissä. -Asuin kesät Savon saaressa aina 11-vuotiaaksi asti. Minusta kasvoi luonnonystävä. Nyt olen palannut tuohon samaan saareen, silmät vesissä. Kauneus läikyttää, liikuttaa. Nettiyhteyttä meillä ei siellä ole, joten päivitykset saattavat olla kesäisin luokkaa vaatimaton. Käymme myös talvella saaren taigassa, kalareissuilla. Eli Lastun blogi ilmestyy säännöllisen epäsäännöllisesti. Kiitän lukijoita kärsivällisyydestä!
2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Moni bloggaaja tarjoaa minulle iloa, oppia, hyötyä. Avaa elämäänsä. Jotain samaa pyrin vastavuoroisesti tarjoilemaan. Jaan elämyksiä. Käyn kursseilla. Kerron mitä opin. Matkaan lapsuuteen. Näen elämää lapsen silmin. Keski-ikäisen tunnoin. Ikääntyvän aatoksin. Ihmetellen. Elän täysillä. Katson taivaanrantaan. Kirjoittelen tarinoita tapaus ihmisestä. Piirtelen sanallisia muistoja menneiltä ajoilta. Poissa on jo moni elämäni tärkeä ihminen.
Olen hurahtanut haasteisiin. Pakinaperjantai. Valokuvatorstai. Mustaa ja valkoista. Alkukirjaimet. Yykaakoonee.
26.11.2006 olen julkaissut ensimmäisen blogikirjoitukseni. Innostuin pakinaperjantaista heti kun ystäväni tien sinne osoitti - ja se innostus on pitänyt tähän päivään asti.
Olen kiitollinen siitä, että pakinaperjantai on salliva: myös muut kuin perinteiset pakinat ovat toivottuja. Tarina kuin tarina. Tai vaikka silkka valokuva.
Vastasin Pakinaperjantain Lumi-haasteeseen: Suomessa, lumisohjossa oli tarinani otsikko. Pakinoiden ja tarinoiden aiheet otan osin omista kokemuksistani, osin itseni ulkopuolelta. Mielikuvituksellekin annan suunvuoron.
Blogini oli aluksi nimeltään Pseudonyymin blogi, joka sittemmin alkoi nimenä tuntua kummalliselta. Nimi vaihtui Pajukoksi. Myös Pajukossa tunsin oloni suojatuksi. Pohdin 'antaa tulla mitä on tullakseen' -metodilla elämää, heiluttelin kynää.
Bloggailuun tuli kuitenkin eräässä vaiheessa pitkä tauko. Suljin blogini. Syynä oli elämäntarinakurssi, joka oli antoisa, sekin. Käsittelin terapeuttisesti mieltäni painaneet lapsuuden ajan tapahtumat ja puhalsin ne ensin tummina pilvinä, lopulta harsoriekaleina taivaan tuuliin. Tähtitarhojen taakse.
Olen vanhempieni sotatraumojen vuoksi sodan uhri monen muun suurten ikäluokkien edustajan tavoin. Se on osa minuuttani edelleen. Mutta tänään isot kysymysmerkit eivät kääriydy mieleni poimuihin estämään näkemästä elämän valoisaa kauneutta.
Kun elämänkaarikurssi loppui, palasin blogimaailmaan. Vuodatuksessa alkoi keikkua Lastu laineilla. Siirryin seuraavaksi Bloggeriin, koska halusin kokeilla sen ominaisuuksia. Syntyi saaren taiga joka muuttui yksinkertaiseksi Lastuksi: talvella saaritarinat olivat sananmukaisesti jäissä. -Asuin kesät Savon saaressa aina 11-vuotiaaksi asti. Minusta kasvoi luonnonystävä. Nyt olen palannut tuohon samaan saareen, silmät vesissä. Kauneus läikyttää, liikuttaa. Nettiyhteyttä meillä ei siellä ole, joten päivitykset saattavat olla kesäisin luokkaa vaatimaton. Käymme myös talvella saaren taigassa, kalareissuilla. Eli Lastun blogi ilmestyy säännöllisen epäsäännöllisesti. Kiitän lukijoita kärsivällisyydestä!
2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Moni bloggaaja tarjoaa minulle iloa, oppia, hyötyä. Avaa elämäänsä. Jotain samaa pyrin vastavuoroisesti tarjoilemaan. Jaan elämyksiä. Käyn kursseilla. Kerron mitä opin. Matkaan lapsuuteen. Näen elämää lapsen silmin. Keski-ikäisen tunnoin. Ikääntyvän aatoksin. Ihmetellen. Elän täysillä. Katson taivaanrantaan. Kirjoittelen tarinoita tapaus ihmisestä. Piirtelen sanallisia muistoja menneiltä ajoilta. Poissa on jo moni elämäni tärkeä ihminen.
Olen hurahtanut haasteisiin. Pakinaperjantai. Valokuvatorstai. Mustaa ja valkoista. Alkukirjaimet. Yykaakoonee.
Savon murretta höysteeks silloin tällöin tiältä tulvahtelloo. Hyvä ystäväni Iita Linta Maria ammentaa sanottavansa savolaisuuven selekäytimestä. Korvani (joissa on huono kuulo) hyrisevät kun häntä kuuntelen. Hänkin on osa blogiani. Sananrieskoo. Kokkeljpiimee. Kalakukkoo. Mittees vielä?
Tyttäreni, joka on evoluutioekologi, muutti työtehtäviensä äärelle Australiaan. Hän lähettää kuviaan blogiini, yhteiseksi iloksemme. -Perhe kaikkinensa on elämän parhautta.
3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Ihmisen osa on yhteinen. Eli en osaa sanoa, mikä blogistani tekee erityisen. Toivon voivani tarjota omamausteisina samaa mitä toisten blogeista etsin ja saan.
Luomua poikii: sitä voi olla ruuissa, ihmissuhteissa, tarinoissa. Vapaassa ilmapiirissä on hyvä hengittää. Suorittamisen pakkoa ei ole. Saa kommentoida - kommentit ilahduttavat suuresti - mutta mainiosti täällä voi vain lueskella kommentoimatta. Kaikki vaihtoehdot sopivat. Joihinkin kommentteihin vastaan yhteisesti. Toivon, että silloinkin tiedätte, että kukin on minulle itsekukin :).
4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Kirjoittamisen vietti. Pakkomielle? No jaa. Olisko se sitä. Kirjoittamisen ilo? Se juuri.
5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Löysin pitkästä aikaa (kun etsin ensimmäistä blogikirjoitustani) salasanan takana olleen Pajukossa-blogini, missä on otsikkokuvana SusuPetalin kauniin kaunis luomus, jonka hän loi saareni kuvan pohjalta. Kävin hakemassa bannerikuvan Pajukosta Lastun blogiin. Yhä kodikkaammalta tuntuu. Täällähän voi kirjoitella mistä tahansa maan ja taivaan väliltä. Mitä sitä nysväämään. Panttaamaan. Elämää. Sanojaan. Sanottavaansa. Pittää ellää hiplotella, niin kuin Veikko Huovinen kehotti. Ja kehottaa yhä.
Katson kuvaa. Tänään saaren profiili on erilainen: puut ovat poissa, mutta vastaistutetut taimet kasvavat kohisten. Toivon eläväni satavuotiaaksi jotta näkisin taas puiden kurkottelevan pilviä kohti ja tuulen huminoivan oksistossa. Kuin kauan aikaa sitten, jolloin juoksin puiden lomitse rantaan uittamaan lapsen varpaitani järvessä, jotta ne herättäisivät ahvenet.
Taimikon hoitoa luvassa. Kasvun voimaa!
Sain haasteen nenuselta. Lämmin kiitos!
Taimikon hoitoa luvassa. Kasvun voimaa!
Sain haasteen nenuselta. Lämmin kiitos!
Tahtoisin niin mielelläni kuulla kaikkien blogien syntytarinat (ole hyvä, kerro), joten en taaskaan (anteeksi) osaa nimetä erikseen viittä. No, jos yhden kuitenkin. Pakinaperjantai, päivää. Mikä on sinun historiasi :).
18 kommenttia:
Heippa, Sinä!
Olen kiitollinen, kun aikoinaan seurasit blogiani, s.o. ilmoittauduit lukijakseni, et ehkä muista enää.
Tulin katsomaan, mitä sinulle kuuluu. Hyväähän sinulle näkyy kuuluvan. Kiva!
Esitteletkin nyt itsesi bloggaajana, sitä kautta olikin mukava tutustua sinuun, bloggaajana, sillä sehän on melekin ainakin sama kuin sinä itse, eikös vain olekin!
Ohhoh, piti oikein hieraista silmiäni, kun tulin tänne ja näin tuon bannerikuvan! Se tuntui tutulta ja tiesin, että se on muokkaamani kuva, mutta löi kyllä monta hetkeä tyhjää ennen kuin yhdistin muutamia asioita.
Ajatella, minä en ole tajunnut, että olet Paju! Tunnen itseni tyhmäksi, ei mitään uutta. Olen monta kertaa miettinyt, missä Paju on, vieläkö hän kirjoittaa omaa elämänsä.
Höh. Katsoin, että tämän blogin olet aloittanut kaksi vuotta sitten. Silloin oli menossa mustista mustin kausi, enkä pahemmin ollut blogikartalla. Ei ihme, etten löytänyt tänne.
Muistakseni tuon bannerikuva oli istutettu vaaleanpunaiseen taustaan. Silloin tuli todellakin tehtailtua sivupohjia vuodatuslaisille. Montakohan minä niitä tein? Muutamilla on niitä vielä käytössäkin, vaikka aikaa on kulunut monta vuotta.
Saaren taigaa sinulle, ihania hetkiä hyvässä sylissä, turvassa.
"Mitä sitä nysväämään."
Lueskelin jo Pajukkoa, en varmaan kommentoinut, mutta luin. Lastuna laineilla jo liekuttelin mukanasi luin ja myötäelin.
Kiitos Lastu lastuistasi!
Olipa mukavaa luettavaa, peikko ei ollutkaan tiennyt mitään. luullut vaan :)
Kiitos Lastu, että olet olemassa!
Mä tutustuin suhun varmaan heti, kun blogini aloitinkin,joskus vuonna 2008!
Voi, miten aika meneekin äkkiä!
Mutta olet mun blogiajan ollut mulle sellanen "tärkeä" bloggaaja!
Ja niin helläsydäminen ja rakas!
Halit sulle, oikein voimahalit!
Ja mulla on siellä Kuopiossa päin sukua ja ensi kesänä varmaan ehkä sinnepäin tullaankin, eli ei sitä tiedä, vaikka nokituksin kulettaisiinkin keskellä Kuopion toria!
Paitsi sä olet silloin siellä saaressa tietenkin...mutta ainakin saan katsoa paikkoja, missä kuljet talvisin.
Kiitos, että olet ollut mun blogiystäväni!
Hauskaa, sama lumi-haaste koukutti minutkin Pakinaperjantaihin.
Ja samoihin aikoihin ollaan muutoinkin aloitettu, muistan hyvin sinut myös Pajuna.
Luomu kuvaa loistavsti blogiasi.
Aito, luonnonläheinen, hyvää tekevä.
Tämä on tosiaan paras haaste aikoihin, toivottavasti moni nappaa mukaansa.
pikkuliisu,
kiva kun jätit kommentin. Kävin lukemassa Liisun, pikkuliisun ja 'minän' tarinat yhtä soittoa - vaikutti kuin hyvä musiikki. Meni tunteisiin. Kiitos.
Lisäsin sinut omaan lukulistaani. Näköjään ei ole riittänyt se, että olen blogissasi lukijana: ilmoitusta uusista päivityksistä ei ole tunnut minulle perille.
SusuPetal,
mietin, vihjaanko sinulle blogissasi, minkä aarteen olen löytänyt: bannerin jonka aikoinaan minulle teit. No, ajattelin että saat yllättyä ja tulla ilman ennakkoilmoitusta katsomaan :).
Oli suuri ilo löytää vanha blogini salasanan takaa. Joskus sitä etsin mutten uudesta Vuodatuksesta löytänyt. Pakinaperjantain linkkien takaa se ilmiintyi ja kas, ihana saaribanneri tuli vastaani. Olen sitä kaivannut. Kiitos sinulle. Kotiin tulin. Saaressa olen nyt blogissani silloinkin kun en fyysisesti ole saaressa. Voin turvassa kirjoitella mitä vain.
Mustuudesta. Itselleni elämänkaarikurssi oli ratkaiseva. Valo syttyi.
Luen blogiasi säännöllisesti. Kiitos kaikesta. Ja tulevasta :). Annat niin monelle niin paljon. Aina ollaan ytimissä SusuPetalin blogissa.
kaanon,
kiva kun kuljet kanssani: sinä blogissani, minä blogissasi. Antamista ja saamista, sitä tämä tarinoiden ja elämysten ja ties minkä jakaminen on.
isopeikko,
luuleminenkin on ihan kivaa. Ja se että kun pintaa kuopsuttaa, alta paljastuu aina uutta. Paljon on sanomatonta ja se on hyvä se. On mitä käsitellä edessä päin :).
Mahtaisiko pakinaperjantai ottaa haasteen vastaan ja kertoa, kuinka se syntyi. Moni on pakinaperjantaille kiitollinen.
Harakka,
kiitos kauniista sanoistasi.
Onpa kiva kun olemme saaneet kulkea yhdessä yli kaksi vuotta. Toivotaan että edessä riittää matkaa ainakin sataan vuoteen asti. Minkähänlaisia kuvia ja tarinoita silloin esittelemme? Mikä mahtaa olla Suomen vanhin blogi.
Saaristokaupunki, mihin muutimme, on melkein yhtä ihana kuin kesäsaari, jonne myös talvisin pääsemme - ellei ole kelirikkoa. Näissä maisemissa olen onnellinen. Vaikka onellisuus on mielentila, on se myös maisemalisä: kun luonto on lähellä, on hyvä olla. Ikkunasta näkyy järvi niin kesällä kuin talvella.
Tervetuloa Kuopijjoon :).
Mk,
meillä on hyvä riippuvuus Pakinaperjantaihin. Nytpä tiedän: alan lueskella Pakinaperjantain pakinoita oikein urakalla, kaikkia alusta alkaen: ei se urakasta käy vaan silkasta mielenvirkistyksestä.
Kiitos luomutunnustuksesta. Otan kiitollisuudella vastaan.
Paju oli pakko hylätä senkin vuoksi, että iän myötä kiloja tulee lisää ja lisää - ai niin mutta ehkä lastustakin tulee mieleen hentoinen ja enhän sellaiseksi itseäni tunnista (ulkoisesti).
Kiva on jatkaa yhteistä, luomuista blogimatkaa, Mk :).
Ajatuksia herättävä kirjoitus, samoin pomo Pikkaraisen ja Kaislan tarina.
Oma blogini täyttää pian kaksi vuotta. Voin tunnustaa, että ”Lastu laineilla” ja Sirokkon ”Lapiolla hiekkaa” olivat ne, jotka herättivät sisässäni asuvan pienen bloggaajan. Näiden vuosien myötä blogistaniasta on löytynyt lisää kiehtovia tarinankertojia.
Jatka entiseen malliin! toivoo kiitollinen Simpukka.
Simpukka,
aina ilo nähdä sinua täällä ja blogissasi. Ja tiedätkö: kun teen iltalenkin, käyskentelen joka kerran Simpukankatua pitkin Kallaveden rannalle. Ja arvaatko yhtään kuka silloin(kin) tulee mieleeni ja nostattaa hymyn huulille, hyvänmielen ja -tahdon lähteestä. :)
Hauska kuulla että Lastu lainehti aikoinaan siten että loiskinnalla herätti sinussa bloggailuinnostuksen joka säteilee lukijoillesi kuin simpukan helmi.
Blogistaniassa on todella itsekullakin monenlaisia tarinoita, lumoavia, niin että joskus unohdan lukea päivän lehden.
Minusta jutut voivat yhtä hyvin pitkiä kuin lyhyitä. Lopultahan kirjatkin siirtyvät sähköisiksi. Hyvä "harjoitella" tarinalukua blogimaailmassa jo. Vappauteen kuuluu myös tekstin pittuuven vappaus :). Toesinaan voep olla hirmupitkä, toesinaan lyhytpätkä. Millon mitennii. Ihan niinku elämässä monj asija. Voehan se olla niinnii vuan suattaahan se olla näennii.
Kiitos kannustuksesta. Ja kiitos samoin. Jatkellaan! Jokohan sinun kotipolkusi tarina on saanut jatkoa. Oi että olen nauttinut seurassani, poluillasi.
Minä ihastuin juuri ensinnä sinun perjantaipakinoihisi Lastu Laineilla blogissa. Yrittelin niitä joskus itsekin.
Tykkään, että sinulla on loistavasti sana hallussasi, olet niin luova kirjoittaja. Nautin tänne tullessani vierailulle, enkä lähde koskaan tyhjänä pois.
Meillä on yhteistä muutakin kuin blogittelu - meitä innostaa pilkkiminen!
Mitä sitä sanottavaansa panttaamaan, varsinkin kun osaa sen tehdä niin hienosti kuin sinä.
Vautsi, mutta huomaan vasta, että olen lukenut blogejasi tietämättäni Pajukosta lähtien, silloin vielä uskaltamatta kommentoida. En muutenkaan vielä seurannut montaa blogia ja muistan, että olin suorastaan harmistunut kun Paju lopetti.
Sitten löysin sattumalta Lastun laineilla ja sekin kolahti heti, ilmankos!
Ympäri käydään ja yhteen tullaan.
aimarii,
haasteblogejakin kuten Pakinaperjantaita on siis kiittäminen, että toinen toisemme olemme löytäneet. Kiitos sanoistasi - joilla voin kiittää vastavuoroisesti ja täydestä sydämestäni sinua.
Kirjoittaminen on rakkain harrastukseni, kirjoitat blogissasi. Samoin minulla.
Niin kauan kuin elämme ja hengitämme, kirjoitamme :). Luen blogistasi myös Elämän kultalankaa -sivuja, mistä löydän pitemmät tarinasi. Taitavasti kuljetat lukijaa muistoihisi. - - - Tulen juuri nyt sieltä, lukumatkalta. Jään pitkäksi aikaa mietteisiini. Kuin hyvän kirjan olisin lukenut. Kiitos.
Pilkillä saimme viimeksi kaksi pienenpientä sinttiä. Kalaonnea suurempaa sinulle toivotan :).
Sirokko,
no jopas onkin mukavaa kuulla että yhteistä matkaa olemme reissanneet jo pitemmän aikaa. Eihän näistä sormista irti pääse, levottomat ovat jos eivät pääse tanssittamaan näppäimistöä. Kummallinen pakkomielle. Mutta irti en tästä vimmasta tahdo. Mitäs opettivat kansakoulussa lukemaan ja kirjoittamaan :).
Innostuneena lukutaidostani - ja sinusta - kävin lukemassa ensimmäisen postauksesi blogissasi.
Motokseni voisin ottaa sieltä löytämäni Äiti Teresan sanat:
Elämä on tilaisuus, hyödy siitä.
Elämä on kauneus, nauti siitä.
Elämä on autuus, maista sitä.
Elämä on uni, todellista se.
Elämä on haaste, kohtaa se.
Elämä on velvollisuus, täytä se.
Elämä on peli, pelaa sitä.
Elämä on lupaus, täytä se.
Elämä on suru, voita se.
Elämä on laulu, laula se.
Elämä on ponnistus, hyväksy se.
Elämä on tragedia, kohtaa se.
Elämä on seikkailu, uskaltaudu siihen.
Elämä on onni, luo se.
Elämä on liian arvokas, älä tuhoa sitä.
Elämä on elämää, taistele sen puolesta.
Näin käy kun käy lapioimassa Sirokon Lapiolla hiekkaa -blogissa: hymy syttyy ja voimaa virtaa.
Peikko vastaa Pakinaperjantain puolesta, kun se on niin ujo, ettei se kehtaa tulla esille ja sanoa, ettei se osaa vastata haasteisiin, pelkästään esittää niitä. Se on kuitenkin kauhean ylpeä siitä, että haastoitt sen. Se meinaa kehuskella sillä kaikille muille haasteblogeille. Kiitos ja anteeksi :)
Pajukossa piilossa - Lastuna elämän laineilla - Saaren taigaa hengittelemässä - kaikissa olen tekstiesi mukana kulkenut. Rikkautta on tämä hiljainen valostuminen nimimerkin takaa ihmiseksi, jolla on kasvot.
isopeikko,
ymmärrän hirmuisen hyvin isopeikkoa, jota ujostuttaa vastata haasteisiin, sillä myös Lastua välillä ujostuttaa, ja toisinaan, kumma kyllä, ei yhtään. Ja mikä blogistaniassa onkin hienoa: saa vastata tai vaieta.
Ellinoora,
bloggaamista voimme kiittää, että toisiimme tutustuimme. Ja kiitollisuus saa jatkoa: vaikka muutin kauas pois, kohtaamme Kolmannessa huoneessa, blogissasi, ja myös omassa kolossani. Olet osa elämääni. Huumorisi ja viisautesi valaisee Kolmannen huoneesi ja siksi siellä niin hyvin viihdyn. -Terveisiä myös pissismummolle ;)
Hienosti sanottu!
Kauan eläkööt puut, olkoot ne sitten saaren puut, tai pajut tai lastut! Sillä puu on elävä ja lämmin ja pitkäikäinen ja miltei kaiken kestävä; se on luontoäidin koti. Puu, muodossa kuin muodossa, herättää paljon hyviä tunteita, kuten sinäkin.
Lumi-haaste se oli Kutiksen ensimmäinen Pakinaperjantai-juttu. En kyllä muista siitä mitään, olinkohan lonkeron taas ottana...
Kyllä onkin ihana otsikkokuva! En tainnut Pajuna sinua vielä tuntea... mutta Lastun jutut tuntuvat tutuilta ja hyviltä aina :)
Kutuharju,
puu poikii ja tyttii :). Eli nyt olen surrut loppuun surun mikä aiheutui näystä, kun olin myynyt palstan puut, ikikuuset, ja raiskio kaikessa kamaluudessaan paljastui silmieni eteen. Koivuntaimet on pari vuotta sitten istutettu ja muu osa (valtaosa) palstasta saa kasvaa itsekseen sitä puuta mitä on tullakseen. Kiitos ei sotilaallisen luonnottomia puustorivejä, vaan luomua. Nyt koivuntaimet ovat vasta metrin ja hiukan päälle mittaisia, mutta jo ensi kesänä alkaa kasvu kohista, ties vaikka mihin mittaan... no, mitataan syksyllä. Kun saisin elää niin kauan - ja miksen saisi - että näen puiden kohoavan korkeuksiin taas. Lehvistöön on kiva piiloutua miettimään syntyjä syviä :)
Lumi sullakin ekapakinaperjantai :). Lumi on kaunis sana. Lukusille menen taas, sinne päin. Aikojen alkuun, nauttimaan.
jl,
SusuPetalin loihtima otsikkokuva säteilee valoa ja innostaa avautumaan ja luomaan. Mitä? Ties mitä :). Kiitän kaiken aikaa.
Olen iloinen, kun kuulen, että viihdyt Lastun blogissa. Niin, ja tunnustan: kiitos samoin, minä samoin luonasi, lukemassa ja eläytymässä.
Lähetä kommentti