Anna on muuttanut saareen. Hän tietää mitä tarkoittaa onni. Se on saari.
Eräänä kauniina keväisenä päivänä hän aikoo kävellä saaren poikki ja halki. Pitkin ja poikin. Hänellä on tuohinen reppu, jonne hän pakkaa ruisleipää jonka siivut hän on sivellyt voikullalla; kyytipojaksi maitoa ja jälkiruuaksi kaksi omenaa: toisen itselle, toisen Tapanille.
- Tekee mieleni kertoa onneni muillekin, Anna virkkaa saaren korkeilla kallioilla, joilta avautuu vesinäkymä joka suuntaan. Lapsena hän makoili samoilla kallioilla, luki kirjoja ja valmistautui ottamaan vastaan elämää. Nyt hän on vanha. Kirjan kannet ovat kiinni. Sivut ovat täyttyneet elämästä.
Hän katsoo ulapalle. Vesi ottaa vastaan auringon, säteet muuttuvat aalloilla timanteiksi ja lähettävät jalokivet lyhdyksi kulkijoilleen. Silmäterät täyttyvät onnesta.
- Niin, mutta muistatko, ettei kaikilla ole saarta, ei onnea, hän kysyy itseltään.
- Muistan, muistan ja siksi olen hiljaa.
- Mutta jos jonkun toisen onni onkin kaupungin ydinkeskusta? Saathan sinä toki oman onnesi kertoa; ei se ole keneltäkään pois, sanoo Tapani jolla on taito lukea Annan ajatuksia.
Mies tekee niin kuin pitkän yhteiselon aikana tehnyt on: suukon suikkaisee Annan huulille jotka vastaanottavaiset ovat. Annalle tulee ilon ja onnen sekaan tunne: voiko suukostakaan kertoa ääneen, sillä kaikilla ei suukottelijaa ole ja jos suukon paljastaa, saattaa käydä niin että suukottomolle tulee paha mieli.
Niin paljon vaiettua onnea on vakan alla.
Annan vapauttaa Tapani joka sanoo:
- Vertailu on lyhin tie helvettiin. Ei koskaan kannata vertailla omaa oloa muihin. Viisainta on vertailla itseään itseensä. -Jonkun onni on yksinolo, toisen onni on kaksinolo, kolmannen onni on kaupungin vilinä, neljännen onni saaren hiljaisuus. Niin. Vertailu on lyhin tie helvettiin, vertailemattomuus pisin tie paratiisiin.
He seisovat korkeilla kallioilla ja näkevät, miten vihurituuli nostattaa ristiaallokon. He kääntävät katseensa ylös, sinne missä tuuli vaihtaa suuntaa.
Kun he käyskentelevät kohti rantaa, he huomaavat polun varrella voikukan ja perhosen.
Pian he seisovat laiturillla ja katsovat kauas järven selälle. Järven pinnan rypyt ovat oienneet. On tyyntä taas.
He istahtavat laiturin penkille ja antavat vauhtia silmilleen jotka tavoittelevat horisonttia. Maa, taivas ja vesi yhtyvät.
Silloinkin kun he sulkevat silmänsä, he näkevät missä onni pesii.
19 kommenttia:
Hieno teksti, jossa piilee onni! :-)
Se jolla onni on, ei kadehdi toisen onnea. Onnea ei voi piilottaa, se näkyy myös muille.
Onni kuulsi Annan sanoista.
Saarella on kaunista ja järvi ihanan sinistä laineen liplatusta .
Niin totta - onnella on monet kasvot. Ja tuntiessaan itsensä onnelliseksi ihmiseksi, elämä on ihana seikkailu, eikä elämän kirjan sisällys meinaa mahtua kansien väliin.
Saareen on tullut jo kesä! Huikean kaunista.
Sattuipa hauskasti. Olemme tarttuneet samaan aiheeseen.
Annalla on viisas mies, joka kiskaisee takaisin onnen polulle, jos siltä harhaan astuu. Ei pidä onnesta syyllisyyttä tunteman, jokaiselle on varattu oma palansa, missä ikinä lieneekin.
Kauniit kuvat,
viisas tarina..
Siellä missä taivas, vesi ja maa yhtyvät siellä se asuu, ONNI.
Onnellinen se, jolla onni on.
Tuohinen reppu on kontti, eikös :) Sitä kelpaakin kantaa ympäri saarta, mäen syrjää ylös alas :)
Se, joilla onni on, se heille suotakoon!
Nämä viisaat sanat olen jostain lukenut ja totta ovatkin.
Ja tämä sanookin sille Annalle, että nauttii siellä vaan onnestaan, ja on oikein onnellinen!
Se kuuluu sulle se onni, minkä olet sieltä löytänyt, se on sun onnesi!
Onneksi olkoo sulle siittä!
T: Marianne
Onnen määrä maailmassa ei ole vakio, se mitä Annalla on ei ole keltään toiselta pois.
Melkeinpä päinvastoin - eikö Annan tarina osoitakin että joskus haaveet myös toteutuvat?
Eivät välttämättä juuri sillä aikataululla kuin itse haluaisi, mutta toteutuvatpa kuitenkin.
Ja voi miten onnellista se silloin onkaan!
Voi noita kuvia! Jäin viipyilemään niihin - eikö tuosta yhdestä pystykuvasta kannattaisi tehdä jo suurennos seinälle?
"Kell' onni on sen kätkeköön" joutuu romukoppaan. Liian monet ovat onnensa kätkeneet, ja - uskon - sitä myötä sen pikkuhiljaa kadottaneet.
Onni saa näkyä! Onnelliset vastaantulijan kasvot saavat varmasti enemmän hyvää aikaan kuin yrmeät. Ü
Ihanat kuvat! Näen niissä myös oman sielunmaisemani.
Miten viisaasti sanottu: vertailu lyhimpänä tienä helvettiin. Juuri niin. Yhtälailla kamalaa on sekä kateus että ylimielisyys. Tärkeintä on elää omannäköistään elämää. Onni voi asua niin monenlaisessa majassa ja se voi verhoutua niin moniin eri asuihin. Eikä onnea ole syytä kätkeä: onnelliset ihmiset säteilevät hyvää energiaa, toisin kuin katkerat ja kateelliset - tai tekovaatimattomat. En ollenkaan ymmärrä vanhaa viisautta, jonka mukaan kell' onni on, se onnen kätkeköön. (Vain talousrikollisten on syytä kätkeä onneaan - kiinnijäämisen pelossa ;) )
Siellä se onni sinilaineilla ja taivaan kuvajaisissa näkyy asustavan. Niin pitääkin. Tänne asti se säteilee.
"Kell onni on, se onnen kätkeköön,
kell' aarre on, se aarteen peittäköön
ja olkoon onnellinen onnestaan --
--Ei onni kärsi katseit' ihmisen,
kell' onni on, se käyköön korpehen
ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan,
ja hiljaa iloitkohon onnestaan--"
Ei silti - minun onneni on tässä näin - vihreän metsän takana välkehtii sininen järvi. Ei saarta, mutta vettä kuitenkin.
Erittäin hieno blogi ja on mukava päivä; *
Hei blogiystävät!
Kiitos jälleen tuhannen iloisesti kommenteistanne jotka liplattavat kuin kirkas kesävesi myötäonnea joka itsekullakin on omannäköisensä.
Lienee niin että meillä kaikilla on oma lempipaikka, hyvän olon lähde. Sinne mieli halajaa. Ja niin tulee päivä, jolloin kaipuu toteutuu.
Viisaat kulkijat, kauniit kuvat. Ei pisä onneaan kätkeä, eikä suruaankaan, sillä vanha fraasi kaksinkertaisesta onnesta ja puolikkaasta surusta on totta. Niin ainakin luulen.
Demetrius,
yhteen-, vähennys- ja kertolaskuja on hyvä soveltaa myös elämisen oppiin :)
Lähetä kommentti