Kun jäin pois työstäni kirjojen maailmasta, ripottelin omistiamani kirjoja - ei kaikkia mutta satoja, satoja - sinne ja tänne, ympäri toreja ja pientareita jokaiselle joka tarinoita huoli: ojensi kätensä, kiitti, otti vastaan ja sanat kainalossaan jatkoi matkaansa.
Niin sykähdyttäviä kuin kirjat elämäni aikana ovatkin olleet, tunsin että olen ollut niissä liiaksi kiinni - likiliimautunut kirjan kansien sisälle -, joten vihdoin on aika vain olla ja elää ja ottaa vastaan se ruma ja kaunis; suurenmoinen tai mitäänsanomaton mitä päivä tuo tullessaan. Itsessään. Vailla kansia. Ilman viimeistä pistettä.
En loppuun asti tuntenut itseäni kun kirjoistani luovuin. Kirjavietti on voimakas. Näemmä. Kuinka kuunaan päivänään voi rakkautensa hylätä.
Ihan pienen hetken verran, raolleen, avaan kirpputorin oven ja suunnistan kirjahyllylle. Vastaan tulee Arkipäivän postilla, jonka on toimittanut WSOY:n entinen pääjohtaja Hannu Tarmio. Vastaavan kangaskantisen kirjan antoi minulle aikoinaan anoppini, joka olisi tänään 105-vuotias, jos eläisi. Hän kuoli 98-vuotiaana ja oli minulle silloinkin hyvä kun tunsin itseni huonoksi. Häneltä saamani Arkipäivän postilla on teillä tietymättömillä.
Ostan postillan eurolla. Toimita talosi on Helena Anhavan muistelmien nimi. Astun nyt omaan talooni. Arkipäivän postillan äärellä minulla on tunne kotiinpaluusta. Tuhlaajatyttö on löytänyt kotiavaimen kirjarakkauteensa. Silittelen kantta: minulla on aina ollut tapana silitellä kirjaa ennen kuin sen avaan. Nuuhkaisen. Kirja tuoksuu eletyltä elämältä. Vintiltä. Paperi on kellertävä, pehmeä: se pitää hyvänä kämmeneni elämänviivaa. Ei viillä, ei satuta: avaan, avaudun.
Eteeni tulee Nino Salveneschin teksti, jonka on suomentanut Tauno Nurmela:
Monissa ihmisissä ei ole muuta nähtävää kuin heidän vaatteensa. Toiset taas ovat samaa kuin heidän rahakukkaronsa. Muutamissa vihdoin ei ole muuta kuin aisteja. Sielu on useimmilla niin kätkössä, että sitä eivät näe muut kuin sokeat, joilta fyysiset maisemat ovat peitetyt. Heidän silmiensä edessä sielut ovat usein niin vapaat verhoistaan, että he näyttävät alastomilta. Ja ihmismaisema on varmasti "sokeille" yhtä mielenkiintoinen kuin luonnonmaisema niille, jotka "näkevät".
Olen sulkenut silmäni ainiaaksi materiaaliselta todellisuudelta, jota muutamat ihmiset nimittävät elämäksi. En näe enää auringonlaskua Pyhän Sofian minareettien yllä, en aamuruskoa Napolin lahdella. En näe enää sinunkaan kasvojasi, rakas, muutoin kuin koskettamalla niitä sormillani.
Mutta yössäni, jota kirkastaa sinun rakkautesi, jokaisessa sanassa, jonka lausut, jokaisessa henkäyksessäsi, jonka kasvoillani tunnen, on enemmän lämpöä kuin auringonlaskuissa, joita olemme nähneet ihmeellisessä idässä, ja enemmän valoa kuin Välimeren keskipäivässä. Näen sinut paremmin kuin ennen, sillä maalliset silmäni taitavat vain katsoa, eivät nähdä.
21 kommenttia:
Voi miten tuttuja tuntoja! Eilen katselin Toisen kanssa uusintaa Peter von Baghin Sinisestä laulusta, jossa kertailtiin 1960- ja -70-luvun kulttuuri-ilmiöitä. Kaikki, kaikki ne kirjat, jotka ovat hyllyjemme takarivissä jo luettuina, osa useampaankin kertaan, sieltä ne tulivat vastaan tuttuine kansineen ja lukuelämysten muistijäljet nousivat pintaan.
Minä olen toivoton antikvariaatti-ihminen, sieltä niitä kirjoja tulee aina kotiin, vaikka hyllyihin ei enää mahdu eikä kotiin hyllyjäkään enempää. Silti, viimeksi viime viikolla taas tilasin kirjakaupasta Antti Hyryn Aitan, jota nyt luen luku kerrallaan nautintoa pitkittäen...
Meitä on.
Voi Lastu, kun olet sitten niin ihana ihminen!
Kiitos käynnistäsi blogissani ihan ensin!
Ja tiedän, että sulle on kirjat todella tärkeitä, kun niiden kanssa olet koko työelämäsi kanssa tehnyt yhteistyötä!
Mä tykkään myös kirjoista, vähän kaikenlaisista...tykkään esim. lintukirjoista, kaikista eläinkirjoista,joihin kuuluu kaikki ötököistä lähtien, perhosiin asti!
Sitten luen kaikenlaista kirjavaa kirjaa, proosaa, tavallisesta elämään liittyvää romaania ja muistelmiakin luen, runokirjojakin aina silloin tällöin lainaan.
Joskus tuntuu, että kirjojen parissa olen kaikkiruokainen.
Kirjastossa viihdyn , vaikka parikin tuntia kerrallaan, ja enemmänkin, jos yksin olen liikkeellä.
Mutta mies nykyään ajaa, kun selkäni vuoksi en enää voi ajaa pitkiä matkoja, niin silloin aika menee pienemmäksi, se aika kirjastossa.
Mutta nautin kirjastossa olemisesta ja siellä kirjojen kanssa olen kuin yhtä...rakastan kirjoja, vaikken niitä ehdikkään niin paljon lukea, kuin haluaisinkin!
Mutta ensi kerralla lainaankin ton kirjan, arkipäivän postillan, siittä on niin kuan aikaa, kun olen sen lukenut, etten muista varmaankaan siittä mitään.
Mutta se asia korjataan.
Mutta kiitos Lastu sulle postauksestasi, ja voi hyvin!
Ja mukavaa viikonloppuakin vielä teille sinne saareen!
Ihan mielettömän ihana tekstin annoit meille,
tuon Ninon tekstin..kiitos siitä..
Kirjat ovat minullekin tärkeitä, osan haluaisin pitää, suurimman osan antaa pois..
Kaunis teksti ja niin osuvaa, pysäyttävää. Sai miettimään, mitä me näemme muissa ihmimisissä vai näemmekö, miltä itse näytän.
Kiitos postauksesta.
Vaikuttavaa tekstiä kirjoitit, kiitos.
Lainattu teksti katsomisesta ja näkemisestä hätkähdytti kauneudellaan ja viisaudellaan.
Kesäkylämme sivukirjasto on lopetettu ja varastoa myydään kirpputorihinnoin. Isa pahvilaatikollinen kirjoja on ostettu talven varalle Ranskaan vietäväksi. Olo on turvallinen, luettavaa riittää.
Hei ystäväni,sinulle on tunnustus blogissani käyppäs hakee,ole hyvä♥
Kiitos Ninon viisaista sanoista.
Kihautti vettä silmäkulmaani.
Aistien herkistymistä ja sisäisen näkemisen voiman kasvua hienosti.
Lukeminen on ollut tärkeä ajanviete vuosia sitten. Jouduin luopumaan paksujen romaani kirjojen lukemisesta lyhytmuistini heikentymisen takia.
Nyt luen enää lyhyitä kirjoituksia.
Onnekseni elokuvan katsottuani pysyn juonessa mukana, voin muistella.
Tilasin aikoinani paljon kirjoja kirjakerhoista. Olen jakanut niitä paljon pois luettaviksi.
Ehkäpä lukemisesta luopumisen takia, kuvallinen saikin Minut pauloihinsa.
Onni on, että vaikka menettää, tulee tilalle uutta.
Blogisi katosi Minulta välillä, kun jätin Kuvinsanoin blogini lepäämään, keskittyen Askeleet blogiini.
Kirjoituksiasi on mukava lukea.
Mukavia elokuun lempeitä päiviä Sinulle!
Teksti todistaa mielestäni sen, että meissä kaikissa kuitenkin on valtava voimavara pienen pintaraapaisun alla. Piilossa kuitenkin valitettavasti.
Vielä ei ole tullut aikaa tai tarvetta luopua kirjoistani.
Muuttaessa kiroan niitä, niitä on kymmeniä hyllymetrejä, mutta kasvavatpahan hauikset.
Koin kirjoituksesi hyvin ajankohtaisena itselleni. Olet hiljakkoin tehnyt suuren elämänmuutoksen ja sen myötä luopunut paljosta sinulle rakkaasta, varmaan muustakin, kuin kirjoista. Kiitos näistä ajatuksistasi.
Minä olen parhaillaan muutoksen kynnyksellä. Iltaisin unta odotellessani pohdin, kuka voisi ottaa minun kirjojani ja monenlaista muuta, mistä luovun, sillä isoista tiloista hyvin pieniin tiloihin muuttaminen asettaa väistämättäkin suuria rajoituksia. Toistaalta ajattelen, onko mitään niin tärkeää, ettenkö voi luopua? Tiedän, että vaikeaakin tulee olemaan.
Kunpa osaisin nähdä sieluni silmillä juuri sen tärkeän, mitä nämä harmaakaihiset silmäni eivät kykene erottamaan.
Loppujen lopuksi hyvin vähällä voi tulla toimeen.
Olipas ihanaa luettavaa! Kirja on kyllä ihmeellinen. Joku ensin synnyttää ajatuksia, tarinoita. Pukee ne luettavaan muotoon ja saattaa tekniikan keinoin kirjaksi. Painetaan, liimataan, taitetaan, palstoitetaan.... mainostetaan markkinoidaan...
ja useimmiten tämä ihmeellinen monimuotoinen tuotos jää kaupan hyllylle pölyttymään... eikä koskaan saavuta tahmeita käsiä, sanoja ahmivia silmiä.
Onneksi on kuitenkin vielä lukijoita, kuten sinä!
Enpä uskonut minäkään eläissäni kuulevani tällaista: eräässä poistolaatikossa oli tietosanakirjasarjoja, joita jaettiin ilmaiseksi. Ja kuvittele: kukaan ei niitä huolinut (en edes minä, sillä sarjoja on jo kerääntynyt muutama..) ja niitä kutsuttiin siinä silmieni nähden ja korvieni kuullen ongelmajätteeksi. Kyllä siinä bibliofiili järkyttyy, koko lukuhistoriansa voimalla.
On käynyt minunkin mielessäni jakaa kirjat pois. Osittain olen siihen jo ryhtynytkin.Hyvän kohteen kirjoilleni olen löytänyt ystäväni tyttären kirjahyllystä. Hän on ostanut ensimmäisen oman kodin ja hamuaa kirjoja. Olen löytänyt kirjoilleni onnellisen kodin. Siitä iloitsen. Mutta runokirjoistani pidän lujasti kiinni ja monista tärkeistä iki-ihanista opuksista joihin pitää uudelleen ja uudelleen tarttua.
Ihanan tekstin olit valinnut!
Tekstit ja tarinat ovat hienoja, eläviä.
Onpas kiva tulla saaresta kaupunkiin hammaslääkäriin juurihoitoon (ja nettiyhtyeteen), kun täällä on odottamassa kommenetteja, jotka johtavat uusille poluille ja kohtaamisiin. Totta, ei kirjarakkaudelle voi(kaan) valaa viimeistä pistettä. Piste aukeaa. Myös blogiystävyydessä, elämysten jakamisen kautta.
***
Lainaamani tekstin on kirjoittanut sokea mies. Hän näyttää: voi nähdä, vaikka on sokea. Voi olla näkemättä, vaikkei silmissä olisi mitään vikaa. Näkemisiin :)
Sormeni klikkasi sivulle, jossa Lastun tytär kertoi kirjakodista. Sitten minun ei enää tarvinnutkaan miettiä mitä sanoisin ja miten, kaikki oli jo siinä, juuri niin kuin ajattelin itsekin.
Omistaminen ei ole tärkeää, sanat ovat matkalla, virtaavat läpi kuin kokemusten joki, tuovat jotain tullessaan, jättävät jälkiä hetkeksi rantahiekkaan tai pysyvästi kallioihin, ja jatkavat matkaansa, niin kuin mekin.
Mulla on samanlainen ongelma... vika on siinnä, että ei oo enää paikkoja mihkä kirjat hilloaa!
Oon niitä lahjotellu sotilaskoteihin, mutta ei sinnekään voi mahottomia kantaa!
Sirokko,
totta. Kas kun arvasit, tytärtäni ajattelin myös kun kirjoistani luovuin. Ja silti alan taas niitä haalia -lukeakseni. Tytär kehotti lukemaan Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän.
Oi miten on hyvä odottaa iltayötä ja kirja avaamista.
Niin totta on: omistaminen ei ole tärkeää, sanat ovat. Kiitos :)
Arjaanneli,
kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa. Tai itse lymyilen saaressa netittömyydessä, joten en tiedä, mitä blogiystäville kuuluu :). Ties vaikka kuinka on paljon aktiviteettia :)
Mitenkähän paljon maailmassa on kirjoja? Onko kukaan laskenut? Mutta aina tulee uusia sukupolvia jotka lukevat ne kirjat joista me luovumme - vai lukevatko?
Mielenkiintoinen blogi, siksi liityin. kuvat sommiteltu hyvin kirjoituksien kanssa.Tervetuloa myös blogilleni. t.pipsa
Pipsa,
tervetuloa blogini lukijaksi. Blogini päivitys ei ole säännöllistä, sillä asun paljon myös saaressa vailla nettiyhteyksiä. Kuopiossa käyn kuitenkin asioilla - ja siirryn silloin - kuten nyt - laajakaistalle. - Kiitos kutsusta, tulen vierailemaan blogiisi.
Lähetä kommentti