Mustaa ja valkoista: Muisto
Kuva (ollut blogissani aiemminkin): Lastu 1954 lapsuutensa kesäsaaressa minne hän on palannut - lukemaan ja elämään.
Olen lukenut elämäni aikana paljon. Olen lukenut niin paljon, että sanoista syntyneet tarinat ovat muuttuneet näkymättömiksi. Miten niin? Kuinka?
Vastaan: lukemistani kirjoista en enää osaa sanoa kuin sanan, kaksi. Olen vaikuttunut, onneksi, yhä, kuin silloin kauan sitten lapsena ja nuorena saaressa kirjaan syventyneenä, mutta eritellä en enää osaa. On kuin sumu olisi orastavassa vanhuudessa laskeutunut kirjojen kansiin ja sivuille, ytimiin, eikä vaikutus sanoiksi taivu kuin silloin ennen mutta silti tiedän, että kirjat ovat olleet - ja toivon mukaan tulevat aina olemaan - osa elämääni. Tahtoisin kertoa lukuelämyksestäni KAIKEN mutta sanoilla voi sanoa vain jotain.
Ja kiitollinen olen heille, jotka lukemistaan kirjoista kirjoittavat ja kertovat mikä satutti, mikä silitti. Ynnä kaiken siltä ja väliltä.
Kiitollinen olen myös heille jotka kirjoja kirjoittavat.
Luin Harry Potterit, kaikki. Juttelemme niistä lapsenlapsen kanssa. Pottereiden jälkeen luin Juha Itkosen Anna meidän rakastaa enemmän. Humahdin. Kuinkas niin kävikään. En tiedä. Mutta vaikutuksen tiedän. -Irrotamme, elämänkumppanini ja minä, ties milloin mutta kai aika pian veneemme saaren rannasta ja lähdemme Australiaan. Senhän kerroin aiemmin. Mikään ei ole elämässä niin tärkeää kuin utelias mieli ja rohkeus. Ja rakkaus. Nyhjöttämään tänne ei ole tultu vaan elämään!
Kuitenkin. Kaikki ei aina mene niin kuin toivoo. Jos sanon: 'ihanaa', elämä, lähimmäinen voi sanoa: 'kamalaa', elämä.
Viimeksi luin saaren taigassani Veikko Huovisen Pojan kuoleman. Jos kertoisin, mitä lukemastani "pidin", yksikin sana olisi liikaa tai liian vähän. Olen kiitollinen Veikko Huoviselle, jonka Havukka-ahon ajattelija on yksi elämäni... - niin, mikä? Sanat karkaavat.
Olen kiitollinen myös Veikko Huovisen pojalle Pekka Huoviselle, joka kirjoitti:
Puiden kevätlehdet ovat kuin
lukematon joukko kirjeitä
kaikilla kielillä.
Ja niiden sisällys on
rakastakaa toisianne.
19 kommenttia:
Very nice blogi ja Puolan sydämellisesti tervehtiä:) suukkoja *
Kaunis muisto sekä lapsuuden kesät että luetut kirjat.
Luettuja kirjoja en analysoi, en kai osaa. Tärkeintä on, että ne ovat merkinneet jotain minulle, koskettaneet ja sipaiseet mieltä jättäen merkin.
Koskettavia muistoja, ja ihastuttavia 'kuvia'.
Tuo kuva sinusta on liikkis, vertauskuvallisuudessaan napakymppi: alastomina me olemme luetun edessä! Aseetoomina ja paljaina. Sillä aina me luemme kuitenkin ja lopulta omaa itseämme, löydämme kirjasta arat paikkamme, kipeimmät musitomme. Sen siitä kirjasta näemme, mikä on omaan minuuteemme sovitettavissa, kaikki muu valuu tunnetta jättämättä. Ja nimenomaan sitä tunnetta. Kyllä sitä voi analysoida puhki-poikki-pinoon ja silti kirjasta ei jää jälkeä: se ei ole tärkeä.
Olisko niinkin soveltaen, että 'suurin kirja on sanaton' (se jättää lukijansa lopulta sanattomaksi ihmetyksestä).
Kirjat ovat muuttaneet minun elämääni,lukiessaan on enemmän, siltä minusta tuntuu. Niin kauan kuin muistan, olen lukenut. Niin kauan kuin näen ja pystyn,aion lukea.
Australiaan! Saammeko lukea matkablogipostia?
Olihan hieno postaus! Jäin ihan ällikälle, niin oivasti kuvasit lukemaasi ja kuva postaukseen ihan upea. Vaikka minäkin luen paljon, en osaisi analysoida lukemaani. Jotkut kirjat tosin koskettavat erityisellä tavalla ja niissä elää lukiessaan kuin mukana. Mutta tärkeintähän on, että saamme lukemastamme elämyksiä omaan matkaamme.
Australiaan? Vau! Upeaa uskallusta ja uusia kokemuksia tiedossa.
Voi kunpa muistaisikin jokaisesta kirjasta edes yhden sanan, mutta ei, onneksi muistan, tai paremminkin tunnen sen jonkin, sen, miten kirja on liikauttanut, tai sitten ei.
Kuvasi liikauttaa jotain minussa ja kerrontasi saaresta. Arvaa miksi?
Tiedän että olet lukenut, se näkyy. Se kun kaikki lapsena ja myöhemminkin luettu on virkattu suureksi tarinaverhoksi, vähän mummolan ikkunan valoverhoa muistuttavaksi mutta värilliseksi. Sellaiseksi että yksittäisten tarinoiden langat ovat kietoutuneet toisiinsa mutta kun verhon läpi katsoo on koko maailma täynnä tarinaa.
Toivon että Australianmatkanne tulee olamaan hieno luku elämän tarinaan.
Ihana postaus kerrassaan!!
Ihan sanattomaksi minäkin tässä menin..
kirjat herättävät meidät elämään, avaavat sielumme, koskettavat yli ymmärryksen..
Jos ois mainittava merkittävin kirja,
se olisi niin vaikeaa..
Ihana tuo: "tänne emme ole tulleet nyhjöttämään.." vai miten se meni?
Kirjat analysoidaan usein pilalle. Kirja muuttuu kirjaksi vasta jokaisen lukijan lukukokemuksessa eikä asioille useinkaan ole sanoja.
Miten kaunis tuo kuva onkaan, siinä on onnea, iloa, rauhaa.
Ja kansien välissä uusia maailmoja.
Australiaan! Ihanaa, matkablogi pystyyn sitten, kiitos!!
Ihanan valoisa kuva!
Olen yrittänyt pitää kirjapäiväkirjaa ja merkitä muistiin ajatuksia, joita lukemani synnytti. Mutta välillä tuntuu, että käteen ei oikein jää mitään sanottavaa. Ehkä oma ajatteluni alkaa jumiutua.
Huovisen runo on totta: lehtien puhkeaminen puihin on ilo itsessään, eikä silloin voi kantaa kuin hyviä ajatuksia lähimmäisistäänkään.
Pekka Huovisen runo onkin ihan satumaisen kaunis, liikkutun siittä!
Ja ihana kuva sinusta otettu lapsuutesi aikana saaressa ollessanne, muistan kuvan aiemmilta ajoilta blogissasi.
Sulla onkin edessäsi yhden kirjan verran asiaa, kun sinne Australiaan meette, nyt sitten vaan sormet ja mieli soimaan, mikä sulta onnistuu ihan ilman muuta vaan!
Hyvää syksyistä viikkoa sinne saareen vielä!
Hurjan puhuttelevaa. Esittelit sanasi ja ajatuksesi niin jännittävästi, että valtava ajatustulva täytto mieleni.
Ihmisen muuttuminen, ajattelutavat ja näkökulmat niin erit kuin nuorena. Elämän uskomattoman laaja kirjo. Rakkaus onneksi punaisena lankana...
Mietin elämäsi kuvakulmia. Olet siirtynyt katsomaan Suomea ja koko maailmaa taas uudesta suunnasta - sieltä saaresta - josta et ehkä oikestaan koskaan lähtenytkään.
Meissä kaikissa on elämämme kaikki kuvakulmat ja kaikki lukemamme kirjat, ja joka katseella ja joka sanalla olemme itse muuttuneet kuin hiekkaranta, jossa aina jokin pieni hiekansiru on vaihtanut paikkaansa ohimenneen laivan loppuaalloissa, huomaamattomasti ja varmasti.
Onhan sinulla sanoja sanoa asioita. Tekstissä sanomaton puhuu kovempaa kuin sanottu.
Herkkä kuva, Kutuharju jo hienosti analysoi sen symboliikankin.
Minulle lukeminen on elämysmatkailua ja juuri noin kuin sen kerroit, iän myötä hetken elämys, sanoista jää jäljelle vain tunne, joskus pakahduttavan suuri joka ei selitystä kaipaakaan, joskus ehkä joku ajatus, joka nopeasti katoaa uuden alle.
Ooh, Australiasta toivottavasti kulkee blogiposti!
Lukuelämykset vaikuttavat suoraan tunteisiin ja niitä on sanoilla mahdoton kuvailla. Huomasin sen taas kun luin Afganistanin sodan kauhuista järkyttävän kirjan ”Elävältä haudatut”. Yritän rimpuilla pois sen tunnelmista, mutta ne tulevat uniin.
Ah Australiaan! Hyvää matkaa, nauttikaa Australian lumoavasta keväästä. Paketoin juuri tänään postiin Australian sisarelle kansallispuvun Suomi-juhlia varten. Jos vastaanne kepsuttelee nauravainen blondi kansallispuvussa, niin systerihän se siinä.
Tulin vielä kertomaan, että yksi juttu blogissani odottelee sinua.
Kiitos, kiitos, rakkaat blogiystävät. On huikeaa, kun olette täällä vastassa kun soutelen pois saaresta ja pääsen lukemaan huippuajatuksianne. Olen teitä lukiessani yhtä alaston kuin kuvan lapsi, minä (ihan ite silloin kauan sitten). Alastomuus on parhaimmillaan kohtaamista kauneimmillaan. Hyväksymistä ja rohkeutta. Ihmisyyden ilo. Ja lukemisen.
Simpukka, kiitos haasteesta :). Vastaan mielelläni, jos en tänään niin huomenna :).
Usvasaari, ilo kohdata! Ynnä kaikki :)
Lähetä kommentti