”Pistekirjoitusta. Vastapäisestä kerrostalosta viisi valoa, puiston katuvalot, kuusi, seitsemän pistettä, silmäpuoli auto, kahdeksan. Rannassa vene väärinpäin, yhdeksän, alla tuikkii silmä, kymmenen, haluani etsien, Kiinaa, kaivoin ja kaivoin, alussa seisoi kiitos, lopussa mykkä manner, yksitoista, istun, syön pannukakkua ja kaipaan punaista robottiautoa, kaksitoista, puhuminen on vaikeaa, kolmetoista, neljätoista, tuuli kopeloi veneen suojamuovia, ystävyydellä ja seurustelulla ei ole eroa, viisitoista, vesi on korvissa, aamu, majakanvartija nukkuu tai on uimassa, kuusitoista, nainen on viisas kuin valas, mies on kalassa, seitsemäntoista, sinä, vuosirenkaat, taivaan kappaleet, pyryttää sanoja, minähän sanoin sinulle että, kahdeksantoista, merivettä, yhdeksäntoista, ovi, tuossa on ovi, perään en huutele, kaksikymmentä, mustaa leipää, pilviä, paljon pilviä.”
Risto Oikarinen: Puupuhaltaja, Otava 2005 s. 31
Valokuvatorstai
***
PS Juu, välillä puhuminen on vaikeaa. Mutta ei se mitään. Tänään 13.10. on kansallinen epäonnistumisen päivä.
19 kommenttia:
Vietän ilolla kansallisen epäonnistumisen päivää.
Mykkä kuin kivi. Enpä tiennytkään päivän teemaa: epäonnistumisen päivä, se pitää hyödyntää epäonnistumalla.... ja antamalla anteeksi.
"Jos nämä olisivat vaiti, kivet puhuisivat", tuli mieleen kuvastasi.
Tapahtuuko se tänään harvemmin, kun siihen on lupa. Sitä mietin aamulla herättyäni kun kuulin uutisen kansallisen epäonnistumisen päivästä.
Tuli puskista tuo "juhla" no sitä vietän silloin tällöin itsekseni kun "mikään ei riitä" >lähinnä itselle.
Tuo kuva on varsin sopiva noihin sanoihin jotka korostit. Mietin toisaalta, puhutaanko sittenkin liikaa? Olisiko osin yliarvostettua kaikki sanailu? Aiankin väärinkäytettyä. Tämä herättää ajatuksia kyllä.(Eika tuo teksin ihmissuhde taida ihan kunnossa olla =o)
Hauska kuva!
Tykkään, minimalistisuutta, mutta tyylikästä!
Aina ei löydy oikeita sanoja, tahi on liian kipeitä asioita ääneen sanottavaksi.
Voi vaieta kuin kivi.
Vaikeneminen kultaa.
Vaikeneminen myös myöntymisen merkki.
Sopii minulle kyllä.
Tosin jos puhuminen on vaikeaa, silloin siihen on jokin tarve ja kuulostaa 'epäonnistumiselta', jos ei kykene puhumaan.
Mutta puhumattomuus voi olla myös helppoa, minulle eritoten. Mitä parempi ystävä, sitä helpompi hänen seurassaan on olla hiljaa.
Sivussa on selvästi halkeama, jotain on siis pääsemässä esiin. Siitä se alkaa...näinkin vakaalla tyypillä.
Hieno vastaus!
Suuri valas vaikenee kuni kivimuuri! Yksi kuva puhuu enemmän kuin sata sanaa. Tykkään kuvasta.
Puhumaton, mutta puhutteleva kivi, kinos ja taivas.
Hieno kuva.
Ihanan sin inen taivas, valkoinen lumi ja kivi siinä välissä.
kaikki paikallaan=)
Pelkkä olemuskin puhuu, kutsuu luokseen, puhuttaa tai pyytää vaikenemaan, kuulemaan, kuuntelemaan.. tai työntää pois, haluaa olla yksin, kuunnella omaa hiljaisuuttaan.
Kivi kuunteli ajatuksenne tarkoin korvin ja herkin mielin ja kiitti: kumarsi ja niiasi yhtä aikaa. Olisittepa nähneet. Kenties se joskus avaa suunsa ja puhuu - tai kokeeko vaikenemisen omimmaksi olotilakseen :). Saapi nähhä. Vai onkohan se mykkäkoulun ope?
Samaa mieltä, puhumattomuudesta ja yhteyden katkeamisestahan tässä on kysymys...
Isoa ja jähmeää, kun ei ole enää mitään mitä sanoa tai kun on kaikki pakahduttava sullottu sielun sisustaan, suureksi kovaksi möykyksi - kuvasi antaa mahdollisuuden moneen tulkintaan!
Kuvasi on monikerroksinen. Ihminen vaikenee kuin muuri, kun asiat ovat tarpeeksi kipeitä. Lumi jo sinällään estää kuulluksi tulemisen, saati nähdyksi tulemisen.
Kiven ja lumen keskustelua. Puhuminen on vaikeata mutta veikkaan että ymmärtävät toisiaan, ovat sopusoinnussa kuten tuossa kuvassa.
Kiitos komenteista. Ihanaa, mykkä kuva saa meidät puhumaan.
Hyvää iltaa itsekullekin toivotan. Ja kiitän.
Lähetä kommentti