No voi, en kyllä muista, onkohan dementia iskemässä.. Ainiin, ainiin, eihän minun pitänyt heitä tunteakaan. Eikä vastaa oikein mielukuvaani Lastustakaan, olisikohan Lastun esi-isien poseerauksia? Ihmisiä ovat. Varmasti.
Hyvin tiedetty, he, heh, he ovat kuin ovatkin ihmisiä! Kiitos kivoista kommenteista!
Mutta kuka jaksaa arvuutella, kuka heistä, 1950-luvun Kuopion yhteiskoulun opettajista, on voimistelunopettajani Viku (Ester Wichman), kuka luokanvalvojamme, luonnontiedon opettaja Alma, joka hoki kaitsettavilleen tavan takaa (eipä kun tavattomuutemme takaa): ei teistä mitään tule; kuka kuvaamataidon opettaja Kärkkäinen, kuka hissan lestadiolaisope Kalle, entä matikkaa opettanut Helvi Herlevi ja niin, lopuksi elämäni tärkein ja Kaikkein Ihmisin opettaja, Jorma Korpela.
Kuvassa on myös opettajia, jotka eivät minua opettaneet kuten saksan opettaja neiti Hujander, "Huju".
Ruotsin opettajaa ei kuvassa näy. Hänen nimensä oli Meri Kajander, Hujun vastiparina Kajuksi nimeämämme. Hän oli opettanut aikoinaan jo isääni ja hänen sisaruksiaan.
Joudunkohan nurkkaan, kun opettajainhuoneen potretin Zen Cafen innoittamana paljastin :). Hui.
Simpukka, oijoi, tulivatko läksyt mieleen, tekemättömät. No, koskaan ei ole liian myöhäistä... tehdä läksyjä :D.
Bingo, osui. Suomen opettaja, kirjailija Jorma Korpela on toinen oikealta. Hän sytytti lukemisen ja kirjoittamisen halun ja ilon. Mitäpä ihminen elämässä muuta tarvitsee kuin hyvän kirjan ja kirjoittamisenpalon... (niin ja läheisiä ihmisiä).
Marjatta, silmäsi osuivat juuri häneen, Kärkkäisen Maijaan, kuvisopeemme. Hän naureskelee nurkassa, on kuudes vasemmalta lukien. Kun olin neljäntoista, piirsin muumipeikon, joka pääsi Maijan viemänä kirjakaupan ikkunaan. Olin siitä iloinen.
Voimistelunope, Viku, on vaikea arvattava - vai onko.
Kuvahan on muistoja täynnä! Täytyy vain sanoa, että ryhdikästä porukkaa opettajat ovat. Siis Viku. Olisikohan takakeskellä olevan miesopen vasemmalla puolella. Muistuttaa omaa jumppaopeani.
Minä luulen, että kaikkein Ihmisin Jorma Korpela istuu pöydän päässä. Hymyileekin niin ystävällisesti. Hissan ope Kalle voisi olla oikealla puolella istuva mustatukkainen....vaikuttaa niin historialliselta. Vikusta ja Almasta en kyllä tiiä!
Minullekin tulee mieleen kuva opettajista. En tiedä olivatko kaikki sitä mieltä, että olen ihminen. Yksi lupasi laittaa munalukon suuhun, ellen osaa olla hiljaa. Hyviä numeroita silti antoivat. Silloin puhuin niin paljon, että se kiintiö tuli täyteen. Nyt mieluummin istun hiljaa ja ajattelen, tai sitten vain katselen puiden latvoja.
Kyllä ihan selvästikkin ovat opetajia, miten sen tunnistaakin, ainakin vanhoista kuvista. Nykyään ei varmaan enää tunnistaisikaan. Oliskohan sun jumppamaikkasi kuudes vasemmalta? Ainaskin tuntuu sellaselta liikunnalliselta ihmiseltä eikä jäykältä, tai sitten on eka oikeelta? No, arvuuttelen tässä vaan.. Hienoja muistoja!
Usva, samaistun tarinaasi. Onko niin, että osamme on hyvä: olemme tulleet elämässämme vaiheeseen, missä on kotiinpaluun juhlaa. Ja kun sen maustaa huumorilla, niin mikäs elellessä, eteenpäin - myös menneisyyttä vilkuillen :).
Harakka, kiitos arvauksista. Ei ollut "läksyni" helppo, myönnän. Kuudes vasemmalta on kuviksen opettaja Maija, ja oikealla ensimmäinen on jäänyt minulle vieraaksi, ei ollut opettajani. Hämärästi muistelen että hän olisi opettanut äidinkieltä kuten Jorma Korpela, kollega.
***
"Viku", liikunnanopettaja, istuu kuvassa ensimmäisenä vasemmalla. Hän oli opettajana ennen eläköitymistään minulla vain vuoden, mutta sytytti kipinän voimisteluun 'vaihtoaskel, hyppy, vaihtoaskel hyppy' -komennuksellaan ja tamburiinin paukutuksellaan. Liityin hänen innostamanaan telinevoimistelukerhoon ja koulun pesäpallojoukkueeseen.
Alma, luokanvalvojamme, on vasemmalta neljäs. Hän oli taitava opettaja (vaikka välillä tuskastui meihin), joka kuljetti luokkansa linturetkille aamulla kello 4. Mutta lukiossa valitsin sielutieteen biologian sijasta. Tämä liittyi elämänkatsomukselliseen murrokseeni.
"Huju", saksanopettaja on toinen vasemmalta. Hän opetti sisariani, minua opetti mainio Paavo Soinne, joka kuitenkin valitsi toisen ammatin, kirkkomusiikin.
Kerran serkkuni ennen saksan tunnin alkua juorusi Hujusta luokkatoverilleen, kuiskutteli tämän korvaan sen mitä tiesi tai luuli tietävänsä. Äkkiä serkun takaa kuului kova ääni: "Marja-Liisa, MITÄ HUJU SANOI, kerropa minullekin."
Rehtori Erkki Turunen istuu pöydän päässä. Hän opetti poikien liikuntaa, joten hän jäi minulle vieraaksi.
Kalle, historian opettaja, on kuvassa oikealta neljäs. Häntä juksasimme usein päästäksemme läksyjen kuulustelusta. "Luetaan taas historian tarinakirjaa (tms.), on niin kiinnostavaa", maanittelimme ja Kalle suostui. Elävä historia painuu paremmin päähän kuin kuiva.
Kolmas oikealla on matikan opettajamme (alkuvuosina) Helvi Herlevi. Huomasin hänen hautansa melko lähellä vanhempieni hautaa. Mitään pahoja muistikuvia ei minulla hänestä ole. No, on joitakin opettajia, joita en mielelläni muistele, erityisesti parin opettajan epäoikeudenmukainen kohtelu oppilaitaan kohtaan on jäänyt mieleeni, vaikka se ei kohdistunut pelkästään minuun vaan kehen tahansa meistä.
Onko opettaja ihminen? Toivon että on. Itse toimin opettajana vain vuoden verran. Olen liian hidas, en ollenkaan "johtajatyyppiä", mitä kai tarvitaan tai en tiedä, millaisista aineksista, suolasta ja sokerista, hyvät opettajat on tehty.
Mietin myös lasteni opettajia. Kun kuopus on cp-vammainen mutta meni ns. normaaliin kouluun, oli luojan lykky että hänelle sattui opettaja joka istutti vammaisen osaksi luokkayhteisöä. Myöhemmin tuli eteen vaikeuksiakin, mutta silloinkin opettaja teki mitä piti. Kiusaaminen loppui.
aimarii, mainitsemasi opettajan kohdalla muistikeskuksessani on ihan hiljaista. Saattaa olla sijainen, heitäkin koulun käytävillä ja luokkahuonessa silloin tällöin oli. Mutta enimmälti opettajakunta pysyi paikoillaan, vain oppilaat vaihtuivat :).
kiirepakolainen, pöydän päässä istuu koulun rehtori. Kaiketi hän tehtävänsä koulun johtajana tiesi, kun muistikuva hänestä on hyvin neutraali. Opetti pojille liikuntaa, joten hämäräksi minulle jäi :).
Tummatukkainen mies on rakastamani kirjailija Jorma Korpela. Enpä silloin koulutyttönä tiennyt, että hän oli sodan raskauttama, mutta näin jälkikäteen tajuan, missä syntyi tietynikäisen miehen surullinen katse. Kuten isälläni myös. Voi elämää. Voi kuolemaa. Voi sotaa. Voi traumaa. Ja silti, eteenpäin mennään, aina vaan.
Olen kuullut, että opettajan tunnistaa ryhmästä vaikka lomamatkalla. Mitkä mahtavat olla kriteerit?
Mitä tyypillisin opettajien ryhmäkuva tuolta ajalta. Myöhemmissä ryhmäkuvissa on käytetty rekvisiittaakin kertomaan siitä, mitä ainetta kukin opettaa. Lippuja, viivaimia, urheiluvälineitä jne.
Eräs ystäväni, ranskan opettaja, kertoi, että jostain kumman systä matkaohjaajat huokaisevat, jos kuulevat että opettajaporukka on ilmoittautunut matkalle. Minua tämä toteamus hellästi hymyilytti. Opettaja kerran, opettaja aina :).
Una, kiitos. Kiva kuulla että kuva herättää tunnelmia.
Hih, hii, usko tai älä, mutta arvasin jumppamaikan!! Katsoin heti tuota ryhtiä ja etsin sellaista jäntevää tamburiinikättä, ja eikös se ollut heti siinä ekana! Almaksi olisin veikannut toista vasemmalta, eli Hujua, hän näyttää aika tiukkikselta (tai sitten tuo viides vasemmalta) ja eikö se Alma ollut topakka, kerroit kerran tarinan kun menitte soittamaan ovikelloa.... äh, en enää muista tarkkaan. EIkö ole, muuten, uskomatonta, miten äkkiä kasvoja katsoessaan alkaa kehitellä naamoille sopivia tarinoita. Voi, Korpela onkin itse lempeys, luulin häntäkin paljasotsaiseksi ja jykeväksi ja jäyhää auktoriteettia uhkuvaksi, mutta hänhän onkin kuin romanttinen sankari :)
Kutuharju, onneksi olkoon, Viku olisi takuulla iloinen (jos eläisi) kun kuulisi, että tunnistit hänet oitis jumppamaikaksi. Vikun jälkeen saimme liikunnanopettajan, joka oli pelottava, hirmuinen, kavala, kauhea. Silti liikunnanilo oli suurempi kuin pelko hänen hirmuisuuttaan kohtaan. Hurmiotani pesistä ja telinevoimistelua kohtaan ei mikään mahti kaatanut.
Niin, kun Alma aina motkotti, ettemme osaa käyttäytyä eikä meistä mitään tule, päätimme yllättää hänet hänen syntymäpäivänään ja soitimme hänen ovikelloaan kello 7.30, kukkapuska kädessä ja laulu huulilla. Vastaanotto oli tyrmistyttävä. Ei auennut ovi meille, jouduimme 'mieron' teille. Kouluun tallustimme ja riiputimme onnittelukukkia käsissämme. Tajusimme, ettei meistä tosiaankaan mihinkään ole :).
Jorma Korpela, "Jorkki" oli kouluaikani aurinko ja kuu. Kaikki.
20 kommenttia:
Voisiko olla opettajainhuoneesta, kun ovat niin säntillisesti ringissä. Herättää omat muistot....
Opettajanhuone minullekin tuli ensimmäiseksi mieleen, sen jälkeen jonkun konttorin henkilökunnan valokuva, konttuurin täyttäessä tasavuosia.
Opettajanhuoneessa..taustalla vuoden urheilupatsas, kiertopalkinto, Suomenlippu..
ja ihan opettajan näköuisiä ovat, minun mielestäni..=)
Tomeran näköistä väkeä - opettajainhuone?
No voi, en kyllä muista, onkohan dementia iskemässä..
Ainiin, ainiin, eihän minun pitänyt heitä tunteakaan. Eikä vastaa oikein mielukuvaani Lastustakaan, olisikohan Lastun esi-isien poseerauksia? Ihmisiä ovat. Varmasti.
Onko opettaja ihminen?
Hyvin tiedetty, he, heh, he ovat kuin ovatkin ihmisiä! Kiitos kivoista kommenteista!
Mutta kuka jaksaa arvuutella, kuka heistä, 1950-luvun Kuopion yhteiskoulun opettajista, on voimistelunopettajani Viku (Ester Wichman), kuka luokanvalvojamme, luonnontiedon opettaja Alma, joka hoki kaitsettavilleen tavan takaa (eipä kun tavattomuutemme takaa): ei teistä mitään tule; kuka kuvaamataidon opettaja Kärkkäinen, kuka hissan lestadiolaisope Kalle, entä matikkaa opettanut Helvi Herlevi ja niin, lopuksi elämäni tärkein ja Kaikkein Ihmisin opettaja, Jorma Korpela.
Kuvassa on myös opettajia, jotka eivät minua opettaneet kuten saksan opettaja neiti Hujander, "Huju".
Ruotsin opettajaa ei kuvassa näy. Hänen nimensä oli Meri Kajander, Hujun vastiparina Kajuksi nimeämämme. Hän oli opettanut aikoinaan jo isääni ja hänen sisaruksiaan.
Joudunkohan nurkkaan, kun opettajainhuoneen potretin Zen Cafen innoittamana paljastin :). Hui.
Hyvä kuva. Tunnelmallinen ja rakas...
Kuvaa katsellessa alkoi omatunto koputtaa --- taas läksyt lukematta:)
Olisiko nuori Korpela toinen oikealta?
Kuviksenope voisi olla tuolla vasemmassa nurkassa. Näyttää rennoimmalta ;) Tosin omallani 50-luvulla oli tuommoinen kireä musta nuttura...
Simpukka,
oijoi, tulivatko läksyt mieleen, tekemättömät. No, koskaan ei ole liian myöhäistä... tehdä läksyjä :D.
Bingo, osui. Suomen opettaja, kirjailija Jorma Korpela on toinen oikealta. Hän sytytti lukemisen ja kirjoittamisen halun ja ilon. Mitäpä ihminen elämässä muuta tarvitsee kuin hyvän kirjan ja kirjoittamisenpalon... (niin ja läheisiä ihmisiä).
Marjatta,
silmäsi osuivat juuri häneen, Kärkkäisen Maijaan, kuvisopeemme. Hän naureskelee nurkassa, on kuudes vasemmalta lukien. Kun olin neljäntoista, piirsin muumipeikon, joka pääsi Maijan viemänä kirjakaupan ikkunaan. Olin siitä iloinen.
Voimistelunope, Viku, on vaikea arvattava - vai onko.
Kuvahan on muistoja täynnä! Täytyy vain sanoa, että ryhdikästä porukkaa opettajat ovat.
Siis Viku. Olisikohan takakeskellä olevan miesopen vasemmalla puolella. Muistuttaa omaa jumppaopeani.
Minä luulen, että kaikkein Ihmisin Jorma Korpela istuu pöydän päässä. Hymyileekin niin ystävällisesti. Hissan ope Kalle voisi olla oikealla puolella istuva mustatukkainen....vaikuttaa niin historialliselta. Vikusta ja Almasta en kyllä tiiä!
Minullekin tulee mieleen kuva opettajista. En tiedä olivatko kaikki sitä mieltä, että olen ihminen. Yksi lupasi laittaa munalukon suuhun, ellen osaa olla hiljaa. Hyviä numeroita silti antoivat. Silloin puhuin niin paljon, että se kiintiö tuli täyteen. Nyt mieluummin istun hiljaa ja ajattelen, tai sitten vain katselen puiden latvoja.
Kyllä ihan selvästikkin ovat opetajia, miten sen tunnistaakin, ainakin vanhoista kuvista.
Nykyään ei varmaan enää tunnistaisikaan.
Oliskohan sun jumppamaikkasi kuudes vasemmalta?
Ainaskin tuntuu sellaselta liikunnalliselta ihmiseltä eikä jäykältä, tai sitten on eka oikeelta?
No, arvuuttelen tässä vaan..
Hienoja muistoja!
Usva,
samaistun tarinaasi. Onko niin, että osamme on hyvä: olemme tulleet elämässämme vaiheeseen, missä on kotiinpaluun juhlaa. Ja kun sen maustaa huumorilla, niin mikäs elellessä, eteenpäin - myös menneisyyttä vilkuillen :).
Harakka,
kiitos arvauksista. Ei ollut "läksyni" helppo, myönnän. Kuudes vasemmalta on kuviksen opettaja Maija, ja oikealla ensimmäinen on jäänyt minulle vieraaksi, ei ollut opettajani. Hämärästi muistelen että hän olisi opettanut äidinkieltä kuten Jorma Korpela, kollega.
***
"Viku", liikunnanopettaja, istuu kuvassa ensimmäisenä vasemmalla. Hän oli opettajana ennen eläköitymistään minulla vain vuoden, mutta sytytti kipinän voimisteluun 'vaihtoaskel, hyppy, vaihtoaskel hyppy' -komennuksellaan ja tamburiinin paukutuksellaan. Liityin hänen innostamanaan telinevoimistelukerhoon ja koulun pesäpallojoukkueeseen.
Alma, luokanvalvojamme, on vasemmalta neljäs. Hän oli taitava opettaja (vaikka välillä tuskastui meihin), joka kuljetti luokkansa linturetkille aamulla kello 4. Mutta lukiossa valitsin sielutieteen biologian sijasta. Tämä liittyi elämänkatsomukselliseen murrokseeni.
"Huju", saksanopettaja on toinen vasemmalta. Hän opetti sisariani, minua opetti mainio Paavo Soinne, joka kuitenkin valitsi toisen ammatin, kirkkomusiikin.
Kerran serkkuni ennen saksan tunnin alkua juorusi Hujusta luokkatoverilleen, kuiskutteli tämän korvaan sen mitä tiesi tai luuli tietävänsä. Äkkiä serkun takaa kuului kova ääni: "Marja-Liisa, MITÄ HUJU SANOI, kerropa minullekin."
Rehtori Erkki Turunen istuu pöydän päässä. Hän opetti poikien liikuntaa, joten hän jäi minulle vieraaksi.
Kalle, historian opettaja, on kuvassa oikealta neljäs. Häntä juksasimme usein päästäksemme läksyjen kuulustelusta. "Luetaan taas historian tarinakirjaa (tms.), on niin kiinnostavaa", maanittelimme ja Kalle suostui. Elävä historia painuu paremmin päähän kuin kuiva.
Kolmas oikealla on matikan opettajamme (alkuvuosina) Helvi Herlevi. Huomasin hänen hautansa melko lähellä vanhempieni hautaa. Mitään pahoja muistikuvia ei minulla hänestä ole. No, on joitakin opettajia, joita en mielelläni muistele, erityisesti parin opettajan epäoikeudenmukainen kohtelu oppilaitaan kohtaan on jäänyt mieleeni, vaikka se ei kohdistunut pelkästään minuun vaan kehen tahansa meistä.
Onko opettaja ihminen? Toivon että on. Itse toimin opettajana vain vuoden verran. Olen liian hidas, en ollenkaan "johtajatyyppiä", mitä kai tarvitaan tai en tiedä, millaisista aineksista, suolasta ja sokerista, hyvät opettajat on tehty.
Mietin myös lasteni opettajia. Kun kuopus on cp-vammainen mutta meni ns. normaaliin kouluun, oli luojan lykky että hänelle sattui opettaja joka istutti vammaisen osaksi luokkayhteisöä. Myöhemmin tuli eteen vaikeuksiakin, mutta silloinkin opettaja teki mitä piti. Kiusaaminen loppui.
aimarii,
mainitsemasi opettajan kohdalla muistikeskuksessani on ihan hiljaista. Saattaa olla sijainen, heitäkin koulun käytävillä ja luokkahuonessa silloin tällöin oli. Mutta enimmälti opettajakunta pysyi paikoillaan, vain oppilaat vaihtuivat :).
kiirepakolainen,
pöydän päässä istuu koulun rehtori. Kaiketi hän tehtävänsä koulun johtajana tiesi, kun muistikuva hänestä on hyvin neutraali. Opetti pojille liikuntaa, joten hämäräksi minulle jäi :).
Tummatukkainen mies on rakastamani kirjailija Jorma Korpela. Enpä silloin koulutyttönä tiennyt, että hän oli sodan raskauttama, mutta näin jälkikäteen tajuan, missä syntyi tietynikäisen miehen surullinen katse. Kuten isälläni myös. Voi elämää. Voi kuolemaa. Voi sotaa. Voi traumaa. Ja silti, eteenpäin mennään, aina vaan.
Olen kuullut, että opettajan tunnistaa ryhmästä vaikka lomamatkalla. Mitkä mahtavat olla kriteerit?
Mitä tyypillisin opettajien ryhmäkuva tuolta ajalta. Myöhemmissä ryhmäkuvissa on käytetty rekvisiittaakin kertomaan siitä, mitä ainetta kukin opettaa. Lippuja, viivaimia, urheiluvälineitä jne.
Liisa,
opettajat ryhmämatkalla :).
Eräs ystäväni, ranskan opettaja, kertoi, että jostain kumman systä matkaohjaajat huokaisevat, jos kuulevat että opettajaporukka on ilmoittautunut matkalle. Minua tämä toteamus hellästi hymyilytti. Opettaja kerran, opettaja aina :).
Una,
kiitos. Kiva kuulla että kuva herättää tunnelmia.
Hih, hii, usko tai älä, mutta arvasin jumppamaikan!! Katsoin heti tuota ryhtiä ja etsin sellaista jäntevää tamburiinikättä, ja eikös se ollut heti siinä ekana! Almaksi olisin veikannut toista vasemmalta, eli Hujua, hän näyttää aika tiukkikselta (tai sitten tuo viides vasemmalta) ja eikö se Alma ollut topakka, kerroit kerran tarinan kun menitte soittamaan ovikelloa.... äh, en enää muista tarkkaan.
EIkö ole, muuten, uskomatonta, miten äkkiä kasvoja katsoessaan alkaa kehitellä naamoille sopivia tarinoita. Voi, Korpela onkin itse lempeys, luulin häntäkin paljasotsaiseksi ja jykeväksi ja jäyhää auktoriteettia uhkuvaksi, mutta hänhän onkin kuin romanttinen sankari :)
Kutuharju,
onneksi olkoon, Viku olisi takuulla iloinen (jos eläisi) kun kuulisi, että tunnistit hänet oitis jumppamaikaksi. Vikun jälkeen saimme liikunnanopettajan, joka oli pelottava, hirmuinen, kavala, kauhea. Silti liikunnanilo oli suurempi kuin pelko hänen hirmuisuuttaan kohtaan. Hurmiotani pesistä ja telinevoimistelua kohtaan ei mikään mahti kaatanut.
Niin, kun Alma aina motkotti, ettemme osaa käyttäytyä eikä meistä mitään tule, päätimme yllättää hänet hänen syntymäpäivänään ja soitimme hänen ovikelloaan kello 7.30, kukkapuska kädessä ja laulu huulilla. Vastaanotto oli tyrmistyttävä. Ei auennut ovi meille, jouduimme 'mieron' teille. Kouluun tallustimme ja riiputimme onnittelukukkia käsissämme. Tajusimme, ettei meistä tosiaankaan mihinkään ole :).
Jorma Korpela, "Jorkki" oli kouluaikani aurinko ja kuu. Kaikki.
Totta, kuvat avaavat tarinat.
Lähetä kommentti