Taikaluku

On paljon helpompaa puhua numeroin kuin sanoin. Numerot ovat mitä ovat, selkeät, mutta sanat niin sekavat.

Sepe luki tosin viisauden: sanat oes selevät mutta nenä nuotin sotkoo. No ei siitä sen viisaammaksi tullut jotenka parempi oli palata tuttujen ja turvallisten numeroiden pariin.

Ei Sepeä saanut puhumaan kukaan ei millään. Mutta annas olla kun hän pääsi numeroiden pariin: silmät syttyivät ja hengitys kiihtyi, kun hän numeroiden ja kaavojen keskellä säihkyi. Sepen numerorakkaus vaikutti työkavereihin. Myös he  imivät numeroista voimaa ja lisäsivät elinvuosiaan.  Numeropajassa nostettiin eläkeikää työntekijöiden aloitteesta, sillä kukaan ei tahtonut numeroitansa menettää ja pudota tyhjyyteen.

- Mutta Sepe, Sepe, ei elämä pelkkää numeroilla pelehtimistä ole, sinun pitää oppia juttelemaan, sillä tavalla saat itselleni puolison niin herttaisen, sanoi Sepen äiti, joka katseli huolissaan iltaisin peräkammarissa numeroiden kanssa hihkuvaa aikamiespoikaansa. Eivät näköjään Sepen  intohimoa  numeropeijaiset päivisin töissä olleet kylliksi tyydyttäneet. 

Sepe nosti katseensa äitiinsä ja katseli tämän huulia jotka liikkuivat, mutta ei Sepe kuulemaansa ymmärtänyt.

Äiti avasi kommunikaatiolukon, selitti, täsmensi:
- Sepe-kulta, naiselle pitää puhua runollisesti, hempeästi. Silkat numerot kolisevat.

No olihan Sepellä naisenkaipuu iskenyt ja hän, fiksu kun perimmältään oli, alkoi ymmärtää, mitä äiti tarkoitti ja mihin pyrki. Saamaan hänen kauttaan lapsenlapsia. Niitä syntyy kerralla  yleensä yksi, joskus kaksi. Kolmosia voi tulla jos ottaa hormonihoidot avuksi ja neljä kertarytinällä on jo liikaa mutta jos nelikko on tullakseen, niin siitä vaan. Kahdet kaksostenrattaat pitäisi hankkia, ei sen kummempaa. Ja muuttaa paikkakunnalle, missä ovat leveät jalkakäytävät…

Sepe otti esille mittanauhan ja alkoi laskeskella lattialla kontaten, paljonko kahdet kaksostenrattaat vievät jalkakäytävällä tilaa jos hän ja hänen vaimonsa työntävät yhteiselämänsä lastia rinnakkain. Hetkinen, ei hänellä ollut vielä vaimoa eikä edes kandidaattia. Mitäs se äiti siinä vielä puhua pajattaa;  pitänee palata jalkakäytävän leveyslaskelmista elon laskuoppiin ja antaa  äidin sanojen saapua  korvakäytäviin:

- …ja voisit kirjoittaa hänelle, jonka lastesi äidiksi tahdot, runon. Nii-in, omatekemän. Sitä nainen arvostaa ja sen tulet huomaamaan rypistyvistä lakanoista ja lemmenleikeistä.

Tuli ilta ja tuli yö. Sepen huoneessa paloivat kirkkaat valot ja kuului rapinaa kuin hiiri olisi etsimässä juustoa, mutta ei  hiirestä ollut kysymys. Ei sinne päinkään.  Sepe saalisti runonpäätä. Ja sen jälkeen  alkua, keskikohtaa, lopetusta. Sopivaan kohtaan hän istuttaisi huipennuksen.

Sepe ryhtyi kesken runon rustaamisen - hän ei ollut päässyt alku-aata edemmäksi - selailemaan keittokirjaa, kurkisti nimen: Savolainen syömälysti. Hän päätti rakentaa runon sattuman liekutuksella. Tulkoon mitä tulee.  Sanojahan maailmassa on valmiina vaikka kuinka, ei muuta kuin ota ja ongi.

Runoissa ei  kovin paljon sanoja ole, sen Sepe on havainnut. Ei hän ollut koskaan runoja lukenut, mutta niiden pituuksia tai paremmin määriteltynä lyhyyksiä hän  kyllä on huvikseen laskeskellut. Kymmensanainen runo voisi olla passeli. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Niinpä hän avasi kirjan ja rupesi laskemaan, napsimaan sanoja.

Ensimmäinen sana sivulta 10, sana numero 1.
Toinen sana sivulta 20, sana numero 2.
Kolmas sana sivulta 30, sana numero 3.
Neljäs sana sivulta 40, sana numero 4.
Viides sana sivulta 50, sana numero 5.
Kuudes sana sivulta 60, sana numero 6.
Seitsemäs sana sivulta 70, sana numero 7.
Kahdeksas sana sivulta 80, sana numero 8.
Yhdeksäs sana sivulta 90, sana numero 9.
Kymmenes sana sivulta 100, sana numero 10.

Valmis!
Sepe luki paneutuen runon läpi ja oli siihen oikein tyytyväinen:

paistetaan
ja
naarisrokka
siikaa
paistettua
mannasuurimoita
sen
voi
uunissa
jauhoja

Aamusella Sepe näytti runon äidilleen, tämä sitä vaiti luki, yhä hiljaisemmaksi kävi, sitten toi julki suustansa sanat niin kuin ajatteli:
- Voi, voi, eihän tuossa ole oikein mitään. Pelkkiä yksittäisiä sanaripotuksia, et sillä mitään saa aikaiseksi. Jospas kuitenkin annat hälle koko kirjan? Tai koko elämäsi. Numeroineen päivineen.

Senhän Sepe teki. Kun hän hiukan hillitsi numerohimoansa, hän havaitsi töissä sermin takana Sannin, joka oikeastaan oli jo vuosia odottanut, milloin Sepe hänet huomaa.

Lapsia putkahtaa kerralla kolme, mutta parahiksi kaupungin kävelykeskusta on valmistunut ja niin heillä on tilaa työnnellä leveissä vaunuissa leperteleviä vauvojaan  sinne ja tänne kaupungintalon kellon lyödessä milloin mitäkin.

Torin alle on rakennettu parkkitilaa autoille, mutta käy niin että öljy maapallolta hiipuu ja saman tien yksityisautoilu sammuu. Julkinen liikenne muuttuu ilmaiseksi, pitäähän ihmisten päästä kulkemaan asioilleen.

Mutta ei hätää, ei parkkialuetta turhaan ollut väsätty, vaikka autot ovat kuolleet. Jokaisella ruudulla on oma kaunis numeronsa, ja on oikein valinnan vaikeus, mihin numeroon parkkeeraisi niin kolmosten vaunut kuin maitokärrytkin, joihin Sepe ja Sanni lastaavat maidot ja makkarat, kalat ja korput, persiljat ja purjot. Sepe rupeaa tekemään tilastoa, mikä parkkiruudun numero on suosituin. Häntä oikein jännittää, voittaako numero 323 vai 147.

Tulevaisuus näyttää valoisalta.

Sepe odottaa aikaa, että pääsee kertomaan kolmosille numeroista ja kuljettaa sen vuoksi taskussaan laskinta.  Mutta runoilemisen hän päättää jättää. Kymmenellä sanalla hän sai jo sen mitä halusi.


Pakinaperjantai: Taikaluku