On tapaninpäivä 1953. Olemme tulleet mökille, ja tarkoitus on kolata järven jäälle luistinrata.
Olen seitsenvuotias ja saanut joululahjaksi ihka oikean kellon. Vähän väliä, monta kertaa tunnissa katson, paljonko kello on. En sillä tiedolla yhtikäs mitään tee, minä, joka vietän elämäni ensimmäistä joululomaa. Ranteessa kelloni. Kellossa silmäni.
Ihmettelen, miten sekuntiviisarit vilistävät, minuutit matelevat ja tuntiviisari on kuin ikuisuus: ei tuntia voi tajuta. Ikioma rannekello on eräs lapsuuteni ihmeistä - jos ei suurin niin lähestulkoon. Sen rinnalla kaikki muu kuten luistelu unohtuu.
Sekunti sekunnilta aika rientää eteenpäin. Ja nyt olen tässä. On vuosi 2012. Monta sekuntia on tuosta kellontuijotteluhetkestä kulunut.
mustaa ja valkoista: kaksitoista
20 kommenttia:
Miten mukava vastaus haasteeseen.
Herätti heti muistot mieleen.
Aarrehan se ensimmäinen rannekello oli. Sitä piti ihailla ja katsella.
Pelkäsin, että naarmuuntuu, muistan, että kovin pitkään ei pysynyt ajassakaan. Halpoja kelloja raskittiin lapsille ostaa ainakin meillä.
Nyt rannekellojen käyttö on vähentynyt. Minulla sellainen kuitenkin on joka päivä ranteessa, en vain osaa muualta aikaa katsoa.
Rannekello oli aikoinaan kallis lahja ja tärkeä ajannäyttäjä - nykyäänkin vielä monilla on, minullakin laatikossa, vaan en käytä enää eläkkeellä kelloa lainkaan - känny riittää tai - aurinko, jos sattuu paistamaan. Kiireeseen kotona seinäkello tai tietokoneen kello
Kerrassaan ihana postaus! Oma muistelosi herätti muistot myös minussa.
Ensimmäisen kelloni sain paperinkeräyksestä palkintona. En nyt enää muista kuinka monta kiloa paperia piti toimittaa, mutta kello tuli. Ja olikin silloin tärkeä kapistus ja mielestäni niin hieno!
Nyt eläkeläisenä kellonani toimii aurinko: jos paistaa, niin herätään, jos sataa, niin käännetään kylkeä:)
Kaunis kuva!
Minä sain ensimmäisen kelloni mummoltani syntymäpäivälahjaksi kouluun mennessäni. Se oli punataustainen Leijona-kello. Toimii vieläkin.
Mukava oli lukea kellon kanssa kohtaamisestasi, kuva sai uutta höystettä.
Taisin olla siinä 10 vuotias kun ensimmäisen kelloni sain.
Nykyisin kelloon ei tule katsottua monestikkaan päivässä, kun ei ole minutti aikataulullista kiirettä minnekkään.
Voi! Ihan kuin olisin siirtynyt omaan lapsuuteen! Tuo hiihtopukukin samanlainen? Minulle ompeli kylän ompelija sellaisen.
Minä ostin vasta ekapalkallani rannekellon ja aikakauan se kestikin..minnekkähän sekin on päätynyt..?
Nykyään minulla on sellainen blingbling "koristeellinen" romanttinen kello, mutta pidän sitä aika harvoin..eihän eläkkeellä tarvitse kelloa. Kun tosiaan jäin eläkkeelle, sanoin työkavereille että kello lentää risukkoon!
Minä jouduin konttaamaan monta metriä sokerijuurikasmaalla, ennen kuin rahat omaan kelloon sain. Mutta oli se aarre, aivan kuten kerrot. Hienoa, että sinulla on kuvakin muistona :-)
Tosi mainio tarina ja kuvaan on pysähtynyt tarinan ratkaiseva hetki. Minun lapsuudessa ensimmäisen rannekellon sai rippilahjaksi. Se oli leijona-merkkinen kuten kaikilla 6 aikaisemmalla ja kahdella nuoremmallakin sisaruksella.
Tämä sai meidät jokaisen matkalle muistoihin. Minun eka kelloni oli kullanvärinen Tissot ja sain sen 10-vuotislahjana. En ollut muistanutkaan tuota...
Oi miten ihana kuva...
Ja sinulla on hienot luistimet! Minulla oli nurmekset pitkään aluksi sit harjoitteluhokkarit tai vastaavat..ennen kaunoja...
Tuli niin nostalginen olo. Haluan jäädä tähän hetkeksi.
Halaus sinulle.
Luistelu nilkkoja myöten lumessa.. se tuo eikä kuitenkaan tuo mieleen jotain lapsuudesta. Ihana kuva ja osaan kuvitella...!
Minun kellomuistot ovat niin kamalia, etten niitä tänne laita pilaamaan toisten parempia ;)
Joskus parikytvuotta sitten viimeksi pidin rannekelloa, sitten yritin irtautua. Pyrkimys ajattomuuteen tai edes hetkelliseen riippumattomuuteen mitatusta ajasta ei vaan oikein onnistu tässä maailmassa.
Minuakin hymyilytti muistelusi.
Voi kunpa nykylapsille edes jokin lahja aiheuttaisi vielä yhtä suuren ilon ja ihmetyksen!
Mamma minullekin osti ensimmäisen, ja muuten myös ainoan omistamani, rannekellon.
Suostutteli sillä osallistumaan oppikoulun pääsykokeisiin.
Kiitos kaikille tarinoistanne. Kiva kun katsoitte kelloani ja näytitte omanne :).
Jokainen voisi kirjoittaa muistelmiinsa tarinan 'siihen aikaan kun ensimmäisen kellon sain'.
Voisipa kellosta eliminoida pois kiireen ja ahdistuksen. Jäljelle jäisi vain kaikki mukava: nyt konserttiin, elokuviin, ystävän luokse, hiihtämään :)
Minä sain kellon 13-vuotiaana. Oli se aikas tärkeä juttu.
kaanon,
olisipa sinulla kellosi tallessa. Ehkä onkin:) Tietyt sykähdyttävät esineet - kuten ensikello - kuuluvat elämänkaareen. Ne peilaavat omaa aikaansa.
Oi miten hauska!!!
Aivan ihana ja tunnelmallinen kuva: tyttö ei malta luistella kun pitää uutta kelloa ihailla.
Ensimmäinen kelloni taisi olla alitajuisesti epämieluinen, koska se hävisi uintireissulla. Selitykseni oli, että harakka varmaan sieppasi, mutta tosiasiassa olin sen vain matkan varrella pudottanut. No, kello löytyi ja sitä lähdettiin viemään korjattavaksi. Mutta kuinka ollakaan, kun pääsimme kaupunkikotiimme, niin eikös vain kello pudonnut hissikuiluun, yhdeksännestä kerroksesta. Siitä pudotuksesta ei sillä ollut mitään mahdollisuuksia enää selvitä takaisin ranteeseeni.
Vannon, että sen putoaminen oli puhdas vahinko ja tapaturma. Vai olisiko kuitenkin ollut jokin alitajuinen hairahdus - vähän niinkuin freudilainen lipsahdus.
Pieni Lintu,
kiitos.
Tänään kännyköihin on pakattu myös kello ja kamera. Onko lapsella kännykän saadessaan sama tunne kuin ennen lapsilla oli ensimmäisen kellonsa suhteen :).
Ina,
nämä freudilaiset lipsahdukset varmasti kirjoitat muistelmiisi. Aivan ihastuttava tarina sieltä kaukaa tulee aivan lähelle ja saa aikaiseksi ymmärryksen hymyn :). Hymykello.
Ihana, tunnelmainen kuva, jonka tarina pysähdyttää tänne pidemmäksi ajaksi. Minäkin muistan , miten tärkeä asia kello oli. Sain 10-vuotis lahjaksi Leijona-merkkisen kellon 60-luvulla. Mulla on se vieläkin olemassa:)
Mörökölli,
kiitos. Kiva kun pysähdyit katsomaan "upouutta" kelloani, silloista maailman ihmettäni.
Leijona on hieno kello. Olen nähnyt semmoisen ja ihastellut. Kuuluu varmaan aarteisiisi :).
Lähetä kommentti