kaksinkertainen tuplaespresso

Uolevi Koistisella, eläkeläisellä, on kalakaverina tohtori Taneli Tietäväinen. No, ei hänen oikea nimensä Tietäväinen ole, mutta siksi Uolevi on hänet mielessään ristinyt, sillä yhtä monta vaivaa kuin Uolevilla on ollut, yhtä monta parannuskeinoa tohtori Tietäväinen on tiennyt ja Uolevi krempoistaan parantunut. On kuitenkin yksi "tauti", mihin ei ole auttanut Tietäväisen viisaus eikä taito: Uolevin sairaalloinen saituus.

Yksikseen on Uolevi ominaisuutensa vuoksi elämänsä läpi taivaltanut. Joitakin morsianehdokkaita matkan varrella on ollut, mutta viimeinenkin, Elma,  naapurikylän leskirouva, kyllästyi kun huomasi, että kun hänen mielensä teki  maaliskuun jäälle hiihtämään, Uolevi selittämään, kuinka suksenpohjat kuluvat, odotetaan nyt vain rauhassa ensi talven pehmolunta.

Kun Uolevi kävi kaupoissa, hän kulki ruutukantisen vihkon ja teroitetun lyijykynän kanssa pitkin hehtaarihallin käytäviä, tutki hintoja  tietääkseen kuinka paljon säästi kun ei ostanut ja kirjoitti summan  muistiin (ja samalla mietti mitä tarkoittaa summan mutikassa). Mutta mitä teki nainen? Osti ostaakseen ja vielä senkin päälle: tuhlatakseen! Kahvipaketti vaihtui kerta kerralta kalliimpaan, ei, enää ei puhettakaan edes Presidentistä; espressoa sen olla pitää, Elma tomakoi. Mistä ne leskirouvat kaikenmaailman ostettavat keksivätkin. Sellaista ei Uolevin sydän eikä hermoston rata särkymättä kestäisi.

Ei Uolevi Elman perään itkenyt, vaikka yritti näyttää surullista naamaa tämän mieliksi, kun viittä vaille kihlattu tempaisi Uolevin säästötalon ulko-oven auki ja pyrähti vapauteen.  Huh, huh, pudisteli  Elma takkinsa liepeitä ulkoportailla. Mikä lie turvaele se.

Olisi tuossa naisessa  ollutkin vahtimista: tuhlasi vettä, lämpöä, talouspaperia… vessasellaisesta puhumattakaan, mutisi Uolevi ja kääntyi  säästämiensa saldojen puoleen. Rauha on taas sielussa ja talossa ja säästötilin sarakkeissa kun saa yksikseen talouttaan hoitaa. Loppui se espresson ostaminenkin, tuhahti mies ja otti tuplaryypyt sumpista. Sitä kun vielä vedellä jatkoi, kahvia riitti ties miten pitkälle tällä erää, Uolevia alkoi naurattaa  ja maha hyrähti hytkymään.

Jos joku epäilee, että Uolevi kuolee elämännautintojen puutteeseen ja syömisen nuukuuteen, erehtyy pahan kerran. Uolevi on ollut ikänsä terve kuin pukki. 

Tohtori Tietäväinen pitää hyvää huolta kalakaverinsa säännöllisistä terveystarkastuksista. On siinä Tietäväisen oma etukin ojassa eli vesissä. Mistä niin innokasta soutukaveria löytää kuin on ilmaisten kalojen rakastaja Uolevi, joka jaksaa pyydystää veden anteja vaivoja ja tunteja  laskematta. Saaliinjaossa heillä on jämpti periaate. Huippuunsa viritetty digivaaka on lahjomaton. Kumpikin saa kalasaaliista tasan puolet. Numeroihin voi aina luottaa. Ja jakolaskuun.

– Olis taas aika vuositarkastuksen, sanoo tohtori Tietäväinen kun he eräänä syksyisenä iltana laskevat kalojaan ja Uolevi myöntää juupa joopa. Mitä vain tohtori Tietäväinen sanoo, Uolevi tottelee, ei uskoisi ellei näkisi. Uolevi jukuripää on löytänyt kesyttäjänsä.

Tietäväinen otatuttaa seitsenkymppisestä kaveristaan kaikki mahdolliset kokeet. Munaskuita myöten.

Kuluu viikko, alun toista. Uolevin kännykkä (jolla hän ei soita mutta vastaa puhelimeen) laulaa tuttua melodiaa Tiedän paikan armahan rahallisen ihanan.

– Halloo, sannoo.

– Tuletkos vastaanotolle kuulemaan tuloksia, Tietäväinen pyytää.

Uolevi menee.

Mikäs nyt on Tietäväisellä, naama jököttää peruslukemissa, Uolevi ihmettelee.

– Sinulla on pitkälle levinnyt vatsasyöpä. Kuolet alle puolessa vuodessa, kukaties parissa viikossa.

– Jaaha.

– Otan lomaa ja lähden kanssasi matkalle, Tietäväinen keksii, halkoo hiljaisuutta kun korvaan  kuuluu vain Uolevin raskasta hengitystä.  - Minne sinä rahojasi säästät, elä nyt vihdoin hyvä mies kuin viimeistä päivää ja nauti ennenkokemattomista autuuksista.

Uolevi tekee kuten kalakaveri käskee. He lentävät pohjoiseen, etelään, itään ja länteen. He juovat ja syövät ja ostavat mieleenjuolahtavia turhuuksia. Jopa silkkisen kravatin, jossa on kaksi joutsenta vasten iltaruskoa.  Ja kameran niin hienon. Kuvia on Uolevi räpsäissyt matkan varrella alun viidettäkymmentätuhatta ikään kuin muistoksi, mutta ei tiedä kenelle. -Jos vaikka lähettäisit kuviasi Kansallisarkistoon, keksii Tietäväinen mutta kun ei tiedä, ottavatko vastaan, jatkaa: – Tai tutkitaan, onko olemassa kansalaisten yhteinen digikuvamuseo. Joo, sinne! Muistelmiasi et ehdi kirjoittaa, aika ei riitä.

Uolevin tekee iltaisin mieli hotellihuoneessa laskea tulot ja menot ja roikkua ahdistavissa miinuksissa kuin itseään ruoskien, muttei kehtaa kun tohtori Tietäväinen vahtii häntä kuin vankia.

Kotona odottaa kipupumppu, vaikkei Uolevi tunnu sitä tarvitsevan. -Vielä, ennustaa tohtori Tietäväinen, kunnes…:

– Tulepas taas vastaanotolle, tohtori pirauttaa Uolevi Koistiselle.

Ja Uolevi Koistinen taas tulee.

– On tapahtunut kaamea väärinkäsitys. Sinulle tuli toisen ihmisen tulokset - ja olet täysin terve mies. Anteeksi, anteeksi, anteeksi, hokee tohtori Tietäväinen mutta sitä ei enää Uolevi kuule, sillä hän on jo kääntänyt selkänsä tohtorille ja astelee ulos ovesta, kättään huiskauttaa ja huutaa:

– Lähden tästä taas kittuuttammaan. Se on loppu nyt. Törskyttely.

Tohtori Tietäväinen tuijottaa Uolevin selkää eikä saa selvää, nauraako Uolevi tämän sanoessaan  vaiko itkee. – Tuu joskus kahville, huikkaa Uolevi vielä oven raosta, ja tohtori Tietäväinen vastaa: tuun, tuun, mutta ei tiedä, tarjoileeko elämässään nyt kaiken maallisen hyvän  kokenut ja kuolemaa kauemmas tyrkkinyt kalakaveri  kaksinkertaiset  tuplaespressot vai sumpinsumpit.

Pakinaperjantai: Kaksinkertainen tuplaespresso