maanantai 7. toukokuuta 2012

repullinen iloa


Kiitos, Simpukka ja Äiti Aurinkoinen tunnustuksesta:


*



Kiitollisena annan tunnustuksen eteenpäin Pirille. Hän on neulonut (kutonut) hyvän tahdon ja toivon sukat, jotka yllättäen tipahtivat postiluukustani. Mukana oli myös samettiruusun siemeniä. Olen kylvänyt ne multaan ja vien saareen, jolle annan lisänimen Samettiruususaari. Nimi on enne. Nimi muistuttaa, miten paljon maailmassa on kaunista ja hyvää.  Sitä kannattaa kylvää.


Liplatus pyysi minua kertomaan ilahtumisen aiheeni.

Huomaan, että liikutun kyyneliin asti, kun näen ja luen tositarinoita, minkä perusteella voi olla iloinen siitä että kuuluu lajiin nimeltä homo sapiens.



Mediuutiset-lehdestä olen seurannut sarjaa, missä lääkärit kertovat työssään kohtaamistaan vaikeista tapauksista.  Pohjois-Kymen sairaalan ylilääkäri Hannu Tapiovaara (toimittajana Elina Heino) kertoo oman vaikean tapauksensa Mediuutisten numerossa 7/2012:

"SITKEÄ SAA PALJON AIKAAN

Tämä tapahtui vuosia sitten työpaikallani Kuusankosken aluesairaalassa. Vanha mies oli sairastunut vaikeaan keuhkokuumeeseen. Hän oli todella huonossa kunnossa hoidettavana tehostetun valvonnan osastolla. Monelle kollegoista alkoi jo tulla tunne, että mies on mennyttä.

Potilaan hoidosta vastasi loistava sisätautilääkäri Esa Kilkki. Hänen asenteensa oli tiukan määrätietoinen: nyt kyllä saadaan mies kuntoon.

Olen korvalääkäri ja avustin pieneltä osaltani potilaan hoidossa. Tein hänelle avanteen ja auttelin hengitysteiden kuntouttamisessa taitojeni mukaan.

Pitkän kamppailun jälkeen tämä kahdeksankymppinen mies selvisi hengissä sairaudestaan, joka oli hyvin lähellä viedä hänet hautaan. Hänet saatiin ylös sängynpohjalta, ensin osastolle ja sitten kotiin. Hän asui aikamiespoikansa kanssa kahteen pekkaan.

Tuli kevättalvi, ja poika ajatteli antaa isän vähän nauttia raikkaasta ilmasta ja kevätauringosta. Poika pakkasi isän ja repun potkukelkkaan. Yhdessä lähdettiin pilkille.

Poika ryhtyi kairaamaan pilkkireikää, mutta kuinkas siinä kävikään. Järven jää murtui ja hän putosi avantoon. Nyt kuolema tuli lähelle nuorta miestä. Silloin kahdeksankymppinen isäukko kampesi itsensä pystyyn ja heitti pojallensa köyden. Isä pelasti pojan hukkumiselta.

Tästä tarinasta minulle tulee mieleen se, että jos hoitoryhmä ei anna periksi, se pystyy paljoon. Kun tekee työtä lujasti ja täydellä sydämellä, saa aikaan. Siitä syntyy positiivinen kierre: kun onnistut kerran, voit onnistua seuraavassakin haasteessa.

Tämä tarina muistuttaa myös siitä, että elämässä on irrationaalinen ja ihanan arvaamaton puoli. Sitä emme aina muista. Tekemämme hyvä voi säteillä ympäristöömme tavalla, jota emme pysty ennustamaan. Oikeastaan sairaalan hoitotiimi pelasti sen nuoren miehen hukkumasta auttaessaan lähes kuolevaa vanhaa miestä." (Elina Heino)



16 kommenttia:

isopeikko kirjoitti...

Tarinat on arvokkaita. Luulee peikko.

Kutuharju kirjoitti...

Hieno tarina.
Ja onhan vanhan miehen elämä yhtä arvokas kuin nuoremman, vai eikö.. Sitä vain yleensä on jäljellä vähän vähemmän kuin nuorella (paitsi tietty tässä tarinassa, missä osoitetaan että ilman vanhaa, nuoren elämä olisi jäänyt varsin tyngäksi).
Carpe diem.
Hmmm, pitäisikö pakata ja suunnata Kiinaan..

aimarii kirjoitti...

Nyt sinä menet Samettiruususaareesi iloisena ja lämpimin jaloin ja rupeat rustailemaan tarinoita meidän luettavaksi ja samalla seurailet samettiruusujen kasvamista.
Tarinat ovat niin kiehtovaa luettavaa.

Ruska kirjoitti...

Samettiruususaari kuulostaa ihanan houkuttelevalta. Iloiselta myös, kuten saamasi hieno postikin :)

Tarinastakin tykkään. Tykkään nähdä tarkoituksia ja kuulla "sattumalta" tapahtuneista asioista. Esim. saaripaikkaani liittyy niin paljon "sattumia", että minulle siitä on tullut Ihmeiden Saari :D

Paljon elli vielä lisääkin kevätiloa sinulle!

Harakka kirjoitti...

Kyllä olikin hieno ja koskettavakin tarina!
Ja se on totta, että lääkärit pelastivat oikeastaan myös nuoren miehen hengen!
Kyllä hyvä kiertää aivan varmasti!
Kyllä sun nyt kelpaa saaressasi hoidella niitä samettiruusuja, aina tulee mieli iloiseksi, kun niitä katsotkin!

Mk kirjoitti...

Kilkki onkin pätevän lääkärin ja hyvän ihmisen maineessa.

Ihanan ilahduttava tarina, samettiruususaarta myöten.

Piri kirjoitti...

Kiitos Lastu! Iloreppu selkään ja menoksi. Lämminhenkistä äitienpäivää!

pappilanmummo kirjoitti...

Elämäsäs on iloa ja surua, vuorotellen, vaan toivon iloa ja onnellista oloa Sinulle

sirokko kirjoitti...

Iloisia tosiuutisia nykyään kuulee niin harvoin, että kyllä ne todella saavat herkistymään. Ihanasti tämänkin välitit. Tuli heti mieleen se kuuluisa perhosen siiven liikahdus.

Obeesia kirjoitti...

Mukava tarina on osoitus siitä, kuinka kaikki vaikuttaa kaikkeen, kuten se perhosen siiven värähdys Brasiliassa kotoiseen ilmastoomme.

Luulisi että ne jotka pystyvät pelastaan ihmisiä, olisivat onnellisia. Heidän elämällään on tarkoitus.

Lastu kirjoitti...

Heipä hei, pitkästä aikaa! Kiitos paljon kommenteistanne.

On ilo jakaa ilon lähteitä kanssanne.


Kunpa jokainen saisi hoivaa lääkäriltä, joka ei katso potilaan ikää eikä 'asemaa', vaan tekee kaikkensa puolustaessaan elämää kuten tositarinan lääkäri.

Ina kirjoitti...

Satuinpas lukemaan pakinasi sopivana päivänä: olemme juuri tänään tavanneet lääkärin, joka kohtaa potilaan (mieheni) ihmisenä ja ryhtyy häntä hoitamaan sen jälkeen kun julkinen puoli on kääntänyt selkänsä ja jättänyt potilaan oman onnensa ja terveysaseman päivystyksen nojaan. Kukaan ei ole liian arvoton kohdeltavaksi ihmisenä.

Lastu kirjoitti...

Ina,
miten olenkaan iloinen, kun kuulen, että miehesi on kohdannut lääkärin, joka kuuntelee, jolle voi puhua kiirehtimättä, joka haluaa auttaa eikä käännä selkäänsä.

Koska isäni oli lääkäri ja häntä niin rakastin, olen olettanut että kaikki lääkärit ovat samanlaisia: tekevät kaikkensa potilaittensa parantamiseksi.

Mutta monenlaista tulee terveydenhoidossa vastaan, tänä päivänä. Onko niin, että potilaan tulee etsiä, jos se on mahdollista, niin kauan kunnes lääkäri-ihminen löytyy.

PS
Miksi omalääkärijärjestelmä ei toimi? Paljon siltä toivottiin, jatkuvuutta potilas-lääkäri -suhteeseen, mutta mihin se on johtanut? Ettei vain ojasta allikkoon.

kaanon kirjoitti...

Tämän ilon soisin kaikkien lukevan; Samettiruususaarelta :o)) ja pelastamisen kaksinkertaiseen ihmeeseen

Norppa kirjoitti...

Kiitos, että jaoit tämän tarinan.

Lastu kirjoitti...

kaanon,
niin, kunpa lääkärit eivät koskaan lopettaisi uskomasta ihmeisiin. Silloin potilaalla on turvallinen ja toiveikas olo - ja se on paranemisessa tärkeä "lääke". Jokainen potilas ikään katsomatta on tärkeä.

Norppa,
jaettu kokemus, yhteinen ilo.