hätä

Oletko joskus tuntenut olevasi väärässä paikassa väärään aikaan? Olet, niinpä niin, ihmiset ovat siellä ja täällä samanlaisia.

Kaislalla on onnea: hän saa tehdä työtä, mistä pitää. Tietokirjaosastolla hän esilukee mitä Suuri Tietokirjailija on saanut aikaiseksi ja antaa palautetta palavalla sydämellä: kriittisesti mutta rakentaen. Jonain päivänä tulee eteen hetki: käsikirjoitus (joka tällä erää koskee luonnonlääkintää ’kyllä kansa tietää’) on valmis ja Suuri Tietokirjailija tulee luovuttamaan sen Kaislalle kaukaa maan korvesta. On juhlan hetki ja paikka.

Niin, työtään Kaisla rakastaa, mutta ei siihen liittyvää satunnaista edustamista ravontolailtoineen.

Hänellä on töissä yllään pitkä flanellinen mekko, tummat takapuoleen asti ulottuvat letit, meikittömät vaan eivät leikittömät kasvot (ei kai Kaisla vaan naureskele työelämän muotokuvioille, pistää miettimään).

Kirjallinen johtaja on hienovaraisesti (lue: suoraan) vihjannut, että Kaislan tulee olla illalla pukeutunut muuhun kuin ruudukkaiseen flanellimekkoon, kun syöttää (lue: liehakoi ja innostaa) Suurta Tietokirjailijaa. Kahdestaan, luottamuksen ilmapiirissä.

Kaisla tekee niin kuin ’leipä’ käskee: kiskoo naama mutkalla vartensa koristeeksi komeron perältä päivänvaloon Diorin luomuksen ja ripustaa kaulalleen kahleet, helmet niin säihkyvät. Hipaisee punaa huuliinsa. Jos hänen aivonsa kuvattaisiin, kävisi ilmi, että puna hehkuu lohkossa, missä tunteet pitävät majaa ja kertoisi: ahistaa mennä ravinteliin hienoissa hepeneissä teeskentelemään. Missä muualla tahansa hän ottaisi vastaan Suuren Tietokirjailijan tulevan bestsellerin, vaikka lantalassa, mutta ei paikassa, missä elostellaan vaihtokauppaan perustuvilla hymyillä, pidetään peliä. Mutta pakko mennä, koska käsikirjoituksen valmistuminen on kirjailijalle huippuhetki.

Valkoinen pöytäliina, kynttilänliekki, pehmeä musiikki... ravintolailta etenee. Suuri Tietokirjailija jutustella mutustelee asiasta ja asian vierestä, viini välkkyy puheessa ja uskoutumisen aste kohoaa. Kaisla johdattelee kirjailijaa herutusasemalle, sillä firma pakottaa häntä lypsämään kirjailijalta lisäälisää sanoja, ajatuksia, käsikirjoituksia - myyntiä. Kaisla ideoi seuraavaa hanketta Suuren Tietokirjailijan pään menoksi ja hän, Suuri Toteuttaja, syttyy jälleen kerran: mikään ei ole mahdotonta ja se mitä ei ole keksitty ujuttaa kirjan kansien väliin, keksitään viimeistään nyt.

Kaislan itselleen asettama kiintiö, kaksi lasillista punaviiniä, on täynnä ja hän vilkuilee salaa kelloa. Kunpa pääsisi jo kotiin nukkumaan. Huomenna on edessä tiivis flanellimekkotyöpäivä, ja se kiehtoo enemmän kuin hanhenmaksa ja tryffelisienet; ostereitakin Suuri Tietokirjailija vielä tilaa kustantajan piikkiin ja pullollisen samppanjaa. Kaislan mielestä ilta on jo vastannut tarkoitustaan, mutta kirjailija on vasta ottamassa vauhtia.

Vihdoin. Valomerkki
–Voi, joko nyt, huokaisee Suuri Tietokirjailija.
– Voi, joko nyt, valehtelee Kaisla, säestää ja tekohymyilee.

Kaisla huolehtii, niin kuin ohjeistus on, päihtyneen Potentiaalin hotellin ala-aulaan asti, vilkuttaa hei hei, halaa ja palaa takaisin taksiin joka odottaa Klaus Kurjen edessä, mutisee osoitteen ja vaipuu pehmeässä keinunnassa uneen.

Sairaalan ovet avautuvat itsekseen. Sekuntiakaan ei ole tuhlattavaksi. Kaisla keikkuu paareilla kirkkaassa valomeressä: apu ja armahdus on valmiina ottamaan vastaan hädän. Valkotakkiarmeija lähestyy.

Kaislan silmät rävähtävät auki. Hän pongahtaa paareilla istumaan. Suorakulma on ryhdikäs (näkisipä taannoinen tiukkapipo jumppamaikka hänet nyt). Mitä ihmettä on tapahtunut? Miksi minä olen täällä, Meilahdessa?

Taksikuski, joka on toimittanut Kaislan sairaalaan, tekee lähtöä mutta ehtii selvittää: – Ennen kuin retkahditte penkille, sanoitte hätä ja mutisitte 112 ja koska olin lähellä sairaalaa, toin teidät suoraan ensiapupoliklinikalle. Arvelen sydäntä... mutta katsokoot tohtorit.

– Voi taivahan kynttilät, minulla oli pissahätä (ja on muuten vieläkin). Jos mutisin niin mutisin osoitteeni Mannerheimintie 112 vai jaksoinko sanoa vain numeron 112 ja kadunnimi unohtui, en muista kun oon niin väsynyt ja kaikkeni antanut tänä iltana firman ja kansanlääkinnän eteen suomalaisten luku- ja tiedonnälän tyydyttämiseksi. Nyt haluan kotiin ja vessaan ja nukkumaan, kiitos ja kuulemiin ja terve, Kaisla on kiukkuinen kuin kotoaan karannut kärpäslätkällä ahdisteltu kärpänen, hyppää paareilta jaloilleen ja marssii sairaalan ovesta (jotka toistamiseen avautuvat itsekseen) ulos.

Lasku hätänumero 112:n väärinkäytöstä lankeaa työnantajalle, joka tämän koommin siirtää Kaislan pois edustustehtävistä. Päivätyönsä hän saa pitää.

Olla oikealla paikalla oikeaan aikaan on osa onnea.


Pakinaperjantai: 112 (huom. se ei ole pakinaperjantain puhelinnumero).