Lähdemme huomen illalla ”hiihtolomalle”. Miehen selkä on kipeä, niin tuskaisa, ettemme vielä tiedä, onko matka saareen ylivoimaisen pitkä. Mutta jos pääsemme täältä etelästä Savoon edes saaren vastarannalle, on sieltä käsin (jalan) mahdollisuus nähdä jääulapan läpi uusi mökki, jota vielä vähän vierastan, onhan se yövyttänyt meidät vasta pari kertaa. Se on liian lyhyt aika syövyttää syvälle sydämeen jälkiään niin kuin lapsuuden huvila viisikymmentäluvulla, jonne jäi jotain minusta eikä se ikinä lähde irti. Vaikka olin perheeni keskellä outo lintu, lensin saarimökin katon läpi avaruuteen, joka oli hyvä, koska siellä ei ollut rajoja.
Sitä kuusta kuuleminen jonka juurella asunto. Minun sieluni repeilee kahdessa tuulessa mutta niin on aina ihmisen osa. Uudessa vankassa mökissä vai lapsuudenmuistoissa, mökissä, jonka katon on aika lahottunut. Kotiani etsin vaan. Tämä laulu ei ole surusta siinnyt, vaan elämästä, jossa uiskentelevat tuhannet tunteet ja kun oikein kauhon, pääsen tunneleiden läpi valoon, jonka nimi on kevät. Vanhallakin on kevät.
Uutta mökkiämme silitän, lepytän, sinuttelen. Tutustun. Ja istutan (me istutamme, he istuttavat) toukokuussa uuden taimikon, josta kasvaa metsä mökin suojaksi. Jouduimme pyytämään avuksi metsänhoitoyhdistystä siltä varalta, että mies joutuu selkäleikkaukseen ja minä silitän häntä keväällä täällä etelän mailla. Suunnitelmat eivät aina toteudu. Omin käsin istutetussa metsässä olisi ollut oma hohtonsa. Ikuisuuselementtinsä. Luonto on ikuinen. Mutta onneksi metsänhoitoyhdistyksen edustaja on joustava, lohdutteli: tulkaa toukokuussa mukaan istuttamaan koivun- ja kuusentaimia voimienne mukaan. Me tulemme, koska henki on altis.
9 kommenttia:
Voi, onko miehelläsi sama vaiva kuin minulla - muistakin silitellä hellästi ja ymmärtää8) Uuteen mökkiin täytyy tosiaan tutustua aikansa, syntyvien muistojen myötä siitä tulee tuttu ja koti.
Voi että kirjoitat niin, että ajatus alkaa kuljetella omia muistoja - muistelen mökkiä edellisessä elämässä, jota en saanut mukaani ja halusin rakentaa vähän samanlaisen, se tehtiin siis vanhoista hirsistä, että olisi valmiiksi vanha. Mutta ei silti samanlainen ollut vaan vieras - tuli kumminkin elon myötä tutuksi ja rakkaaksi sekin ja kantaa jo niin monia mukavia muistoja sekin:)
No voi, selkäpotilasta. Myötätuntoa ja voimia! Samanlaiset ovat mietteet täälläkin: koska ja miten päästään mökille? Yleensä sinne olemme muuttaneet huhtikuun lopulla. Lujasti uskon, että niin käy tänäkin vuonna. Vaan kun elämästä ei voi tietää.
Kysyit minulta selkäni tarinaa. Blogissani siitä on juttu, mutta tarkemmin sanottuna kyseessä on murtuman jälkeinen kolmen nikaman luudutus L1-L3 käyttäen titaanitankoja ja omaa luusiirrettä, joka otettiin lonkasta. Se luunsiirteen kohta vihottelee yhä; itse murtumakohta on parantunut oikein hyvin eikä anna tietää itsestään juurikaan.
Muuten, onko uusi mökkinne samassa saaressa kuin lapsuutesi huvila ?
Ihanaa kun pääsette lomalle ja juhlimaan, hmmm, saarta(kin). Toivottavasti miehen selkä ja sydän kestää matkan rasitukset hyvin ja tulette entistä ehompina ja levänneinä takaisin. Asia josta sovimme, on huomenna klo 21.oo käsissäni mutta taidatte olla jo matkalla silloin. No, sitten myöhemmin, viestitellään!
Selkävaivat ovat ikäviä. Silloin aina eivät suunnitelmat suju, kuten on suunniteltu, silloin on hyvä olla joustoa ja käyttää varasuunnitelmaa.
Toivon, että mökkireissunne kuitenkin onnistuu ja miehesi selkä kuntoutuu.
Kevät ja toukokuu on vielä pitkän ajan päässä ja minun mielstäni - onneksi!
Suunnistan itsekin mökille huhtikuussa ja odotan löytäväni kantohanget ja auringon.
Inkivääri,
kiitos myötäelämisestä. Miehen selkä on kipuillut kymmenisen vuotta, nyt tihenevään tahtiin. Toissa sunnuntaina jysähti kipu niin kovaksi että vein hänet päivystykseen, missä sai kipupiikin ja sairasloman. Nyt on tullut hetki, että jottain tarttis tehdä. Kevään aikana tutkitaan tarkemmin. Näyttää siltä, että selkäranka on kaartunut vinoksi. Kipu, joka iskee, naulitsee hänet paikalleen. Onneksi voin olla avuksi.
Ensi vuonna mieskin jää eläkkeelle. Tarkoituksemme on muuttaa lähelle saarta. Nyt sinne on matkaa melkein 400 kilometriä.
Totta: uusi mökki vierastuttaa. Ehkä myös siksi on hyvä kirjoittaa talteen oma elämänkaarensa. Saa nostaa muistista näkösälle lapsuuden kesämökin ja kaupunkiasunnon, huoneet ja komerot. Käydä läpi, istua ja tuumiskella. Näin oli ennen, näin on nyt. Ja mökki tulee tutuksi, ajan myötä. Lohdullista kuulla sinun tarinasi, kiitos, kun kerroit.
Ina,
kiitos myötätunnosta ja voimien toivotuksesta. Toivotaan, että pääsemme lähtemään. Ja myös sinulle toivon selkäkivun selätystä. -Niin, olen jo viime vuoden puolella lukenut blogissasi selkäsi tarinasta, mutta kiitos kun kerrot tarkemmin. Itselleni lääketiede on tuttua jo lapsuudenkodista ja yhä, joten mikään sairaskertomus ei "pelota". Huomaan, miten monessa lääketiede on avuksi. Sen varassa eteenpäin ;).
Kyllä, uusi mökki on samassa saaressa, lapsuudenmökin viereisellä tontilla (väliä noin sata metriä). Isä antoi perinnöksi vähän ennen kuolemaansa sisarelleni saarimökin tontteineen ja minulle viereisen, rakentamattoman, suurehkon tontin. Sisar möi lapsuudenmökkimme jo 70-luvulla vieraille ja koska minä perheineni elelimme etelässä, oma saaritonttini jäi yli 30 vuodeksi nukkumaan prinsessa ruususen unta - ja olihan meillä siarusten kanssa yhteinen lomapaikka mantereen puolella, vanhassa maalaistalossa. Nyt kun molempien eläkeikä alkaa, heräsimme ja herätimme saaren ja ikiunelmamme: rakennutimme sinne mökin.
On saari minulle rakas paikka, oikea isänmaa. On vain niin tunteellista katsoa lapsuudenmökkiä uuden mökin ikkunasta... Kaikki muistot tulvahtavat mieleen kuin taikaiskusta, simsalabim. Olen välillä pakahtua onnesta. Kaikki maisemat järvelle ovat uuden mökin vinkkelistä melkein kuin kauan, kauan sitten - muttei ihan kuitenkaan. No, nyt orientoidun nykyisyyteen. Lapsuuden kautta:).
savisuti,
niin, meillä on 38. hääpäivämme perjantaina. Sitäkin ajatellen tämä nostalginen matka tehdään. Tuossa saaressa, lapsuudenmökissä, vietimme päiviä ja nautimme öistä melkein 40 vuotta sitten, kun olimme tutustuneet. Nyt ovat uudet, tuoreet seinät ympärillä, ja edessä sama järvi, tutut rannat rakkahat.
aimarii,
sinun puunistutustarinasi lapsuuden päiviltäsi on iloisena mielessäni.
Kiitos toivotuksista! Toukokuu on toivon aikaa. Ja jos ja kun emme pysty itse istuttamaan ainakaan kaikkia puuntaimia, oli mukava kuulla metsänhoitoyhdistyksen Jarilta: katsotaan mikä tilanne miehen selän suhteen toukokuussa on ja joustetaan sen mukaan "omatoimisuusastetta". Joten jos edes muutaman puuntaimen saamme omin voimin maahan, niin hurraahuuto kaikuu. Ja minullahan selkä on melko terve, polvet vain ovat rikki. Mutta mökin ja aitan maalaus on meidän työmme ja se sujuu kyllä.
Huhtikuu on tuota pikaa. Sinua odottaa mökki, aurinko ja kantohanki. Ihana elämä.
Toivottavasti vaivat helpottuvat; näette ja koette toivomanne!
Asumalla ja olemalla oudosta tulee koti - sinne saari rakkaaseen. Sinne ja lomalle kaikkea lämpöistä toivotan!
Voimia ja myötäymmärrystä tilanteessanne täältä saaresi läheltä. On hohtavat hanget ja huikaisevan sininen taivas, mutta kokemuksen kautta tiedän, että joskus meitä kuljetetaan eri teitä kuin itse olemme suunnitelleet.
Toivon sydämestäni, että toiveenne saarilomasta toteutuu.
Kaksi pientä tainta on kauniisti kuvassa odottamassa kasvua ja kevään aurinkoa. Sinne kaipaa isompikin pari, mutta harmi kun selkä nyt tekee kiusaa.
Alamme olla siinä iässä kaikki, että aina joku paikka on kipeä, mutta jos selkä todella "leikkaa" kiinni, on tilanne pahempi. Ei se notkistu päivän mittaan niinkuin tässä muut paikat.
Minä jännitin vuosi takaperin, joudunko niskaleikkaukseen ja toinen lääkäri jo niin sanoikin, mutta neurokirurgi sitten toppuutteli, että jos kuitenkin katsotaan vielä. ja hyvä kun katsottiin, näin hyvin pärjään, vaikkakin vahvoilla hermosärkylääkkeillä, mutta mitä siitä.
Mökistänne sen verran, että ajattele niin, että nyt kun mökki on uusi, siitä tulee täysin teidän mökkinne. Siellä ei ole vanhoja haamuja nurkissa, siellä on vain teidän viemäänne valoa. Ja puut saavat teidän siunauksenne, vaikka eivät jokainen olisikaan oman käden istuttama. Kyllä teillä mökissä riittää töitä.
Toivon sydämestäni, että pääsisitte mökille menemään. Halauksin Uuna
heinänkehrääjätär,
kiitos. Lämpösanat varmasti menevät perille – saareen asti. Pian "vieraalta" tuntuva takka alkaa tuntua kotiliedeltä.
Liisa,
kauniit sanasi tulvauttavat hyvän mielen kyynelet silmiini. On niin paljon tunteita syvällä elämän – ja terveyden ja sairauden – lähteillä. Mutta eteenpäin, me kaikki, menemme. Jännä ajatella että siellä jossain lähellä sinäkin :). Toivotaan että kauniit säät hellivät Savoa – ja Suomea.
Uuna,
no niinpä juuri oivalsit mitä itse en "hokannut". Uudessa mökissähän meillä ei ole yhtä ainoata lapsuuden haamua nurkissa irvistelemässä, sillä totta on, että eivät kaikki muistot silkkaa iloa ja paistetta (siellä vanhalla, lapsuuden mökin puolella) ollut. Mutta ne puhurit nyt olen selvittänyt itseni kanssa ja ymmärrän mistä syystä viima puhalsi.
Kiitos. Valo on syttynyt.
Mies rakastaa metsänhoitoa ja -töitä, joka on täysi vastakohta hänen ammatilleen. Sitä harmillisempi on selkävava. Mutta monen prässin läpi elettyämme emme ota metsän istutusta kuolemanvakavasti, vaan luovien, sopeutuen. Kunhan teemme luonnonmukaista metsää, istuttipa sen kuka tahansa; ei väkipakolla kasvavaa.
Sinullakin on kipua, mutta silti pärjäilet ilman leikkausta. Kaiken aikaa toivon sinulle hyvää. Viimeistä hyvän toivotuksen päivämäärää ei tässä reseptissä ole. Niin, mieskin miettii, jahka selkä on kuvattu ja arvio saatu, onko leikkaustarvetta vai ei.
Kohta alan pakkaustouhut. Kamera mukaan, sukset, sauvat, ahkio... Pilkkimisvehkeet. Antaisipa ahti ahvenia.
Ihanaa viikoa toivotan myös sinulle!
Lähetä kommentti