tiistai 24. helmikuuta 2009
"mummin korituoli" -haaste
Tammikaapin tarinan kommenteissa tuli esille ihastuttavia vanhoja esineitä, joista olisi mukava saada kuulla enemmän. Siitäpä innostun haastamaan meidät kaikki kevättalven muistelukierrokselle:
1. Katsele kotiasi. Mieti. Muistele. Anna ajatusten samoilla. Mielikuvien viipyillä.
Minkä esineen olet tuonut mukanasi lapsuudenkodistasi omaan kotiisi? (Se voi olla varsiluuta, riepu- tai persialaismatto, kirjoituslipasto, taulu, rattikelkka, lusikka tai natiseva keinutuoli, hopeakannu...)
2. Ota kuva.
3. Kerro esineen tarina blogissasi.
4. Lähetä haaste eteenpäin.
On hauska katsoa, minkälaisen "kalustuksen" blogistaniassa saamme aikaan, kun keräämme näkyville itse kunkin ”isoisän olkihatut”, jotka saavat meidät laulamaan. (Moni esine on laulun arvoinen, yhtä lailla kuin menneen sukupolven ihminen. Mummini korituolissaan odottaa, että kerron jossain vaiheessa – korituolin ohella – myös hänen elämäntarinansa.)
Olen iloinen ja kiitollinen, jos otat haasteen vastaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
23 kommenttia:
Minulla on vain vähän perittyjä esineitä. Ehkä niistä jokin tarina löytyy.
Kiitos, hieno haaste! Minulla on se isän tekemä vanha leluarkkuni, mutta minä mokoma menin sen maalaaman kerran. Ensi kesänä oli tarkoitus maalata se takaisin alkuperäiseksi. Nyt täytyy miettiä, mitä muuta olisi, mistä saisi kuvan.
Minulla on suurta ja sitä enemmän pientä muistorikasta perittyä.
Pitää miettiä mitä ja mistä kertoisin.
Hauska idea. Pannaaan mietintään.
Oi, mikä haaste! Onkohan minulla mitään...
Obeesia,
odotan, odotan, minkä esineen esittelet. Jännittää kuin olisin lapsi joka joulusta haaveilee.
Kiva kun vastaat haasteeseen.
Uuna,
oi, sinulla on isäsi tekemä leluarkku! Tuntosarveni (joiden päässä ovat silmät pyöreät), osoittavat sitä kohti. Joskus varmasti saamme nähdä leluarkkusi. Joohan? Minkähän esineen esittelet?
arleena,
niin, jos tulee valinnan vaikeus, mistä esineestä kertoisi – voi niistä kaikista kirjoittaa :) Runsaudensarvi on ehtymätön ja antoisa.
Ina,
kiitos sinulle kommentistasi tammikaappipostaukseen. Siitä lähti liikkeelle haasteidea. Kun kerroit oman kotisi huonekaluista, tulin "nälkäiseksi": tahdoin nähdä ja kuulla lisää.
Mimosa,
nyt jään odottamaan, mitä vanhaa kodistasi löydät. (Menen pesämään silmälasini, jotta näen paremmin ;)
Pitääpä katsella sillä silmällä...aika paljon tavaraa on nimittäin varastossa.... Omassa blogissani kyselin elämän huoneista, tällä haasteella päästään sisustamaan ne!
Mulla on se pieni lipasto, jonka mun isäni teki, mutta se on tuolla miehen työkalulaatikkona, eli rasvainenkin varmaan.
Olen monesti aikonut sitä maalata, mutta on vaan aina jäänyt.
Mutta voin silti joskus siittä ottaa kuvan ja kertoakkin siittä jotain.Mutta se on sellanen tosi pieni vaan...
Crane,
jopas osui: sinä kyselet elämän huoneita, minä lapsuuskodin tavaroita. Hyvin menee, yhteispelillä sujuu :)
Harakka,
isäsi tekemä lipasto on takuuvarma lämpövoimala :). Ja jos mies pitää sitä työkalulaatikkonaan, sen arvo vain kasvaa. Molemmat elämäsi miehet ajattelevat sinun hyvääsi.
Kiva haaste, katsotaan löytyykö sanoja bloggaukseen asti:)
Vastasin haasteeseesi. Mutta, mutta... Minusta tuntuu ei-luontevalta esitellä netissä, joka sentään on julkinen tila, omaa kotiani. Joten, Lastu, juttuni on oikeastaan vain sinun silmillesi. Aikomukseni on poistaa se juttu, joten olisin iloinen, jos jättäisit kommentin, niin tiedät, että olet sen lukenut.
Kun luin tämän postauksen, mietin ensin surullisena ettei minulla ole mitään isovanhemmilta perittyä. Sitten tuli mieleen monta pientä, mieluista esinettä ja postaan asiasta myöhemmin. Ihana haaste!
Rupesin heti muistelemaan, mistä voisin kirjoittaa. Montakaan tavaraa en tosin ole kotoa mukaani saanut. Kiva haaste!
Inkivääri,
kiva. kiva, kun vastaat haasteeseen. Elämän muistot ovat kiinni paitsi pääkopassa myös esineissä. Muistoja on hyvä availla...
Ina,
kiitos luottamuksesta. Kävin luonasi, haltioiduin. -Itse mietin myös, kuinka paljon blogissani näytän kotia, perhettä, sydäntä. Luottamus on tärkeää ja se on kyllä säilynyt hyvin täälläkin. Mutta itseään on hyvä kuunnella, testata avoimuutensa "kestokykyä".
Mieheltä kysyin, saanko hänen selästään kirjoittaa blogiin. Antoi luvan. Ehkä hänen selkänsä vilahtaa kevään mittaan saaren taigassa.
savisuti,
kiitos; on ilo odottaa tulevaa postaustasi :). Esineissä on taikavoimaa kun rupeaa kuuntelemaan mitä ne kertovat.
aimarii,
silmäni ovat sirrillään odotuksesta, ja ennustan että ne revähtävät täysauki, lukuasentoon, kun tarinasi tarjoilet. Mukavaa muistelumatkaa :)
Kiitos haasteesta! Omasta kodistani en kovin montaa esinettä ole tuonut omaan kotiini; iso osa lapsuuden kodista on vain/onneksi säilynyt muistoissa. Jotain pientä kuitenkin, mm.: lasikuvulla varustteu voiastia?, joka on mummuni häälahja. Lasikupu on jossain vaiheessa haljennut ja liimattu. Ajatteluttava haaste! :)
heinäkehrääjätär,
kiitos kun otit haasten vastaan.
Kävin lukemassa lasikuvun – ja isovanhempiesi – tarinan, niin viehättävän. On merkillistä ajatella, mistä olemme saaneet alkumme ja tässä vain olla tössötämme, osana pitkää ketjua. Mitä vanhemmaksi elää, sitä läheisemmäksi elämämme alkupiste tuntuu tulevan. Ja ihmeellisemmäksi. Melkein alkaa nähdä ketjun kokonaispituuden alku-Evaan saakka :).
Kerrot, että otat lasikuvun käyttöön jouluisin. Olisi hauska kehitellä ensi joulun alla haaste: näitä esineitä käytämme vain jouluna.
PS
Kommentoin sinulle täällä, kun en vieläkään pääse blogisi kommenttilaatikkoon. Johtuu vanhasta käyttöjärjestelmästä. Pitänee hankkia tuoreempi versio kevään aikana.
Ehkäpä, kun hetken mietin, löydän jotain kotoa kulkeutunutta.. varmasti. Haaste on niin houkutteleva ü
Huonosti olen perintökaluja kerännyt, mutta yksi tuoli löytyy. Katsotaan, sanoi kehrääjäperhonen.
Pankin talkkari,
olen iloinen, jos ja kun otat(te) haasteen vastaan :)
Zilga,
hauskasti sanot:
Katsotaan, sanoi kehrääjäperhonen :).
Odotan innolla tuolisi ilmiintymistä blogiisi.
Tämä haaste herätti ja kuljetti lapsuusmuistoihin.
Vastasin haasteeseen!
Kaanon,
jos esineet osaisivat puhua, ne kertoisivat meille monta tarinaa. Nyt sen teemme niiden puolesta ja siitä poikii mielenkiintoa ja iloa kaikille jotka tarinan kuulevat.
Obeesia,
mukava kuulla.
PS
Olin viikonlopun maalla ja aloitan nyt palattuani blogikierrostani; tulen sinunkin tarinaasi lukemaan.
Minä löysin vasta nyt tämän haasteesi, mutta kun se oli niin kiva, niin "vastasin" siihen blogissani !
Lähetä kommentti