Kutuharju, kiitos. Pitäisikö vinkata, että meteorologit laajentavat ennusteitaan parisuhdeilmaston suuntaan. Miten ilmasto kestää kuumat tunteet, minä vaan kysyn :D. Toivotaan että hyvin. Olisi kamala kohtalo pidätellä rakkauven roihua.
heinänkehrääjätär, onneksi ukko tietää, millä sulattaa mököttävän akkansa. Ja mistäkö akka mököttää? No syitähän on... hm... jos ei muusta niin itsestään.
Vai ei ole Miehen kaveri löytänyt enää kunnon kalakukkoa koko Savonmaasta. Voi hyvinkin pitää paikkansa. Tai sitten ei. Tai ehkä. Itse olen ollut niin kauan kalakukon puutteessa - lapsuuden ja nuoruuden päivien jälkeen - että kukko kuin kukko on herkku kuin herkku. Syödä louskutan muikkukukkoa ahneesti, melkein purematta nielen. Viime Kuopion käynnillä lihoin päivässä, parissa kaksi kiloa, kun kukko pyrki suuhun vauhdilla enkä minä kehdannut sitä estellä. Niin, Hanna Partasen kalakukon ostin torilta ja melkein yksin söin. Muut eivät samalla intohimolla kalakukosta välitä. Minä "uhrauduin". Kalakukko on vaarallisen hyvää.
Mutta Miehen kaveri voisi tehdä kalakukon itse. Tämä on oma haaveeni. Viime viikolla pilkimme kotvasen, mutta ei saatu kalan kalaa. Mutta ehkä - joskus. Toivo se on joka ihmistä elättellee.
Sirokko, mikään ei ole Savossa mahdotonta. Kalat lentävät suoraan sydämeen ja kukot uivat syvissä rakkauden vesissä. Kalakukko kypsyy ja niittaa ukon ja akan yhteen - hiukkasen silavaa joukkoon niin johan luistaa.
No, mullekin kelpais kalakukko ja mies sitä tuomaan, jos kiltti oisi, ja mullekkin pikkasen soisi sitä kalakukkoa! Kerran elämässäni oikeesti oikeeta kalakukkoa olen maistanut Kuopion toruilla, ja oli hyvää, . Mullakin sukulaiset asuu sielläpäin, tai miehen sisko porukoineen, mutta se kalakukko on jäänyt vain muistoksi kuitenkin.
arleena, kiitos. Kalakukolla on mahtivoima. Kääntää mielen mykkyrän sykkyrälle, herättää lemmenlämmön, puhkoo harmaalle taivaalle reikiä valon tulla ja kotiutua.
Hannele, niin, ja ihana on hetki, jolloin huomaa että rakkaus virtaa taas.
Inkivääri, ekakuva: Ämpärin pohjalle oli jäätynyt kiinni pilkki, jota irrottaessa jäälevy sydämen muotoisine reikineen nousi esiin kuin kalan olisi saanut.
Sinäkin olet kalakukon ystävä... Nyt kun tätä kirjoitan, voi veljet ja siskot miten rupeaa tekemään kukkoa mieli ;)
Harakka, eiköhän pistetä tilaukseen kalakukko, ja kuka sen meille toisi? Joku satavuotias virkkumielinen savolaisukko, joka puhelisi mukavia, veistäisi isoja siivuja kukosta, voita nokare tai hiukka enemmänkin rukiin päälle, sitten kauhomaan sisusta, muikkua ja silavaa ja kyytipojaksi kokkeljpiimee, ken sitä tykkee. Elämä on mallillaan taas. Eiku aina.
Hieno kuva ja runo! Tämä salaperäinen jää murtui ja lämmitti koko tuvan. Ihana lukea tällainen positiivinen murtuma, kun meillä muilla meni vähän dramatiikan puolelle.
Jerry Lee, ahvenkukko laukaisee makuherkot ammolleen. Jo sana sulattaa kielen kaipuuasentoon. Jos sais kerran reissullansa kalakukkoo maistella.
Kalakukkoa enkä patakukkoa ole omin käsin tehnyt, valmiilta mestarilta olen kotiin kantanut ja sen jälkeen se onkin ollut menoa se. Olen pyytänyt että jääkaappiin hankitaan munalukko jos kaapin sisällä köllii kalakukko. Vastustamaton on vastustamaton. Yksinkertaisesti.
Ylin kuva: ämpärin pohjalle oli jäätynyt pilkki kiinni. Kopistelin pohjaa, jäälevy irtosi, murtui keskeltä sydämenmuotoiseksi. Ongin ämpärin jäälautan vapaammille vesille. Siinä puuhassa runonenhöpönen irtosi saman tien. Sydämen läpi katselin, josko kalakukkoukko järveltä jo tulisi. Mukavaa että kalakukko maistuu sullekin.
Uuna, kiitos. Murtumasta tuli mieleeni myös koodin murtuminen - siitäkin olisi ollut hauska kehitellä kuva. Salaisuudet paljastuvat. (Sehän on kuin kevät joka lumen alta tekee tuloaan.)
Kiitos tunnustuksesta. Laitan sen virtuaaliseen palkintokaappiin. Olen iloinen, onnellinen – ja kiitollisuus on molemminpuoleista. Entä jos teenkin palkinnosta bumerangin ;), saat sen takaisin kun blogisi on niin ihana. Kaunis, koskettava, elämää niin monelta suunnalta katsova ja blogissasi olonsa kodikkaaksi tuntevalle löytöretkeilijälle paljon antava.
Mietin lisää, kelle jaan sen... Hypistelen tunnustusta ja asettelen saaren taigaan aluksi. Hieno on, pää kallellani sitä katselen :)
No voi sun, pilkkihän siinä8) Minusta näytti, että siinä on nokka, josta tulee vesivana. Sitten kun näen jotain jollain lailla, ei pääni suostu enää näkämään muuta...
sanos muuta, kaikkea ne savolaiset keksivät. En se ollut oikeastaan minä vaan ukkokukko kalakukko joka pisti venkoilemaan. Eikä se ole edes savolainen vaan hämäläinen mutta tarttunut lujasti kiinni savolaiseen.
16 kommenttia:
Hienosti yhdistetty monta elintärkeää asiaa ja aihetta! Ilmastonmuutos se on ihmisessäkin järisyttävä kun rakkaus räjäyttää jään!
Herkullinen runo ja sen aihe! Oikein hyvän kalakukko sulattaa umpijäätyneen sydämen, tottakai!
[Vaan Miehen kaveri on löytämättä etsinyt sitä ihan oikealta maistuvaa kalakukkoa milloin mistäkin päin Savonmaata. Onko niitä enää? :)]
Tämä oli positiivisin murtuma mihin olen tähän mennessä törmännyt, kyllä tuolla räjähdyksellä kalatkin kukoiksi muuttuvat.
Kutuharju,
kiitos.
Pitäisikö vinkata, että meteorologit laajentavat ennusteitaan parisuhdeilmaston suuntaan. Miten ilmasto kestää kuumat tunteet, minä vaan kysyn :D. Toivotaan että hyvin. Olisi kamala kohtalo pidätellä rakkauven roihua.
heinänkehrääjätär,
onneksi ukko tietää, millä sulattaa mököttävän akkansa. Ja mistäkö akka mököttää? No syitähän on... hm... jos ei muusta niin itsestään.
Vai ei ole Miehen kaveri löytänyt enää kunnon kalakukkoa koko Savonmaasta. Voi hyvinkin pitää paikkansa. Tai sitten ei. Tai ehkä. Itse olen ollut niin kauan kalakukon puutteessa - lapsuuden ja nuoruuden päivien jälkeen - että kukko kuin kukko on herkku kuin herkku. Syödä louskutan muikkukukkoa ahneesti, melkein purematta nielen. Viime Kuopion käynnillä lihoin päivässä, parissa kaksi kiloa, kun kukko pyrki suuhun vauhdilla enkä minä kehdannut sitä estellä. Niin, Hanna Partasen kalakukon ostin torilta ja melkein yksin söin. Muut eivät samalla intohimolla kalakukosta välitä. Minä "uhrauduin". Kalakukko on vaarallisen hyvää.
Mutta Miehen kaveri voisi tehdä kalakukon itse. Tämä on oma haaveeni. Viime viikolla pilkimme kotvasen, mutta ei saatu kalan kalaa. Mutta ehkä - joskus. Toivo se on joka ihmistä elättellee.
Sirokko,
mikään ei ole Savossa mahdotonta. Kalat lentävät suoraan sydämeen ja kukot uivat syvissä rakkauden vesissä. Kalakukko kypsyy ja niittaa ukon ja akan yhteen - hiukkasen silavaa joukkoon niin johan luistaa.
Olipas tämä mukava murtuma, rakkauden räjäyttävä. Että kalakukkoko sen teki, oli jään murtaja.
Niin, muutoksia.
Mikä ihme tuo ensimmäinen kuva oikein on?8) Mainio runonen, voi kun tuliskin ukko kainalossaan kalakukko, on se niin hyvää:)
No, mullekin kelpais kalakukko ja mies sitä tuomaan, jos kiltti oisi, ja mullekkin pikkasen soisi sitä kalakukkoa!
Kerran elämässäni oikeesti oikeeta kalakukkoa olen maistanut Kuopion toruilla, ja oli hyvää, .
Mullakin sukulaiset asuu sielläpäin, tai miehen sisko porukoineen, mutta se kalakukko on jäänyt vain muistoksi kuitenkin.
arleena,
kiitos.
Kalakukolla on mahtivoima. Kääntää mielen mykkyrän sykkyrälle, herättää lemmenlämmön, puhkoo harmaalle taivaalle reikiä valon tulla ja kotiutua.
Hannele,
niin, ja ihana on hetki, jolloin huomaa että rakkaus virtaa taas.
Inkivääri,
ekakuva:
Ämpärin pohjalle oli jäätynyt kiinni pilkki, jota irrottaessa jäälevy sydämen muotoisine reikineen nousi esiin kuin kalan olisi saanut.
Sinäkin olet kalakukon ystävä... Nyt kun tätä kirjoitan, voi veljet ja siskot miten rupeaa tekemään kukkoa mieli ;)
Harakka,
eiköhän pistetä tilaukseen kalakukko, ja kuka sen meille toisi? Joku satavuotias virkkumielinen savolaisukko, joka puhelisi mukavia, veistäisi isoja siivuja kukosta, voita nokare tai hiukka enemmänkin rukiin päälle, sitten kauhomaan sisusta, muikkua ja silavaa ja kyytipojaksi kokkeljpiimee, ken sitä tykkee. Elämä on mallillaan taas. Eiku aina.
Makea, hauska murtuma! Tällaisia lisää!
pitkospuu,
kiva kun tykkäsit.
Tie akan lempeen kay kalakukon avulla. Kukko on helyä arvokkaampi.
Jee mikä runo :)
Ja tuo eka kuva,
mitä siinä on?
Nykyajan kalakukko taitaa olla kiireisen patakukko.
Ahvenkukkoa en voi vastustaa.
Hieno kuva ja runo! Tämä salaperäinen jää murtui ja lämmitti koko tuvan.
Ihana lukea tällainen positiivinen murtuma, kun meillä muilla meni vähän dramatiikan puolelle.
Sinulle on tunnustus blogissani :-)
Jerry Lee,
ahvenkukko laukaisee makuherkot ammolleen. Jo sana sulattaa kielen kaipuuasentoon. Jos sais kerran reissullansa kalakukkoo maistella.
Kalakukkoa enkä patakukkoa ole omin käsin tehnyt, valmiilta mestarilta olen kotiin kantanut ja sen jälkeen se onkin ollut menoa se. Olen pyytänyt että jääkaappiin hankitaan munalukko jos kaapin sisällä köllii kalakukko. Vastustamaton on vastustamaton. Yksinkertaisesti.
Ylin kuva: ämpärin pohjalle oli jäätynyt pilkki kiinni. Kopistelin pohjaa, jäälevy irtosi, murtui keskeltä sydämenmuotoiseksi. Ongin ämpärin jäälautan vapaammille vesille. Siinä puuhassa runonenhöpönen irtosi saman tien. Sydämen läpi katselin, josko kalakukkoukko järveltä jo tulisi. Mukavaa että kalakukko maistuu sullekin.
Uuna,
kiitos.
Murtumasta tuli mieleeni myös koodin murtuminen - siitäkin olisi ollut hauska kehitellä kuva. Salaisuudet paljastuvat. (Sehän on kuin kevät joka lumen alta tekee tuloaan.)
Kiitos tunnustuksesta. Laitan sen virtuaaliseen palkintokaappiin. Olen iloinen, onnellinen – ja kiitollisuus on molemminpuoleista. Entä jos teenkin palkinnosta bumerangin ;), saat sen takaisin kun blogisi on niin ihana. Kaunis, koskettava, elämää niin monelta suunnalta katsova ja blogissasi olonsa kodikkaaksi tuntevalle löytöretkeilijälle paljon antava.
Mietin lisää, kelle jaan sen... Hypistelen tunnustusta ja asettelen saaren taigaan aluksi. Hieno on, pää kallellani sitä katselen :)
No voi sun, pilkkihän siinä8) Minusta näytti, että siinä on nokka, josta tulee vesivana. Sitten kun näen jotain jollain lailla, ei pääni suostu enää näkämään muuta...
Inkivääri,
sanos muuta, kaikkea ne savolaiset keksivät. En se ollut oikeastaan minä vaan ukkokukko kalakukko joka pisti venkoilemaan. Eikä se ole edes savolainen vaan hämäläinen mutta tarttunut lujasti kiinni savolaiseen.
Lähetä kommentti