tiistai 14. huhtikuuta 2009

käymme yhdessä ain'



Harakka ja Uuna pyysivät mukaan "totuusleikkiin". On kiva ottaa vastaan parisuhdehaaste. Miten tähän on tultu ;)

Miten kauan tunsitte toisenne ennen kuin aloititte seurustelun?
Katsoin hänen alaleuan hampaitaan ja kun huomasin, että ne ovat yhtä vinksinvonksin kuin omani, olin myyty. Seurustelu alkoi salamannopeanhetiempimättä.

Kuka pyysi ketä ulos?
Mies teki päätöksen ja suostuin vikisemättä. Viidentenä iltana hän kosi. Päätös oli tehty, ja avioon menimme kahden vuoden seurustelun jälkeen.

Kuinka vanhoja olette?
Olemme saman vuoden satoa. On jo vuosia siitä kun vietimme yhteisiä 120-vuotisjuhlia. Saimme lahjaksi sukulaisilta hevoskastanjan. Tutustumisillasta on aikaa neljäkymmentä vuotta.

Kumman sisaruksia näette enemmän?
Asuimme loma-ajat yhdessä minun sisarusteni (perheineen) kanssa viidentoista vuoden ajan. Kolhoosista on muistoja jos yhdenlaisia niin toisenlaisiakin.

Onko teillä yhteisiä lapsia?
Olen synnyttänyt kolme kertaa, joista mies on siittänyt kaksi ja kolmannen (eli ensimmäisen) joka minulla oli jo valmiina kun tutustuimme, hän adoptoi. Kun kohtasimme, minulla oli hänelle annettavana paitsi itseni myös pieni poikani joka tarvitsi kipeästi isää ja isän mallia.

Entä lemmikkejä?
Allergioiden vuoksi lemmikkieläimiä ei ole. Tytär sai ”eläinherätyksen” varhain ja on sillä tiellään taivaltanut metsät ja pellot, maat ja mannut. ”Hänen ovat linnut.” Luontorakkaus pesii meillä kaikilla.

Mikä tilanne on teille vaikein pariskuntana?
Ehkä vaikeinta on käydä kaupassa yhdessä. Jos tarvitsen esim. kuminaa (!) kerran elämässämme johonkin ihmeruokaan, hän kantaa viiden kilon kuminapussin kassan liukuhihnalle, koska sen yksikköhinta tulee niin halvaksi. Meillä on kotona tavarataivas, edullisia ostoksia, joita emme ehdi elämämme aikana käyttää. Tytär, ekologi, sanoo hm, hm, hm.

Kävittekö samaa koulua?
Minun kouluni lempinimi oli ’Navetta’, koska sinne tuli paljon maalaislapsia Pohjois-Savon ympäristökunnista. Mies kävi koulunsa kolmensadan kilometrin päässä Etelä-Suomessa. Joskus mies haikailee: olisimmepa tutustuneet jo teineinä. No, katselkoon valokuvia ajalta jolloin olen kuudentoista vanha, tuntematon neiti X. Ja minä katselen hänen rippikuvaansa. On hän niin söpö. Ja hampaat vekkulisti ristissä niin kuin omani. Olen näköjään juuttunut vinohampaisiin - taas tuon ne esille. Siihen aikaan ei hampaita oiottu vaan annettiin ulkomuodon olla miten vain, onpa se viturallaan tai oikosenaan. Oi niitä aikoja.

Oletteko kotoisin samasta kylästä?
Mieheni isän sukutila on peräisin 1500-luvulta, mutta se jouduttiin myymään vuonna 1971. Silti sydäntä, joka yhä sykkii maaseudulle, ei ole myyminen. Sitä(kin) minä hänessä ihailen. Minun kotiseutuni on ollut Kuopion tori ja sen ympäristö – mutta onnemme lähde on molemmilla luonnossa.

Kumpi on älykkäämpi?
Lapset, huhuu, kertokaa, me emme osaa vastata.

Kumpi on herkempi?
Osaamme itkeä kumpikin, sekä ilosta että surusta.

Missä käytte yhdessä eniten syömässä ulkona?
Saaren rannalla mutustamme eväsleipiä tai bratwurstia; katse on täynnä auringonlaskun hurmaa. Ravintolassa emme osaa olla, käytös on siellä meillä nolla. Istumme jäykkinä kuin suolapatsaat emmekä osaa sanoa sanaakaan ja kaipaamme luontoon veden partaalle tai kuusikon siimekseen.

Mikä on kauimmaisin paikka, jonne olette yhdessä matkustaneet?
Asuimme pari vuotta Heidelbergissä, mistä käsin retkeilimme Ranskaan, Sveitsiin, Italiaan, Luxemburgiin. Kaikkialle oli lyhyt matka verrattuna Suomen etäisyyksiin. Kauimmaisin paikka taitaa olla Zürich, missä saimme toruja, kun lapset vaeltelivat ravintolassa eivätkä istuneet paikoillaan pöydän ääressä.

Kummalla on hullummat eksät?
Eka-avioliittoni on tarinan arvoinen. Solmin sen ensimmäisen mieheni kanssa heinäkuussa 67 ja muutimme erillemme maaliskuussa 68 kun poikavauva oli kahden kuukauden vanha. Semmoista tapahtuu. Onkohan se kaikkein hulluin – minä?

Kummalla on pahempi temperamentti?
Käsi nousee ylös: minulla. Noh, osaa mieskin protestoida ja sanoa sanan silloin kun se hänen mielestään paikallaan on. Kaapinpaikkaa haemme välillä yhä. Aikaa saattaa kulua ennen kuin kompromissi löytyy (vaan ei tupakkia, koska kumpikaan ei polta). Aina on sopuisa rakkaus vetänyt lopulta pisimmän korren.

Kumpi laittaa ruuan?
Minä olen ollut nuorena surkea kokki, mutta vuosien myötä innostunut yhä enemmän ruuanlaitosta. Keitoksiani (ovatpa ne vaikka keitetyt nakit) hän aina kiittelee, kunhan en laita joukkoon sipulia enkä valkosellaista, joita itse rakastan. En henno sipuleita ostaa saati niillä ruokia maustaa (ja ruokailukumppaniani itkettää), koska olen kiltti (ainakin tässä mielessä). Hyvä tahto on avioliiton paras sormus. Renkaan sisällä on kiva uida. *****Niin, ja mies, silloin kun innostuu, on viiden tähden kotikokki ja leipuri.*****

Kumpi on sosiaalisempi?
Aika tasassa olemme. Luonto on onnemme. Sen kanssa seurustelemme. Ystävät ovat mukavia mustikoita, mutta koti on mansikkamme, missä viihdymme rauhassa kahden kesken, käsi kädessä – ja toinen toisillemme avautuen.

Kumpi on siisteysintoilija?
Luuttuamisesta ei ole tullut koskaan riitaa, kun kumpikaan ei sitä tee eikä siivoamattomuus häiritse. Vieraat alkavat keittiössämme pyyhkiä pölyjä tai heiluttaa rättiä, mikä meitä suuresti kummastuttaa. Miksi ihmeessä he niin tekevät ;)

Kumpi on itsepäisempi?
Jaa-a. Minusta hän, hänestä minä. Erotuomari, haloo, missä olet? No, molemmilla on puheoikeus millä saa vapaasti puolustaa kantaansa ja molemmat käyttävät sitä ehtymättä. Olemme tarpeen tullen kelvollisia kuunteluoppilaita kumpikin.

Kumpi vie suuremman osan sängystä?
Uniapnealaitteen letku. Mutta mies on siitä(kin) kiva, ettei ole livistänyt muualle nukkumaan, vaikka ”mato” kiemurtelee rintani jne. päällä.

Kumpi herää aikaisemmin?
Arkisin soi herätyskello kuudelta (mies käy vielä vuoden päivät töissä ennen kuin pääsee eläkkeelle) ja herättää minut, jotta vuorokausirytmimme säilyy samana. Vierihoito on tärkeää sekä arkena että viikonloppuisin.

Missä ensimmäiset treffinne olivat.
Tutustumisillan jälkeen tapasimme seuraavana päivänä Helsingin keskustan kahvilassa, mutta missä, sen olen autuaasti unohtanut. Kahvi oli hyvää, niin leivoskin. Ja mies, ventovieras, vaikutti ihmeen tutulta. Luotettavalta.

Kummalla on suurempi perhe?
Molemmilla vanhemmillamme on neljä lasta; meitä kolme tyttöä ja yksi poika; miehen vanhemmilla kaikki neljä ovat poikia, joista kuopus on mieheni. Minä olen perheen kolmas tyttö.


Saatko usein kukkia?
Kun olin nuori ja ruusuinen, sain, nyt kun olen vanha ja ruttuinen, en enää. Ei vainenkaan, saisin jos haluaisin (tai luulen niin), mutta olen sanonut, että kauneimmat kukat ovat luonnonkukat eivätkä ne niiskuta niin kuin kotiin kannetut maljakon kaunottaret.

Kumpi on mustasukkaisempi?
Minä, väitän minä; hän, väittää hän. Mitä sitä nyt hyvää antamaan pois, sanomme yhdestä suusta eikä nyt ole kyse makeasta jälkiruuasta vaan jokapäiväisestä täysravinnosta. (Tuleeko tästä kaamea ylistyslaulelma, no, jos tulee niin tulee.)

Kuinka kauan kesti, ennen kuin suhteesta tuli vakava?
Ekaillasta lähtien oivalsimme: maali. Täysosuma. Ja kun mies tiesi, että minulla (22-vuotiaalla) on vuoden vanha lapsi valmiina, hän kosi. Ei voi huijata nuorta opiskelijaäitiä eikä lasta. Vakavaa oli, kovin vakavaa ;)

Kumpi syö enemmän?
Mies pysyy laihana vaikka herkuttelee miten, myös minä rakastan hyvää ruokaa ja syön sitä mielelläni. Minussa se näkyy, ellen pidä varaani, hänessä ei.

Kumpi pesee pyykit?
En muista. Varmaankin molemmat silloin kun muistavat.

Kumpi on parempi tietokoneiden kanssa?
Hän. Kunpa hän olisi jo eläkkeellä niin pääsisi jelppimään minua. Oppisin kai itsekin, jos vain viitsisin. Mutta olen välillä matopatalaiska. -En pääse edes kommentoimaan joihinkin suosikkiblogeihini, nyyh. Terveisiä.

Kuka ajaa autoa, kun olette yhdessä?
Jos minä ajan, mies pistää alta aikayksikön turvakypärän päähänsä. Voi sitä ohiajavien autojen matkustajien riemua! Päät kääntyvät kun havaitsevat: vaimo ratissa ilman kypärää, mies kypärä päässä pelkääjän paikalla. Mutta yleensä mies ajaa – ja ilman kypärää, jonka tungemme tavarasäiliöön.

Haastan Kutuharjun.

16 kommenttia:

Kutuharju kirjoitti...

Hirmu hyvä! Lastu kirjoittaa monikäänteisen äkkijuonisen tarinan aiheesta kuin aiheesta, ja varsinkin parisuhteesta!! Tämä paljastuslinja menee vaan valitettavasti Kutuharjun perusperiaatteiden rajan yli, mutta vastaan kuitenkin -- edes jotain. Mutta, mutta. Otan vastaukset pois ennen kuin häivymme maasta (siis lomalle). Enkä edes vanno puhuvani totta :)
Kiitos haasteesta!! Ja varsinkin, kiitos tästä lukuriemusta :)

Sirokko kirjoitti...

Tämä oli todella herttainen tarina ihan niin kuin kuvittelen teidän itsennekin olevan.
Ei ole vaikeaa jos viiden kilon kuminapussi on rajana, meillä taitaa olla yli kymmenen vuoden takaisin pippureita saman verran... ettei tarvitsisi alituiseen kaupassa ravata. Kappas kun ei tullut omassa meemissä mieleen.

aimarii kirjoitti...

Vietin leppoisan aamukahvihetken lukien sinun/teidän tarinaa. Jotain olit aiemminkin jo valottanut ja tämä oli ihana täydennys. Parisuhteessanne on elämän mausteet sopivasti ja sen kerroit kivasti.

arleena kirjoitti...

Mukava lukea yhteiselostanne, joka kuulostaa kuin olisitte kietoutuneet toinen toisiinne - ikuisesti. Ja niin on hyvä.

Pitkä avioliitto on todellista rakkautta joka kestää kaiken ja muuttuu päivä päivältä paremmaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kävimme eilen ajelemassa Pyhäjärven ympäri ja rannassa ajattelin sinua, kun lähellä oli saari. Oli ihana ilta, aurinko tanssi udun kanssa ja linnut lauloivat ja kuhertelivatkin.

Hienoa että otit haasteen vastaan, koska kirjoituksesi on niin nautittavaa luettavaa. Ihanaa että löysitte toisenne, koska rivien välistä paljastuu, että parinhaku ei heti onnistunut. Mutta nyt kaikki on ollut elämää sen jälkeen. Kiitos!!!

hpy kirjoitti...

Naita on tosi hauska lukea! Taman olisin itse voinut sanoa :
koti on mansikkamme, missä viihdymme rauhassa kahden kesken, käsi kädessä – ja toinen toisillemme avautuen.

Pellon pientareella kirjoitti...

Ihana lukea tällaista :). Antaa uskoa ja toivoa. Hyvä tahto - sitä yritän ottaa enemmän omaankin elämääni, kiitos.

Harakka kirjoitti...

Kiitos, että otit vastaan haasteemme.
Sun kirjoitustasi on aina ilo lukea, ja tästäkin sait niin tosi hienon!
Sulla tota mielikuvitusta riittää, ja osaat sitä myös käyttää!

Inkivääri kirjoitti...

Mainio tarina teistä ja suhteestanne:)

Krisse kirjoitti...

Hauska,,,

Lastu kirjoitti...

Kutuharju,
kiitos kiitoksista.
Nämä paljastukset taitavat olla vain jäävuoren huippujen näyttämistä, esille rapsuttamista... ei kun tulivuoren... eikun paratiisin, ei kun äh, miten sen selittäisi että näyttäisi kylliksi muttei paljastaisi kuitenkaan ihan kaikkea kahdenkeskistä ;D

Sirokko,
kiitos, yhteisymmärrys sykähdyttää. Pippurit teillä ja kuminat meillä - mausteista eivät liittomme kärsi.


aimarii,
kiitos aamukahviseurasta. Totta on lempeä laulu: vuodet vierii armahani, elon ilta lähenee... silti rakas sinä mulle, kalliimpi kuin milloinkaan ;)

arleena,
mitä kauemmin liittomme on kestänyt, sitä rakkaammaksi toinen toisillemme käymme. Nyt on myös enemmän aikaa rakastaa.

Uuna,
suloista kuulla, että Lastu on lainehtinut mieleesi. Kiitos :). Niin, ja kiitos samoin: mielessä olet, olette (vaikka olenkin ollut paljon poissa, matkoillakin, joten en ole paljon ehtinyt bloggailla, mutta aika aikaa kutakin). Pian pääsen taas avaamaan ikkunoita ja nauttimaan. Kun saariaika alkaa, katkoja saattaa tulla... mutta myös riemullisia paluita blogien äärelle.

Totta, ihmettelen tätä onnea mikä ensimmäisen liiton kokemusten jälkeen on tullut elämääni. Ja hän rakastaa myös hetkinä, jolloin (minä, iso ihminen) olen pieni ja heikko.

hpy,
niin, eikö vain: mansikat maistuvat kaikessa rauhassa, kahden kesken, tosi hyviltä ;).

pellon pientareella,
hyvä tahto lienee eräs liiton peruskiviä. Elämänkumppanilleen toivoo (niin, ja tahtoo) että hänen olisi hyvä olla 'kotisatamassa'.

Harakka,
kiitos samoin: myös sinun blogissasi on ilo käydä lepuuttamassa mieltään ja silmiään ;)

Inkivääri,
kiitollinen olen. Ja ne asiat missä erimielisyyttä on, kantsii pistää huumorikylpyyn. Muuten menee liian vakavaksi ;)

Krisse,
kiitos. Ei muuta kuin hupimielellä eteenpäin.

Arjaanneli kirjoitti...

Lämmitti kovasti tämä "paljastuksesi". Kuulostaa mukavalta, kun sittenkin on olemassa vielä pareja joilla menee noin hyvin:)

Marjukka kirjoitti...

Teillä kummallakin on suuri onni, kun olette toisenne löytäneet. Osaatte sitä myös arvostaa!

Lastu kirjoitti...

Arjaanneli,
kiitos.
Ehkä vammaisen lapsen syntymä pysähdytti meidät. Liitimme sormet toistemme lomaan. Oli turha tuhlata aikaa ja voimia keskinäiseen kinaan kun lapsi, joka oli pelastettu elämään, tarvitsi meitä. Yhteen hiileen puhaltaminen on enemmän kuin sanonta.

Marjukka,
niin, kunnioitus (en tarkoita paraatimaista, jäykkää kunnioitusta, vaan arvostusta, minkä sinäkin mainitset) on tärkeää. Kunnioitan miestäni. Se ei ole sokeaa ihailua eikä alistumista vaan tasavertaista kumppanuutta. Kaikesta voi puhua ja haavansakin saa luottavaisesti näyttää. Puolin ja toisin.

mm kirjoitti...

Ehkä salaisuus onkin tuon viimeisen kommenttisi viimeinen rivi:
"Puolin ja toisin."

Lastu kirjoitti...

mm,
totta!
Molemmat puolisot saavat riisua itsensä alasti niin fyysisesti kuin psyykkisesti - ja tulevat hyväksytyksi toinen toisensa silmissä (ja sielussa) paljaana, hauraanakin. Silloin liitto on sekä juhlaa että arkea ja se mitä alttarilla luvattiin, ei ole sanahelinää. Minä rakastan sinua. Minä tuen sinua. Sanoo hän. Sanoo hän.