Luin MediUutisista työpsykologi Aku Kopakkalan kolumnin valon merkityksestä psyykeen. Tuttua tarinaa, mutta uuttakin oli: kronobiologit näkevät depression paljolti vuorokausirytmin häiriönä. Onkohan masennus selitettävissä näin yksioikoisesti? Itse olen ymmärtänyt että taustalla ovat sekä traumatisoivat elämänkokemukset (hylkäämisineen, turvattomuuksineen) että aivojen toiminnalliset häiriöt.Avioliiton ja lasten myötä olen itse joutunut kääntämään vuorokausirytmini toisenlaiseksi kuin mitä se luonnostaan olisi. Nuorena olisin voinut valvoa (lukien) läpi yöt ja nukkunut pitkälle aamuun. Mies on illantorkku ja aamunvirkku ja hän on kesyttänyt minut, illanvirkun ja aamuntorkun, samaan rytmiin. Kumma kyllä, lopulta se on onnistunut. Nukahdamme yhtä aikaa, heräämme samalla kellonlyömällä. Ehkä on hyvä elää ’herran nuhteessa’ ja jättää yökukkumiset kukkumatta?
Kun mietin elämääni, ymmärrän, että on ollut vaiheita, jolloin olisin tarvinnut apua, mutta en ole osannut sitä hakea.
MediUutiset tulee meille paperiversiona, ja minä, ei-lääkäri ja ei-psykologi, pääsen kurkistamaan lääketieteeseen, joka kiinnostaa aina koska sen tarkoitus on auttaa kärsivää ihmistä, sinua ja minua. Ilokseni huomaan, että tottahan MediUutiset netistäkin löytyy. Lehti on riippumaton ja antaa yleistietoutta siitä missä lääketieteessä tai psykologiassa mennään. Tämmöinen maallikkokin kuin minä kykenee lukemaan selko-lääketiedettä kakistelematta. Mutta purematta en niele. Pitää pitää tuumaustauko. Pureskelen tällä erää psykologin väitettä, että masennus johtuisi pääosin väärästä vuorokausirytmistä.
Omien ongelmieni taustalla ovat paitsi tietyt lapsuudenajan kärsimykset myös uniapnea, joka nyt on hoidossa. Ja elämä maistuu niin, että olen siihen aivan hullaantunut.
Jos masennuksen syyksi selitetään pitkälti vuorokausirytmin häiriöt, siitä (ja nukkumisesta tai unettomuudesta) voi syntyä uutta stressiä depressiopotilaille. Ehkä. -Monissa taudeissa on erilaisia taustatekijöitä, mutta myös useita mahdollisuuksia auttaa, toivon niin. Osatotuuksissa on ytyä.
Katkelma Aku Kopakkalan (Mehiläisen johtavan työpsykologin) kolumnista:
"- - - Kaamosmasentuneilla sisäinen kello jätättää, muilla masentuneilla se edistää. Useimmilla depressiota potevilla aamut ovat vaikeimpia ja olo helpottuu iltaa kohti. Yöllä olo olisi melko hyvä, jos ei pitäisi mennä nukkumaan. Moni ei ole mennytkään ja on kokenut masennuksen haihtuvan! Valitettavasti seuraava uni on palauttanut masennuksen.
Masentuneen ihmisen vuorokausirytmin muuttamisella on saatu hyviä tuloksia. Potilas herätetään normaalia aikaisemmin, esimerkiksi kello yhdeltä yöllä. Vaikutusta tuetaan aamuisella kirkasvalohoidolla. Vaikutukset ovat nopeita ja tehokkaita. Kronobiologit eli tutkijat, jotka selvittävät rytmien vaikutuksia luonnossa, näkevätkin depression paljolti vuorokausirytmin häiriönä.
Keinovalo on muuttanut ihmisten elämäntapoja. Valvominen jatkuu yöhön. Roikumme television tai ”koneen” ääressä pitempään kuin olimme aikoneet. Aikainen nukkumaanmeno ja herääminen pirteänä tuntuvat melkein seikkailulta.
Vuodenkierrossa valo on nyt kuitenkin selvästi voittanut."
(kuva: Reima Kangas)
19 kommenttia:
Oivoi jos minut heräteltäisiin yhdeltä yöllä ja häirittäisi kirkasvalolla! =D
Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Tuossa voi olla perääkin. Itse huomaan voivani paremmin, jos saan rytmini kuntoon. Valitettavasti ne ovat harvoin kunnossa, kun olen myös ihan yöihminen, ja kotona töitä tehdessä voi rytmit päättää ihan itse. Käytännössä usein herään liian myöhään ja kun olo paranee iltaa kohden, onkin jo liian "myöhäistä" ruveta enää töihin. Joten työt jäävät roikkumaan. Ja siitä taas ei olo ainakaan parane, kun on syyllinen ja stressaantunut olo. Höh. Pitääkin yrittää nyt ihan oikeasti laittaa rytmit taas kuntoon.
Minun vuorokausirytmini on mitä sattuu, välillä valvon vaikka kuinka myöhään, välillä taas valvon en ihan niin myöhään, välillä saan nukuttua ja välillä en, ilman minkäänlaista säännöllisyyttä. En näe itseäni silti masentuneeksi, päinvastoin ;D
Olen samaa mietä Pellon pientareeella kanssa!
Pitäisi olla tietynlainen pakollinen rytmi, niin ettei nukkuisi koko päivää, vaan heräisi aamulla aikaisin,ja menisi sitten nukkumaan mihin aikaan tahansa, niin pitäisi silti herätä aamulla aikaisin.
Siittä sitten pikkuhiljaa alkaisi mennä varmasti aikaisemmin nukkumaan, ja unen laatukin muuttumaan paremmaksi.
Aamulla kun pääsee ylös vaan ajoissa, niin saa tehdyksikin enemmän kaikkia asioita!
(kokeillut, ja hyväksi huomannut)
Tuo nyt minusta vaikuttaa vähän samalta kuin että flunssan selitettäisiin johtuvan lähinnä vilustumisesta. Kyllähän vilustumisella ja flunssalla selkeä yhteys keskenään on, mutta ei vilustuminen ole flunssan syy. Se on herkistys.. yksi niistä.
Jaa-a.. ettei nyt olisi vaan tarve löytää syy ja selitys, että asiat olisivat kauniisti järjestyksessä ja kontrollissa. Sellaisia asioita nyt vaan on, jotka eivät kontrollissa ole ja niidenkin kanssa on opittava elämään. Helpottaa, jos oppii.
Muna vai kana? Aiheuttaako masennus unihäiriöitä vai unirytmin häiriintyminen masennusta?
Minä nukun ja valvon miten milloinkin, mutta en ole huomannut sen vaikuttavan mielialaani. Yleensä ottaen jos uni ja ruoka maistuu, niin elämä on mallillaan. Samantekevää millä kellonlyömällä syön ja millä nukun.
Mutta jos murheita on, niin silloin ei maistu uni eikä ruoka. Sanoisin, että näin päin se maallikon mielestä menee.
Mutta asiantuntijatpa ovat tieteellisesti todistaneet senkin, että ihminen on surullinen, koska hän itkee. Tämänkin asian kuvittelin menevän niinpäin, että ihminen itkee, koska hän on surullinen. Mitäköhän pitäisi uskoa?
En minäkään usko, että vuorokausirytmi pelkästään aiheuttaisi masennusta. Mutta uskon, että se saattaa vahvistaa/ylläpitää sitä. Ollen yksi monista osatekijöistä syissä ja seurauksissa. Itse voin selvästi paremmin, jos nukun yöt ja herään suht ajoissa aamulla. Kun saa rytmistä kiinni, olo paranee pikku hiljaa muutaman päivän päästä, eli hyvä olo tulee oikean rytmin seurauksena. Mutta tämä siis vain yksi tekijöistä.
Kiitos hienoista vastauksista. Ehdin nyt vain "puumerkata" kiitokseni, sillä olemme lähdössä viikonlopun viettoon maalle. Olen iloinen, jos jatkatte keskustelua. Mielestäni näissä mielen asioissa jokaisen oma kokemus on sadan prosentin totuus - vaikka näkemykset poikkeaisivat toisistaan. -Itse näen omat (onneksi jo voiton puolelle kääntyneet) ongelmani lapsuushistoriani valossa. Tai myös siinä. Elämäntarinakurssi selitti paljon. Sen jälkeen opin hengittämään vapaasti ja oikeutetusti. Opin myös rakastamaan. Elämää, itseäni, läheisiä, vieraitakin :)
Masennuksen takana voi joskus ollakin mania. Tavallisena aktiivina ja energisenä tuntunut elämä voikin olla ylikierroksilla elettyä. Tällaisen olotilan jälkeen tavalliseen normaaliin rytmiin siirtyminen tuntuu jo masennukselta, kun ei heti saakaan mitään intokauden aikaista aikaiseksi. Harva hakeutuu lääkärille maniakaudellaan ja vasta masennusjakson näkee lääkäri. Kaksisuuntaisuutta ei huomata ellei sitä erityisesti ongita esille. Maniakausi kun tuntuu niin hyvältä ja silloin saa aikaan vaikka mitä.
Kirkasvalolamppu on palanut meidän kahvipöydän päässä joka aamu syyskuusta lähtien ja palaa edelleen pilvisenä aamuna seitsemään asti.
Luin linkin kautta tuon Kopakkalan kirjoituksen. Ymmärsin, että hän puhuu kaamosmasennuksesta, siis vuodenaikoihin ja elämänrytmiin liittyvästä asiasta. Masennusta lienee monta lajia, bipolaariseen häiriöön puututaan lääkkeillä ja puhumisella, menetyksissä jos voidaan surra, ollaan jo tiellä masennuksesta ulos. Ei mielestäni ollut tarkoitettu yleisneuvoksi masennukseen.
Ajatuksia herättävä kirjoitus, johon jokaisella on varmasti oma näkemyksensä.
Omakohtaisena kokemuksena on, että univelkaa kertyy helposti, kun ei älyä kömpiä iltaisin ajoissa nukkumaan, mutta sisäinen herätyskello pirahtaa aina yhtä varhain aamulla. Väsyneenä ei jaksa ja mielialakin valahtaa alas.
On kai luonnollista, että ihminen, yhäkin osana luontoa kaamoksen koittaessa on runsaamman levon tarpeessa ja tarvitsee keväällä päivien pidetessä vähemmän unta. Vaan ympäröivä yhteiskunta ja työelämän vaateet ovat tämän luonnonmukaisen kierron esteenä.Johan sitä silloin vähemmästäkin masentuu ja kellot menee sekaisin!
Kiehtovaa keskustelua akuutista asiasta. Olen yhäkin omalta kohdaltani sitä mieltä että masennukseni johtuu kroonisesta unettomuudesta; jos nukun vaikka neljäkin tuntia yössä, mielialani on heti kevyempi kuin ilman unia. Mutta mistä johtuu tämä vakava unihäiriö? Vuorokausirytmistä(tai - rytmittömyydestä)? Kun unta hakee vuosikausia, ei ole mitään mielenkiintoa viritellä herätyskelloja tiettyyn aikaan vaan sitä ottaa sieltä mistä saa. Jos saa. Psyykkiset syyt tähän ilman muuta on mutta mahtaakohan apu löytyä masennuslääkityksellä ja -hoidolla. Ei siltä näytä.
Kirjoituksesi on herättänyt mielenkiintoa. Kiinnostava se onkin.
Minä myöskään en purematta niele, ettäkö vuorokausirytmi tai olematon sellainen olisi depression syy.
Itse olen syksyn ja talven ihminen, siis pimeän aika ei masenna, pikemminkin päinvastoin. Siskoni on täysin vastakohtani. Häntä myöhäissyksyn pimeys masentaa, mutta apua on löytynyt kirkasvalolapmpusta.
Mutta jatkuva univaje, joka uhkaa lisätä otettaan ihmisillä yhä enenevästi, saattaa pahaksi päästyään masentaa pahastikin. Itsetehtyä, siis netin ja telkan ääressä nuokkumalla tehtyä univajetta pitemmän päälle saattaa olla ehkä parasta varoa. Tässä uskon kutakuinkin Kopakkalan ajatuksia.
Radiossa esitettiin juuri eilen jonkun vanhemman naisen tutkimus, jonka mukaan masennus johtuu käytännön taitojen puutteesta! Siis jotenkin niin, että kun ei ole taitoja, ei synny rutiineja, jotenka seurauksena on masennus.
Tutkija ei erikseen maininnut, mutta itsellä tuli mieleen lähinnä uusavuttomat.. tutkija oli kyllä ihan tosissaan, mutta kyllä se lähinnä huvitti. Esim äitini, joka ei muuta elämässään ole tehnytkään kuin työtä käsillään ja kekseliäisyyttään käyttäen pienellä palkallaan elättänyt ja kasvattanut meidät viisi lasta, sairastui vaikeaan masennukseen myöhemmällä iällään.
Voihan olla, että vuorokausirytmillä on jotain tekemistä asian kanssa, mutta ei se taida yksin selittää koko tautia. Masennusta on sitäpaitsi niin montaa "astetta". Johan pelkkä valon määrä vaikuttaa tunteisiin, ja aiheuttaa toisille "lievää väsymystä" ja toisille jo "syvempää ahdistusta". Puhumattakaan muista, henkilökohtaisista syistä ja taustoista.
Luulen, että syitä on yhtä monta kuin masentuneita. Se on varmaan hyvin yksilöllinen sairaus. Äidilleni oli lääkäri silloin sanonut, että masennukseen sairastuvat hyvin usein ahkerat ja vastuuntuntoiset ihmiset, mikä minusta on hyvinkin looginen selitys.
Tutkimuksia - ja enemmän ja vähemmän päteviä tutkijoita - varmaan tälläkin saralla riittää ü
Ps. tiede-lehdessä oli juttu lintukirjasta lapsena kipinän saaneesta australiassakin vaikuttavasta ekologi-naisesta..
En nyt voi olla kysymättä, onko kenties vain huima sattuma..
Tuon lääkärin kommenttien perusteelahan miunki pitäs sitte kait olla jo toivottoman masentunu, ku oon kohta 20v. teheny vuorotyötä. Nyt viime aikoina oiski pitäny masentua kaiketikki oikein kiihtyyneelä vauhila ku meänki vuorosysteemiä ollhaan saatettu olla muttelemasa jopa keskelä työviikkuaki tämän laman ja huonon tilauskannan myötä.
Onkohan kukkhaan koskaan oikeesti ees tutkinukkaan sitä ett esiintyykö tällasten koko ajan vuorokausirytmiänsä ruuvaavien vuorotyöläisten keskuuesa masennusta? Siinäpä sitä oiski jollekki valakotakki setäle työsarkaa..
Jotkut masennusta sairastavat ovat oppineet siihen, että heräävät joka tapauksessa "normaaliin" aikaan ottamaan aamulääkityksen, vaikka sitten jatkaisivatkin untaan aamupäivällä. Se on yksi tapa pitää yllä oikeaa rytmiä. Tuntuu, että sekin auttaa.
Hallatar,
niinpä, samat sanat: jos uni olisi hyvä ja syvä ja joutuisin väkipakolla sieltä maailmasta riistetyksi takaisin "maan päälle" kello yksi yöllä, heräisi kysymys: miksi ihmeessä?
Pellon pientareella,
tunnen tuon tunteen (syyllinen ja stressaantunut olo). Työuran loppuvaiheessa tein etätyötä ja olin osa-aikaeläkkeellä, jolloin sain määrätä itse tahdin. Tahti olikin vähitellen sellainen, että tein oikeasti ("salaa") kokopäivätyötä, jotta voisin katsoa itseäni peiliin ja työnanatajaani silmiin. Toisaalta sairastin tietämättäni uniapneaa ja nukahtelin usein käsikirjoitusten ääreen. Oli pakko venyä - kellosta viis -, jotta työt tulivat tehdyksi.
Toivon sinulle hyvää rytmiä. Ehkä rytmi ja valveen ja unen rutiini on hyväksi, kuten väitetään. (Vaikka mieluusti itse valvoisin vaikka kuinka pitkälle yöhön, ellei olisi nukuttajaa vieressä huutelemassa: nyt sänkyyn, kello on jo paljon. Niin, toisaalta spontaanius – vapaus – näissä nukkumaanmenoajoissa kiehtoo. Taidan olla ainainen toisaalta, toisaalta –jahkailija.)
Marjukka,
elämänilo on mahtava voima. Kuulostaa siltä, että olet onnellinen "luonnonlapsi". Muut eivät voi määritellä kello kädessä, mikä sinulle sopii, vaan sinulle käyvät kaikki kellonlyömät ja elämän tunnit, nukutpa tai valvot :)
Harakka,
sinulla on ehkä ollut sama suunta kuin minulla: olet muuttanut itseäsi enemmän aamunvirkun suuntaan. Minulle tässä meni kyllä aikaa - yöaika oli nuorena parasta vuorokaudenaikaa (vaikkei ollut nettejä, mutta oli kirjoja joita lukea). Mutta miehen "mieliksi" olen muuttanut kelloni ja elämäni käymään samaa rytmiä ja nyt se sujuu oikein hyvin. Sitten kun hän jää eläkkeelle, muutamme rytmit minun suuntaani. Voi olla riekun sitten myös yöllä "blogilinjoilla :)".
Olli,
niinpä, vaikea on mielenterveydellisissä oireissa tai sairauksissa sanoa mikä on syy ja seuraus. Ja syitä voi olla ’tuhatbiljoonaa’. Samoin hoitoja ja hoidon vasteita. Helppoa olisi lääkäreillä ja potilailla, jos syitä masennukseen olisi yksi ja samoin hoitoja. Siitä vain sormella (tai valokatkaisijaa) napsauttamalla potilaat terveeksi.
Eräs selviytymisen keino on, kuten sanot, se että oireiden (jos ne ovat lieviä) kanssa oppii elämään. Valojen ja varjojen maassa. Monille sairastuneille (esim. sokeille, vammautuneille) järjestetään sopeutumisvalmennuskursseja, mutta masentuneille ei – eikä ehkä tarvitsekaan ”sopeutua”, koska vakavimmillaan masennus on hengenvaarallinen tauti. Vakavasta depressiosta kärsivä tarvitsee kaiken mahdollisen avun ja tuen, mitä lääketiede kykenee antamaan. Yhtä tietä onneen ei ole, ei myöskään sairastumiseen eikä sieltä ulospääsyyn. Mielenrauha ja sen järkkyminen – ja paluu takaisin ’valoon’ – on monien tekijöiden summa.
Ina,
minulla on myös vain maallikon mietteitä masennuksesta, josta ei ole omakohtaista hoitokokemusta. Muna ja kana –vertaus on osuva, niin merkillisesti on ihmisen mieli rakennettu. Lääketiede on monessa sairaudenhoidossa edistynyt aikaa myöten, mutta paljon on vielä selittämätöntä. Ehkä avoimeksi jäävät vielä pitkään esim. masennuksen perimmäiset juuret. Lopullinen totuus on melkein asiassa kuin asiassa utopiaa, samoin on vaikea kuvitella lopullista hoitomuotoa joka sopisi kaikille masennuspotilaille. Kuuntelin Yle Puheen ohjelman, missä psykiatrian professori puhui lyhytterapioista, mitkä 10-12 tapaamiskertoineen ovat tuoneet joillekin potilaille riittävän avun. Etukäteen potilas ja lääkäri rajaavat keskustelut koskemaan tiettyä elämänjaksoa tai traumaa. Jos kyse on lapsuudenajan hylkäämiskokemuksesta, käsitellään sitä, jos akuutista ihmissuhdeongelmasta tai järkytyksestä (kuten omaisen kuolemasta), puhutaan siitä. Onnistuneen terapian aikana potilas alkaa nähdä mustan keskellä valopilkkuja, näkökulma kääntyy nurkasta kohti valoa ja ovea, ulospääsyä. Potilas ei ole omaan oloonsa syyllinen, niin, ei syyllinen missään mielessä mihinkään. On mahdollista myös yhdistää lääkehoito terapiaan tai vaihtaa metodia toiseen, jos etukäteen sovittua käsiteltävien aiheiden rajausta halutaan laventaa. –Tämä oli vain muistini varaista referointia ja koski ainoastaan lyhytterapioita. ”Kolahti” siksi, että olisin varmasti aikoinani hyötynyt lapsuuden ajan käsittelystä ammattilaisen kanssa: kannoin tiettyjä kuormia läpi aikuisiän ennen kuin viime vuosi (elämänkaarikirjoitus) antoi vastauksia. Vaikka vastaukset voivat olla rankkoja, ne myös huojentavat. Puhdistavat. Elämä välkkyy kirkkaana, vanheneminenkin on kiinnostava kokemus ;)
Pellon pientareella,
niin, totta, jokaisen oma kokemus itsestään ja psyykkisestä hyvin-/pahoinvoinnistaan on totuus – ulkopuolinen sitä ei voi ilmeisesti kovinkaan oikeaan osuen määritellä. Tai ainakin siinä voi helposti haksahtaa. Mietin miten olisin osannut terapeutille (jos olisin mennyt terapiaan elämäni aikana) kertoa sanoin ne tunteet, mitkä mielessäni ovat. Ehkä olisin kirjoittanut hänelle pitkät ”kirjeet”. Onko olemassa kirjeterapiaa;)
Hienoa – ja tavoiteltavaa – kuulla, miten vuorokausirytmi, silloin kun se osuu kohdalleen, auttaa sinua hyvään oloon. Ja niin kuin sanot, se on yksi tekijä, on muitakin.
Sananjalka,
kuvaat selkeästi, mistä maanis-depressiivisyydessä on kyse. Sitä sairastavaa ei ehkä paljon lohduta (vai lohduttaako), että monilla taiteellisesti lahjakkailla on todettu kyseinen mielenterveydellinen riskitekijä. Mielialan vaihtelut, vastakkaiset jaksot, ovat rankkoja. Kirkas valo, tarmo ja aikaansaannokset häikäisevät, mustavaihe on taas kuilu johon syöksyy ja ilo sammuu. Paras asiantuntija omassa sairaudessaan on potilas itse. Toivottavasti itse kukin löytää parhaan mahdollisen asiantuntijan ja hoidon joka auttaa. Ollakseen terve ei tarvitse olla terve, toistan taas kuulemaani viisautta. Elämä on annettu elettäväksi niine eväineen mitä meille on syntymässä ja elämänkohtaloissa suotu.
Anonyymi,
kiitos korjauksesta, tarkennuksesta. Lukea hotkaisin kolumnin läpi ja välillä olen turhankin nopea jakamaan lukemani / kokemani. Saattaa jäädä sivuun asian ydin tai mennä vinksalleen. Niin, ja katkelman siteeraamisessa on aina omat riskinsä.
Kolumnin ja valon napsauttamiset ymmärtää tosiaan nyt paljon paremmin, kun tajuaa että psykologi puhuu lähinnä kaamosmasennuksesta, ei niinkään muista masennuksen muodoista. Korjaan otsikkoni, olen sinulle kiitollinen.
Crane,
niin, muistankohan oikein: on tehty kokeita, joissa koehenkilö on mennyt (ilman kelloa ja ajantajua) suljettuun tilaan vailla yhteyttä ulkopuoliseen maailmaan ja katsottu, mitä hänen sisäiselle kellolleen käy. Vuorokausi taitaa olla venyvämpi käsite kuin 24 tuntia...
Olen kuullut puhuttavan myös ns. kellogeenistä. Sen armoille ei tarvitse jäädä, vaan sitä voi säädellä toisaalta oikealla ravinnolla, toisaalta pukeutumisella: oikeanlämpöisellä vaatetuksellakin on merkitystä mielialaan! Usein nämä asiantuntijalausunnot saattavat hymyilyttää itsestäänselvyyksineen, mutta sitten kiinnostaa: onkohan niin monessa detaljissa sittenkin perää jotta iso totuus löytyy ;).
Mimosa,
niin, sinua usein ajattelen ja toivottavasti tunnet, miten suuresti toivon, että saisit nukutuksi. Haluaisin kantaa sinut kultatuolissa Suomen parhaan uniasiantuntijan luokse. Löytyykö hän sairaalasta vai yksityiseltä puolelta, en osaa sanoa kun en ole alan asiantuntija. Mutta usein ajattelen sinua, unilauluja laulaen ja toivoen zzz...
aimarii,
niin kuin sisarestasi ja sinusta huomaa, lähisukulaisetkin voivat olla suhteessa vuodenaikoihin kuin eri puusta veistettyjä. Muistan edesmenneen sairaalasielunhoitajan, Irja Kilpeläisen, kertoneen, kuinka hän odotti marraskuun pehmeyttä ja valottomuutta joka oli hänelle täynnä valoa. Kaamos, ihanaa, oli hänen lempihuudahduksensa. Tämä kertoo, kuinka moniselitteinen ja –ulotteinen ihmismieli on. Sama asia, mistä toinen kärsii, tuottaa toiselle iloa ja onnea.
Vuorokausirytmin sotkemiselle on monta houkutusta nykypäivänä. Millainen oli savupirtissä vuorokausi- ja vuodenaikarytmi? Siitä voisi kirjoittaa novellin ;D.
Pankin talkkari,
voi vitsi, masennus onkin käytännön taitojen puutostauti ;) Minun käden taitojeni ensiyritelmä, risulintu, katsoo parvekkeella ihmeellisin muodoin: se on kuin paisunut karkki, ei muistuta lintua lainkaan. –Niin, toisaalta käsillään tekevät ja osaavat näyttävät olevan kovin onnellisia. Mieskin on näppärä kuin mikä eikä ole tainnut koskaan olla masentunut – tai ei ainakaan myöntänyt sitä. Eri asia on miten paljon miehet kätkevät sisälleen...
Joskus käy niin, että kun puuha-, ruuhka- ja velvollisuusvuodet hellittävät, iskee masennus. Tulee tilaa kysyä itseltään kuinka voit ja ottaa vastaan patoutuneet kyyneleet. Itselleni kävi niin, että kun jäin eläkeputkeen, kirjoitin ja kirjoitin ns. tunnemyrskypäiväkirjaa. Se oli tärkeää, samoin kun purkauksen jatkeeksi käymäni elämäntarinakurssi, jossa lapsuuden ahdistukset kirkastuivat – ja tulivat ymmärretyiksi. Puhdisti mieltä, helpotti oloa.
Mitä kerrot suorittamisesta ja velvollisuudentunnosta – ja riskistä sairastua, pitää varmasti paikkaansa. Niin, ja voisiko diagnoosin jälkeen löytää hyvän hoidon ja uuden asenteen elämään. On lupa höllentää.
Toivokaamme.
PS
Jos Tiede-lehdessä kerrotaan Hanna K. -nimisestä tutkijasta, hän on tyttäremme. Sukunimi tuli hänen avioliittonsa myötä (liitto on nyt on ohi, mutta sukunimi jäi, koska julkaisut hän on kirjoittanut alun alkaen uudella sukunimellään). -Blogini Anna-tarinat kertovat ujosta Hannasta ja hänen kokemuksistaan vieraalla maalla. Lopulta Anna-Hannalle tuli päivä, jolloin vaikeudet vieraalla maalla olivat takana... ja nyt hänen työkenttänään on 'koko maailma' ja myös sen eläinekologiset haasteet. Tulevaisuus.
Pankin talkkari ite,
vuorotyötä tekevät ovat varmasti ”kiitollinen” tutkimusaihe. Niin, ja kuten sanot: ensin on niin kiire, että pitää järjestää vuorotyö että tilaukset saadaan läpi juosten, ja entäs miten sitten käy kun tilauskanta heikkenee, kiire helpottaa ja vuorosysteemiä rukataan. Pyöritystä mennen tullen. Miten sen kestää?
Vähän sama ilmiö voi kiertokautta tulla vastaan eläkkeelle jääville, jotka ovat antaneet elämänsä, aikansa ja mielenkiintonsa työmaailmalle ja ovatkin äkkiä tyhjän päällä. Kuka minä olen? Entä tuo toinen? Mitä minä täällä teen – saattaa moni kysellä. Viisaat sanovat, miten tärkeää on että on intohimoisia tekemisiä työelämän ulkopuolella. Kuka harrastaa mitäkin. Oma mies jää vuoden perästä eläkkeelle ja nauttii jo nyt kun voi sitten pilkkoa polttopuita niin paljon kuin selkä kestää. Tai väsätä moottoreita, korjata koneita. Tai maalata mökkiä. Sukeltaa tietotekniikkaan. Valokuvaukseen. Kalastukseen. Hoitaa istutettua metsää. Uskon ettei mielekkäästä tekemisestä tule pula.
mm,
niin, pidä itsestäsi huolta on hirmuisen tärkeää. Yhtä tärkeää on olla armollinen ja lempeä itselleen. -Myös se, että olemme avuksi toinen toisillemme, kuuluu ihmisyytemme ytimiin, olemmepa lääkäreitä tai maallikoita. Sairaita tai terveitä.
Mielenkiintoinen postaus ja mielenkiintoista keskustelua täällä. Minustakin kolumni taitaa aika lailla yksinkertaistaa. Onhan masennuksiin liittyvä kenttä sen verran monitahoinen ja yksilöllinen. Vaan rytmien tärkeys on hyvä huomioida ja tiedostaa - kunkin omalta kohdaltaan.
Kaamosmasennusta ei minulla koskaan ole ollut, mutta muuten minulle on laitettu monta kertaa masennusdiagnoosi työuupumuksen syyksi, vaikka koskaan en ole kokenut itseäni varsinaisesti masentuneeksi. Olen kokenut oman tilanteeni voivan rinnastaa siihen, että olisin vaikka perheväkivallan uhri, joka on alkanut oireilla psykosomaattisesti. Sitten lääkäri tarjoaa masennuslääkettä oireisiin ja tilanteeseeni, kun haen apua.
Ruska,
niin, siinäpä se. Lääkärin tärkeimpiä tehtäviä on löytää diagnoosi, ja työuupumuksen syyksi on valitettavan "ketterää" kirjoittaa masennus kuin lähteä purkamaan työyhteisön ongelmia, jotka voivat olla syviä ja laveita. Joka suuntaan tukehduttavia.
Ainoa mikä auttaisi, olisi nähdä synnyt syvät ja katsoa suoraan kohti kivun lähteitä, organisaatiossa muhivia 'mätäpesäkkeitä'. Ja sitten tehdä tarvittavat korjausliikkeet.
Pekka Järvinen, organisaatiopsykologi (en tiennyt tämmöistä ammattinimikettä olevan olemassakaan) kirjoittaa Lääkkeet johtamisen puutostilaan -kolumnissaan (Duodecim 17 /2008): "Esimies, joka toistuvasti laiminlyö johtamistehtävänsä tai käytöksellän aiheuttaa työyhteisölle ongelmia tai huonovointisuutta, pitää tarvittaessa siirtää pois esimiestehtävistä."
Lähetä kommentti