pamfletti (pakinaperjantai)

huuhkaja karkottaa pesälle tulijan uhkailemalla

TAUSTA

Tuotekehittelytehdas Oy Pelle Peloton Ab on siitä mukava työpaikka, että työ itsessään kiihdyttää työntekijän luovaan ajatteluun ja siihen johto jopa kannustaa – tosin itse kutakin vain sillä asemapaikalla millä istuu (ja enimmäkseen teoriassa). Organisaatio on kuin vala: pyhä ja rikkumaton. Joku väittää että mitä heikompi johto sen jäykempi organisaatio. Talo saattaa pahimmillaan olla täynnä patsaita. Hierarkia jäykistää niin että jokaisen työntekijän koko totuus ja viisaus ei pääse lukon takaa ulos.

Järjestelmän laatikoineen on luonut ja sitä valvoo ylin johto, joka on laatinut jokaiselle työsopimukset. Kenen leipää syöt, sen käskyjä laulat. Aivan niin kuin aviossa elävien ei sallita vilkuilla aidan yli vehreille laitumille, ei Pelle Pelottoman suojissa kenelläkään ole lupa kurkkia hierarkian portailta toisen reviirille. Ei ainakaan alhaalta ylös.

Eräänä kauniina päivänä, sellaisena joka ei sanoiksi edes suostu, niin sanomattoman kaunis se on, Vilja astuu työsoppeensa, jonka ikkunoista avautuu suloinen näkymä puistoon, hm, nimeltänsä Saastepuisto. Mutta ei nimi puistoa pahenna jos ei puisto nimeä. Katse pois vaahteroista ja silmät sojottamaan kohti työtehtäviä – ihme kyllä, niin jäykässä systeemissä hän on lopulta saanut väljähkön toimenkuvan. Kunpa muillekin kävisi yhtä onnellisesti. Rutiini Viljan työpäivistä on yhtä kaukana kuin hänen unelmansa hiihtää jossain elämänsä vaiheessa Grönlannin halki. Häntä kiehtoo ajatus, kuinka ikijään vapaudessa kuolema ja elämä vaanivat yhtä lähellä hiihtäjää. No, se on toinen tarina se, nyt takaisin arkeen ja päivän töihin.

Posti on jo jaettu. Pöydälle on ilmaantunut vuori kehittelykelpoista aineistoa. Vilja (nuuh, nuuh) nuuhkaisee paksuja kuoria, huokaisee; ei väsymyksestä, vaan kiihkosta: innovaation rakastajan silmät ovat siniset ja avoimet ja vilpittömät ja sydän hehkuva. Mitä uusia ideoita ja jatkokehittelyjä tänään mahtaa olla tulollaan.

TAUSTAN TAUSTA

On Viljan innon ja paneutumisen toimitusjohtaja huomannut. Eräänä keväänä hiirenkorvien aikaan toimitusjohtaja pyysi hetken mielijohteesta Viljan mukaansa firman kermakekkereihin, kysyi samalla, tahtoisiko hän ottaa vastaan ylennyksen; pääsisi irti raadannasta (kuten johtaja hänen rakkauttaan – uusien tuoteideoiden keksimistä ja kehittelytyötään luonnehti) ja saisi katsella ylhäältä käsin muiden (”alaisten”) raadantaa juodessaan punaviiniä ja syödessään ostereita vertaistensa joukossa. ”Ne maistuvat kyllä kun niihin tottuu”, toimitusjohtaja kiirehti selittämään kun havaitsi Viljan lautasiksi levinneet silmät ja hämmästyksestä raolleen auenneen suun.

Vilja ei heti ymmärtänyt, mistä toimitusjohtaja puhuu. Raadantaa? Sitäkö on työ jota hän rakastaa? Senkö hän jättäisi ja ryhtyisi syömään saunomisen ja kuviokellunnan jälkeen ostereita?

Vilja vastasi toimitusjohtajan pyyntöön KIITOS EI – varsinkin sen jälkeen kun tämä oli pyytänyt häntä istahtamaan syliinsä.

NYT

Ajatukset palaavat pieneltä risteilyltä takaisin aukeavaan työpäivään. Postin joukossa on myös kirje toimitusjohtajalta. Ahaa, mitäs tämä. Vilja kouraisee kuoren auki, vetäisee valkoisen arkin silmilleen senttimetrin päähän pupilleista (omituinen tapa, joka häntä ja työtovereita naurattaa) ja sitten loitontaa niin että näkee lukea:

jakelu: Pelle Pelottoman väelle läpi organisaation = 2000:lle työntekijällemme

terveisiä toimitusjohtajalta:

jokaisen tulee puhua suu puhtaaksi, kirjoittaa pamfletti (=kiistakirjoitus – selitys teille jotka työskentelette organisaation alimmalla tasolla ettekä ehkä ymmärrä mitä sana tarkoittaa). Nyt on juuri Sinulla lupa räväkästi tuoda esiin epäkohdat, mitkä kaipaavat – omasta vinkkelistä käsin – parannusta. Käyttäkää ainutlaatuista tilaisuutta hyväksenne. Tarkoitus on kehittää tuotantolaitos, jossa luovaa ajattelua tuetaan entistä enemmän, entistä palkitsevammin, entistä oikeudenmukaisemmin, läpi organisaation. Ajattelu sallittu kaikille, kyseenalaistaminen myös. Tuokaa epäkohtiakin esille, vaikka nimiä mainiten. Firmallemme – meille kaikille yhdessä ja jokaiselle erikseen – on parhaaksi, että kullakin pallilla istuu oikeanlainen osaaja. Loppupelissä on tyytyväinen asiakas.


Viljalla ei nokka kauan tuhise kun hän ryhtyy suoltamaan ajatuksiaan ja näkemyksiään päivänvaloon: mikä idea, mikä mahdollisuus.


VILJAN SUORAT SANAT:

”Mikä johtajien lauma Pelle Peloton osakeyhtiössä pöriseekään. On toimitusjohtaja, luova johtaja, apulaisjohtaja, tuotejohtaja, innovaatiojohtaja, päätön päättäjä. Jokaisen päällikön ensisijainen tehtävä on saada ’alaisestaan’ tämän parhaat puolet esille. Kaunis ajatus, mutta näin ei tapahdu. On vääriä ihmisiä väärillä paikoilla. Ja ylipäänsä johtoporrasta aivan liikaa. Turhaan. Ainoa mikä merkitsee on itse kunkin sisältöosaaminen ja sitä kautta kypsyvät valiot, heurekat. Ja ne eivät sikiä firman ylimmillä oksilla, kuusenlatvassa eikä edes paria oksaa alemmalla tasolla. Parhaat sisältöosaajat ovat muualla kuin sikariportaassa. Heitä on johdon rakentamissa laatikoissa ympäri talon. On aika avata ovet ja päästää heidän tuoteideansa liikkeelle. Olen takuuvarma, että tulosta tulee. Ja loistotuotteita.

Ehdotan että Pelle Pelottomaan perustetaan ideatori, jonne jokainen firman työntekijä voi esittää ideoitaan ja näkemyksiään tarvikkeista, mitä suomalaiset todella kaipaavat. Ideatori on luovuuden kehto, kohtaamispaikka, asemalaituri. Kun aika on kypsä, veturi nytkähtää liikkeelle: mikä ahaa-elämysten lasti meiltä lähteekään välitettäväksi joka niemehen notkohon Suomenmaan.

Kaikkiin suuntiin avoin ideatori on ensimmäinen ehdotukseni. Toinen liittyy pamflettini alkuun, johtajuuteen.

Keskijohdon joukkoon on pesiytynyt hän, jonka kohdalla on toteutunut Peterin periaate: hän on kivunnut pätemättömyytensä tasolle. Apulaisjohtaja Ulko Kultaisella on ollut kova hinku kiivetä vailla sisältöosaamista valtaportaita ylöspäin ja sinne päästäkseen hän mielistelee heikkoa lähiesimiestään (voi itkut näitä portahia ja laatikoita, niitä riittää) ja jyrää ”alaisiaan” jotta heidän osaamisensa ja innovatiivisuutensa ei tulisi kaikkein ylimmän johdon tietoon. Mikä haaskaus. Mitä tappio. Tyhmyys. Hölmöys. Moni pätevä on joutunut kätkemään kynttilänsä vakan alle Ulko Kultaisen vääristyneen vallanhimon vuoksi.

Ehdotan, että johtoporrasta karsitaan. Ketään ei potkaista ulos, mutta tehtäviä kierrätetään ja sitähän meille 'alaisille' on niin kovin suositeltu. Nyt olisi aika kierrättää yläpäätä. Jos käy ilmi, että jotakuta päättävässä asemassa olevaa (johtajatauti tekee pahaa jälkeä) vaivaa kateus, ammatillinen mustasukkaisuus, hätä pätevien alaisten osaamisesta, tämä iilimato siirretään muualle – sinne, missä hän ei pääse tekemään hallaa. Me kaikki pellepelottomat palvelemme tuotteillamme asiakkaitamme, tavallisia suomalaisia, emme jonkun pyrkyrin tittelinkipeyttä (talon sisällä).

Työyhteisöjä työkseen tutkivat futurologit ovat ennustaneet, että tulevaisuudessa asiantuntijaorganisaatioissa ei tarvita jäykkiä rakenteita. Osaava ja pätevä työntekijä ei kaipaa muuta kuin tasavertaista kollegiaalisuutta, demokratiaa. Hän tietää, että tarvittaessa hän voi kysyä ongelmissaan muiden mielipiteitä tai testata ideaansa työtoverillaan. Asiat asioina. Hänen ei tarvitse painaa päätään alas tai nostaa ylös kuullakseen mitä ’Peter’ pätemättömyytensä orrella keikkuessaan horajaa – saati että tämä saattaa mustankipeyksissään latistaa varsinaisen osaajan työkyvyttömäksi. Työtään rakastavalle taiturille on taattava työrauha. Osaamattomalle, tittelinkipeälle kiipijälle on osoitettava tie paikalle, missä tämä ei pääse tekemään tihutöitään."

LOPPUNÄYTÖS

Vilja puree kynänvartta. Onko hän liian suora? Jankuttaako hän? Luullaanko että hän on itse kiipijä? Käännetäänkö hänen hyvä tahtonsa pahaksi tahdoksi? Käykö ilmi, että hän etsii pamfletillaan vain optimaalisen luovuuden autuutta: kaikki hyvä esille, organisaatioista riippumatta, luovassa työyhteisössämme.

”Voin tulla keskustelemaan kanssasi ajatuksistani lisää, jos haluat”, Vilja kirjoittaa lopuksi. Viljalle tuleekin parin päivän perästä kutsu saapua toimitusjohtajan luo.

”Ideatori perustetaan, mutta koskaan eikä missään saa kertoa, mistä hyvät ideat ovat peräisin. Innovaatiotuotteillemme järjestämme julkistamistilaisuuksia, mutta idean syntyhistoria (silloin kun idea osoittautuu kantavaksi ja tuote tuo mainetta ja rahaa) on aina ja vain päälliköiden hengen viljelyn tulosta. Ymmärrätkö. Et saa paljastaa, kuka idean keksi: se ei ole koskaan tullut henkilöstöltä, muista se. Hyvän ja toimivan uutuustuotteen takana on aina johtaja. Vain hän. Ja sinut siirretään hierarkiassamme astetta alemmaksi. Työhuoneesi saat luovuttaa hänelle jolle annan ylennyksen... tai jospa siirtyisit työskentelemään kotona.”

Vilja poistuu toimitusjohtajan huoneesta.

Toimitusjohtaja on tyytyväinen: hän tietää toteuttaneensa operatiivisen toiminnan johtajana tehtäväänsä. Hänen velvollisuutensa on näyttää jokaiselle tämän paikka.

Lähimmiltä alaisiltaan tuli mukavia pamfletteja: niissä kiitetään toimitusjohtajaa ja organisaation sujuvuutta. On uljasta saada kokea onnistumisen elämyksiä. Kyllä johtaja, joka tunnetusti saattaa olla yksinäinen, tarvitsee kannustusta ja kiitosta uhrautuvasta työstään siinä kuin firman patjan pohjimmainenkin.

Oli loistoidea lähettää pamflettipyyntö kaikille. Hänen herkkä liikavarpaansa voi tänään hyvin. Hän sai selville ystävät ja viholliset ja homma jatkuu entistä paremmin. ”On selvää, ettei näin hyvän johdon alaisuudessa pamflettia voi kirjoittaa”, kuten apulaisjohtaja Ulko Kultainen (joka ei löytänyt Pelle Peloton Osakeyhtiöstä mitään kritisoitavaa) nasevasti ilmaisi. Hauskasti sanottu. Kiistaton kiistakirjoitus Ulko Kultaiselta, toimitusjohtaja naurahtaa ääneen ja lipoo kieltään kuin nälkäinen eläin hyvän ruuan ääressä. Joku hölmö kuten Vilja kirjoitti työtä käskettyä pamfletin, melkein murisi. Oma vika, emäsika, toimitusjohtajan mieleen tulee lapsuuden hokema. Osoitti kirjoituksellaan, ettei hänessä ole kunnollista johtaja-ainesta.

Vilja silmäilee viimeisen kerran työhuoneensa ikkunasta – Saastepuistoa. Suu puhtaaksi, niinpä niin, Vilja huokaisee samaan aikaan kun toimitusjohtaja kaikkein pyhimmässä hihittelee ja kuulee jämäkän koputuksen jyhkeän tammioven takana. Toimitusjohtajan lähin uskottu Ulko Kultainen, Peterin periaatteen viitta hartioilla hulmuten ja mielin-kielin-hymy punahuulilla nykien, kurkistaa ovenraosta: ”Minulla on lasilliset punaviiniä. Malja meille. Pamfletin kunniaksi.”

”Sisään”, nousee toimitusjohtajalla.


pakinaperjantai: pamfletti