Kahdeksanvuotias Toivo sukeltaa saaren taigaan tottuneesti kuin olisi päästänyt siellä ilmoille ensiparkaisunsa ja sitten kun jalat kantavat, taapertanut tantereet, vaeltanut rantapenkereet, vaikka todellisuudessa retki mumminsa lapsuudensaareen on hänen elämässään järjestyksessä toinen. Mutta jotkut asiat voi omaksua oitis. Ikituttuja ovat. Tulevat jostain kaukaa. Ovat lähtemättömissä ensihetkestä lähtien. Saari ja lapsi. Niin kävi minulle, nelivuotiaalle, vuonna 1950. Niin myös Toivolle 2009.
Kun Toivo on laskenut veden pisarat – niitä on biljoona – ja kiertänyt kannot, tutkinut kivenkolot ja nähnyt iltaruskon, hän haluaa välttämättä nukkua yksin aitassa. Yksin? Eipä suinkaan, sillä mukaansa hän ottaa kirjansa voiman, Kapteeni Kalsarin, jonka askelten mukaan on opettanut mummilleen iltapäivän viipyilevinä tunteina kalsaritanssin. (Sen voisi nyt näyttää täälläkin, kun videoitu on, mutta "katsotaan" se nyt vain avoimin mielikuvituksin ja suljetuin silmin koska nolo-olo nostaa päätään. Antaapa estojen voida hyvin ja jätetään mummin esittämä haratanssi näyttämättä – toistaiseksi.)
Ensimmäisen yön Toivo nukkuu kuin tukki. Mutta saaren toisena iltana tuuli hurjistuu ja vaahtopäät mylvivät. Mummi on käynyt laulamassa aitassa iltalaulun, silittänyt pellavapäätä, kuunnellut, kuinka tämä suunnitteli kirjoittavansa kirjan, jota ei suinkaan aio jaella ilmaiseksi, vaan kuuden sivun lukeminen maksaa viisikymmentä senttiä. Hän on omaksunut hyvin, itse opiskeluna, kertotaulun moninaiset hyödyt ja laskeskelee, miten paljon saa rahaa, kun kirstun pohjalle kilahtaa joka kuudennella sivulla kolikko. Mitä paksumpi kirja, sitä pulleampi lompakko ja rikkaampi pikkumies. Juoni tarinaan ei ole tosin vielä valmis, mutta eiköhän se työtä tehdessä etene, tuumii laskija ja tuleva kirjailija. Mummi ei käy saarnaamaan lahjoittamisen ilosta. Voi antaa ja saada ilman kaupallisia hyötypäämääriä. Ei, vaan mummi nostaa kätensä suunsa eteen, jottei hymy paljastu, sillä minkäs sille voi, että asioilla on puolensa ja puolensa. Kolikoillakin. Mikä kauppamiehen alku Toivossa kyteekään.
– Nuku lapsonen pien, unten maille sun vien... Hyvvee yötä, kulta.
– Hyvää yötä, mummi.
Aitan ovi narahtaa, kun mummi sen avaa – ja parahtaa kun mummi sen sulkee; täytyy oikein punnertaa, ettei myrsky ja mylväys vie ovea mennessään.
Ilta tihenee myrskyssä ja täyttää mielen säikeet tajunnan ytimissä. Täyttä päätä on pää pelkkää säätä. Mummi katsoo mökin ikkunasta kohti aittaa. Kuinka Toivo pärjäilee? Vastaus on salaman nopea: aitan ovi avautuu räjähtäen sepposenselälleen ja päivänvalossa niin rohkea kapteeni ampaisee pyjaman helmat lepattaen läpi pimentyneen pihan, ryntää mökin ovesta sisään ja syöksyy mummin syliin. Hirsiaitta on täynnä ääniä, hän nyyhkii. Tuuli kiertää pitkin runkoa, ottaa vauhtia nurkista, paukuttaa ja kolkuttaa salvoksia kuin tulevan talven pakkasta kehisi, syöksyy ränniin, valuu maahan ja kypsyttää sateen, joka alun lempeän pisaroinnin jälkeen piiskaa kattoa – ja ajaa pienen pojan liikkeelle kohti mummia ja ukkia ja mökkiä.
Pian mökin piskuisessa tuvassa tuhisee kolme ulos- ja sisäänhengittäjää. Mummin uniapnealaite käy kuin takkatulen sytyttävä palje, puuh, suuh; ukin ajoittainen kuorsaus hukkuu tuulen pauhuun ja pieni Toivo makaa mökin lattialla patjalla peitoissaan – kuin kapaloissa – riemunkirjavan räsymaton päällä; hän on turvallisuudentunteessaan taas suuri ja vahva ja uni on syvä. Hänen äskeiset nyyhkytyksensä ja vavahtelevat hartiansa ovat tyyntyneet ja lepäävät nyt rauhassa ottamassa vastaan aamunkajoa, mikä lupailee mummin kanssa kisailua lautan valloittamisesta, olipa sää mikä tahansa.
Hyvää huomenta, Toivo! Aurinko odottaa.
21 kommenttia:
Kyllä Toivolla oli varmasti hyvä olla mummin kanssa saaressa, ihanasti kerrottu tarina. :)
HUomasin, että olit tullut, takaisin tai käymään.
Mutta oli pakko sulle vastata. Kiitos kuitenkin ihan ensin.
Ja taas niin hieno kirjotus sun lapsenlapsesi pelosta ja kaikista hurjimuksista siellä aitan ränneissämeneviä..!
Voi sinä, ja sun hienot kirjotus taidot!
Ja nyt en enää edes epäile, olet varmasti kirjoittanut jonkun kirjan, jos et montaakin, , kerro, haluaisin lukea!
Teillä siellä mökillä saaressa on ollut varmaan tosi ihanaa, ja nyt kun on ollut tosi ihania päiviäkin!
Toivo on ollut varsinaisessa seikkailusaaressa, jossa rikas mielikuvitus maalailee lisää jännitystä.
Selvä se, että mummin ja ukin turvaa tarvitaan ajottain.
Kirjoitit sydämen lämmöllä.
Samaa täällä minullakin - on kaksi velikultaa lomailemassa. Iltaisin pukkaa äidin ja isän ikävää, vaikka miten koetetaan sitä yhdessä haihduttaa.
Ihana juttu kerta kaikkiaan! Ja ihana Toivo, joka uskoo itseensä ja tulevaan, niin pitääkin. Niin hienosti kuvattu ja kirjoitettu, kiitos.
Taitaa olla kasvamassa jälleen yksi matemaattinen Toivo lisää.
Miten hienosti kuvattu myrskyssä tutiseva aittakin, eipä ihme että mielikuvitus lapsella heräsi, itsekin kai olisin ottanut tyynyn kainaloon ja juossut.
Minä jo odotan innolla, koska pääsen mökkeilemään 5-veen kanssa. Viime syksynä oli ihan kivaa vaikka niin 'tyyyylsää' aika ajoin lapsen mielestä.
jl,
totta tosiaan, kyllä mummina on mukavaa. Toivottavasti myös lapsenlapsena. Toivo on mutkaton lapsi - ja tavattoman innostuvainen erilaisista asioista (kuten taikatempuista, lukemisesta, laskemisesta ja pasianssista - uimisesta puhumattakaan). Siskonsa ei ollut tällä kertaa saaressa mukana, mutta hänenkin vuoronsa tulee.
Harakka,
kiitos kannustuksesta! Kahdeksankymmentäluvun alussa eräs pienkustantamo pyysi minulta lastenkirjaa, kirjoitinkin sen. Se oli tilaustyö - ja julkaisemisen suhteen sain nauttia kotikenttäedusta, sillä työskentelin tuolloin kyseisessä kustantamossa. Tuskin sitä enää edes kirjaston varastoista löytyy. Mutta hauska oli kirjoittaa "käskystäkin".
90-luvun alussa ideoin uudelle työnantajalleni (kustantamo sekin) kokoomateoksen, joka möi peräti 50 000 kappaletta. Mutta antologiassa ei ole omia kirjoitelmiani, vaan luin antaumuksella vapaa-ajallani vuoden päivät yhdessä tyttäreni kanssa pakinoita, runoja ja kaskuja ja rakentelin humoristisista herkkupaloista koosteen. Tekijänoikeudet hoidettiin asianmukaisesti: kukin kirjoittaja sai uusiokäytöstä korvauksen. Nyt kun on netti, tällaisia koosteita ei enää samalla tavalla tarvita. Aika aikaa kutakin.
Minulla ei ole kirjallisia pyrkimyksiä mihinkään suuntaan. Mapitan joitakin muistelmapalasia jälkipolville kierrekansioon. Siinä on kylliksi iloa. ja bloggaamisesta! Kirjoittelen metodilla 'laidasta laitaan sitä sun tätä'. Se tässä blogistaniassa on niin antoisaa, että niin kuin linnutkin äänellään laulavat, samalla viissiin jokainen saa luoda omasta luovuuden "hengityskeskuksestaan" kudelmia, joita voimme toinen toisillemme jakaa. Vuorovaikutteisuus kiehtoo. Saa harrastaa kahta lempilajia, kirjoittamista ja lukemista.
aimarii,
isovanhemmuus on siitä metkaa, että mitä vanhemmaksi elää, sitä kirkkaammin oma lapsuus näkyy ja pääsee oikopäätä heittäytymään kahdeksanvuotiaan maailmaan: käydä ”totista” kisaa lautan valloittamisesta (voi sitä veden pärskettä) tai lautapelin voitosta. Mummikin nyt nuortuu kuin lapsenlapsi leikkimään. No, välillä polvi ei taivu tai juoksu ei luista, mutta hällä väliä, kukin taaplaa tyylillään. Molemmat olemme vedessä aikamoisia melskaajia. Ukki sen sijaan rakentelee mieluummin lauttoja rannalla eikä varpaitaan kastele veteen ;).
Sinullakin lapsenlapsia kesässäsi. Iloa toivotan! Niin, varmasti lapsenlapsilla silloin tällöin käyvät vanhemmat mielessä: Toivokin kipitti aika ajoin aittaan katsomaan, onko isältä tai äidiltä tullut tekstiviestiä. Napanuora on pitkä, niin on hyvä. Sitä sopii kannatella ja hoivata mummilassakin.
Pellon pientareella,
kiitos! Toivo on toivoa täynnä. Kahdeksanvuotias on helppo hoivattava. Ehkä olemme kovin lähellä toinen toisemme henkistä ikää. Niin, tai pikemminkin välillä hän on mestari, minä kisälli. Opin monta temppua häneltä, mm. kuinka peukku häviää. Mutta jos pelkoraja aitassa tulee vastaan, on se hyvä tunnistaa ja kipittää turvaan ukin ja mummin luo mökkiin. Mitä sitä suotta itseään piinaamaan kun suoja on lähellä. Pelko on nujerrettavissa.
Sirokko,
niinpä: Kuopion puolessa oli kesän alussa mahtavia myrskyjä, kyllä siinä mökki tärisi saati ohuemmista hirsistä rakennettu aitta. Toivo kuvaili seuraavana ja sitä seuraavana päivänä aitan äänimaailmaa, maalasi niin taitavasti että saimme kuin jälkimyrskyn korvillemme koettavaksi ;).
Matematiikka on Toivon eräs lempiharrastus. Eläisipä isäni, niin voisi ”antaa anteeksi” etten valinnut aikanani pitkää matikkaa lukiossa;). Kertotaulu on Toivosta kertomustaulu. (Eikös kertotaulua sanottukin ennen vanhaan kertomatauluksi?)
Sinulla tulossa mökkeilyä viisivuotiaan kanssa! Huisin ihastuttavia kesäpäiviä toivotan! Oi että ;)
Viihtyisiä saaripäiviä sekä isovanhemmille että Toivo-pojalle. Niin eloisasti kerroit, että lukija ihan 'näki ja kuuli' miten myrsky kierteli aittaa ja tanner tömisi, kun Toivo ryntäsi turvaan. Seikkailun ja turvan tasapainoahan elämässä haetaan - me isot ja pienet.
Ihana lapsi ja valloittava kertomus :D Ja miten hauskaa tuo matemaattisuuden kulkeminen suvussa :)
Kyllä siellä saaressa Toivon kelpaa seikkailla turvallisesti. Lauttakin näyttää olevan ihan viimisen päälle.
ps. sinulle on blogissani jotain :).
Niin luontevasti sukellat lapsen maailmaan, kertomuksesi elää ja hengittää toden ja mielikuvituksen maassa. Ihanaa on olla mummina. Omat lapsenlapseni ovat kaukana, mutta ehkäpä tänä kesänä...
Hui, myrskyllä on jännittävää ulkoilla. Ihana tarina. Ja ihana kesävieras teillä on saaressa ollut.
Meilläkin tytöt halusivat piakkoin kesäloman alkamisen jälkeen telttaan nukkumaan, ja arvaamatta seurauksia, lupasin. Päiväsaikaan ei tule ajatelleeksi, että illalla äidin pään täyttävät kaikki kammottavimmat ajatukset yöllisistä hiippailijoista.
Sillä kertaa olin siis minä, joka vietin yöttömän yön ü
Ps. pitääkin tutustua kapteeni kalsariin.. ella-kirjat ja risto räppääjät alkavat olla kalutut ü
Kurkistin Kapteeni Kalsaria netistä. Kirjojen nimet jo kertovat, miksi uskon juuri sinun lapsenlapsesi niistä pitävän.
Lapsuus on ohikiitävää ihanuutta...
Voi Toivo, kun joutui pakosalle lahkeet lepattaen. Onneksi mummin romantiikkakoneessa on turvallinen ääni.
OI, Lastu on täällä ja minä vaan huitelen vaunuilemassa, enkä tiedä mitään, tai sitten jo aavistelin, mutta sitten lähdimme, ennen kuin varmistui.
Olemme menneet ja tulleet ja tulleet ja menneet, välillä olleetkin. Mutta sinä olit poissa HIRRRRMUISEN pitkän ajan. Kaivattu on kovasti.
Hieno ja herkistävä tarina Toivosta. Niin tutulta tuntuu sekä nyt, että silloin kun omat tytöt menivät pihalle telttaan nukkumaan. Myös omassa lapsuudessa oli noita tilanteita.
Huomaan, että olet nauttinut mummina olosta täysin rinnoin, harmi että meni pupu pöksyyn filmin suhteen. Mutta ehkä se sieltä vielä kurkkaa :-D
Voi noita lapsena koettuja seikkailuja, miten jänniä ja mukavia ne olivatkaan!
Hieno tarina!
Aistin kuinka Toivo nautii saaressa mummin huomassa. Leppoisa ihana kesä ja vesileikit.
Päämääriä pitää elämässä olla pienestä pitäen, johdonmukaisuus ja tavoitteet kantavat. Lapsen uskon avulla toteutuvat huikeatkin tavoitteet ja miten se kypsyttää aikuisuuteen saakka. Tavoitteet elämässä, ne aloitetaan jo lapsena leikkien.
Voi miten ihana (taas) kertomus! Sinussa on niin paljon lämpöä...
Ellinoora,
kiitos.
Totta, turvallisuudentunne on "kaikki kaikkeudessa". Jos se uhkaa kadota ja elo pelottaa, on hyvä lähteä liikkeelle ja etsiä apua. Ja yleensä turvallisuutta saa, kun rohkenee sitä pyytää. Rohkeutta voi käydä lataamassa turvallisissa latauspisteissä.
Niin, ja tyynelläkin säällä saattaa pelottaa hurjasti. Ja toisaalta myrskyssä kokea tyyneyttä ja rohkeutta.
Ruska,
ukki rakensi lautan siutsait sukkelaan mökin rakennusjätteistä ja kaadetun metsän oksista. Toivo oli haltioissaan. (Ja kun kakkosvenettä ei ole, tällä lautalla voisi seilata tiukan paikan tullen mantereelle.)
Matematiikka on intohimoja herättävä ”juttu”. Toinen on siitä niin riippuvainen, että juhannuksenkin vain laskeskelee, toinen saattaa karttaa matemaattisten probleemojen ratkaisemista kuin vastakkaiset magneettinavat toisiaan. Monimuotoisuutta tämäkin.
Pellon pientareella,
oi kiitos. Olen iloinen kuin pieni peipponen.
Marjattah,
elämän jälkiruokaa lapsenlapset ovat, sanotaan. Pitää paikkaansa. Toivottavasti saat tänä kesänä viettää aikaasi lapsenlapsesi kanssa.
Pankin talkkari,
telttaretket ovat ainakin jälkikäteen (kun kaikki on onnellisesti ohi ja hyvin) aatellen ihastuttavia elämyksiä ja muistojen pankkeja, kaikenikäisille. –Me vanhat talttailimme saaressa ennen kuin meillä oli mökki. Nyt 30 neliön mökki tuntuu kartanolta telttaan verraten. Vielähän se nukkuminen teltassa tällä iällä menetteli, mutta kuinka sieltä pääsee jäykistynein selin ja kipein polvin kömpimään ulos, kas siinä vasta olikin haastetta ;).
Kapteeni Kalsari oli minulle uusi tuttavuus. Toivo oli tykkänään sen lumoissa, luki, luki ja luki. Siinä oli kuminauhaa ja imukuppia.
mm,
;)
Niin, kyllä kelepoo:
Kapteeni Kalsari seikkailee
Kapteeni Kalsari ja puhuvat pöntöt
Kapteeni Kalsari ja ulkoavaruuden uskomattoman keljut keittiöntädit (ja ruokalan ihan yhtä ilkeät zombinynnyt)
Kapteeni Kalsari ja professori Poksupöksyn piinalliset puuhat
Kapteeni Kalsari ja hurjan Hierrenaisen hirmutuuli
Kapteeni Kalsarin ja Sähköräkäjätkän iso paha taistelu osa 1: Siivottomien sierainmöykkyjen yö
Kapteeni Kalsarin ja Sähköräkäjätkän iso paha taistelu osa 2: Roimien Roboräkien kosto
Kapteeni Kalsari ja violetin vessan väen vinha vahinko
miina,
oi, sinä muistat kuonokoppauniturbolaitteen romantiikan. Sitä se on. Mikäs sen rahoittavampaa unimusiikkia kuin laitteen säännöllinen puuhkutus. Ja valtakunnassa (pikkumökissä) kaikki hyvin.
Uuna,
niin, kesä on yhtä tulemista ja menemistä. Saaressa meillä ei ole nettiä, ei lehtiä, radiokin useita päiviä unohdettuna nurkassa. Kesäkuu meni siellä puuhatessa ja pojanpoikaa hoivatessa (tai hän ilahdutti meitä); heinäkuu on myös saarikeskeinen, mutta välillä piipahdamme tänne etelään ja koneyhteys toimii. Ihana kuulla että kaivattu on. Kiitos samoin.
Netittömyydessä on yksi ylitse muiden mitä kaipaan: blogien lukutuokioita. Syksyä kohden reissaamiset vähenevät. Aika aikaa kutakin.
Sinä olet synnyttänyt kirjan!! Mahtavaa. Onni sinun, onni meidän. Tilaan sen heti.
marjukka,
elämä on elettävä eteenpäin, mutta sen ymmärtää jälkeenpäin, sanoo filosofi. Nyt kun saa lapsenlasten elämää seurata, muistaa, miten voimakkaasti kokee elämykset ensi kerran. Ensimmäisen ukkosen saaressa (ja miten silmät innosta salamoiden Toivo otti sen vastaan), kesän ensiuinnit: ei haittaa vaikka vähän haittaa (kylmä vesi). On onni olla mummi.
arleena,
kiitos tavoitepohdinnoista. Veikka Gustafsson kertoi papastaan, joka oli opettanut halonhakkuuta. ”Jos vähänkin emmit, ettet saa puuta halkaistuksi, se ei halkea kirveeniskusta, mutta jos päätät, että sen teet, se onnistuu. Jos ei heti niin kohta. Sama koskee kaikkeen tavoitteellisuuteen elämässä.”
Toivo on kaupungissa kasvanut. Ja miten salamana saari otti hänet valtoihinsa. Niin kuin kauan sitten minut. Elämän juhlahetkiä nämä ensikohtaamiset kaarisiltoineen ovat.
Mimosa,
kiitos. Lämpöpattereita on monessa paikassa (ja blogeissa). Kiitos itsellesi;).
Voi miten eläväisesti ja ymmärtäen kerrottu taas, ihan loihdit takaisin oman lapsuuden myrskypelot (ui, ukkosta)!
Ihana löytää taas Lastun tarinat!! Voi onnellista Toivoa kun sai maailman ihanimman mummin.
Oli tosiaan hurjat myrskyt Savossa, puuta kaatui ihan vimmatusti, muistan lukeneeni. Oliko teillä sähköjä saaressa & menivätkö linjat myrskytessä poikki?
Kutis,
ukkosmyrsky oli hurja. Kun omat puut on kaadettu ja myyty, jäljellä ovat enää huojuvat heinät, mutta naapurin puita kaatui ryskyen ja jälki on aikamoinen. Paras pitää silmät suunnattuina vaahtopäälaineisiin niin ei raasta sielua siten kuin tuhoa katsellessa.
Sähkö meillä on. Isä veti sen saareen jo vuonna 1950. Nyt Savon Voima kävi kaatamassa sähköpylväät ja vaihtoi maakaapelit tontin reunalle. Ne ovat turvallisemmat. Puut eivät kaadu tolppiin eikä salama iske maan sisälle (niin kuvittelen). Sähkö on tarpeen myös hengityslaitteeni vuoksi. Jos ukkonen äityy voimistumaan öiseen aikaan, uniturbo on sammmutettava turvallisuuden vuoksi. Ei auta kuin ihailla salamointia, valvoa, siksi kunnes myrsky menee menojaan. Sen jälkeen taas kuonokoppa nassuun.
Niin, kyllä jyrinä hiljaiseksi vetää vaikken aivan samanlainen ukkosen pelkääjä ole kuin siskoistani toinen.
Kiva kun myötäelit Mikko Toivon kanssa saaritunnelmat ;)
Ihana poika :). Hui, mikä myräkkä teillä tosiaan olikaan. Ja että sinä kirjoitat niin elämänmakuisesti, hellästi ja jotenkin niin... rakkaudella.
Lähetä kommentti