perjantai 21. elokuuta 2009

huvipuistossa kuolemaa torjumassa



Sisätautilääkärilläni on päämäärä: jos tottelen hänen hoitosuosituksiaan, saavutan hyvinkin sadan vuoden kunnioitettavan iän mikä on vallan muuta kuin vanhempieni hautakivessä korutonta kieltään kertovat elämänkaarilukemat jotka saa selville laskemalla syntymän ja kuoleman välisen ajan. Isällä lukemaksi tulee 59 vuotta, äidillä 56. Ja koska minulla elinvuosia on jo 63, ylitän vanhempani ajast’ajan sitä reippaammin mitä kauemmin elän. On mitä tavoitella esimerkiksi asti. Ei kannata jälkipolvien vielä laulella toiviotietä, kiitävi aika, vierähtävät vuodet, miespolvet vaipuvat unholaan muulloin kuin jouluna tunnelman luomiseksi.

Monet isän sairaudet olen saanut ristikseni jonka kerran vuodessa raahaan sisätautilääkärini silmien eteen laboratorion ja oman elävän ruumiini kautta. Hän tutkailee kontrollikäynnillä kuinka on vuoden aikana purrut kolesterolilääke, miten kilpirauhanen jakselee, kuuntelee verenpaineen ja sydämen ja hymyilee: muutamasta vuosien takaisesta lyhytkestoisesta aivohalvauskohtauksesta (kantaa nimeä TIA) huolimatta hyvin menee: aivoinfarktin torjuntaohjelma toimii. Uniapneakin hoituu kun kone työntää ylipaineella ilmaa keuhkoihin, aivoihin ja verisuoniin niin että makuuhuoneessa käy joka yö melkoinen sutina, kuhina ja puhina. Ja taas mennään eteenpäin. Veri tosin tahtoo pernattomalla klimppiintyä omia aikojaan ja tukkia suonet mutta sitäkin vastaan on keino: pieni pilleri räjäyttää suonen seinämään takertuvan verihiutaleklöntin jonninjoutaviksi mureniksi. Siinä missä uniturbo tuo mieleen sisävesilaivan moottorin rauhoittavan puksutuksen, suonissa kevyesti virtaavat verihiutaleet käyvät kevätpuron kohinasta, keikkuvat lastuina laineilla. Geenejään vastaan voi taistella tiettyyn rajaan asti ja se raja on vielä hämärän peitossa. Mikä ei ole silmissä on poissa mielestä.

Lääkärilläni on tapana jättää odotushuoneeseen luettavaa: yhtä hyvin sekä kansantajuista lääketiedettä että kevyempää sorttia – huumoria unohtamatta. Joskus samojen kansien sisällä on molempaa sorttia, mikä kielii kokonaisvaltaisesta potilaan hoidosta jo odotussalissa. Huolenpito tuntuu kuin rokotuksen saisi. ’Hän kuoli huumorintajuihinsa tulematta’ on kuolemantuomio, viikate, jonka heilumista on syytä tietoisesti vältellä.

Lääkärini on ajattelevainen mies joka hyvin ties mikä puree niin että tavoite kohti sadan vuoden terhakkaa ikää pysyy potilaalla tavoittelemisen arvoisena.

Odotushuoneen lehtikasassa makaa käteni ulottuvilla Nuori Lääkäri (sisätautilääkärini on ikätoverini eli paria vuotta vaille virallisen vanhuusiän joten kyllä hän nuoresta lääkäristä käy). Tartun lehteen, avaan ja luen. Tautikatsantojen ja edunvalvonnon pohdintojen jälkeen eteen aukeaa vitsipalsta. Ruumiini alkaa erittää endorfiiniä ja tunnen kuinka olo kevenee ja veri suonissa kohisee kuin huvipuistossa kieppuisin. Sata vuotta, mikä ihana ajatus. Sitä kohti, meni syteen tai saveen!


MUMMON VAIVAT

Isoäiti täytti sata vuotta, ja vaikka älyllisesti olikin hyvässä kunnossa, liikkuminen ja puhuminen tuottivat ongelmia ja hän joutui kommunikoimaan viestejä kirjoittamalla.

Syntymäpäiväjuhlaa vietettiin näyttävästi puutarhassa grillijuhlan merkeissä ja hyväntuulinen mummu istui pyörätuolissaan. Jonkin ajan kuluttua hän alkoi kuitenkin kallistua istuimellaan vasemmalle. Sukulaiset auttoivat mummun suoraan ja ahtoivat tyynyjä tämän vasemmalle puolelle.

Eipä aikaan kun teräsmuori alkoi kallistua oikealle ja auttajat kiirehtivät taas tilkkimään tyynyillä istuimen oikeaa puolta. Seurauksena mummu alkoi kallistua voimakkaasti eteenpäin. Eivät keksineet sukulaiset muuta kuin köyttää vanhuksen tiukasti pyörätuolin selkänojaan.

Paikalle saapui tyttärentyttärentyttärentytär, joka ensimmäiseksi riensi onnittelemaan päivänsankaria.

– Heippa, mummu! Näytätpä virkeältä. Onko sinusta pidetty hyvää huolta täällä? hän kysyi.

Isoäiti kaivoi kynän ja paperin esiin ja kirjoitti:
”Eivät perkeleet anna pierrä rauhassa!”
(Nuori Lääkäri 7/2009)



Pakinaperjantai: Huvipuisto

20 kommenttia:

OK kirjoitti...

Näin on. Ei ole kaikki miltä näyttää.

tienpäällä kirjoitti...

Josko soon TT kuitenkin ihan vaan se pään tilaa kuvannut tietokonetomografia, ja kyseessä TIA...

Vaan aletaanpa me täällä valkopukuisten huvipuistossa kirjoitella jo varoiksi ilmoituslappuja "toiselle puolelle viivaa" joutumisen varalta, että saadaan sitten edes rauhassa pierrä.
Kiitokset tästä!

Lastu kirjoitti...

OK,
totta virkat.
Paljon on maailmassa ylidiagnosoimista jos on alikin :). Mummulle ei taattu pieremisrauhaa kun suku höösäsi ja huolehti minkä ehti. Jokainen kallistuminen ei ole sairauden tae. Päinvastoin, terveyden merkki se on kun kankkua nostaa.

tienpäällä,
no niinpäs meni mulla sekaisin TT ja TIA. TIAhan se oli, tästä(kin) huomaa että jotain jälkiä tuo kohtaus on jättänyt :D. Tarvinnee korjata kirjoitukseen ettei jää jälkiä eetteriin ja johdata ketään harhaan. Kiitos paljon:).

Sopisiko sairaalan tai terveyskeskuksen odotustilan taustamusiikiksi laulu Antaa pollen pierrä, Rautavaaran esittämänä. On siinä niin rauhoittava sävel ja viesti.

savisuti kirjoitti...

Tässä on meille kaikille haastetta, ei niinkään tuossa pieremisessä vaan 100-vuotiaaksi elämisessä. Kiitos tämän päivän naurusta!

Harakka kirjoitti...

Kyllä sulla myös on noita sairauksia kertynyt.
Sä olet vähän kuin minä, mä olen perinyt vaan äidiltäni ja sä isältäsi.
Marevanko sulla lääkkeenä on, ettei veri klönttiinny, mulla on myös se sama lääke käytössä, ja koko elämäni myös.
Mutta kyllä nauroin tota vitsiä, oli se kyllä niin hauska, että on se vaan ihme juttu, kun mummo ei saanu pierräkkään rauhassa, kun aina joku lujaa tuli estämään ponnistuksen, he, he :-D

Famu falsetissa kirjoitti...

Hieno tavoite tuo 100 vuotta. Minulla on tavoitteena tulla Suomen vanhimmaksi naisbloggariksi. Toistaiseksi olen saanut rauhassa kallistua oikealle ja vasemmalle:))

isopeikko kirjoitti...

Oikein tuli peikollekin hyvä mieli :) Valoisa on asenteesi.

arleena kirjoitti...

Kiitos, että sain nauraa (vitsille).

Hyvä pakina. Potilaansa tunteva "oikea" lääkäri osaa valaa positiivisyyttä ja elämänhalua potilaaseensa. Sitä tarvitaan juuri silloin, kun on kaikenlaista remppaa ja kolotusta.

Juuri näin minäkin ajattelen, elän satavuotiaaksi. Niin ajatteli myös äitini, jolta leikattiin yli kahdeksankymppisenä kohtusyöpä. Lopputarkastuksessa lääkäri kehaisi, että elät sata-vuotiaaksi.
Tämä oli kullanarvoinen lausahdus äidille ja hän muisti kertoa siitä joka kerta tavatessamme.
Vähän jäi vaille, mutta yhdeksänkymmentä ylittyi parilla kuukaudella.

Eteenpäin elämässä, tavoitteena 100-vuotta, minä pidän myös sen mottona.

Demetrius kirjoitti...

Sitä kohti vaan, sisätautilääkärin ja Tian seurassa.

Anonyymi kirjoitti...

"Jokainen ansaitsee uuden mahdollisuuden" ...olipa lohdullista lukea aivan ensimmäiseksi. Kiitos!

Vanhenin kerralla koko vuosikymmenen ja siitä seurasi kaikenlaisia vaivoja ja sekaannuksia, mutta onneksi sain uuden mahdollisuuden ja nyt on hyvä porskuttaa vaikka satavuotiaaksi kuten sinäkin.

Samoja vaivojakin meillä tuntuu olevan, kai minulla tämä oli jokin katkos aivoissa, ei muuten noin tyhmiä voisi tehdä.
Onneksi voi lukea toisten blogeista hauskoja juttuja - siinä ne omatkin murheet unohtuvat.

Olen siis edelleen Uuna, mutta jos haluat löytää minut, osoitetta on pikkuisen muutettava :-)

Obeesia kirjoitti...

Hauska!

Marjattah kirjoitti...

Tuolla asenteella saavutat tavoitteesi :-) Samalla tiellä minäkin,mutta jo hiukan pitemmällä...

Careliana kirjoitti...

"Kuoli huumorintajuihinsa tulematta", siinä vasta karmea kohtalo totta tosiaan - onneksi sinun ei selvästikään ainakaan sitä kohtaloa tarvitse kärsiä!

Mimosa kirjoitti...

Hihhih! Ja mitäpä siitä määrästä, vuosien laatuhan se tärkeintä on. Ja teikäläinen taitaa viettää vallan laadukkaita vuosia :o)

Lastu kirjoitti...

savisuti,
ole hyvä vain, kiitetään yhdessä satavuotiasta mummua. Hän antaa meille naisenergiaa. Otetaan vastaan ;).

Harakka,
juu, on noita kremppoja, on niitä vielä lisääkin, haluatko joskus kuulla ;). Olen tainnutkin jo rehvastella huonolla kuulollani ja kaihisilmilläni, entä polven nivelrikko, ettei vain ole päässyt maininta unohtumaan.
Pernan eräs tehtävä on hajottaa vanhettuneet punasolut ja kun ei ole pernaa, veri tuppaa paakkuuntumaan ja sen vuoksi syön aamuin illoin disperiiniä. Niin viaton lääke niin isoon vaivaan. Ja taas toimii!

Hyvä kun on lääkkeitä, sen varassa kohti sataa elämän vuotta, sinä ja minä ja ”Hentun Liisa, Juorkunan Jussi ja Puntun Puavo....”

Famu falsetissa,
voi vitsi, Suomen vanhimman naisbloggarin juhlasta tulee komeat! Mihin vuodenaikaan se on ;). Tilaa sää kuin sää, aina on näytettävää, ihmeteltävää!

Isopeikko,
onpas mukava kuulla että Peikolla on hyvä mieli. Luulen että Peikolla on hyvä tahto ylimpänä aina. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Tuon viisauden totuusarvo on suuri, onhan se koeteltu käytännössä. Elämme toivon varassa ;)


arleena,
aivan ihastuttavaa kuulla, että äitisi(kin) sai voimaa lääkärin ennusteesta: näköpiirissä pitkä ikä satavuotiaaksi asti. Oikeasti tämä sadan vuoden ennuste ilahduttaa, kun vanhempani kuolivat alle kuudenkymmenen vuoden molemmat ja itse sairastan sanoja tauteja paitsi syöpää ei ole. Tosin kahdella sisarellani on rintasyöpä mihin äiti menehtyi. Sukurasite on vahva.

Sinun äitisi ja hänen elämänkaarensa on sinulle hyvä johtotähti. Otan osaa iloosi sadan vuoden matkallesi. Matkallemme ;).

Demetrius,
niinpä. Tia on kiva nimi. Tia. Niin. Täytyy vain pitää Tia kurissa ettei vie jalkoja alta niin kuin ehti kaksi kertaa tehdä.


Uuna,
ihanaa, olet blogistaniassa taas! Kolkuttelin männä viikolla useaan kertaan ovellasi eikä kukaan vastannut. Toivo ei mennyt silti kokonaan sillä kipinä iti: kyllä Uuna jostain löytyy ja niinhän olet taas ilonamme. Tulen blogiisi, mutta minulla (tässä mielessä) onnettomalla on ikivanha käyttöjärjestelmä ja joudun hipsimään lainakoneelle jotta pääsen mm. sinun, Famun ja Harakan blogeihin kommentoimaan.
Pääasia: olemme taas elämässä, olemassa, liitelemässä. Sadan vuoden perspektiivillä. Onnea sinulle oikein paljon! Tästä elämä aina vain paremmaksi muuttuu, uskotkos ;).

Obeesia,
onneksi mummulla oli noita kommunikaatiovälineitä; eläköön kynä ja paperi joiden avulla saa pysäytetyksi turhan hössötyksen.

Marjattah,
muistan kuinka isä määräsi eräälle sydänvaivaiselle potilaalleen reseptin: menepä torille ja osta uusi keväthattu. Mummo, joka oli ikänsä raatanut pienviljelijän puolisona tuoden oman kortensa yhteiseen leipään ja usein omat tarpeensa haudaten, meni torille ja osti kukkaishatun. Ja oli onnellinen niin. (Tulla tupsahti tämä nyt mieleeni.)

Careliana,
”kuoli huumorintajuihinsa tulematta” –varoituksen = viisauden opin aikoinaan Sivullinen askeleita –blogista. Se iskostui heti tajuntaani eikä lähde kitkemälläkään pois. Sitä toivonkin. Pysyköön vaan ja voikoon hyvin.

Mimosa,
laadunvalvonta toimii vuosirengas vuosirenkaalta ;). Mitäpä sitä suotta itkemään – oikeastaan mitään. Eteenpäin mennään vaan kuin höyrylaiva (tai kanootti).

aimarii kirjoitti...

Hulppean upea tavoite elää 100 vuotiaaksi! Alussa ollaan vasta, vaikka yli puolivälin, ehkä tämä jälkipuolisko on haasteellisempi.
Näppäsit todellisen huumoripakinan. Oli pierussa pitemistä, vaan onneksi ei vielä kenenkään tarvitse pönkätä minua, jos kankkua kallistelen.

Mitenkä ämpäripottusi onnistuivat? Toivottavasti sait maukkaat potut.

Lastu kirjoitti...

aimarii,
hyvällä mallilla olemme elomme matkalla, ja nyt kun on repussa takana kokemusta ja edessä näkemystä, niin mikäs astellessa niin kauan kuin elonpäiviä - ei kun vuosikymmeniä - vielä riittää. Turhat paineet voi päästää menemään taivaan tuuliin :D.

Ämpäripotut kasvavat kohisten. Olisin nostanut ne kattilaan viime viikonloppuna, mutta mies ehdotti että annetaan kasvaa vielä siihen asti kun ennen vanhaan oli koulujen perunnannostoloma ja mekin saimme siitä nauttia perunapelloillamme :).

Jännittää miltä ämpäriperunat maistuvat. Kiitos inspiraation herättämisestä!

Sirokko kirjoitti...

Sataa kohti vain! Sinulla on onni omata oikeanlainen lääkäri. Vähän toista kuin äitini (87) tohtori, joka oli sietä mieltä ettei niin väliä vaikkei mummo enää kävellä jaksaisikaan, mummo kun kävi valittamassa lääkkeiden aiheuttamia sivuoireita jaloissaan. Mummo siihen, että hyvänen aika, älkää vielä haudatko, mustikatkin on vielä poimimatta..Lääkkeet vaihdettiin, mummo sai mustikkansa metsästä ja nyt kirmaa puolukoiden perässä, marjastus on kuulemma se elämää ylläpitävä voima.

Kirjoituksiasi on ilo lukea! Kiitos, nauramalla sai taas vähän 'ikälisää'.

Kutuharju kirjoitti...

Hyvää tuulta (jos ei ihan hyvää ilmaa) tämä lastu kukkuroillaan :) Hmm, en ole varma jos tahtoisin pyrkiä sataan vuoteen, ennemminkin maksimoisin tällaisten hauskojen blogien lukemisen niin että ainakin ne vuodet jotka on eletty on eletty nauraen :D

Lastu kirjoitti...

Sirokko,
jo vain sain kertomastasi mustikkaenergiaa. Oikeassa on äitisi: ei kuolla jouda, jos mustikat ovat metsässä poimimatta. Ja jos olo on voimaton, tivaamaan vaan lääkäriltä lääkkeen vaihtoa. Potilas on itsensä paras asiantuntija, ja jos lääkäri sen myöntää, hän osaa etsiä kullekin potilaalleen juuri hänelle sopivat avaimet terveyteen.

Ymmärrän parhaiten lääkärin puhetta, jolla on huumorintajua. Saa olla vaikka mustaa; se valaisee.

Kutuharju,
jugurtin syömistä parempaa sadan vuoden elämän taipaleella lienee lypsää naurua, siksi kai lääkärilehdessäkin vitsipalstaa viljellään. Yksi kuperkeikka vain aivojen myrskykeskuksessa kun asia vaikka kuinka vakava kääntyy huvittavaksi.

Ja miten ihanaa on piiloparadoksihuumori. Se kutittaa salaa. Kuin huvipuistotarinoissa ;)