(klik)
Kuuntelin radiosta Todellisia tarinoita. Sen yhteydessä Pirkko Lahti, Suomen Mielenterveysseuran entinen toiminnanjohtaja, viittasi tuoreeseen tutkimukseen, jonka mukaan Euroopan maista eniten mielenterveysongelmia on Portugalissa ja vähiten Pohjoismaissa. Hän mainitsi, että suomalaisten mielialoja hoivaa se että meillä on mahdollista vetäytyä omaan rauhaan. Portugalilainen kahvilakulttuuri ja ihmisjoukot, leuto sääkään, eivät takaa mielenterveyttä vaan voivat päinvastoin aiheuttaa ristiriitoja.
Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin. Eikö runo olekaan valitusvirsi vaan ylistyslaulu. Rakentuuko harmonian kehto siitä että meillä fyysiset välimatkat ovat pitkiä. Ja etäisyyttä tulisikin suosia? On maamme laaja. On tilaa hengittää vapaasti. Niinkö?
Tutkimustuloksia hän ei taustoittanut. Ei maininnut, minkäasteisista mielenterveydellisistä ongelmista maiden välisissä vertailuissa on kyse ja miten paljon esimerkiksi maan vauraus vaikuttaa ihmisen kykyyn kokea elämäniloa ja onnea.
Kovin ihmettelin, kuulinko oikein. Tai jos kuulin, oliko kyseessä kevyt "ehkä näin on" -hipaisu kuin vankka tutkimustulos. Suomalaisetko ovat mielenterveydeltään Euroopan ykkösiä? Jos näin on, syön kesämekkoni ja muutun saaren erakoksi, onnelliseksi, ian kaiken. Ehkä. Tahdon levätä saaren rantakivellä ja kuunnella laineiden laulua. Ja mitä raivoisampi on ulkona myrsky, sitä suurempi on sisälläni rauha. Mutta en peilityyntä vettäkään torju. En kysele luonnon keskellä elämää, en sen tarkoitusta, vaan elän sitä läpi. Kaukana maailma, lähellä elämä. Miksi en sopeudu kaupunkielämään, kas siinä pulma.
9 kommenttia:
Allekirjoitan tuon viimeisen kappaleen täysin!
Sille en vaan voi mitään, että hengitän helpommin meren äärellä.
Minunkin mielestäni merta katsellen ihminen voi hyvin. Ihmettelen vaan, kun tämänpäiväisen Hesarin mukaan joka viides suomalainen kärsii mielenterveysongelmista.
Mielenterveys on suhteellinen käsite. Hesarin mukaan joka viides kärsii mielenterveysongelmista. Kun töissä on ahdistavaa ja vedetään pinna kireäksi sillä, että yksi tekee kahden työt, niin burnout on todellisuutta. Loppuunpalamista ei Kela tunne, mutta masennuksen tuntee ja niin masantuneiden määrä senkuin kasvaa, vaikka mieleltään terveet ovat vain 'piipussa'. Uupuminen ei ole sairaus eikä Kela korvaa sitä. Masennus tai mania on ja sen Kela korvaa. Siitä nämä tilastot ovat syntyneet.
Työelämäni aikana olin kaksikertaa uupumislomalla ja sairauslomalta siirryin eläkkeellekin. Tilastoissa olen 100% invalidi, siis täyshullu.
Arjaanneli,
ymmärrän sinua täysin. Itse olen kipeä jos en saa juoda silmilläni vettä. Ei silloin vesihanasta valuva vesi auta. Voi että kun saisi taas nähdä aaltoilevaa vettä! Se tyynnyttää. (Olen kaupungissa kerrostalossa ja kaipaan saareen.)
Famu falsetissa,
käyn blogissasi (silloin kun joudun olemaan poissa omalta saareltani) ammentamassa sielun- ja mielenravintoa saaresi maisemista. Kiitos. Olen ravittu.
Minulle ei tulee enää Hesaria. Ahaa, tilastot mielenterveysongelmien suhteen näyttävät nyt suomalaisittain noin tummilta. Sitä vasten tuntuu entistäkin merkillisemmältä mitä korvani suomalaisten mielenterveyden hyvästä jamasta Pirkko Lahden tulkitsemana kuulivat. Olikohan minulla kuulolaite oikein päin korvassa?
Sananjalka,
sinäpä sen sanot. Jos työuupumus laitetaan masennuksen alle, puurot ja vellit menevät helposti sekaisin. Ongelmana saattaa olla työnantaja, länsimainen tehokkuuskultturi, eikä ollenkaan tunnollinen ja hyvä työntekijä. Ja sitten raportit puhuvat omaa vinokieltään.
Itse sanouduin irti työpaikastani 58-vuotiaana ja heittäydyin eläkeputkeen, kun en jaksanut yhtään päivää lisää. Myöhemmin selvisi syitäkin siihen miksi nukahtelin käsikirjoitusten ääreen (uniapnea), mutta tuolloin olin elimistöni tilasta täysin ymmällä kun en tiennyt. Mutta myös jatkuvat organisaatiouudistukset uuvuttivat.
Minä uskon luonnon voimaan, sen rauhaan, kauneuteen ja elämään.
Kun ahdistaa, hiljainen metsä tai laineiden liplatus on kuin tuutulaulua raskaalle mielelle. Se puhdistaa ja keventää. Metsässä voi puhella vaikka ääneen kaikki murheensa, olla vuorovaikutuksessa luonnon kanssa.
Minusta näin vain on.
Rauhoittumiseen ei tarvita moni- mutkaisia välineitä, kuntosalia, lääkkeitä yms. Yksinkertaisesti vain hiljaisuuden ääniä.
Olisin Pirkko Lahden ja sinun kanssasi samaa mieltä.
arleena,
kiitos, kauniisti kuvaat erään elämän tärkeimmän asian, luonnon mystisen vaikutuksen ihmismieleen.
Hah, siinäpä ajatus. Yksin ihminen kaiken keskellä yksin, lurittelee mummi välillä, kuten hälle äitinsä aikoinaan.. Mutta että siinä olisikin positiivinen sävy!
Tässä pikku tarinassa oli sellainen optimismin siemen, että en malta odottaa, että pääsen mummille kertomaan.. ü
Etäisyyttä olen itse aina suosinut - tajuamatta, että mielenterveyttäni siinä hoidan ü Luonto opastaa, ihminen kun vain tajuaisi seurata.
Haa, enpä minäkään ole semmoista käsitystä saanut, että mielenterveysongelmia olisi vähiten pohjoismaissa, mutta tuo omaan rauhaan vetäytyminen mielenterveyden hoitona on tosi mielenkiintoinen ajatus. Voipihan se hyvinniin olla, että eri maissa on eroja mielenterveysongelmien aiheuttajien suhteen. Ja Suomessahan riittää luontoa ja vahvoja perinteitä sen rauhaan hakeutumisessa.
Ja itse en kyllä olisi näinkään "terve" ilman luontoa - se on elinehtoni muutenkin kuin fyysisesti.
Niin, ihmisten keskellä olen usein yksin, mutten koskaan luonnon keskellä :)
Ja, vai että pulma, kun et sopeudu kaupunkielämään. Tervettä, sanon minä! Lastut sitäpaitsi Kuuluu lainehille ;)
Pankin talkkari,
minuakin tämä kuperkeikkafilosofia oikein nauratti: miten melankolinen ’kaiken keskellä yksin’ onkin nähty valonsäteenä ja toivona. On tilaa hengittää ja olla oma itsensä. Tulla siksi miksi on tarkoitettu. Ehkä siinä piilee totuus - tai ainakin osatotuus. Ei makeaa mahan täydeltä, ei liikaa yksinäisyyttä mutta ei jatkuvaa hengästyttävää ihmispaljouttakaan. Niinköhän ;)
Terveiset mummille! Onko hänellä blogia?
Ruska,
kun sinua herkällä korvalla kuuntelen, kuulen samalla tyttäreni tarpeen. Häntä ei pysäyttänyt mikään kun luonto veti häntä puoleensa. Jossain vaiheessa kun hän oli murrosikäinen, kielsin häneltä aamuöiset linturetket Helsingin Laajalahdelle. Pelkäsin hänen puolestaan. Mutta hän karkasi ikkunasta! Ja minä nukkua posotin hurskaan, autuaan tietämättömän unta. En minä muuten, mutta pelkäsin jos nuori tyttö joutuu yöllisten hiippareiden kynsiin. Kaikki meni hyvin ja nyt hän saa tehdä työtään luonnon hyväksi ja nuoruudessa sai temmeltää luonnossa sielunsa ja mielensä kyllyydestä.
Sinun luonnonkuvauksesi ja –rakkautesi on valanut minuun iloa, voimaa ja rohkeutta. Kiitos siitä. Mikäs hätä ihmisillä, onhan meillä luonto.
Lähetä kommentti