Voi hyvänen aika, mistä ihmeestä nämä nyt kekkasit!? Hieno postaus. Onneksi arkku suljettiin ja säilytettiin, paljon tietoa siirtyi 1900-luvulle ja meille asti.
Että yhdellä pienellä sanalla voi ilmaista niin paljon.. en lakkaa ihmettelemästä mielikuvitustasi.
Sinänsä mielenkiintoinen kysymyskin. Itse olisin mielelläni löytänyt isoisoisoäitini päiväkirjat jostain salaisesta arkusta valokuvineen päivineen ja jäänyt ihmettelemään sen aikaista elämänmenoa - mikä aarre sukututkimusta harrastavalle..
Kerroitpa mielenkiintoisen asian. Olisi mukavaa olla paikan päällä, kun joku vastaava arkku avattaisiin. PS Näin äkkiä ajatellen sulkisin sinne lasteni kastemekon ja päiväkirjani.
Hieno vastaus ja upea on arkku sisältöineen. Mitäköhän laittaisin arkkuun jonka saisi avata vasta tasan vuonna 2100, ehkäpä valokuvia, lyhyen kuvauksen ajasta jota nyt elämme. Tämä pistää ajattelemaan..
Hieno on arkku ja arkun ajatus. Tuli heti mieleen mitä laittaisin omaan arkkuuni minkä saisi vasta tuolloin avata - hmm, mutta sen näette vasta sitten!
Nukke, kyllä Porthan osasi. Tehdään mekin porthanit, laitetaan arkkuun jotain hyvin tärkeää ja päälle sinetti; saa avata 2100 ;)
Harakka, niin, arkku on pieni mutta sisältö suuri.
Uuna, Porthan luotti piispaansa jolle luovutti arkun avaimet. Toivon että piispa oli Porthanin luottamuksen arvoinen.
Inkivääri, tässä arkussa ei lepääkään ruumis ;)
Sirokko, kiitos ;).
Totta. Kyllä esivanhempien päiväkirjoissa olisi kiinnostavaa luettavaa. Kannattaakohan hypätä yhden sukupolven yli kun elämänsä läheistensä luettavaksi avaa ;). Tuommoinen 50-sadan vuoden siirtymäaika takaisi hautarauhan ;)
Famu falsetissa, miten kaunis ajatus: lapsesi kastemekko. Ja kiintoisa jatko: päiväkirjasi. Lukisin ne heti, mutta ymmärrän että täytyy tovi hengittää ennen kuin voi muistonsa toisten silmien eteen luettavaksi kengittää.
Liisa, olisimmepa olleet näkemässä. Vuonna 1900 elettiin Suomessa jännittäviä kansallisen heräämisen aikoja. Mitenkähän arkun sisältö istui sen ajan aatteisiin ja pyrkimyksiin.
Reija, niin, tasavuodet ja vuosisadat. Ja me olemme saaneet nähdä ja kokea vuosituhannen vaihtumisen. Yksi vuorokausi ja olimme siirtyneet uudelle vuosituhannelle, kaksituhatluvulle. Muistan. Muistat.
Kaanon, niin,ehkä kirjoittaisimme täydellä höyryllä, esteettömästi esim. elämäkertamme, jos tietäisimme että sanamme avataan vasta 90 vuoden perästä.
savisuti, niin, mitäpä sitä ennen aikojaan paljastamaan, sen näkevät he jotka arkun avaavat ;)
tuulento, kiva idea. Kasvillisuus voi olla erilainen sadan vuoden perästä jos ilmastonmuutos mullistaa maan, maapallon.
hanne, niin mitähän Sinä laittaisit arkkuun. Itsekin mietin. Ehkä sittenkin 'elämäni' kirjoittaisin. Omin sanoin.
Hieno historiallinen arkku. Laittaisin ehkä cd:n verran valokuvaa tästä ajasta. Se on sitten eri asia onko siellä 2100 vuonna laitetta jolla niinkin vanhanaikainen kuin cd saadaan näkyviin. Kai konstit olisi.
Voi jestas, miten jännää! Jos olisin saanut olla avaamassa tuota arkkua, varmaan sydän olis jännityksestä hakannut tuhatta ja sataa. Rupean miettimään, mitä itse arkuun panisin.
arleena, sinulla olisikin kauniita valokuvia arkkuun pantavaksi tämän vuosituhannen alkutaipaleelta. Elämän nimi on kauneus, sen kertoo myös blogisi.
Marjut, arkku on lääketieteellisessä museossa lähellä senaatintoria. Valokuvat ovat hyvä valinta. Sukututkimuskurssilla muistutettiin miten tärkeää on kirjoittaa ’kuvan taakse’ tietyt perusfaktat: kuka / ketkä kuvassa esiintyvät, milloin kuva on otettu ja missä.
Ansku, hyvä valinta arkun sisällöksi. Mitähän internet noin sadan vuoden perästä sisältää? Ja minne itse kunkin käyttäjän polut johtavat?
aimarii, tuhatta ja sataa oma sydämenikin laukkasi kun tuon lippaan näin ja katse siirtyi lukemaan selitystä ja hakeutui jälleen lippaan saloihin ja salpoihin.
Niin, mitähän sitä itse arkkuun sujauttaisi? Pitääpä miettiä pitkään mutta kevyesti koska lopullista vastausta en taida löytää.
Kutuharju, hyvä idea, sinne vain lykkisit Kadonnutta sanaa hakemassa –blogisi ja se on siinä. Oikeasti. Miltä lukijasta ”tuntuu” lukea testamenttaajan (vainajan) tekstiä, onko se erilaista kuin ”elävän” – vai aivan sama ;). Ei kirjoittaja kuole jos sana elää.
Ai mitäkö itse laittaisin? Hm. Kun kävin vuoden verran elämänkaarikirjoituskurssia, tyhjensin itseni sinne enkä koe tarvetta lahjoittaa elämääni jälkipolville, enää. Tai en tiijjä. Ehkä voisinkin laittaa sinne kainosti elämäni tarinan jos suoja-ajaksi annettaisiin sata vuotta ;).
harmaa susi, sitä se on, nostalgiaa, arkku, kansi, lukko ja tukko jonka saa avata sitten kun määräaika on kulunut umpeen ;)
21 kommenttia:
Mielenkiintoista, arvoituksellista historiaa !!!!
Pieneen arkkuun on tasan tarkkaan säilytetty arvokasta.
Voi hyvänen aika, mistä ihmeestä nämä nyt kekkasit!?
Hieno postaus. Onneksi arkku suljettiin ja säilytettiin, paljon tietoa siirtyi 1900-luvulle ja meille asti.
Hieno arkku tasanluvulta!
Että yhdellä pienellä sanalla voi ilmaista niin paljon.. en lakkaa ihmettelemästä mielikuvitustasi.
Sinänsä mielenkiintoinen kysymyskin. Itse olisin mielelläni löytänyt isoisoisoäitini päiväkirjat jostain salaisesta arkusta valokuvineen päivineen ja jäänyt ihmettelemään sen aikaista elämänmenoa - mikä aarre sukututkimusta harrastavalle..
Kerroitpa mielenkiintoisen asian. Olisi mukavaa olla paikan päällä, kun joku vastaava arkku avattaisiin.
PS
Näin äkkiä ajatellen sulkisin sinne lasteni kastemekon ja päiväkirjani.
Onpa ollut jännittäväää avata tuollainen arkku.
Tasavuodet ovat usein merkityksellisiä. Hyvä oivallus.
Hieno vastaus ja upea on arkku sisältöineen.
Mitäköhän laittaisin arkkuun jonka saisi avata vasta tasan vuonna 2100, ehkäpä valokuvia, lyhyen kuvauksen ajasta jota nyt elämme. Tämä pistää ajattelemaan..
Hieno on arkku ja arkun ajatus. Tuli heti mieleen mitä laittaisin omaan arkkuuni minkä saisi vasta tuolloin avata - hmm, mutta sen näette vasta sitten!
Mitähän minä laittaisin? Vaikka valokuvan vastaistutetusta puutarhasta, että sitten voisi verrata?
Mielenkiintoinen arkku....
hieno kuva haasteeseen...
Mitähän minä laittaisin??
Nukke,
kyllä Porthan osasi. Tehdään mekin porthanit, laitetaan arkkuun jotain hyvin tärkeää ja päälle sinetti; saa avata 2100 ;)
Harakka,
niin, arkku on pieni mutta sisältö suuri.
Uuna,
Porthan luotti piispaansa jolle luovutti arkun avaimet. Toivon että piispa oli Porthanin luottamuksen arvoinen.
Inkivääri,
tässä arkussa ei lepääkään ruumis ;)
Sirokko,
kiitos ;).
Totta. Kyllä esivanhempien päiväkirjoissa olisi kiinnostavaa luettavaa. Kannattaakohan hypätä yhden sukupolven yli kun elämänsä läheistensä luettavaksi avaa ;). Tuommoinen 50-sadan vuoden siirtymäaika takaisi hautarauhan ;)
Famu falsetissa,
miten kaunis ajatus: lapsesi kastemekko. Ja kiintoisa jatko: päiväkirjasi. Lukisin ne heti, mutta ymmärrän että täytyy tovi hengittää ennen kuin voi muistonsa toisten silmien eteen luettavaksi kengittää.
Liisa,
olisimmepa olleet näkemässä. Vuonna 1900 elettiin Suomessa jännittäviä kansallisen heräämisen aikoja. Mitenkähän arkun sisältö istui sen ajan aatteisiin ja pyrkimyksiin.
Reija,
niin, tasavuodet ja vuosisadat. Ja me olemme saaneet nähdä ja kokea vuosituhannen vaihtumisen. Yksi vuorokausi ja olimme siirtyneet uudelle vuosituhannelle, kaksituhatluvulle. Muistan. Muistat.
Kaanon,
niin,ehkä kirjoittaisimme täydellä höyryllä, esteettömästi esim. elämäkertamme, jos tietäisimme että sanamme avataan vasta 90 vuoden perästä.
savisuti,
niin, mitäpä sitä ennen aikojaan paljastamaan, sen näkevät he jotka arkun avaavat ;)
tuulento,
kiva idea. Kasvillisuus voi olla erilainen sadan vuoden perästä jos ilmastonmuutos mullistaa maan, maapallon.
hanne,
niin mitähän Sinä laittaisit arkkuun. Itsekin mietin. Ehkä sittenkin 'elämäni' kirjoittaisin. Omin sanoin.
Hieno historiallinen arkku.
Laittaisin ehkä cd:n verran valokuvaa tästä ajasta. Se on sitten eri asia onko siellä 2100 vuonna laitetta jolla niinkin vanhanaikainen kuin cd saadaan näkyviin. Kai konstit olisi.
Kaunis vanha arkku ja mielenkiintoinen tarina. PItääkin miettiä mitä itse tuollaiseen laittaisin, ainakin valokuvia.
Hieno vastaus haasteesee!
Minä taitaisin laittaa arkkuun tietokoneen, muistissaan tämän päivän internet (kuvitteluelämässä se mahtuisi sinne).
Voi jestas, miten jännää! Jos olisin saanut olla avaamassa tuota arkkua, varmaan sydän olis jännityksestä hakannut tuhatta ja sataa.
Rupean miettimään, mitä itse arkuun panisin.
Mitä jos testamenttaisi blogini sisällön, hah haa. Olisikohan jälkipolvi nyreissään: höh, sehän on jo netissä!
Mitä sinä sinne laittaisit?
Nos-tal-gi-aa.
Tämä puheenvuoro jääkin askarruttamaan.
arleena,
sinulla olisikin kauniita valokuvia arkkuun pantavaksi tämän vuosituhannen alkutaipaleelta. Elämän nimi on kauneus, sen kertoo myös blogisi.
Marjut,
arkku on lääketieteellisessä museossa lähellä senaatintoria. Valokuvat ovat hyvä valinta. Sukututkimuskurssilla muistutettiin miten tärkeää on kirjoittaa ’kuvan taakse’ tietyt perusfaktat: kuka / ketkä kuvassa esiintyvät, milloin kuva on otettu ja missä.
Ansku,
hyvä valinta arkun sisällöksi. Mitähän internet noin sadan vuoden perästä sisältää? Ja minne itse kunkin käyttäjän polut johtavat?
aimarii,
tuhatta ja sataa oma sydämenikin laukkasi kun tuon lippaan näin ja katse siirtyi lukemaan selitystä ja hakeutui jälleen lippaan saloihin ja salpoihin.
Niin, mitähän sitä itse arkkuun sujauttaisi? Pitääpä miettiä pitkään mutta kevyesti koska lopullista vastausta en taida löytää.
Kutuharju,
hyvä idea, sinne vain lykkisit Kadonnutta sanaa hakemassa –blogisi ja se on siinä. Oikeasti. Miltä lukijasta ”tuntuu” lukea testamenttaajan (vainajan) tekstiä, onko se erilaista kuin ”elävän” – vai aivan sama ;). Ei kirjoittaja kuole jos sana elää.
Ai mitäkö itse laittaisin? Hm. Kun kävin vuoden verran elämänkaarikirjoituskurssia, tyhjensin itseni sinne enkä koe tarvetta lahjoittaa elämääni jälkipolville, enää. Tai en tiijjä. Ehkä voisinkin laittaa sinne kainosti elämäni tarinan jos suoja-ajaksi annettaisiin sata vuotta ;).
harmaa susi,
sitä se on, nostalgiaa, arkku, kansi, lukko ja tukko jonka saa avata sitten kun määräaika on kulunut umpeen ;)
Marjattah,
Porthan puhuu. Ja puhuttelee ;)
Lähetä kommentti