maanantai 7. syyskuuta 2009

keittokirja


kuva

– Sinusta tulee keittokirjavastaava, sanoo kustantamon harrastekirjaosaston pomo ja Silja aavistaa että vastaansanominen on hukkakauraa. Pomo on jyrä jonka alle hukkuu alaisen ininä tai parku. Useimmiten on aivan turha heiluttaa vuoropuhelun demokratialippua pomon nenän edessä, jonka takana ihmisaivot asuvat ja ottavat vastaan ulkopuolelta tulevaa infoa. Niin, ottavat jos ottaisivat. Silja saa kuin saakin tänään pomonsa edessä sinnikkään vaihteen päälle ja muistaa, ettei ole tullut kustantamoon töihin sen enempää inisemään kuin parkumaankaan vaan antamaan suomalaisille kirjanystäville sitä mitä he ansaitsevat. Parasta. Sika säkissä, ei kiitos. Pätemättömyytensä tasolle hän ei halua kavuta.


– Ei minusta ole keittokirjavastaajaksi, sillä poltan nakit karrelle ja keitän perunaveden pohjaan. Keittokirjassa kaikki pitää olla just eikä melkein kohdallaan; resepteihin on saatava houkutus, jotta lukija tarttuu onkeen ja luottamus, jotta tarvikkeisiin uhrattu raha poikii terveyttä ja nautintoa.

– Sinä olet täydellisyyden tavoittelija, siksi valitsen sinut tähän tehtävään. Enää en ota vastaan yhtäkään valitussoittoa kustantamomme keittokirjoista: vikistään että suolaa on liikaa ja ruoka-aineet muutenkin päin mäntyä, lämpöasteikko viturallaan eikä ohje vuodelta tuhatjasata enää tänäpänä päde. Mitäs ostavat saituuttaan keittokirjan uusintapainoksen jonka ohjeet ovat peräisin sota-ajalta jolloin paras leikkele on sirotesuola voin päällä. Päivitä itsesi ja ammattitaitoasi. Kehitä täydellinen keittokirja. Hopihopi.

Delegoinnin mestari on puhunut. Piste.

Delegoinnin taito tarttuu: Siljalla välähtää. Hän ottaa yhteyttä kustantamon lakimieheen ja saa kuulla, ettei kenelläkään ole tekijänoikeutta ruoka- eikä leivontaohjeisiin, kirjalliseen muotoon kylläkin. (Ja sopivanmittaisia yksittäisiä suoria lainauksiakin saa ottaa mukaan, kun lähteen pistää näkyviin. Sitaattioikeus sallii.)

Tieto avaa ideoimisen valtaväylän. Uusi keittokirja on hedelmöitetty. Solmu on auki. Loppu sujuu kuin tanssi.

Kustantamossa alkavat reseptienkeruutalkoot. Kutsu on kiirinyt pitkin kustantamon käytäviä ja kerroksia, tavoittanut leipäänsä vuolevan työntekijän yhden jos toisenkin. Siljan työpöydälle valuu sisäpostissa työtovereiden kodeissa parhaiksi koettuja reseptejä ylhäältä ja alhaalta, katosta ja lattialta, ovesta ja oven ulkopuolelta. Mummon parhaita säilöntäohjeita, sieniherkkuja, gratinoituja munakoisoja, karjalanpiirakoita, lihapataa, loimulohta. Lempiresepteissä ei maistu paperi eikä kangista teoria.

Tämähän on kuin verenluovutusta, Silja hihkuu; posket palavat punaomenina innosta ja ilosta kun hän silmäilee kattoon asti ulottuvaa reseptipinoa. Jaloa on kustantamon yhteistoiminta suomalaisen keittokirjan tarvitsijan hyväksi. Sitä saa mitä tilaa. Täydellinen hekuma on tulollaan.

Silja vuolee kynänsä teräväksi kuin timantti ja valuttaa reseptien sanat uuteen järjestykseen jotta tekijänoikeus sulaa osaksi keittokirjaosaston tapettia ja niin on Kaiken Kansan Keittokirja valmis. Pelatakseen varman päälle ja osoittaakseen tulevat yhteydenotot (itsensä ohella) sylttytehtaalle hän nimeää reseptit lahjoittajan mukaan: Annan ahvenkeitto, Birgitan piparit, Cecilian syyssalaatti, Daavidin joulukinkku, Eevan erikoisvehnänen... Marjutin siskonmakkaramuhennos jne.

Keittokirjasta otetaan kymmenen painosta. Osaston tuloskäyrä kohoaa kohti kristallikruunua semminkin kun tekijänpalkkiota (viisitoista prosenttia nettohinnasta) ei tarvitse valuttaa ulkopuoliselle.

Valitussoittoja tulee tasan yksi. Kaiken Kansan Keittokirjan ohjeiden mukaan tehdyt häämakeiset ovat valittajan tyttären elämänjuhlasta loppuneet kesken ja siitä huolimatta vastaleivotun anopin paino lisääntyy häiden jälkeen kahdella kilolla. Silja ei tavoita hääkarkkiohjeen luovuttajaa joka viettää siestaa ruokatunnillaan. Niinpä Silja eläytyy valittajan ahdinkoon, miettii hetken, miettii toisen, keksii keinon ja lausuu pettyneelle Kaarina Helakisan runon, jossa keittokirjalla on paikkansa miljoonien muiden iloa tuottavien kirjojen joukossa. Ei tässä hääkarkkien jälkihoitoon mitään kustantamolta vinguttua hyvitystä, laihdutusopasta, tarvita. Sanat ja runot ihmistä lohduttavat siinä kuin hyvä ruoka, juoma, moni muu.

IRJA JOKA LUKI KIRJOJA (Kaarina Helakisa)


Tunnetko sinä pikku Irjaa?

Hän tykkää hurjasti kirjoista.

Hän on lukenut monta kirjaa,

varmasti ainakin miljoona.


Joskus illallakin kuuluu peiton alta naurua,

kun jonkun kirjan hassut jutut pikku Irjaa huvittaa.

Jotkut jutut jännittää,

että vatsaa ihan nipistää.


Kun Irja vaatteet päälleen pukee,

hän hotkii yhden romaanin,

hän eläinkirjan usein lukee ja keittokirjan ja dekkarin.

Hän lukee lehtiä, satuja, kun kulkee pitkin katuja.



Irja tietää millä lailla räiskäleitä paistetaan,

ja kuinka tähdet syttyvät ja lapset tulee maailmaan.

Hän osaa hoitaa ponia

ja tehdä taikatemppuja.



Intiaanien elämäntavat

on Irjalle kirjoista tuttuja.

Hän tietää parhaat ongenvavat

ja paljon presidenttijuttuja.



Irjan kirjakuorma painaa kymmenkunta kiloa,

kun kirjastosta Irja lainaa iloisia kirjoja.

Moni kirjan ötökkä

on Irjan hyvä ystävä.


– Kiitos, nyyhkäisee kuuntelija puhelimeensa ja siirtyy entisten valittajien iloiseen joukkoon. Hän tarttuu jälleen Kaiken Kansan Keittokirjaan täynnä odotusta ja luottamusta.

Ja kun kylliksi tästä tapahtumasta kuluu aikaa, maailman ruoka- ja leivontareseptit idästä, lännestä, pohjoisesta ja etelästä aukeavat netin ruokablogeissa. Ilmaiseksi, iloksemme. Tekijänoikeus hyvään ruokaan on yhtä lähellä kuin omat kätemme. Mitä maistuvaa tänään valmistaisi ruuaksi? Ei kun surffailemaan. Koskas hyvä olisi pahaa tehnyt.

Pakinaperjantai: Keittokirja


14 kommenttia:

Hallatar kirjoitti...

Ihana!


*hymyilee suu korvissa* =D

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä on Lastu nyt kirjoittanut posket punaisina kuin Silja omaansa. Teksti on niin toden tuntuista, että taaskin taitaa takana olla elämän suuri näyttämö. Sieltä on hyvä ammentaa, jos ei koko totuutta, niin ainakin maukkaita siemeniä.
Nautiskellen luin, mahtaako tänään enää muuta ruokaa tarvitakaan. Kiitos herkullisesta hetkestä :-)

Pellon pientareella kirjoitti...

Ai että miten ihania kielikuvia ja makuja taas kerran jutussasi. Kiitos taas viihdyttävästä tarinasta.

Famu falsetissa kirjoitti...

Ihastuttava tarina! Runo lopussa oli piste ihastuttavuuden päällä.

arleena kirjoitti...

Tuon keittokirjan minäkin tahtoisin, parhaista resepteistä kootun ja kokeillun.

Virkistävästi kirjoitettu, onneksi olen jo syönyt muuten olisi tainut tulla pohjaton nälkä.

Pikku Irja oli mukava tyttö, pitihän hän kovasti kirjoista.

Harakka kirjoitti...

Niin hieno, että hymy väkisin tuli!
Kyllä Lastu taas on oannut sanansa laittaa oikeaan järjestykseen ja mutenkin kivasti sommitella.
Runo lopussa oli piste iin päälle!

Ruska kirjoitti...

Tavattoman herkullinen keittokirja-tarina :D :D :D Maukasta huumoria pullollaan. Ihan parasta Lastu-laatua!!!

Kutuharju kirjoitti...

Voi veetukallio!
((ooops, ropsahtaakohan tästä nyt rikosilmoitus Kutulle kun käytän nimeä voimasanana. Blogeista on tehty tänä vuonna jo (vain?) 30 rikosilmoitusta!))
Mutta kerta vielä; voi veetu, miten osuvaa tekstiä taas! Lastut lentelevät kun Lastu veistelee :)

Mainio ja maukas!

Lastu kirjoitti...

Una,
hymytyttö :).

Uuna,
työelämä – mikä ihana juttu,
työelämä – mikä kamala suttu.
Siinä haitariliikkeessä, kahden ääripäiden välissä – sattuu ja tapahtuu sitä sun tätä ja pakinassa on lupa (ei vaan "velvollisuus") sotkea soppaa niin ettei itsekään tiedä mikä on tarua mikä totta. Vai liekö unta koko työn valtakunta :). Kiva kuulla että maistui.

Pellon pientareella,
ole hyvä. Mukava kun istahdit ruokapöytääni ;).

Famu falsetissa,
Kaarina Helakisa on lempirunoilijani, eräs heistä. Hän herättää minussa nukkuvan lapsenmielen ja kirkastaa päivän.

arleena,
sinun KOTONA-blogisi tuli mieleeni kun kirjoitin juttua. Pyyteettömästi tarjoat netissä maukkaita reseptejä iloksemme. Nykyajan keittokirjojen aatelistoa. Kiitos itsellesi ;). Kyllä maistuu.

Harakka,
kiitos!
Kirjaa lukeva Irja on monen lempilapsi. Hänessä taitaa olla samaa kuin meissä bloggaajissa. Kirjat tarinoineen kiehtovat. Ja hauska on itsekin tarinoida - ja lukea bloggaajien kertomuksia. Ympäri käydään ja yhteen tullaan.

Ruska,
kiitos. Elämä antaa aiheet - tai ainakin siivut tarinaan. Kiitos myös Pakinaperjantaille joka "suoltaa" inspiroivia otsikoita.
Olisi hauska kuulla, kuka ko. blogin keksi. Oma ekapostaukseni aikoinaan lähti liikkeelle Pakinaperjantaista, mutta silloin blogillani oli toinen nimi.

Kutuharju ;D
haha, veetukallio on ihka uusi voimasana meikäläiselle. Kivasti pyörii suussa kun harjoittelen sitä ;). Eihän sitä koskaan tiedä milloin sille on tarvis. Veetu, veetu, vveetu ja vveetu. Veetukallio, sainhan sen sanotuksi alusta loppuun asti. Opin ketterästi jos motivaatio on tikkana hereillä. Suuri Kirosanakirja saa uuden tarvesanan, käypäs lykkäämässä valikoimaan :D http://www.kiroguru.fi/suurikirosanakirja/

Pankin talkkari kirjoitti...

Tuo laulun sävel alkoi heti soimaan mielessä. Tekisi mieli lähteä etsimään sitä youtubesta tai jostain - ainakin siskot lauloivat sitä lapsena.

Keittokirjan idea on ihana - ja vertaus kuin verenluovutusta mainio ü

Sinänsä keittokirjat ovat käyneet kai turhiksi. Juuri hävittelin omia, työllä ja tuskalla joskus 80-luvulla koottuja reseptikansioita ja vihkoja - reseptin hakeminen netistä kun on niin paljon helpompaa.

Mitenhän sitten käy, jos netti joskus kaatuu. Osaako kukaan reseptivihkonsa hukannut kokata enää mitään..? Käy niin kuin sukulaisten ja ystävien puhelinnumeroiden kanssa, joita kukaan ei kai kirjoita enää pieniin muistioihin vaan ne ovat helposti hukattavissa kännykän matkassa..

Ajatus karkaa, mutta tästä voisi kai vetää johtopäätelmän, että kirja ja painettu sana puolustaa yhä ja aina vain paikkaansa! ü

Lastu kirjoitti...

Pankin talkkari,
totta, ennen oli mainos mitä oli kun ei ollut Floraa; nyt voimme kysyä, mitä olisi jos ei olisi nettiä. Miten ulalla olisimme.

Sinä teit saman kuin minä: hävitit reseptisi - minä taas jaoin tuhannet ja tuhannet kirjani ilmaiseksi eteenpäin kun jäin eläkkeelle. Kaikki jakoon, oli tunnuslauseeni. Mitä niitä sanoja panttaamaan hyllyihin.

Nyt kun tuosta kriittisestä hetkestä, eläkkeelle jäämisestä, on kulunut aikaa, alkaa taas kaivata perinteistä kirjan tarinaa jossa on alku ja loppu... ja lopun jälkeisen elämän voi kehiä eteenpäin omassa päässä sen jälkeen kun sulkee kirjan kannet ja silmät – vaan ei mielikuvistustaan.

Koskaan ei pitäisi sanoa 'ei koskaan'. Kirja on kirja, vanha keittokirjakin. Ikävöin. Halajan. Tai molempi parempi, sekä netti että kirja ovat iloksi ja hyväksi. Ajattelen myös laulun Irjaa. Mikä aarteisto on kirjastossa. Ei yksi elämä kaiken sen annin kauhomiseen ja nauttimiseen edes riitä. Asun kirjaston vieressä ja olen jatkuvassa käymistilassa :).

Löysitkö youtubesta kirjoja rakastavan Irjan :)

Arjaanneli kirjoitti...

Voi kui oli riemastuttava tarina!
Mä tunnen erään Irjan, joka on emäntä ja laittaa aivan huikeanhyvää ruokaa!
Mun on pakko rintata tää sille :)

Obeesia kirjoitti...

Taaskin niin lastumainen pakina. Todentuntuinen, maukas!

Lastu kirjoitti...

Arjaanneli,
voi veetukallio (opin tehosanan Kutuharjulta): sinulla on käynyt hyvä säkä, kun tunnet Irjan ja Irjan herkut. Irjallasi on taito hyppysissä ja resepeptivaranto vallan mainio ja iso. On mistä ammentaa ja pistää tuulemaan ja loihtia pötyä ei kun herkkuja pöytään semminkin kun on kykyä. Jospa hän julkaisee joskus kirjan nimeltä Irjan parhaat. Terkut Irjalle :)

Obeesia,
kiitos. Työelämässä aina sattuu ja tapahtuu. Sitä on kiva sorkkia ja muistella jälkikäteen - vähän keitelläkin jos otsikko viettelee.