keittokirja

kuva

– Sinusta tulee keittokirjavastaava, sanoo kustantamon harrastekirjaosaston pomo ja Silja aavistaa että vastaansanominen on hukkakauraa. Pomo on jyrä jonka alle hukkuu alaisen ininä tai parku. Useimmiten on aivan turha heiluttaa vuoropuhelun demokratialippua pomon nenän edessä, jonka takana ihmisaivot asuvat ja ottavat vastaan ulkopuolelta tulevaa infoa. Niin, ottavat jos ottaisivat. Silja saa kuin saakin tänään pomonsa edessä sinnikkään vaihteen päälle ja muistaa, ettei ole tullut kustantamoon töihin sen enempää inisemään kuin parkumaankaan vaan antamaan suomalaisille kirjanystäville sitä mitä he ansaitsevat. Parasta. Sika säkissä, ei kiitos. Pätemättömyytensä tasolle hän ei halua kavuta.


– Ei minusta ole keittokirjavastaajaksi, sillä poltan nakit karrelle ja keitän perunaveden pohjaan. Keittokirjassa kaikki pitää olla just eikä melkein kohdallaan; resepteihin on saatava houkutus, jotta lukija tarttuu onkeen ja luottamus, jotta tarvikkeisiin uhrattu raha poikii terveyttä ja nautintoa.

– Sinä olet täydellisyyden tavoittelija, siksi valitsen sinut tähän tehtävään. Enää en ota vastaan yhtäkään valitussoittoa kustantamomme keittokirjoista: vikistään että suolaa on liikaa ja ruoka-aineet muutenkin päin mäntyä, lämpöasteikko viturallaan eikä ohje vuodelta tuhatjasata enää tänäpänä päde. Mitäs ostavat saituuttaan keittokirjan uusintapainoksen jonka ohjeet ovat peräisin sota-ajalta jolloin paras leikkele on sirotesuola voin päällä. Päivitä itsesi ja ammattitaitoasi. Kehitä täydellinen keittokirja. Hopihopi.

Delegoinnin mestari on puhunut. Piste.

Delegoinnin taito tarttuu: Siljalla välähtää. Hän ottaa yhteyttä kustantamon lakimieheen ja saa kuulla, ettei kenelläkään ole tekijänoikeutta ruoka- eikä leivontaohjeisiin, kirjalliseen muotoon kylläkin. (Ja sopivanmittaisia yksittäisiä suoria lainauksiakin saa ottaa mukaan, kun lähteen pistää näkyviin. Sitaattioikeus sallii.)

Tieto avaa ideoimisen valtaväylän. Uusi keittokirja on hedelmöitetty. Solmu on auki. Loppu sujuu kuin tanssi.

Kustantamossa alkavat reseptienkeruutalkoot. Kutsu on kiirinyt pitkin kustantamon käytäviä ja kerroksia, tavoittanut leipäänsä vuolevan työntekijän yhden jos toisenkin. Siljan työpöydälle valuu sisäpostissa työtovereiden kodeissa parhaiksi koettuja reseptejä ylhäältä ja alhaalta, katosta ja lattialta, ovesta ja oven ulkopuolelta. Mummon parhaita säilöntäohjeita, sieniherkkuja, gratinoituja munakoisoja, karjalanpiirakoita, lihapataa, loimulohta. Lempiresepteissä ei maistu paperi eikä kangista teoria.

Tämähän on kuin verenluovutusta, Silja hihkuu; posket palavat punaomenina innosta ja ilosta kun hän silmäilee kattoon asti ulottuvaa reseptipinoa. Jaloa on kustantamon yhteistoiminta suomalaisen keittokirjan tarvitsijan hyväksi. Sitä saa mitä tilaa. Täydellinen hekuma on tulollaan.

Silja vuolee kynänsä teräväksi kuin timantti ja valuttaa reseptien sanat uuteen järjestykseen jotta tekijänoikeus sulaa osaksi keittokirjaosaston tapettia ja niin on Kaiken Kansan Keittokirja valmis. Pelatakseen varman päälle ja osoittaakseen tulevat yhteydenotot (itsensä ohella) sylttytehtaalle hän nimeää reseptit lahjoittajan mukaan: Annan ahvenkeitto, Birgitan piparit, Cecilian syyssalaatti, Daavidin joulukinkku, Eevan erikoisvehnänen... Marjutin siskonmakkaramuhennos jne.

Keittokirjasta otetaan kymmenen painosta. Osaston tuloskäyrä kohoaa kohti kristallikruunua semminkin kun tekijänpalkkiota (viisitoista prosenttia nettohinnasta) ei tarvitse valuttaa ulkopuoliselle.

Valitussoittoja tulee tasan yksi. Kaiken Kansan Keittokirjan ohjeiden mukaan tehdyt häämakeiset ovat valittajan tyttären elämänjuhlasta loppuneet kesken ja siitä huolimatta vastaleivotun anopin paino lisääntyy häiden jälkeen kahdella kilolla. Silja ei tavoita hääkarkkiohjeen luovuttajaa joka viettää siestaa ruokatunnillaan. Niinpä Silja eläytyy valittajan ahdinkoon, miettii hetken, miettii toisen, keksii keinon ja lausuu pettyneelle Kaarina Helakisan runon, jossa keittokirjalla on paikkansa miljoonien muiden iloa tuottavien kirjojen joukossa. Ei tässä hääkarkkien jälkihoitoon mitään kustantamolta vinguttua hyvitystä, laihdutusopasta, tarvita. Sanat ja runot ihmistä lohduttavat siinä kuin hyvä ruoka, juoma, moni muu.

IRJA JOKA LUKI KIRJOJA (Kaarina Helakisa)

Tunnetko sinä pikku Irjaa?

Hän tykkää hurjasti kirjoista.

Hän on lukenut monta kirjaa,

varmasti ainakin miljoona.

Joskus illallakin kuuluu peiton alta naurua,

kun jonkun kirjan hassut jutut pikku Irjaa huvittaa.

Jotkut jutut jännittää,

että vatsaa ihan nipistää.

Kun Irja vaatteet päälleen pukee,

hän hotkii yhden romaanin,

hän eläinkirjan usein lukee ja keittokirjan ja dekkarin.

Hän lukee lehtiä, satuja, kun kulkee pitkin katuja.

Irja tietää millä lailla räiskäleitä paistetaan,

ja kuinka tähdet syttyvät ja lapset tulee maailmaan.

Hän osaa hoitaa ponia

ja tehdä taikatemppuja.

Intiaanien elämäntavat

on Irjalle kirjoista tuttuja.

Hän tietää parhaat ongenvavat

ja paljon presidenttijuttuja.

Irjan kirjakuorma painaa kymmenkunta kiloa,

kun kirjastosta Irja lainaa iloisia kirjoja.

Moni kirjan ötökkä

on Irjan hyvä ystävä.

– Kiitos, nyyhkäisee kuuntelija puhelimeensa ja siirtyy entisten valittajien iloiseen joukkoon. Hän tarttuu jälleen Kaiken Kansan Keittokirjaan täynnä odotusta ja luottamusta.

Ja kun kylliksi tästä tapahtumasta kuluu aikaa, maailman ruoka- ja leivontareseptit idästä, lännestä, pohjoisesta ja etelästä aukeavat netin ruokablogeissa. Ilmaiseksi, iloksemme. Tekijänoikeus hyvään ruokaan on yhtä lähellä kuin omat kätemme. Mitä maistuvaa tänään valmistaisi ruuaksi? Ei kun surffailemaan. Koskas hyvä olisi pahaa tehnyt.

Pakinaperjantai: Keittokirja