Takana on tuore reissu ihanuuksien ihmemaahan: saareen (kuvassa rantaveden ilta-aurinko) ja Kuopioon, missä tapasin uuden sisätautilääkärini. Entinenkin täällä etelän mailla oli vallan erinomainen, mutta kun ensi vuonna muutamme Kuopioon, hoitosuhde joka tapauksessa vaihtuu. Toisaalta huomaan: ties missä ummetuksessa olen ollut tähän asti lääkärinvastaanotolla kun olen yrittänyt piilotella savon murrettani ja puhua muiden lailla, mutta eihän siitä mitään tullut. Suuni muurautui umpeen. Seipäänniellyt ei osaa puhua.
Mutta annas olla kun pääsin haastelemaan savolaiselle lääkärille maailman kaikki asiat: niin, kaikki ja kaikki. Jutustelun ohessa, naurussa suin, kalastelimme muun tarinoimisen ohessa pinnan alta esille kremppojeni verkonkin. Hän pällisteli kotvan saalista ja pian alkoi sataa hoitovinkkejä joista eräs oli komennus kuntosalille. Minä? Ikinä en ole kuntosalilla käynyt. Sinä, sinä, nyt meet ja teet lihaskuntoharjoitukset!
Aha. Ahaa.
Kiitos ja näkemiin seuraavaan kertaan. Kävelen kassalle. Laskusta huomaan että summa määräytyy minuuttien mukaan. Tiedän nyt miksi. Pitää vissiin opetella vastaisen varalle pikapuhujaksi, mutta vain ja ainoastaan savon murteella – muuhun ei suuni suostu. Kaikkia suomen kielen murteita rakastan niin kuin kieltä rakastaa voi; kuuntelen herkeämättömällä kiinnostuksella niin pohjalais- kuin hämäläismurteen taitajia ynnä muita puhuvia suita (kun kuulokojeenikin sain), mutta vain yhtä murretta osaan käyttää.
Rauman aluesairaalan sisätautilääkäri Taina Salmela-Mattila kertoilee Mediuutisissa:
Kuuntele, älä intä
"Itse pidän tärkeänä potilaan kuuntelemista ja kuulemista. Puhummeko samoista asioista vai olemmeko täysin eri aaltopituudella? Olen oppinut, että potilaan kanssa väitteleminen on turhaa. Se voi vahingoittaa hoitosuhdetta. Jos potilaalla on varma käsitys sairautensa syystä, et sinä hänen päätänsä käännä, oli lääketieteellinen selitys kuinka hyvä tahansa.
Tässä eräs esimerkki: Vanhempi mies, sodan käynyt, sairasti sydäninfarktin ja toipui hyvin. Hänellä oli vakaa käsitys infarktin etiologiasta. Hän oli haavoittunut Lapin sodassa, hänet oli hoidettu Ruotsin puolella ja hän oli saanut verensiirtoja, minkä jälkeen punasolut olivat kiertäneet vastavirtaan. Olihan Ruotsissa vielä silloin vasemman puoleinen liikennekin. Selitä siinä sitten."
Niin, niin, niin, mutta... vähän jänskättää mitä on tulossa.
Perjantaina saan näköni takaisin, sillä kaihini leikataan helsinkiläisessä sairaalassa. En ole ottanut selvää, miten vanha mykiö poistuu ja uusi astuu tilalle. Itsesuojeluvaisto toimii. Luotan kuulopuheisiin: osaavalle silmäkirurgille operaatio on heleppoa kuin heinänteko taitavalle talonpojalle. Pötköttelen vissiin leikkuulaudalla silmät auki. Pääsen näköalapaikalle katselemaan silmää rävähtämättä kun veitsi lähestyy. Ponnistelen täysillä, että pidän suuni kiinni enkä utele, joko se mykiö läksi, miltä verisuonet näyttävät, kestääkö vielä kauan, onko vaikeeta, väsyttääkö tämä työ välillä, onko paljon potilaita tänäpänä minun mykiöni jälkeen, kohta on viikonloppu, onpa ollut kauniita ilimoja. - Nyt lähden hammaslääkäriin. Siellä oppii olemaan hiljaa. Retriittiharjoitus perjantaille.
Nähdään!
18 kommenttia:
No, voe tokkeesa! Et sinä varmaan ihan heti voi salille mennä, kun silmät on korjattu - luulisin.
Taidan olla hitusen sinulle kade, silleen vähän, kun rohkeana menet silmäleikkaukseen. Minunkin pitäisi kait, sillä alkutalvesta todettiin molemmissa silmissäni harmaakaihi, mutta jänishousuna en ole edes tilannut aikaa silmälääkärille, että homma lähtisi rullamaan.
Sinä olet pannut asiat tärkeysjärjestykseen.
Tuo kaihiasia tulee kai jokaiselle vastaan nykyään, kun elämme vanhemmaksi, sanoi silmälääkärini kesällä. En minäkään viitsinyt kysyä, missä vaiheessa se on leikattava.
Ja sitten varoajan jälkeen menet sinne kuntosalille uusin silmin. Täällä ainakin saleilla saa haastella ja lihaskunto kohoaa siinä sivussa ihan vahingossa.
Vai on teillä Kuopijoon muutto edessä. Huikeata. Sen jälkeenhän pääset ihan helposti rakkaalle saarellesi :D
Niinpä minun silmät katsovatkin nyt jo ensi kesään ja näen sinut siellä voimaa uhkuen (kuntosaliharjoittelun jälkeen) ja kirkkain uusin silmin nauttimassa saarielämän ihmeistä.
Onnea ja rauhallista mieltä perjantaille!
On niin ihanoo ja lupsakkoo. Onneksi tää mualima on sama asut missä tahansa.
Kuntoutukseenhan minutkin määrättiin pari vuotta sitten, kun en meinannut niskan takia pystyssä pysyä. Ensin ajattelin, että kaadun lopullisesti ja kuolen, niin koville ensimmäiset kerrat otti. Mutta kyllä oli tehokasta ja hyvää touhua, kun alkuun pääsi. Vieläkin teen kotona samoja harjoituksia, ilman laitteita tosin.
Ne antavat sinulle silmäleikkaukseen mennessä sen verran rauhoittavaa, että pysyt penkillä, eikä silmät räpsä. Suusta en mene takuuseen, se kun tahtoo pikkuhiprakassa käydä entistä enemmän.
Hyvin se menee, usko vaan, kohta maailma on kirkas ja kaunis. Peilikin :-)
Ja sano sille rakkaallesi, joka olkapään takaa neuvoi perunan ja leivän jättämään pois, että hyvä neuvo. Nyt on jo sokeri pudonnut 6.6:teen. Tumma suklaakin maistuu hyvältä ja punaviiniä ostin viikonlopuksi pitkästä aikaa. Aah! KIITOS!
Sinä olet löytänyt taikasauvan, tai useammankin, kuvasta päätellen.
Olet kyllä saanut hienon kuvan taikasauvoista vedesä, ihanat! Taikaa täynnä!
Ja aattele, kohta näät ihan hienosti ilman laseja. Kyllä näkö vaan on niin tärkeä, että hienoa kun olet uskaltanut siihen leikkaukseen mennä.
Mutta luulen, ettet voi puhua ainakaan koko ajan, kun sua leikataan, luulisin niin.
Hammastohtorin kanssa ei sitten puhutakkaan yhtään mitään. Mullakin on ensi viikolla sama edessä, enkä yhtään tykää!
Odotan mielenkiinnolla kertomustasi kaihileikkauksesta. Kai sinne minäkin ennenpitkää joudun, kun alkua jo on. Mitä ihmettä tuo alempi kuva esittää. Onko se sitä kremppojen kalastamista:-)
Saapi kuule suu käydä ihan vapaana siinä silmäleikkauksessa ja konjakkipaukun saa vielä päätteeksi, ja sitten jo onkin oitis uusi terävä maailma edessä. Muutaman tunnin aikana tutut ihmiset ovat ehtineet vanheta monella rypyllä, vaan jos olet valinnut kaukonäön niin itsehän sitä on peilissä vain nuorentunut.
Kokemuksen ääni puhuu. Minulla on vielä edessä jälkikaihin laserointi, ehkä ensi vuonna sitten..
Kaihileikkauksessa o mieheni käynyt ja aivan kohta on menossa toisen silmän leikkaus. Se kuulosti ihan rennolta käynniltä, heti kotiin jne.
Kaunis otsikkokuva, mietin miten nuo valot heijastuvat vedenpintaan. Ihastelin.
Kuntosali on minulle myös käymätön paikka. Olen kuullut monta tarinaa, jotka ovat tosia, omatoimisista kuntoutustavoista. No mieheni tekee joka aamu ne samat voimisteluliikkeet, jotka kiropraktikolta sai.
Veljeni kulkee sauvakävelyllä aina välillä takaperin.
Molemmat ovat tyytyväisiä lopputulokseen, joka näillä toimenpiteillä on saavutettu.
En suinkaan väheksy lääkärin neuvoa, sitähän on toteltava.
Onnea silmä- ja hammaslääkärissä.
Hammaslääkärillä on tosiaankin pakko olla hiljaa.
Kuntosali on ihan oiva paikka. Kävin siellä pari vuotta lääkärini aloitteesta. Nyt en ole enää käynyt, koska menen mieluummin vesijuoksemaan ja vesijumppaan. Kai siinä vaikutti vähän sekin, että matka on pitkä ja kuntosalimaksuja nostettiin.
aimarii,
meillä on pitkä matka hammaslääkärin, neljäkymmentä kilometriä Espoon perille, kun tahdomme (mies ja minä) käydä pikkuserkullani porauttamassa hampaat ja poraamassa itkut; Tarja tietää että olen (silloin kun pora lähestyy) suuresta koostani huolimatta pieni uikuttava hiirulainen. Jo ovella huudan: ”Puuduta, kiitos!” Ja hän on salamannopeana puudutuspiikkeineen iskuvalmiina. Kuinkas kävi? Ei reikiä mutta alahampaan paikka lohjennut (puudutus alaleukaan) ja hammaskiveä liian kanssa. Hän käski heittää halpissähköhammasharjan roskiin ja ostaa sekä pyörittävän että nykyttävän Oral B:n.
Nyt kun hammaskivi on jyystetty ultraääniporalla (ilman yläleuan puudutusta) ja sanottu ai, sattuu, ja kuullut kuinka pikkuserkku komentaa: kestä, kestä, kestä vielä vähän, olen valmis ottamaan vastaan kirkkain silmin huomisen perjantaiaamun. Olen omituinen: rakastan lääketiedettä niin paljon kuin sitä "inhoankin" – silloin kun toimenpiteet satuttavat "viatonta" ihmistä.
Kaihini totesi silmälääkäri eka kerran neljä vuotta sitten. Odoteltiin että se "kypsyy". Mitä kypsempi kaihi sen helpompi leikkaus, kuulin, mutta nykytekniikka mahdollistaa myös varhaisvaiheessa olevan kaihin leikkauksen, otaksun.
Liisa,
niin, harmaakaihi tulee kaikille iän myötä. Ja apu. Vuodessa näköni romahti. Kolme vuotta kaihi on ollut "päällä" mutta ’valovoima’ tms. (jolla myös kaihia mitataan) vielä kelvollisissa lukemissa. Keväällä näköni huononi äkillisesti. En erota enää ihmisten kasvoja ja naapurit ihmettelevät mikä minun on kun en tervehti. Nyt tervehdin jokaista vastaantulijaa, varuilta, ja sekin on omituista. Niin olisi minustakin :). Autoa en saa enää ajaa. Ja kameran käyttö on huvittavaa. Laukaisen summan mutikassa enkä tiedä oliko se karhu vai hippiäinen joka linssin näköpiiriin tarttui. Onneksi on vieressäni rakas "suomentaja", mieskulta, joka kertoo, missä mennään ja mitä maailma eteen tuo.
*
Sisätautilääkäri kehui Kuopion kuntosalit erinomaisiksi. Minun pitää kärvistellä vielä Keravalla ensi kesään, mutta sitten... Kuopion kuntosalille! Onko sinulla suosituksia, mikä olisi hyvä. Syön kahta kolesterolilääkettä (luontaistuotteita söisin, mutta koululääketieteen edustajat empivät). Lääkkeiden sivuvaikutusten vuoksi lihaskunto on niin huono etten pääse juoksemaan ollenkaan ja muutakin häikkää on.
Ruska,
Kuopijjoon, Kuopijjoon. Vielä joitakin vuosia sitten kun vanhin sisareni muutti Espoosta takaisin lapsuutemme kaupunkiin, sanoin hänelle: minä en sinne kaipaa, olen ollut poissa liian kauan ja Kuopio on ”pilattu”, ei se ole enää sitä mitä lapsuuteni ja nuoruuteni kaupunki oli 50- ja 60-luvulla. Mutta vannomatta paras. Nyt tiedän mikä on juuri minulle paras. Lapsuuteni tori, rännikadut ja Kallaveden rannat. Ja ennen kaikkea savon murre. Olen jo unelmoinut yhdessä hämäläisen mieheni kanssa, missä siellä asuisimme: satamassa, järven rannalla. Sieltä pääsisimme toden totta saareen pikkuisella veneellämme. Vesimatka olisi 12 kilometriä - maantietä 20. Voi että.
Kiitos kannustuksesta. Sinulla ovat kauniit silmät, näet kauniita asioita tulevaisuudessa. Niidenkin voimin kohti perjantaita - ja ensi kesää, saarta :)
miina,
tojen totta: ku kielenkantimissa ov vuan yks lukko ja yksi avvaein mikä sen lukon aakasoo, on ihan sama missä assuu. Savolaesen kielj ei taetu eikä pysähy vaekka mitä tekis. Kääp ku ropelli.Mutta antaapa käävvä, mittee se haettoo. No ee mittää.
Uuna,
kiitos kiitoksista. Rakkaani on kovin iloinen kuultuaan, että sokeriarvosi on näinkin lyhyessä ajassa pudonnut. On jännää, että toiset (kuten hän) voivat syödä huoletta melkein mitä vain ja arvot ovat hyvät; mieheni on sekä perunan että leivän suurkuluttaja, koska niistä niin pitää. Mutta minä saan olla tarkkana kuin porkkana jota järsinkin tuon tuostakin, silloin kun leivättää ja sitä himoa tulisi torjua. Mahakummun rasva pitäisi sulattaa pois – kyse ei ole estetiikasta vaan terveydestä. Se ei kuulema lähde muuta kuin liikunnalla; ei lääkkeillä, ei edes ruokavaliolla koska se on kutakuinkin kunnossa. Nivelrikon vuoksi taas en voi juosta enkä pitkiä matkoja edes kävellä. Kuntosaliin siis oppimaan ;)
*
Hih, sisälläni asuva kujeileva pikkutyttö yrittää pysyä huomenna leikkuulaudalla, kun silmähommat alkavat. Onpa koettelemus: pää on täynnä kysymyksiä kuin kyselyikäisellä lapsella ja hiljaa pitää olla. Saa nähdä miten pokka pitää.
Pehmyt piirto,
taikasauvoja oli koko rantavesi tulvillaan. Ihania. Ilta-aurinko osui kasveihin ja sytytti tähdet. (Kaihi muuten tekee tepposia. Näen valaisevien lamppujen ympärillä värikkään kehän ja ihmettelin sitä. Kuuluu kuulema asiaan silloin kun kaihi on kyllin pitkällä. Tätä kauneutta tulee ehkä ikävä, ei kaihin tuomaa muuta uutta.)
Harakka,
kiitos kuvakehusta. Sanonko mikä minulla tuli mieleeni kuvasta. Kehtaanko tunnustaa? No joo: siittiöt jotka kuljettavat vauvahaaveita kohti uutta elämää.
Sinullakin edessä hammaslääkäri. Mutta kun olet siitä selviytynyt, tulee hyvä mieli. Hyvä me, nököhampaiset ;)
Famu falsetissa,
sinullakin kaihin alkua. Tottahan toki kerron, kuinka kaikki sujuu. Nyt alan olla aivan innoissani. Viikonlopuksi tosin taas matkustamme netin äärestä pois (leikkaus on huomisaamuna kello 9), joten en tiedä, milloin raportoin – varmaan ensi viikolla.
Arvasit oikein: kremppoja alemmassa kuvassa kalastetaan;) Ja voi mikä saalis: veren rasva-arvot lääkityksestä huolimatta huonot, struuma kasvanut, nivelrikko kiusaa, pernattomuudesta riskinsä, lihaskunto heikko, kuulo ja näkö hm, hm, hm (korjattavissa), mutta verenpaine on uniapneahoidon myötä loistava. Ja ennen sitä arvot huitelivat tasolla 198/120. Mutta ollakseen terve ei tarvitse olla terve. Kolesteroliin saan nyt kahta lääkettä plus yhtä luontaistuotetta – sekä käskyn liikkua niin että vaikuttaa ja veren rasva-arvot normalisoituvat.
*
Kyselin minäkin mitä siellä kaivossa on ja mitä sen ympärille rakennetaan. Siellä piilee kuulema pakkasvahti joka pitää huolta vesiputkista jotka eivät saa jäätyä ja sen vuoksi pakkasvahdinkin suojaus (mikä on kesken) on tarpeen. Lopputulema on muumitalon näköinen rakennelma jossa kansi on tiukasti kiinni etteivät lapset tai hirvet tai kisut tai pupujussit sinne putoa.
Sirokko,
voi vitsi, vai että konjakkipaukku on luvassa. No sitten menen leikattavaksi silmät selällään ja kieli pitkällä. Iltalääkkeeksi otan aina lasin punaviiniä, senkin lääkärin määräyksestä, mutta kyllä ainutkertainen kaihileikkaus (ai niin, toisen silmän vuoro on joskus myöhemmin) yhden konjamiinin ansaitsee. Mies ottaa vapaapäivän töistään jotta ”taluttaa” minut mykiön vaihdon ja konjakkiryypyn jälkeen kotiin.
Niin, jälkikaihi saattaa tulla, sen verran ongin tietoja. Ihmeellinen vuosi: keväällä sain kuuloni takaisin, syksyllä saan näköni. -Äiti ei aikoinaan sytyttänyt valoja kun seisoi kylppärin peilin edessä. Minunkin pitää vissiin hyvin varovaisesti lähestyä peiliä leikkauksen jälkeen ja kurkata ja huhuilla: kukkuu, kuka kumma se siellä.
arleena,
kiitos, mukava kuulla miehesi hyvät kokemukset kaihileikkauksesta. Historian opettajani lausui joka aamu ennen oppitunnin alkua:
Rohkeana reippasna
esteet tieltä raivaa.
Estehiä maailma
joakiselle antaa.
Ei siinä ollut runomittaa, mutta mieleen jäi. Nyt rallatan sitä sekä silmäleikkauksessa että sen jälkeen kuntosalilla.
Jännä kuulla: veljesi sauvakävelee myös takaperin. Tekee mieli kokeilla. Ehkä sillä tavalla pääsee irti luutuneista ajatuksista;)
Obeesia,
totta, hammaslääkärissä ei niin vain kieli pyöri suussa, ennemmin on mielessä Kismet-mainoksen hokema: .. ei sanotuksi saa.
Ai miten rohkaisevaa: taas meillä on sama kohtalo! Sinunkin lääkärisi on komentanut kuntosalille ja tulokset ovat olleet hyvät. Vesijuoksu on minustakin mukavaa, ainoa este on virtsatieinfektiot jotka ovat olleet riesanani läpi aikuisiän. Mutta eivät ne pöpöt aina riehaannu, joten vesijuoksu on yhä ohjelmassa.
Terveys kiehtoo. Perhe- ja työelämän pyörteissä ei ollut ”aikaa” huolehtia itsestään. Nyt on – ja myös pakko jotta voi elää hyviä vuosia ja nauttia tästä elämänjaksosta joka on niin kiehtova.
Lastu,
Uimahallin yhteydessä on esimerkiksi senioreita varten varustettu hyvä edullinen kuntosali, josta voi varata ohjauksen. Tai sitten nopeammin saa ohjauksen, jos maksaa jonkun fysioterapeutin itselleen ensimmäiseksi kerraksi. On jonoja. Itse olen käynyt muutaman kerran, nyt on tämän selän kanssa pakkotauko. Saa nähdä, palaanko kuntosalille ja vesijuoksuun.
On muuten upea kuva! Tsemppiä huomiseen!
Liisa,
kiitos sekä Kuopio-infosta että tsemppauksesta. Kuulostaa hyvältä.
Toivon että selkäsi tulisi paremmaksi; tiedä vaikka kohtaisimme ensi vuonna kuntoilun merkeissä(kin) ;).
Yritän tiputtaa tippoja, joita käskettiin laittaa leikkausta edeltävänä päivänä molempiin silmiin. Ohi menee niin että raikaa. Yritän taas... Jospa joskus opin ja osun. Tai käännyn hänen puoleensa joka lupasi kulkea ylä- ja alamäet kanssani.
Samaa hohdetta kuin kuvassasi on omassani postauksessa "Meditaatio", jossa muistelen sinua. Olit (ja miehesi) mielessäni eilen kirkkokonsertissa, jotenkin niin vahvasti. Lämpimiä ajatuksia saareen ja muuallekin.
pellon pientareella,
kuinka lämmittävää, läheistä. Ja tiedätkö, juuri 26.9. jolloin tunteesi kirkkokonsertissa koit, oli tyttäreni syntymäpäivä siellä kaukana Australiassa. Itse olimme itärajalla, minä silmäni leikattuna mutta onnellisena odottajana: kohta kirkastuu.
Kohtasimme kirkkokonsertissa, liikahduttaa. Elämä.
Lähetä kommentti